Toggle sidebar

Onnellinen avioliitto???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja taustalla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
T

taustalla

Aktiivinen jäsen
19.05.2004
63 720
9
36
Ihmettyttää kun tätä palstaa lukee etteikö kenelläkään ole onnellista parisuhdetta kun kaikki valittaa pettämisestä, mies ei osallistu lasten hoitoon, ollaan kyllästyneitä mieheen/lapseen!!! Olisi mukavaa lukea täältä joskus edes jotain positiivisia kokemuksia/kertomuksia!!!

Ite olen naimisissa ja meillä on ihana 8 kk vanha tyttö ja enkä kyllä vaihtais päivääkään pois vaikka välillä tuntuu vaikealtakin ja raskaalta tää äitinä/vaimona olo, mutta onneksi voimme mieheni kanssa keskustella asioista ennenkuin niistä tulee liian isoja ongelmia ja riitoja. Jotenkin tuntuu,että nykyään liian moni luovuttaa liian helposti ja antaa periksi!!!

Nyt kaikki vaan kertomaan miten ihanassa suhteessa elää niin saadaan vähän piristystä tällekin palstalle....
 
Olen samaa mieltä siinä, että nykyään ihmiset eroaa liian helposti. Jotenkin kummasti niistä vaikeuksista kuitenkin yleensä selvitään, jos jaksetaan vaan yrittää, ja olla kärsivällisiä. Mikähän olisi sellainen täysin ylitsepääsemätön vaikeus, jonka vuoksi ero olisi ainoa oikea ratkaisu?
 
Minulla on todella hyvä suhde. Rakastan miestäni täydestä sydämestä ja olen hänelle vähintään yhtä tärkeä.

Emme ole koskaan tapelleet eikä koskaan ole käynytkään mielessä erota.

En tietenkään ole aina samaa mieltä miehen kanssa tai pidä kaikeasta mistä hän (eteenkään hänen tupakoinnista...), mutta meillä on täydellinen parisuhde :)

Ja kaiken lisäksi maailman ihanin pieni poika, ja toinen potkii mahassa.

Rahaa on riittävästi että on ruokaa ja saadaan vuokra maksettua ja mansikkamaa kukoistaa :)

Huuh... vau. Kuin sitä vielä joskus tuntee itsensä vielä onnettomaksi? Hassua.
 
Paljon tuntuu olevan osaansa kypsymättömiä miehiä ja myös kyllästyneitä naisia, jotka odottavat suurinpiirtein jonkun tuovan kuun taivaalta.

Elämän realiteetit realiteetteina... toivoo hän.
 
Me ollaan miehen kans oltu yli 8 vuotta yhdessä ja ihan kohta kaks vuotta naimisissa. Esikoista odotetaan kahden vuoden yrittämisen jälkeen. Ja kaikin puolin voi sanoa et ollaan ainakin nää vuodet oltu onnellisia. Tulevaisuudestahan ei koskaan voi tietää..

Toki mekin riidellään, mutta sitä oppii olemaan suvaitsevampi ja ymmärtäväisempi. Minä olen myös sitä mieltä et ihmiset eroaa nykyään ihan liian helposti, toki on myös sellaista jota ei pidä kestää, esim. perheväkivalta.

Mut yleisesti ottaen tuntuu et ihmisten pitäis jaksaa vaan yrittää enemmän eikä kaatua niihin ensimmäisiin ongelmiin. Kyky osata pyytää anteeksi ja antaa anteeksi voi viedä aika pitkälle vaik se vaikeelta välillä tuntuiskin =)
 
Mulla on onnellinen avioliitto, vaikka kyllähän vuoden mittaan osuu kohdalle kaikenlaisia päiviä. Meillä on suhteen perustana rakkautta ja luottamusta, jotka kannattelevat pahojenkin päivien yli.

Minä ajattelen, että ihmiset riitelee ja eroaa helposti, koska puolisoon kohdistuvat dotukset ovat liian suuria. Onnellisuus tulee ihmisestä itsestään eikä sitä voi kukaan toinen puolestasi tehdä. Usein sitä purkaa omaa tyytymättömyyttään toiseen, syyttäkin. Mutta kun tämän huomaa, sitä voi välttää ja yhtäkkiä sitä sitten huomaakin, että päivät ovat iloisempia ja onnellisempia.
 
Täällä myös yksi onnellisessa avioliitossa elävä pari. Vaikka paljon on ehtinyt tapahtumaan 5 naimissaolo vuoden aikana ( ammatit, uusi työpaikka, hartiapankilla rakennettu koti, 4 lasta jne.) olemme silti onnellisia. Yhteistä aikaa ei ole liikaa ja väsymystä ja stressiä on riittänyt, vaikka muille jakais.. mutta TAHDOSTA rakastaa myötä- ja vastamäessä se kaikki on kiinni.
 
No kai se on niin, että jos on kaikki hyvin, ei siinä ole mitään kertomista. Ei sitä edes huomaa, sen huomaa vasta kun joku menee pieleen, että elämä on oikeastaan ollu tähän asti varsin kivaa!
Kyllä mä koen elämäni suurimmaksi saavutukseksi sen, että olen elänyt yli puolet elämästäni tässä suhteessa ja keskimäärin sanoisin olevani tyytyväinen. Eli olen samaa mieltä siitä, että onnellisuus on harvinaista ja minusta siitä saa olla ylpeä!
 
Se on jännä juttu, että kun ITSELLÄ menee hyvin, niin heti ollaan sitä mieltä, että toiset eroaa liian helposti ja kyllä rakkaus voittaa ja jne. En ole teille katkera, olen todella iloinen, että tässä erojen täyttämässä maailmassa on myös onnellisia liittoja. Mutta tuota "tuomitsevuutta" en ymmärrä. Kun ihan yksinkertaisesti: sitä rakkautta ja tahtoa ei aina vain ole tarpeeksi. Itse luulin rakkaudeksi tunnetta, joka ei sitä ollut. Mieheni on totaalisen kykenemätön keskusteluun, ei vastaa yrityksiini parantaa tätä suhdetta. Alkoholi on joka viikonloppuinen vieras. Kieltää kaikki ongelmat- niin omat mielenterveydelliset, kuin alkoholiongelmatkin. Enkä itsekään siis ole puhdas pulmunen, eli tein virheitä, joita nyt kadun. Summa summarum: kaikille ei käy niin hienosti kuin teille. Uskon, että suurelle osalle eroja kuitenkin on selityksensä. Ehkä asioista olisi voinut puhua, olisi voinut vielä yrittää, mutta voi olla, että ihminen ei vain kykene. Ei esimerkiksi ole tarpeeksi vahva henkisesti, ei tarpeeski sinut itsensä ja/ tai maailman kanssa, jotta kykenesi suhteeseen, sen ylläpitoon. Älkää vähätelkö toisten tunteita- jokainen tekee päätöksensä, huonot ja hyvät- oman maailmankuvansa ja tunteidensa mukaan.
Itse en odota kuuta taivaalta. haluaisin vain miehen, joka olisi kykenevä PARIsuhteeseen, kommunikointiin, olisi kykenevä kehittämään suhdetta eteenpäin. Vai onko se sitenkin liian paljon...

Anteeksi muuten, "pilasin" teidän ketjunne nyt tällä "surkeasti menee" -löpinällä... Mutta oli pakko kommentoida...
 
Minusta oli aivan vilpittömästi kiva lukea välillä hyvistäkin parisuhteista. Onnea jatkossakin!!!!!!
Itse olen tällähetkellä yh ja täytyy sanoa että kyllä minäkin olen oikeastaan aika onnellinen, vaikka sitä miestä kainalossa ei pyörikään. Kaksi lasta pyörii ja sitäkin enemmän :) .
Saan opiskella ihannealaani, kesä tulossa ja kohta kevään viimeinen tentti ohi...vaikka väärällä palstallahan minä ja asian virestä menee, mutta hyvää alkavaa kesää kaikille!!!! :wave: :flower: :flower: :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.05.2006 klo 18:51 Beeta kirjoitti:
Se on jännä juttu, että kun ITSELLÄ menee hyvin, niin heti ollaan sitä mieltä, että toiset eroaa liian helposti ja kyllä rakkaus voittaa---voi olla, että ihminen ei vain kykene. Ei esimerkiksi ole tarpeeksi vahva henkisesti, ei tarpeeski sinut itsensä ja/ tai maailman kanssa, jotta kykenesi suhteeseen, sen ylläpitoon.
Click to expand...

Kuten nimimerkki lady, minäkin olen seurustellut mieheni kanssa 16 vuotiaasta, oikeastaan en ollu vielä täyttäny edes 16, olin 15. Nyt olen 31. (No hyvä on, kuukauden päästä 32, mutta ei ihan vielä;)) Mutta yhdessä asiassa olen ladyn kanssa eri mieltä, aina se ei ole rakkaus mikä voittaa, useimmiten se sillä hetkellä on järki, tietoisuus siitä, että ei se auvo uudessakaan suhteessa olisi ikuista, joten ei kun hakataan päätä seinään ja odotetaan, kyllä se rakkaus sieltä taas joskus tulee kun tarpeeksi tahdotaan.

Mä olisin kyllä sitämieltä, että monet eroaa liian helposti, vaikka itsekkin olisimme eroon päätyneet, onhan asiasta 16 vuodessa ehditty keskustella ;) :headwall:

Minusta kyse on juuri siitä, ettei ole itse tarpeeksi vahva henkisesti ja sinut ennenkaikkea _itsensä_ kanssa. Ei voi rakastaa toista ja kantaa vastuuta toisesta, jos ei kykene rakastamaan ja huolehtimaan itsestäänkään.

Mutta tästä itsetuntemuksesta tuli mieleeni; moni perustelee eroa sillä, että toinen ei ole enää sama ihminen, johon aikoinaan rakastui. Rehellisyyden nimessä, musta olis aika huolestuttavaa, jos ihminen pysyisi vuosikymmenet muuttumattomana! Että vaan ikävuodet lisääntyis, mutta tunne-elämä ei kehittyisi lainkaan, tässä sitä nyt oltais, 15 ja 21 vuotiaat 3 lapsen vanhemmat kolmikymppisen kropassa :/ , ei kuulostais kovin hyvältä ;) ! Kyllä ihmisen PITÄÄ muuttua, parisuhteessakin! Pitäisi vaan välillä muistaa kertoa sille kumppanilkekin, mihin suuntaan ollaan menossa ja antaa myös hänelle tilaa kasvaa ja muuttua. Luultavasti useimmiten enemmän kyse on siitä, että pitäis muistaa antaa toisellekin tilaa muuttua.

Ja ennen keikkea: toista ei voi muuttaa, itseään voi! Toinen voi kyllä muuttua, kunhan itse näyttää esimerkkiä, mutta nalkuttamalla se ei muutu miksikään (tai ei ainakaan paremmaksi!)
Tahtomisestahan parisuhteessa pohjimmiltaan on kyse. Olenpa kuullu sellaisenkin väitteen, että jos parisuhteessa ei koskaan riidellä, jommallakummalla ja ehkä molemmilla on persoonallisuushäiriö.
 
Mä olen 30v onnellinen rouva :heart: . Mies on 27v ja poika 3v7kk. Koiranplanttu makaa juuri jaloissani :)

Ollaan oltu yhdessä 8 vuotta josta naimisissa 7,5v :D ja onnellisia ollaan aina oltu. Toki pojun vauva-aika koetteli sillä lapsi oli tosi vaikea tapaus. Mutta yli päästiin ihan mukavasti eikä isompia onkelmia ollu.

Meillä onnen avaimet on:
-puhuminen, jo ennakkoon niin että RIITOJA EI EDES TULE!
-avoimuus ja asoiden jakaminen, kaikki tulot ja menot on yhteisiä, kaikki menemiset(ilman toista) on toisen tiedossa tarkasti ja niistä mieluusti kerrotaan toiselle jne.
-hellyys ja tunteiden näyttäminen
jne... :heart: :heart: :heart:
 
Täälläkin ilmoittautuu yksi onnellinen =) !

Yhteistä elämää takana kuusi vuotta ekana seurustelun, sitten avoliiton ja nykyisin avioliiton merkeissä. Viimeksi olen eilen kullalleni todennut kaupungilla käsi kädessä kävellessämme, että miten voi tuntuakin olo koko ajan enemmän rakastuneelta ja vielä onnellisemmalta kuin eilen?

Meillä vaikeatkin asiat puhutaan läpi, eikä meidän kummankaan tarvitse salata toiseltamme mitään. Tiedän, että mieheni rakastaa minua juuri tällaisena - omien vahvuuksieni ja heikkouksieni kanssa.

Totta kai elämä välillä murjoo, mutta kun vierellä on rakas ihminen, johon voi aina huonoinakin hetkinä luottaa, en ole valmis luovuttamaan.

Ei me turhaan sanottu alttarilla tahdon...
 
Täällä myös yksi tosi onnellinen!! Tunnen saaneeni maailman rakkaimman ja ihanimman miehen, jota saan rakastaa ja joka rakastaa minua täydestä sydämestään!! :heart: Lisäksi mahassani on kasvamassa pieni rakkauden siemen, oma ensimmäinen lapsemme. :heart:
Kyllä meitä onnellisiakin pareja vielä löytyy, onneksi! Olkaamme siis onnellisia ja nauttikaamme pienistäkin asioista :)
 
Hehee, minäkin olisin kaksin ollessa ja raskausaikanakin vielä hehkuttanut täällä auvoista ja ihanaa parisuhdettani, sillä sitähän se oli. Sitten tuli lapset ja asuntolaina ja iänikuinen väsymys ja kiire.
Nyt tässä vaiheessa, kun lapset ovat vielä pieniä, on parisuhde kaikkea muuta kuin ihanaa. Onnellinen toki olen, että minulle on ihana mies ja lapset suotu, mutta kyllä se arki vaan on välillä karua.
Odottelen lasten kasvavan ja minun saavan hieman enemmän aikaa kaksin mieheni kanssa. Ehkä ne hellät tunteet sieltä sitten taas palaavat..
Mutta hetkeäkään en ole eroa harkinnut, on täytynyt vain itselle myöntää, että nyt on lasten aika, myöhemmin sitten jotakin muuta...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.06.2006 klo 13:32 äitsykkä kirjoitti:
Hehee, minäkin olisin kaksin ollessa ja raskausaikanakin vielä hehkuttanut täällä auvoista ja ihanaa parisuhdettani, sillä sitähän se oli. Sitten tuli lapset ja asuntolaina ja iänikuinen väsymys ja kiire.
Nyt tässä vaiheessa, kun lapset ovat vielä pieniä, on parisuhde kaikkea muuta kuin ihanaa. Onnellinen toki olen, että minulle on ihana mies ja lapset suotu, mutta kyllä se arki vaan on välillä karua.
Odottelen lasten kasvavan ja minun saavan hieman enemmän aikaa kaksin mieheni kanssa. Ehkä ne hellät tunteet sieltä sitten taas palaavat..
Mutta hetkeäkään en ole eroa harkinnut, on täytynyt vain itselle myöntää, että nyt on lasten aika, myöhemmin sitten jotakin muuta...
Click to expand...

Hmph,

Tiedän, että suomalaisessa kulttuurissa saa kauhean määrän vihaisia kommentteja jos uskaltaa omaa onnellisuuttaan julkisesti julistaa. Mitenkäs se sananlasku meni? Se kenellä onni on sen kätekeköön? Häh? No kumminkin, monasti täällä kun lukee näitä äitien kommentteja niin tulee aika raadollinen kuva siitä, että sitä eletään niinkuin on kotona & koulussa opetettu, eli hankitaan ne lapset, koira, laina jne. ja sitten ollaan vähän ihmeissään kun ei pahemmin minnekään mennä 20 vuoteen ja osa toki ei tätä kestä vaan pettyy ja unelmat murskaantuu. Puolin jos toisin.

Mutta sinunkin tekstistäsi sai kuvan, että olet lapsientekokone ja että se oli sinun velvollisuutesi nämä lapset tähän yhteiskuntaan tuottaa miehesi kanssa. Miksi kaikki ihmiset aina vain valittavat lapsistaan. Ja miten niin lapset tuli? Eikös se ole yleensä pitkälle harkittu päätös tai ainakin toivon niin. Toisaalta kun katsoo miten osa vanhemmista suhtautuu lapsiinsa niin en olisi yllättynyt, että kolmasosa on ns. "vahinko" tai pidetään liitto yhdessä lapsia. Toki on tapaukset erikseen kun ehkäisy pettää, tiedän.

ps. En vihaa lapsia! Ainoastaan välinpitämättömiä vanhempia jotka eivät ymmärrä vastuutaan kun saavat lapsia. Enkä epäile että esim. sinä äitsykkä tälläinen olisit.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.06.2006 klo 13:32 äitsykkä kirjoitti:
Hehee, minäkin olisin kaksin ollessa ja raskausaikanakin vielä mutta kyllä se arki vaan on välillä karua.
Odottelen lasten kasvavan ja minun saavan hieman enemmän aikaa kaksin mieheni kanssa. Ehkä ne hellät tunteet sieltä sitten taas palaavat..
Mutta hetkeäkään en ole eroa harkinnut, on täytynyt vain itselle myöntää, että nyt on lasten aika, myöhemmin sitten jotakin muuta...
Click to expand...


Mutta ajatteleas kuinka karua se arki olisi yksin! Kyllä se elo vaan lasten ja miehen kanssa yksinolon voittaa, huonoinakin päivinä! Elämä kun on jokatapuksessa velvollisuuksia ja asioita jotka pitää hoitaa, jopa sinkuilla...Perheessä ne huolet voi sentään jakaa.
 
Onnellisessa avioliitossa täälläkin :wave:
Yhessä ollaan oltu 8vuotta, elokuussa tulee 6v "papin aamenesta". Tyttö on 3,5v ja toinen lapsi tulossa kesällä. Ei tämä aina suinkaan tämmöstä onnea ole ollu, mut tässä on luvattu rakastaa toista niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, eikä sellasta vastoinkäymistä ole vielä tullut (eikä toivottavasti tulekaan) että erota oltais. Vaikka tuossa välillä tuntu siltä, etenkin tytön ollessa vauva, mut lujalla tahdolla niistäkin vaan on yli tultu, ja ehkä senkin takia osaa arvostaa entistä enempi tätä onnellista perhe-elämää, ja tuntuu että entistä lujemmin on sitoutunu toiseen (jos joku ymmärtää mitä tarkotan, ts. vaikeudet on vaan lujittanu suhdetta.)
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa