E
edellinen
Vieras
Niin siis meilläpäin vanhemmilla ei ole oikeutta puuttua. Näin se vaan on. Ja kuulemani perusteella monissa muissa paikkakunnissa sama käytäntö.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Alkuperäinen kirjoittaja pktäti2;25392142:Huomasin aloituksen juuri kun olin menossa nukkumaan, joten pikainen vastaus vain.
Lasten unta ja (myös päivä)unen tarvetta tutkitaan jatkuvasti, ja asiantutkijat ovat nykyään näihin pohjautuen sitä mieltä, että lasta ei saisi herättää kesken päiväunien. Tästä syystä monet kunnat ovat tehneet päätöksen, että lapsia ei (saa) herätellä kesken päiväunien päiväkodeissa. Voisin kuvitella, että jotain tutkimuksia löytyisi googlettamalla.
Meilläkin on ollut muutamia tapauksia työpaikallani, joissa pitkät päiväunet ovat tuntuneet vaikuttavan illan nukkumaanmenoaikaan rajusti. Tähän mennessä ne ovat aina korjaantuneet rutiinien tarkastuksella. Poikkeuksiakin voi hyvin olla, mutta suosittelen avointa keskustelua pk:n kanssa ja yhdessä mahdollisuuksien pohtimista.
vielä ihmettelen et missä päiväkodissa voi nukkua noin pitkät unet. Joskus olen ollut 1 vuotiaiden ryhmässä ja sielläkin oli unet max.2 tuntia. Yleensä uniaikaa on noin 1,5 tuntia. Kyllä mä uskon että 5-6 vuotiaan unet vaikuttaa iltauniin, mutta en usko että kolmevuotiaalla viellä. Tai siis vaikuttaa tietty kun lapsi ei "tipahda" hullusta unenpuutteesta. Mutta jämtit iltarutiinit niin ei ton ikäinen kyllä kuku yli yhdeksään ellei ole adhd tai autisminkirjon lapsilla.