Onko teistä ihan normaalia että isovanhempi kieltäytyy hoitamasta lapsenlastaan?

[ZäDäM]

Loppujen lopuksi ihminen on aika yksin. Ihan turha odottaa yhtään mitään apua toisilta, omilla jaloillaan on seistävä-katkeraan-loppuun asti.

 

["jaa"]

Minä ajattelen sen niin, että minun vanhempani ovat minut ja sisarukseni hoitaneet aikoinaan. Joten sen vuoksi pidän itsestään selvänä sitä, että huolehdin heistä kun sen aika on. Ilman että lasken onko avun tarve ja sen saaminen mennyt yksiin.

Minun mielestäni isovanhempien tehtävä on hemmotella lapsenlapsia. Se, että hoitavatko he niitä, on isovanhempien itse päätettävissä.

Juuri noin, saavat erikoisaikaa isovanhemmilla ja hemmotellaankin vaikka on rajat ja rakkaus. Tätä on vaikea pitää, mikäli vastentahtoisesti joutuu aina hoitamaan. Onneksi en itse joudu, vaan saan hemmotella lapsenlapsia yökylässä.

 

["vieras"]

Meillä toiset isovanhemmat ei halua meidän lapsia hoitaa (lasten serkut kyllä hoitaa mielellään joka päivä 8-10h vuorokausi, 7 päivää viikossa, eli siis toisen meistä vanhemman sisaruksen lapset saa olla mummulassa aina halutessaan+ kun vanhemmat tarvii apua). Toiset isovanhemmat asuvat yli 1000km päässä, joten ei hoitoapua sieltäkään, kun lomailevat täällä niin tosiaan lomailevat, eivät ole lapsenlikkana. Lapset ovat 5v ja 3½v kaksoset. Kurjaa kun eivät näille lähelläkään asuville isovanhemmille kelpaa ja parisuhdeaikaa/kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa ei ole ollut sitten lasten syntymän. Turha haaveilla hääpäivänvietosta tai leffaillasta saati sitten että miehen ollessa työmatkalla minä pääsisin harrastukseeni. Ei voi mitään, toiset lapset vain on tärkeämpiä kuin toiset (nuo serkut ovat 10v, 8v, 5½v ja 4v)

Miksi ette palkkaa lastenhoitajaa, tai pyydä ketään muuta tuttua tai sukulaista lastenvahdiksi? Kai teillä on muitakin ihmissuhteita kuin isovanhemmat (naapureita, kavereita jne.)? Ei se lapsenvahtikaan ole niin kallis, jos vaikka edes sen hääpäivän ajaksi kerran vuodessa palkkaa.

MLL:n kautta voi kysellä lapsenvahtia, tai kysellä vaikka jos työkavereilla olisi innokkaita, vanhempia lapsia tulemaan töihin, ja toki esim. lehdessä tai vaikka lukion tai muun koulun ilmoitustaululla voisi koittaa kysellä hoitajaa.

Ei monellakaan pariskunnalla asu lähellä yhtään sukulaista, mutta viitseliäs kyllä yleensä jostakin sen lapsenvahdin löytää, jos ei yksikään ystävä halua tai voi auttaa.

 

["hankey"]

Sitä en tiedä, onko normaalia, mutta minä ainakin olen niin laiska, etten kenenkään harrastuksen takia rupea lapsenlikaksi. Vanhempainilta, työ, satunnainen teatteri/konserttijuttu on asia erikseen.

 

["jaa"]

Mun ikäisille naisille taidettiin jo lapsuudessa iskostaa pääkoppaan se, että olemme olemassa vain muita ihmisiä varten. Mulla kesti kauan oppia sanomaan "EI" ja vielä pitää kiinni siitä. Tunnen monia 50-60 -vuotiaita, jotka eivät vieläkään osaa sanoa "EI". Ihan oikeasti...puhu äitisi kanssa. Tee hänelle selväksi, että hän ihan oikeasti saa olla lupautumatta, jos siltä tuntuu.

Minä opin vasta 50vee sanomaan ei sairastuttuani vakavasti. siihen saakka autoin aina kaikkia. Itsensä vuoksi EI on hyvä sana. Toki autankin, vasta ystävän muutossa, mutta kipeän jaklani vuoksi en kantanut, kuopus hoisi kantamisen.

 

[Millenia]

Onpa taas ilkeilijöitä liikenteessä. Mitä te ihmiset luulette aina aloittajien hakevan aloituksillaan? Minusta ainakin täällä yleensä puretaan harmitusta, halutaan vertaistukea tai toisten näkökulmaa asioihin, ei mitään ihmeratkaisuja. Tottakai saa harmittaa jos on mummo joka ei osallistu lasten elämään, eikä voi hoitaa edes paria tuntia joskus harvoin. Ja onhan se vähän outoa, suurimmassa osassa perheitä kun isovanhemmat hoitavat mielellään, eivätkä edes ajattele asiaa velvollisuutena.

Miksi oletetaan, että kun joku harmittaa ja sen myöntää, se tarkoittaisi sitä että myöntäjä on nyt vetäissyt martyyrikruunun päähänsä ja maailman pitäisi pyöriä hänen halujensa mukaan? Saahan se harmittaa vaikka jos lyö varpaansa tuoliin ja jos sen sanoo, niin ei tarkoita että tuoli oli kusipää ja kaikki maailman tuolit pitää hajottaa.

Minun on myös vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka lupaa ja peruu. Yleensä kyllä yritän käsittää ihmisten erilaisia valintoja ja tapoja, mutta tässäkin ketjussa ainoastaan Keittiönoita on edes yhtään miettinyt miksi mummo käyttäytyy miten käyttäytyy kun suurin osa muista on keskittynyt vittuilemaan ap:lle kuinka hän on sydämetön paska, joka ei välitä mummosta ja vaatii häneltä liikaa. Vaikka tosiasiassa tarina vaikuttaa enemmän siltä, että tuolle mummolle tarjotaan sitä ja tätä ja mummo ei anna mitään takaisin. Meneehän se niinkin, ei ole kenenkään pakko toiselle antaa (eikä ap ole niin missään välissä väittänytkään) mutta saahan se ikävälle tuntua ja kyllä tuollaiset asiat pitemmän päälle alkaa usein kaihertamaan niitä välejä.

Joillekin täällä vaan mikään ei ole tarpeeksi. Jos ap ei maksa mummon elämistä, harrastuksia, kokkaa siellä kotiruokaa, jonka maustaa omasta yrttitarhasta poimituilla kasveilla ja hiero mummon vaivaisenluisia koipia joka päivä, niin hän ei saa kuvitella, että mummo haluaisi koskaan olla missään tekemisissä hänen tai hänen lastensa kanssa. Mutta sitten itse hän on paska ihminen, jos edes ohimennen miettii, että jaksaako hoitaa mummoa sitten kun tämän vointi huononee. Miksi kukaan esim. haluaisi luokseen asumaan mummoa, joka ei tunnu edes pitävän lapsestaan tai lapsenlapsestaan? Ja miksi mummo haluaisi asumaan heille?

 

["jaa"]

[QUOTE="a p";24920534]Maksamme, koska hän on köyhä ja yksinäinen ihminen.

Ja saapahan lapsi ainakin silloin olla isovanhempansa kanssa, kun tästä niin kovasti pitää.[/QUOTE]

Tuo on kylläkauniisti ajateltu. Voisin heti lähteä matkalle mukaan hoitamaan lapsia, jos minulle köyhälle matka maksettaisiin.

 

[Beep]

Mun mielestä isovanhemman eli läheisen tulee auttaa ja haluta olla läheistensä kanssa. Musta se on epärakkaudellista, jos ei halua. Ap:lle sympatiat.

 

["jaa"]

Mina vastasin molempiin ketjuihin. Ja vaikka ap'n dilemmaan en sen enempaa kommentoinut kun yleismaailmallisella mietiskelylla siita kuinka tama 'velvollisuusympyra' pyorii ja mihin suuntaan.... niin mummi kyselyyn vastasin etta mina olen mummi joka viettaa aikaa, ottaa yokylaan, ostaa vaatteisa sun muuta, pelaa peleja, jne jne - siita syysta etta HALUAN olla sellainen mummi. Omilla lapsillani ei ole ollut isovanhempia ollenkaan elamassaan (monesta syysta, ) ja se on ollut kipea paikka niin minulle kuin lapsillekin. Olen itselleni sen paattanyt, etta MINA muutan taman toimintamallin OMALLA kohdallani. Mehan emme voi vaikuttaa toisten toimintaan ja paatoksiin - vain omiimme!

Niin aina voi katkaista ketjun omalta osaltaa, naikkapalapsen pahoinpitelyyn kasvatuksen nojalla.

 

["vieras"]

Asialla on monta puolta. Mielestäni ns. mieleltään terve ihminen tekee toisille joskus ns. palveluksia. Vanhuuden kehitystehtäviinkin kuuluu ns. generatiivisuuden kehitystehtävä( kykenee ja haluaakin huolehtia seuraavista sukupolvista). Mitään pakkoa ei tietysti tähän ole. Isoäiti kuulostaa ns. kalja/norttimummolta, jolle oma tissuttele taitaa olla se pääasia. Onhan hän jo aikoinaan jättänyt sinutkin vastuuttomasti yksin. Itse en moiselle mummolle lapsiani veisikään. Toisaalta se tosiasia, että mummokin kaipaa ehkä apua 20 vuoden päästä johtaa siihen, että tekin voitte sitten todeta, että hoitovastuunne on jo ohi. Mummohan on itse universaloinut periaatteen, ettei apua tarvitse antaa läheisille.

 

[Micosa]

[QUOTE="apila";24920281]Hmm. Mua loukkaisi ehkä jos oma vanhempani kieltäytyisi hoitamasta lastani jos minulla olisi työhön tai opiskeluun liittyvää menoa, harrastushommaan en kyllä edes kehtaisi pyytää. Heillä on molemmilla omat elämänsä. Ovat nuorempia, vielä työelämässä mukana. Mun mielestä harrastus on sellanen juttu, ettei sitä varten ruveta rasittamaan turvaverkkoa. Pyytäisin jotakuta sellaista, jolle voisin helposti "maksaa takaisin". Esim meillä naapurilla on kaksi pientä lasta. Voisin aivan hyvin pyytää heitä katsomaan lastani sillä aikaa kun käyn lenkillä, ja sitten tarjoutua ottamaan lapset luokseni jotta he voisivat viettää laatuaikaa aikuisten kesken. Sen sijaan en todellakaan rupeaisi vaivaamaan äitiäni tai isääni sen vuoksi, että mä tahtoisin käydä jossakin *harrastuksessa*. Jos minulla on työvuoro tai opiskeluun liittyvä meno niin voin hyvin soittaa heille ja tiedän, että saan apua tarvittaessa, mutta hupimeno nyt vaan ei ole sellainen, että lähtisin ruinaamaan apua vanhemmiltani. Sellaiseen on muita apuja, sellaisia ihmisiä joiden kanssa apu on vastavuoroisempaa tai jolle voin maksaa palkkaa, esim pikkusisko tai nuorempi serkku.[/QUOTE]


Peesailen.

 

[neil]

Siis, jos ap sinua harmittaa lähinnä se, että lapsesi ja mummon välit jäävät etäisiksi, niin en ymmärrä. Kertomasi mukaan näette suht usein (mökkireissut, ulkomaanmatkat ja useat viikonloput) enkä pysty ymmärtämään miksi välit jäisivät viileiksi? Miksi se mummon kanssa kahden vietetty aika on niin tärkeää jos kerta kertomasi mukaan lapsi nauttii mummon kanssa olosta jo nyt? Ettei vaan kyse olisi kuitenkin siitä sinun omasta tärkeästä harrastuksesta jonne haluaisit päästä? Toki se on ikävää ettei saa hoitajaa, mutta niin käy joskus. Mummolla ei ole mitään velvoitetta ottaa lasta hoitoonsa kaksin.

 

[kakss]

Minäkin ajattelin, että näette mummoa ihan liikaa hänen sietokykyynsä nähden. Onko tapaamiset aina teidän aloitteesta vai ehdotteleeko mummi? Voisitteko yrittää vähentää kanssakäymistä ihan hyvässä hengessä, jospa mummi ahdistuu liian tiiviistä väleistä, ei vain osaa sanoa?

 

["vieras"]

Minua surettaa nykyinen itsekeskeinen ajattelu. Minä minä minä... En sitten tiedä onko se metsä vastaa niin kuin huudetaan?

Minulla on maailman ihanimmat vanhemmat. Kunnioitan heitä valtavasti ja olen valtavan kiitollinen siitä, miten paljon he ovat minun vuokseni tehneet. Isälläni oli sellainen periaatepäätös, että mihinkään mihin minua ei voi ottaa mukaan, ei tarvitse mennä (paitsi töihin). Rakastivat, kannustivat ja rajoittivat.

En koe olevani kiitollisuudenvelassa, mutta vastaavaa huolenpitoa aion myös osoittaa. Ennen isän kuolemaa teinkin niin, isän viimeiset kaksi vuotta olin joka ikinen päivä 1-4 tuntia hänen apunaan. Äitiä aion auttaa samoin, kun hän sitä joskus tarvitsee.

Äitini on myös aina valmis auttamaan minua, kun tarvin apua. On hoitanut myös lastani joka ikinen kerta, kun olen sitä pyytänyt. No, kertoja ei ole hirveästi, koska haluan hoitaa lapseni itse/miehen kanssa niin pitkälti kuin mahdollista. Ja jos hänellä olisi jotain menoa, niin se menisi totta kai etusijalle.

Minusta meillä on hieno ja toimiva yya -suhde. Olisko se sitten samanlainen, jos vanhempani olisivat olleet minua kohtaan välinpitämättömämpiä? En tiedä.

 

[vierailija]

Ehkä kerran kahdessa kuussa tulee sellainen tilanne että mies on työmatkalla ja tarvittaisiin lapselle hoitajaa että pääsen harrastukseeni joka on kerran viikossa.

Pari muuta hoitajaehdokasta on, mutta he eivät ole viikolla käytettävissä.

Meillä ei ole elossa muita kuin yksi isovanhempi. Mutta hän hoitaa hyvin pitkin hampain lapsenlastaan. On joskus nurissut että hän on omasta mielestään jo lapsensa hoitanut. Usein peruu ihan viime tipassa. Ja mitään menoa ei hänellä tuolloin ole.

Tykkää kyllä lapsenlapsestaan, joka on kiltti ja helppo. Mutta kokee vaan vastenmielisenä olla lapsenlapsensa kanssa edes noin harvoin pari tuntia kahdestaan. Kuulemma on mieluummin omassa kotonaan yksin. Kyse on eläkkeellä olevasta mutta ihan hyväkuntoisesta kuusikymppisestä.

Onko tuo ihan normaalia, ja onko muilla vanhempia jotka eivät halua olla lapsenlapsensa kanssa?

Kyllä se nyt 2 tuntia voi olla lapsenlapsensa kanssa parissa kuussa

 

[vierailija]

Mua ei oo koskaan tarvittu hoitaa jaa no pari kertaa mummu on hoitanut mua kerran tai kaks ja kerran mun eno hoiti minua. Muuten oon ollu yksin kotona esim koilun jälkeen