Onko teistä kivaa, jos työpaikalla järjestetään henkilöstötapahtuma, jossa pitää yöpyä?

  • Viestiketjun aloittaja Oooookkkoo
  • Ensimmäinen viesti
Oooookkkoo
Minua ärsyttää, kun useamman kerran vuodessa pitää lähteä kaksipäiväisille kehittämispäiville, joihin kaikkien odotetaan psallistuvan. Ja aina jossain kaukana, ettei pääse yöksi kotiin.

Onko nuo jonkun mielestä kivaa boonusta työelämään? Olenko ainoa, joka kokee nuo kielteisenä?
 
"Nope"
Et ole ainoa. Mä olen kieltäytynyt tuollaisista vedoten siihen, että työsopimukseni koskee päivätyötä eikä mua sen vuoksi voi velvoittaa olemaan työnantajan käytettävissä iltaisin tai öisin.
 
Kokemus
Olin aikaisemmin töissä kansainvälisessä firmassa jossa järjestettiin kerran vuodessa viikonlopun kestävä henkilöstötapahtuma. Ne oli aina hyvin järjestetty ja ne pidettiin kivoissa sijainneissa ulkomailla. Tuolloin en niitä arvostanut, mutta näin jälkikäteen ajatellen olivathan ne aika kivoja. Hyviä muistoja tuli ja pääsin paikkoihin joihin muutoin en olisi osannut mennä.
 
natusan
Kyllä mä nuorempana tykkäsin niistä kovasti! Sai viettää mukavassa porukassa aikaa, syödä hyvin ja vielä illanvietot päälle, mikä jottei. Nykyään, perheellisenä ja vanhana; en tykkäisi..kait. Joskus päästiin tommoselle reissulle Wieniin asti, joten juu u, oli hieno reissu, eikä tullut mieleenkään jättää väliin, vaikka mulla oli jo muutama lapsikin silloin, ja yhtä odotin..
 
Ei sopis mun aikatauluihin mitenkään. Silloin harvoin kun mulla on tilaisuus hävitä täältä yön yli niin, että joku suostuu ja osaa hoitaa kaikki lapset ja eläimet eikä mun oikeasti tarvitse niistä stressata, niin käytän sen ajan kyllä sitten johonkin ihan muuhun, kuin työhön.

Onneksi ei tarvitse moisia miettiä, päätän työaikatauluni ihan keskenäni, eikä mulla ole yhden ainoaa työkaveria, tai edes pomoa hengittämässä niskaan.
 
Aapeeee
Eihän tuonne pakko ole mennä, mutta verkostoitumisen kannalta kuitenkin suotavaa. Ja just ärsyttää, että 24h ollaan, mutta maksu 7,5h per päivä. Omaa aikaa lahjoitetaan firmalle. Ja paikka jossain Suomen perähikijällä, hyvällä tuurilla kylpylässä. Jos tykkää nakuilla työkavereiden kanssa. Not.
 
Edellisessä työpaikassa järjestettiin kerran vuodessa yli yön reissu työporukalla. Kaikki osallistuivat ja kivaa oli. Eikä haitannut, vaikka työaika ylittyi, sillä muuten edut firmassa olivat hyvät ja firma tarjosi aina ylimääräisinä vapaa päivinä joulun välipäivät.
 
"123"
Meillä on noita pari kertaa vuodessa, ja ainakin vielä tykkään niistä tosi paljon. Itse kun tykkään syödä hyvin mutta raha on tiukassa, niin on kiva edes sen pari kertaa vuodessa käydä laadukkaassa ravintolassa syömässä pitkän kaavan mukaan ruokaviineineen. Ja hotelliaamuja rakastan :D
Itse koulutukset ja palaverit nyt on puuta heinää, mutta se vapaa-aika kun pääsee hengailemaan mahtavien ihmisten kanssa joita ei muuten ehkä näe ku just muutamia kertoja vuodessa, sekin on mukavaa :)
Mutta jos en tykkäis työpaikastani eikä työkaverit olisi työKAVEREITA, niin olisihan nuo ehkä vähän mälsiä tapaamisia.
 
Kokemus
Meille näistä viikonlopun yli kestävistä henkilöstöpäivistä ei maksettu edes palkkaa, saati että vapaata olisi saanut. Perusteluna oli että tapahtuman järjestäminen vei itsessään jo paljon rahaa; koko ulkomaisen henkilöstön lennättäminen paikalle, hotellit, ohjelmat, ruoat. Varmasti se kallista olikin, mutta suomalaisittain palkaton ajankäyttö tuntui kyllä hassulta. Sitä varmaan silloin eniten kapinoinkin. Mutta hauskaa kyllä oli.
 
"jenni"
Omaa aikaa lahjoitetaan firmalle.
Miten sen nyt haluaa nähdä. Mä koin viime reissulla niin, että sain 4 tunnin palkan juomalla siideriä mukavien työkaverien kanssa ja siihen päälle hyvää ruokaa, naurua, tanssia, ihanan hotellisängyn, aamiaisen ja uusia tuttavuuksia.

Toki olisin voinut viettää illan kuten melkein jokaisen perjantai-illan kotona miehen ja lasten kanssa. Ei se kuitenkaan niin hohdokasta elämää ole, että se on pakko kokea 52 kertaa vuodessa.
 
tylsää
Ei ole kivaa. En pidä yleensäkään mistään illanistujaisista tms. isossa porukassa. Voin käydä jossain hyvän ystävän kanssa illanvietossa, mutta inhoan tilaisuuksia, missä paljon väkeä. Alkaa ahdistamaan. Mieluummin olen kotona. Ja varsinkin tuo yöpyminen on kyllä ihan vihonviimeinen homma.
 

Yhteistyössä