Onkohan mulla kolmenkympin kriisi etuajassa?

["kattinen"]

Olen "vasta" (muiden mielestä) 27v, mutta itsestä tuntuu, että se on jo paljon!! En tarkoita tätä millään pahalla vanhempia kohtaan ja ystäviäni ajatellessa esim 38v tuntuu nuorekkaalta. Mutta kun on kyse itsestäni, niin tuntuu etten halua olla/enkä koe olevani vielä 27 vuotias.

Suurin murhe (eihän tämä mikään OIKEA murhe ole, mutta kuitenkin..) on se, että olen haaveillut useasta lapsesta (4-6), nyt tuntuu etten ehdi sitä enää saavuttaa. Meillä on yksi lapsi (1v), josta olen todella kiitollinen. Raskautuminen ei ole minulle helppoa ja ikä tulee estämään sitä vielä lisää tulevaisuudessa.. Olen onnellinen jos saataisiin esim kolme lasta, nyt pelko hiipii mieleen, etten taida ehtiä raskautumaan niin monesti. Toisaalta olisi hyvä jos raskautta ei tarvitsisi käydä läpi enää lähempänä 40 vuotta, vaan sitten se lapsiluku olisi jo täynnä.

Mitä tällä haen? En tiedä itsekään...Ehkä lohdutuksen sanoja...Tai kokemuksia siitä kuinka monta lasta ne ovat ehtineet saamaan, ketkä on aloittaneet vähän myöhemmin..? Vaikka eihän se mitään kerro, kun en todellakaan helpolla tule raskaaksi.

 

[34v]

Hei! Minulla oli kolmenkympin kriisi myös noin 27-28 vuotiaana. Tuolloin olin jo 2 (3.tulossa) lapsen äiti. Se ei vaikuttanut minun kriisiin muuten kuin siten, että kaikki on nähty ja koettu jo, miksi elää. Kuulostaa pahalta, mutta näin oli. Ammatti, työ, avioliitto, lapset, talo, kaikki ja mieletön velkamäärä kaiken tuon lisäksi.

Se oli sellainen ajanjakso elämässä, että kai sitä etsi itseään. Vaikka aikaa ei olisi ollutkaan, oli pakko miettiä miten ja miksi haluan isona . Aviokriisi osui tietenkin samaan ajanjaksoon. Kaikesta on selvitty ja elämä on valoisaa ja jokseenkin toiveikasta. Ehkä se, että lopetin vaatimasta itseltäni koko ajan jotain. Vertasin itseäni muihin ja pyrin olemaan hyvä kaikessa. Miksi ei riittänyt, että tein sen mikä tuntuu itselle parhaimmalle. Esimerkiksi työelämä vei, kun 3.lapsi oli vielä vauva. Miksi, koska luulin, että on pakko..miksi, koska kuvittelin olevani korvaamaton. Miksi en sitten ajatellut sitä, että olisin korvaamaton lapsilleni? Olin hukassa itseni kanssa, sitä se kriisi teetti. Mutta ehkä se oli kaikki siirtymistä ihan oikeasti aikuisuuteen henkiselläkin tasolla.

Toivon sinulle kaikkea hyvää, kriisistä selviää! :hug:

 

["a p"]

34v: Et usko miten kiva ja helpottava oli lukea kirjoitustasi! Kiitos, oikeasti!

Itse viihdyn kotona, työstäni tykkään, mutta silti työnteko on pakkopullaa. En ole laiska! Hoidan työni viimeisen päälle, mutta koen, että se haittaa liikaa perhe-elämää, kun lapselle ei tule jäämään aikaa niinkuin haluaisin. Joten työelämän saavutukset ovat toisarvoisia. Minulla onneksi on tähän mennessä pari tutkintoa, joista molemmat ammattikorkeakoulussa. Saattaisi ahdistaa, jos ei olisi vielä ammattia...:/

 

[34v]

[QUOTE="a p";24075545]34v: Et usko miten kiva ja helpottava oli lukea kirjoitustasi! Kiitos, oikeasti!

Itse viihdyn kotona, työstäni tykkään, mutta silti työnteko on pakkopullaa. En ole laiska! Hoidan työni viimeisen päälle, mutta koen, että se haittaa liikaa perhe-elämää, kun lapselle ei tule jäämään aikaa niinkuin haluaisin. Joten työelämän saavutukset ovat toisarvoisia. Minulla onneksi on tähän mennessä pari tutkintoa, joista molemmat ammattikorkeakoulussa. Saattaisi ahdistaa, jos ei olisi vielä ammattia...:/[/QUOTE]


Ehkä vielä 20+ elämä on sen verran "uutta" ja odotukset perhe-elämästä ja kaikesta muustakin korkealla. Tietyt odotukset jne. Kun ne saatuttaa, saattaa tulla tunne: mitäs nyt? (en tarkoita tätä palstaa )..
Minusta sinulla on prioriteetti kuitenkin oikea, perhe ensin, sitten työ. Voisiko työhön vaikuttaa, että saisit siitä mielekkäämpää? Se, että mahdollisesti saat lapsia myöhemmällä iällä 30+ ei tarkoita sitä, että et saavuttaisi haavettasi 4-6 lapsesta. Haaveetkin voivat muuttua matkan varrella. Ihanaa olisi se, että osaisi nauttia tästä hetkestä ja niistä ihmisistä, jotka on osa elämäämme juuri nyt. Tämä aika on varmasti hyvää aikaa perheellesi, lapsellesi, vaikka sinulla on tunnemyrskyä itsesi kanssa (anteeksi ilmaisu, mutta kuvittelen omia tunnetiloja silloin kolmenkympin kriisissä). Voithan kokea tämän eri lailla kuin minä ja muuta.

Kliseistä, tiedän, mutta elämä voittaa :hug:

 

["a p"]

Niin, työstä tekisi huomattavasti mielekkäämpää se, että voisin tehdä osa-aikasta, nyt kun lapsi on pieni ja hoitoon meno edessä. Alallani ei kuitenkaan ole tarjoutunut mahdollisuutta osa-aikaisuuteen, vaikka olen ollut useaan paikkaan yhteydessä...

Luulen, että koetaan monet asiat samalla tavalla, ainakin tekstisi kuulostaa niin tutulta..