Mulla on kolmenkympin kriisi... sitä tän on pakko olla

["vieras"]

Täytän toukokuussa 32. Vuosi sitten rakastuin toiseen mieheen ja päätin, että jätän 15vuotta kestäneen suhteen, josta meillä on kolme ihanaa lasta. Mieheni ei ollut enää yhtään se johon aikoinaan rakastuin, koin olevani vain kodinhoitaja ja äiti sekä joku jolta saa seksiä. Ja ilmeisesti sitäkään ei ihan tarpeeksi, koska siitä oli jatkuva napina ja 1,5v ennen mies pettikin minua.

No moninaisten vaiheiden jälkeen olemme kuitenkin jatkaneet perheenä, välillä vaikeampaa ja välillä helpompaa ja sitten taas tosi vaikeaa, kun jatkoin pettämistä tuon toisen miehen kanssa. Ja sitten taas anteeksiantoa ja yritystä jatkaa perheenä.

Nyt minulla on kauhea paniikki siitä, että mikä on oikein. Jatkaa perheenä ja huomata nelikymppisenä, että ero on sittenkin edessä. Olenko menettänyt sitten jotain ratkaisevaa elämässäni, kun en nyt ole pitänyt siitä onnesta ja rakkaudesta kiinni mitä koen tuon toisen miehen kanssa. Vai onko se vain harhaa? Että ihminen on nyt niin rakasta, paras ystävä ja sielunkumppani, mutta että suhde muuttuu hänenkin kanssaan samanlaiseksi kuin nykyisen mieheni kanssa?

Sekavaa tekstiä, kun kirjoitan mitä sylki suuhun tuo... Mutta onko tämä vain sitä kolmenkympin kriisiä, kun miettii, että jos ne lapset on jo tehty ja pitäisi vain tehdä töitä ja hypätä siihen oravanpyörään missä kaikki aikuiset junnaa. Olen ollut 6 vuotta lasten kanssa kotona ja työt pitäisi kesällä aloittaa. Ahdistaaaaaa!

Ja päässä junnaa, että onko 32vuotias jo vanha ja elämä eletty? Vai onko elämällä vielä tarjota minulle jotain aivan ihanaa, vaikka tämä liitto jossain vaiheessa ehkä päättyisikin.

 

["alkup"]

Kai joku nyt sentään jotain voi kommentoida?

 

[999]

Minä lähdin 32-vuotiaana, tosin lapsettomana, melkein 10v. suhteesta. Mies oli oikein mukava, hyvä, teki kotityöt jne., mutta minä en vaan pystynyt siihen suhteeseen jäämään. Olin välillä niin ahdistunut ja töistä kotiin tuleminen oli vaikkapa töistä tuntui useimmin rasitteelta kuin hyvältä.

Tästä on kohta vuosi aikaa enkä päivääkään ole katunut. Vielä sinä samaisena aamuna olin jotenkin epävarma (pelkoa varmaankin), mutta kun sain suustani ne sanat, että muutan pois kotoa, niin kaikki loksahti. RAKASTAN elämääni nyt eikä ahdista mikään. Uskon myös siihen, että saan aikaiseksi ihanan ja hyvän parisuhteen, jossa olen onnellinen. MINÄ uskon siihen, että minulla on vielä elämä edessäni!!! Ja mahtava sellainen.

Tässä minun tarinani, teille on se ero, että teillä on lapset.. Jos pystyt ajattelemaan niin, että haluat elää miehesi kanssa loppu elämäsi niin yritä vielä, mutta jos todella haluat lähteä, niin lähde, kyllä se elämä kantaa. MUTTA älä tee sitä virhettä, että lähdet jonkun toisen miehen takia tai uskottelet, että joku toinen tekisi sinut onnelliseksi. Jokainen on kuitenkin vastuussa omasta onnestaan ihan itse.

Tsemppiä mihin ratkaisuun ikinä päädytkään.

 

[nii]

täällä kans yks lähteny, oon lähtemisen kannalla, jos asiat tuossa jamas mitä teillä.

 

["alkup"]

Minä lähdin 32-vuotiaana, tosin lapsettomana, melkein 10v. suhteesta. Mies oli oikein mukava, hyvä, teki kotityöt jne., mutta minä en vaan pystynyt siihen suhteeseen jäämään. Olin välillä niin ahdistunut ja töistä kotiin tuleminen oli vaikkapa töistä tuntui useimmin rasitteelta kuin hyvältä.

Tästä on kohta vuosi aikaa enkä päivääkään ole katunut. Vielä sinä samaisena aamuna olin jotenkin epävarma (pelkoa varmaankin), mutta kun sain suustani ne sanat, että muutan pois kotoa, niin kaikki loksahti. RAKASTAN elämääni nyt eikä ahdista mikään. Uskon myös siihen, että saan aikaiseksi ihanan ja hyvän parisuhteen, jossa olen onnellinen. MINÄ uskon siihen, että minulla on vielä elämä edessäni!!! Ja mahtava sellainen.

Tässä minun tarinani, teille on se ero, että teillä on lapset.. Jos pystyt ajattelemaan niin, että haluat elää miehesi kanssa loppu elämäsi niin yritä vielä, mutta jos todella haluat lähteä, niin lähde, kyllä se elämä kantaa. MUTTA älä tee sitä virhettä, että lähdet jonkun toisen miehen takia tai uskottelet, että joku toinen tekisi sinut onnelliseksi. Jokainen on kuitenkin vastuussa omasta onnestaan ihan itse.

Tsemppiä mihin ratkaisuun ikinä päädytkään.

Jos ei olisi lapsia niin asiat oiskin tosi eri. En minä epäilisi tässä iässä saavani parisuhdetta ja lapsia jonkun toisen kanssa, mutta että mistä löytyisi rakastava mies, joka tahtoo kolmen lapsen yh:n?