Onko vielä toivoa?

[Mamma]

Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa 8 vuotta joista naimisissa 3 vuotta. Kaiken kaikkiaan ollut ihanaa aikaa, paljon on yhdessä koettu ja nähty, olemme olleet aina toistemme parhaat ystävät, paljon ollut yhteistä, nauraneet ja jutelleet olemme aina paljon. Nauttineet toisistamme. Rakastaneet lujaa.
Ensimmäisen lapsen jälkeen sairastuin masennukseen ja syömishäiriöön (rankat lapsettomuushoidot takana) joka on aaltona edennyt aina tähän päivään saakka. Mies on joutunut paljon olemaan tukena, välillä minulla tosin ollut hyviäkin päiviä.
Kuopus syntyi vuosi sitten jolloin kaikki muuttui. Mies muuttui väsyneeksi ja minä kamppailin edelleen masennuksen kanssa. Hoidimme vuorotellen kahta korvakierrelasta ja kotia, siinä sivussa parisuhdettakin. Mielestäni kaikki oli suurin piirtein hyvin, yhteistä aikaa vaan on ollut minimaalisesti.
Kuukausi sitten mies pudotti pommin, hän ei jaksa enää, on väsynyt minun masennukseeni ja perhe-elämään (tämä ei ollut sitä mitä hän on halunnut ?!?!). Minulla masennus hyvässä mallissa, käyn terapiassa ja lääkitys kohdallaan.
Hän on harkinnut eroa. Pitkien puhumisten jälkeen hän halusi vielä että yritetään tosissamme ja ehdotti pariterapiaa jossa olemme käyneet nyt kaksi kertaa.
En vaan tiedä enää mitä ajatella. Uskoa miehellä ei kuulemma enää ole, toivoa kylläkin.
Voiko tästä päästä yli?

 

[Hipsuliini]

On sitä pahemmistakin päästy yli. Meille tuli kriisi muutaman vuoden yhdesssäolon jälkeen ja oltiin vähän aikaa erossa. Haluttiin kuitenkin yrittää uudelleen ja sen jälkeen suhde on ollut entistä parempi. Aurinkoista syksyä!