Onko teillä toinen toista aktiivisempi? Ongelmia?
- Viestiketjun aloittaja Juhani76
- Ensimmäinen viesti
Täällä äiti joka se aktiivisempi osapuoli. Mun tekee mieli monta kertaa päivässä ja miehen kerran viikossa. Ja en ajatellut maksullisiin lähteä kun ilmaiseksikin saa! :saint:
Alkuperäinen kirjoittaja Betty Boop:
Olen samaa mieltä. Kun näin korkean inflaation aikana saa jotakin hyvää ilmaiseksi, niin ei siitä kannata maksaa! Ilmaistakin tavaraa on joskus tarjottu kodin ulkopuolella, mutta en ole sitäkään ottanut. Pitäydyn siis luotettavassa tavarantoimittajassa. Tosin toimitusten hitaus hieman vaivaa...
No jos periaatteessa olet tyytyväinen tavarantoimittajaan, miksi otin asian puheeksi näin julkisesti. Selvästi asia kuitenkin vaivaa ja haluaisit kokeilla josko muualla toimitus olisi nopeampaa ja laadukkaampaa.
Totta. Mutta kyllä tuon seikan kanssa elää. Eikö sulla ole sama tilanne? Mieli tekee joka päivä, mutta saa vain kerran? Vai käytkö muualla välillä?
Kyllähän sitä tulee välillä mietittyä. Pari seurusteluaiakista tyttöäni halusi koko ajan. Ja minä myös. Se oli kyllä mahtavaa siltä osin. Halusinvat illalla, yöllä, aamulla suihkussa ja vielä lounaallakin.
Kyllähän sitä tulee välillä mietittyä. Pari seurusteluaiakista tyttöäni halusi koko ajan. Ja minä myös. Se oli kyllä mahtavaa siltä osin. Halusinvat illalla, yöllä, aamulla suihkussa ja vielä lounaallakin.
Kyllä sen kanssa elää mutta aikaa myöten kiusaus käy liian suureksi. Varsinkin kun apua on tarjolla yllinkyllin. Valitsee vain parhaat päältä. 
Ei ole tullut morkkista. Saan jotain sellaista jota mies ei pysty antamaan. Ei se ole meidän parisuhteesta pois.
Mä en ehkä kuitenkaan pysty ajattelemaan noin. Eikö olisi parempi vaikka mennä johonkin terapiaan, keskustella ja vaikka lopulta erota, jos mikään ei auta? Itse olen ollut ennemmin puutteessa, kunhan parisuhde perustuu rehellisyyteen.
Mitä jos jäät kiinni? Sitten se ikävä ero tuleekin. Ja lapsia ei kai sille pettävälle osapuolelle anneta, jos asiasta tulee kiistaa.
Mitä jos jäät kiinni? Sitten se ikävä ero tuleekin. Ja lapsia ei kai sille pettävälle osapuolelle anneta, jos asiasta tulee kiistaa.
Ehdottomasti kannattaisi mennä terapiaan ja siitä on välillä puhuttukin. Asiassa on niin monta puolta että ei sitä tässä pysty selittämään. Meillä on todella pitkä suhde johon mahtuu matkan varrelle kaikenlaista.
Meillä kotona ihan sama ongelma, minä se aktiivinen (kerran päivässä pitäisi saada!), vaimo passiivinen (kerran kuussa on jo ylärajoilla).
Täytyy sanoa, että on se joskus todella turhauttavaa! Kuitenkin yhteiset lapset ja asuntolainat sekä rakkauskin pitävät yhdessä, ja vaikeaa on lähteä aidan toiselle puolelle, toisaalta taas välillä tuntuu pää sekoavan, kun "ei" meillä myös tarkoittaa "ei".
Itseni tuntien voisin olla helpostikin houkuteltavissa, mutta toistaiseksi olen jollain ihmeen konstilla ja mielen lujuudella onnistunut pysyttäytymään uskollisen kirjoissa. Kai se johtuu lähinnä siitä, että kiinni jos jää, voi menettää liian paljon. Vaimoni kun EI ole sitä ihmistyyppiä, joka luvan kanssa antaisi meikäläisen huidella missä huvittaa.
Pariterapiaan kannattaa mennä, jos siltä tuntuu. Mutta jos suhde on muuten suht ongelmaton, ja kyse on siitä, että toisella hormonit vain eivät yksinkertaisesti hyrrää samaan tahtiin kuin toisella, voi terapian apu olla rajoitettua. Jos ero on usein mielessä asian takia (mulla joskus on), voi terapia taas auttaa antamalla kummallekin osapuolelle mahdollisuuden kertoa avoimesti tunteistaan, mikäli siihen kahdestaan ei pysty.
Kuten BB, minäkin usein ajattelen, ettei seksisuhde tai yhden yön keikat ole omasta parisuhteesta pois, mutta toistaiseksi en ole tuohon lähtenyt. EHkä pitäisi??!!! Ajatus ainakin houkuttaa... Katsotaan...
Täytyy sanoa, että on se joskus todella turhauttavaa! Kuitenkin yhteiset lapset ja asuntolainat sekä rakkauskin pitävät yhdessä, ja vaikeaa on lähteä aidan toiselle puolelle, toisaalta taas välillä tuntuu pää sekoavan, kun "ei" meillä myös tarkoittaa "ei".
Itseni tuntien voisin olla helpostikin houkuteltavissa, mutta toistaiseksi olen jollain ihmeen konstilla ja mielen lujuudella onnistunut pysyttäytymään uskollisen kirjoissa. Kai se johtuu lähinnä siitä, että kiinni jos jää, voi menettää liian paljon. Vaimoni kun EI ole sitä ihmistyyppiä, joka luvan kanssa antaisi meikäläisen huidella missä huvittaa.
Pariterapiaan kannattaa mennä, jos siltä tuntuu. Mutta jos suhde on muuten suht ongelmaton, ja kyse on siitä, että toisella hormonit vain eivät yksinkertaisesti hyrrää samaan tahtiin kuin toisella, voi terapian apu olla rajoitettua. Jos ero on usein mielessä asian takia (mulla joskus on), voi terapia taas auttaa antamalla kummallekin osapuolelle mahdollisuuden kertoa avoimesti tunteistaan, mikäli siihen kahdestaan ei pysty.
Kuten BB, minäkin usein ajattelen, ettei seksisuhde tai yhden yön keikat ole omasta parisuhteesta pois, mutta toistaiseksi en ole tuohon lähtenyt. EHkä pitäisi??!!! Ajatus ainakin houkuttaa... Katsotaan...
Kuuleppa Antti. Aivan kuin minusta puhuisit. Eli ihan sama juttu täällä. Itse teen aika harvoin nykyään aloitetta. Ei tule niitä ei-vastauksia niin paljon, eikä vaimoa ahdista tilanne. Meillä ainakin tilanne parasi tästä hieman. Tietysti osoitan rakkautta, anna suudelmia ym. Mutta en kopeloi tai kysy, että eikös nyt olisi aika. Koetappa itse samaa. Älä vonkaa tai lähentele pariin kuukauteen. Ainakin meillä vaimo sitten tekee aloitteen ja niin se on itsellekin mukavampaa. Eli tietää saavansa muusta kuin säälistä. Tosin voihan sekin olla velvollisuudesta annettu
Jussi
Jussi
Minä en ole eläissäni käyttänyt hormonaalista ehkäisyä kuin yht. puolisen vuotta. Ei ole ollut pointti aktiivisuudessa.
Ex-miehen kanssa oli vaitonaisempaa hellyyselämä ja seuraavassa muutamia asioita mitkä kuvittelen vaikuttaneen asiaan.
En oikein uskaltanut nauttia seksistä, en tunnistanut mikä tuntuu hyvältä. Olin alistetummassa suhteessa kuin nyt. En uskaltanut ylipäätään tuntea asioita yhtä voimakkaasti kuin nyt. Minua ei paijattu niin paljon eikä minua autettu kotitöissä ja muuten otettu huomioon kuten nyt. Tehtävänäni oli tehdä mies onnelliseksi. Nyt koitetaan yhdessä tulla onnellisiksi. NO EI HELPPOA VIELÄKÄÄN, ÄLKÄÄ NYT LUULKO ETTÄ VAIHTAMALLA PARANEE. mutta joku perusasenteessa ratkaisee.
Naisen täytyy tuntea olevansa todella arvokas ja hyväksyttävä seksuaalinen halukkuutensa, on myös dilemma oman pään sisällä, ei ole välttis ollenkaan miehen toiminnasta kiinni.
Yleensä naisilla on valtavat paineet varsinkin nuoressa perheessä kun pitäisi äitinä riittää kaikkeen.
Tosi helposti alkaa uupuneena kokea miehen lähestymisen uhkaavana vaatimuksena vaikkei niin ole tarkoitus.
Itseeni vetoaisi tosi tehokkaasti jos mies esim. kysyy tarvitsisitko apua jossain, voisinko esim. laittaa pyykit kuivumaan. Tai haluaisitko käydä lenkillä, voisin viedä naperot puistoon.
Kokeilemisen arvoinen juttu, voi olla tosin ettei toimi ihan heti varsinkaan jos ei ole aiemmin näin testattu ja rutiini on se että akka paahtaa iltaan asti kotitöitä ja mies oottelee namia urkkaruutua tuijotellen.
Peruskireys alkaa siitä kun nainen ajattelee että mies ei ehkä kovin paljoa rakasta kun ei auta ja mies ajattelee että onpas taas kiukkunen akka kun pusertaa vaan tehdä, ei minua huomaa ja tuskin paljon minusta sitten tykkääkään ja ei munakaan kelpaa.
Tää on miun omakohtanen kokemus, on varmaan paljon muita juttuja mitkä vaikuttaa myös. Kivampaa on kylläkin jos voidaan riemumielin nauttia rakkaudesta molemmat, antaa isosti valoa elämään ja voimia sekä rakennusainetta suhteeseen.
Ex-miehen kanssa oli vaitonaisempaa hellyyselämä ja seuraavassa muutamia asioita mitkä kuvittelen vaikuttaneen asiaan.
En oikein uskaltanut nauttia seksistä, en tunnistanut mikä tuntuu hyvältä. Olin alistetummassa suhteessa kuin nyt. En uskaltanut ylipäätään tuntea asioita yhtä voimakkaasti kuin nyt. Minua ei paijattu niin paljon eikä minua autettu kotitöissä ja muuten otettu huomioon kuten nyt. Tehtävänäni oli tehdä mies onnelliseksi. Nyt koitetaan yhdessä tulla onnellisiksi. NO EI HELPPOA VIELÄKÄÄN, ÄLKÄÄ NYT LUULKO ETTÄ VAIHTAMALLA PARANEE. mutta joku perusasenteessa ratkaisee.
Naisen täytyy tuntea olevansa todella arvokas ja hyväksyttävä seksuaalinen halukkuutensa, on myös dilemma oman pään sisällä, ei ole välttis ollenkaan miehen toiminnasta kiinni.
Yleensä naisilla on valtavat paineet varsinkin nuoressa perheessä kun pitäisi äitinä riittää kaikkeen.
Tosi helposti alkaa uupuneena kokea miehen lähestymisen uhkaavana vaatimuksena vaikkei niin ole tarkoitus.
Itseeni vetoaisi tosi tehokkaasti jos mies esim. kysyy tarvitsisitko apua jossain, voisinko esim. laittaa pyykit kuivumaan. Tai haluaisitko käydä lenkillä, voisin viedä naperot puistoon.
Kokeilemisen arvoinen juttu, voi olla tosin ettei toimi ihan heti varsinkaan jos ei ole aiemmin näin testattu ja rutiini on se että akka paahtaa iltaan asti kotitöitä ja mies oottelee namia urkkaruutua tuijotellen.
Peruskireys alkaa siitä kun nainen ajattelee että mies ei ehkä kovin paljoa rakasta kun ei auta ja mies ajattelee että onpas taas kiukkunen akka kun pusertaa vaan tehdä, ei minua huomaa ja tuskin paljon minusta sitten tykkääkään ja ei munakaan kelpaa.
Tää on miun omakohtanen kokemus, on varmaan paljon muita juttuja mitkä vaikuttaa myös. Kivampaa on kylläkin jos voidaan riemumielin nauttia rakkaudesta molemmat, antaa isosti valoa elämään ja voimia sekä rakennusainetta suhteeseen.
Ihan hyviä pointteja. En kuitenkaan usko, että meillä on tuosta kysymys. Olemme todella "tasa-arvosia". Hoidan puolet kaikesta. Vien lasta tarhaan, teen ruokaa, siivoan. Käymme kuntoilemassa vuorotellen jne. Näytämme myös rakastavamma toisiamme. Kumpikin tunnustaa olevansa rakastunut.
Mutta onhan näitäkin perheitä kuulemma olemassa, jossa nainen vain vaihtaa vaipat ja osaa hoitaa lasta. Itse taas jäin mielelläni koti-isäksi, vaikka siitä tulikin rahallisesti perheelle takkiin.
Mutta onhan näitäkin perheitä kuulemma olemassa, jossa nainen vain vaihtaa vaipat ja osaa hoitaa lasta. Itse taas jäin mielelläni koti-isäksi, vaikka siitä tulikin rahallisesti perheelle takkiin.
Heh, Jussi, tuo viimeisin kommenttisi oli aivan kuin omasta "tapauksestani". Eli kotityöt hoidetaan yhdessä, aikaa vietetään muutenkin yhdessä, joko kaksin tai koko perheen kanssa, jne. Kai se vaan jotenkin täytyisi yrittää hyväksyä, ettei kaikkea voi parisuhteeltaan saada?
Ai joo. Tuohon Jussin aiempaa kommenttiin, enpä minäkään enää tee paljon aloitteita liian monien "ei"den ja pettymysten jälkeen. Vaan kyllähän se vaimo huomaa, kun äijällä alkaa panta päätä kiristää...
Ainoa hyväksi havaittu keino jatkuvaan panetukseen ja siitä aiheutuvaan turhautumiseen (ja suoranaiseen epätoivoon) on lenkkeily. Ihan oikeesti. Kun juoksee mukavan mittaisen lenkin, voi taas jo keskittyä hieman muihinkin asioihin. Itse aloin moista harrastaa juuri orastavan parisuhdemasennuksen ja yleisen epätoivon ajamana, ja aina se vaan helpottaa.
t. nimim. "kolme maratonia jo takana"
PS. Tuo kolme maratonia tarkoittaa, että saamattomuuden epätoivo on ollut jo aikas kova
Ai joo. Tuohon Jussin aiempaa kommenttiin, enpä minäkään enää tee paljon aloitteita liian monien "ei"den ja pettymysten jälkeen. Vaan kyllähän se vaimo huomaa, kun äijällä alkaa panta päätä kiristää...
Ainoa hyväksi havaittu keino jatkuvaan panetukseen ja siitä aiheutuvaan turhautumiseen (ja suoranaiseen epätoivoon) on lenkkeily. Ihan oikeesti. Kun juoksee mukavan mittaisen lenkin, voi taas jo keskittyä hieman muihinkin asioihin. Itse aloin moista harrastaa juuri orastavan parisuhdemasennuksen ja yleisen epätoivon ajamana, ja aina se vaan helpottaa.
t. nimim. "kolme maratonia jo takana"
PS. Tuo kolme maratonia tarkoittaa, että saamattomuuden epätoivo on ollut jo aikas kova
Tämä on kuin minun elämästäni, paitsi että meillä nainen on tällainenAlkuperäinen kirjoittaja Juhani76:
Alkuperäinen kirjoittaja AnttiTre:Meillä kotona ihan sama ongelma, minä se aktiivinen (kerran päivässä pitäisi saada!), vaimo passiivinen (kerran kuussa on jo ylärajoilla).
Täytyy sanoa, että on se joskus todella turhauttavaa! Kuitenkin yhteiset lapset ja asuntolainat sekä rakkauskin pitävät yhdessä, ja vaikeaa on lähteä aidan toiselle puolelle, toisaalta taas välillä tuntuu pää sekoavan, kun "ei" meillä myös tarkoittaa "ei".
Itseni tuntien voisin olla helpostikin houkuteltavissa, mutta toistaiseksi olen jollain ihmeen konstilla ja mielen lujuudella onnistunut pysyttäytymään uskollisen kirjoissa. Kai se johtuu lähinnä siitä, että kiinni jos jää, voi menettää liian paljon. Vaimoni kun EI ole sitä ihmistyyppiä, joka luvan kanssa antaisi meikäläisen huidella missä huvittaa.
Pariterapiaan kannattaa mennä, jos siltä tuntuu. Mutta jos suhde on muuten suht ongelmaton, ja kyse on siitä, että toisella hormonit vain eivät yksinkertaisesti hyrrää samaan tahtiin kuin toisella, voi terapian apu olla rajoitettua. Jos ero on usein mielessä asian takia (mulla joskus on), voi terapia taas auttaa antamalla kummallekin osapuolelle mahdollisuuden kertoa avoimesti tunteistaan, mikäli siihen kahdestaan ei pysty.
Kuten BB, minäkin usein ajattelen, ettei seksisuhde tai yhden yön keikat ole omasta parisuhteesta pois, mutta toistaiseksi en ole tuohon lähtenyt. EHkä pitäisi??!!! Ajatus ainakin houkuttaa... Katsotaan...
Näin myös meillä, sukupuolet vain toisinpäin.
Itse olen siis se aktiivisempi osapuoli. Naiselle se on kova paikka tulla torjutuksi. Ainakin itse koen että vika on minussa, en ole haluttava. Toisaalta olen saanut huomata että muille miehille kyllä kelpaan eli ongelma ei ole se mutta silti torjunta loukkaa.
Kiitti komenteista. Muuten Antti, minäkin lenkkeilen! Kyllä siitä tulee rento olo, kun tulee hikisenä ja kaikkensa antaneena kotiin. Voi kai sen ajatella seksinkin korvikkeena.
Niin ja Betty Boopille. Kyllä se torjutuksi tuleminen kai miehenkin itsetuntoon voi vaikuttaa. Mutta ei minulle kuitenkaan paljon. Varmaan joshtuu siitä, että olen aikoinani harrastanut todella hyvää seksiä. Ja minulla on ollut myös jossain määrin kysyntää ennen vaimoani ja kerran jopa vaimon aikana. Mutta jos nykyinen vaimoni olisi ensimmäinen ja ainoa kumppani, niin voisiha siinä itseluottamus mennä.
Tuntuu olevan paljon sitäkin, että miestä ei kiinnosta. Tuntuu hassulta ja niin väärältä! Harmi, että meidän aktiivisten ei ole sallittua tavata kerran viikossa jossain...
Jussi
Niin ja Betty Boopille. Kyllä se torjutuksi tuleminen kai miehenkin itsetuntoon voi vaikuttaa. Mutta ei minulle kuitenkaan paljon. Varmaan joshtuu siitä, että olen aikoinani harrastanut todella hyvää seksiä. Ja minulla on ollut myös jossain määrin kysyntää ennen vaimoani ja kerran jopa vaimon aikana. Mutta jos nykyinen vaimoni olisi ensimmäinen ja ainoa kumppani, niin voisiha siinä itseluottamus mennä.
Tuntuu olevan paljon sitäkin, että miestä ei kiinnosta. Tuntuu hassulta ja niin väärältä! Harmi, että meidän aktiivisten ei ole sallittua tavata kerran viikossa jossain...
Jussi