K
kjhjkh
Vieras
Mitä mieltä olette sellaisesta parisuhteesta, jossa toinen puoliso "pahoittaa" vähän väliä mielensä, kun toinen puoliso ei toimi hänen haluamallaan tavalla? Onko se kontrollointia, manipulointia vai ns. normaalia käytöstä, koska toinen on niin "sikamainen"?
Esim. A haluaa mennä aikaisin nukkumaan, koska lapset kuitenkin heräävät aikaisin. B haluaa valoa ja pahoittaa mielensä noin viisi kertaa viikossa, kun A haluaa mennä aikaisemmin nukkumaan. (B ei herää aamulla hoitamaan lasten aamutoimia, vaan ainoastaan A.) Asiasta on keskusteltu jo vuosia ja keskustellessa B ymmärtää, että B:n täytyy mennä aikaisin nukkumaan, jotta saa tarpeeksi nukuttua. Mutta sitten itse tilanteessa A nukkumaan menosta tulee lähes aina sanomista. (Toki A yrittää aina silloin tällöin valvoa B:n mieliksi, jolloin A on sitten seuraavana päivänä aikaisen aamuherätyksen takia väsynyt.)
Asiasta on paljon keskusteltu, kuten myös siitä, että myös B:n pitäisi herätä lasten kanssa ainakin kerran viikossa, jotta A saisi myös edes joskus nukkua pitkään. Keskustellessa asioista aina sovitaan, mutta sitten käytäntö ei toimi. Eli B ei herää, tai jos herää on hyvin inhottava lapsille, jne.
Tuosta aamuheräämisestä ja sen reiluudesta voisi tietysti avata oman ketjun, mutta nyt haluaisin mielipiteitä siitä, että onko normaalia, että esim. toisen nukkumaan meno aiheuttaa toiselle vuosia jatkunutta ketutusta? Näitä esimerkkejä olisi toki paljon muitakin (esim. B haluaa, että A tekee hänelle aamupalan ja A:n mielestä aikuiset tekevät itse omat aamupalansa => jatkuvaa sanomista, jne.), mutta silloin tekstistä tulisi vielä pidempi...
Esim. A haluaa mennä aikaisin nukkumaan, koska lapset kuitenkin heräävät aikaisin. B haluaa valoa ja pahoittaa mielensä noin viisi kertaa viikossa, kun A haluaa mennä aikaisemmin nukkumaan. (B ei herää aamulla hoitamaan lasten aamutoimia, vaan ainoastaan A.) Asiasta on keskusteltu jo vuosia ja keskustellessa B ymmärtää, että B:n täytyy mennä aikaisin nukkumaan, jotta saa tarpeeksi nukuttua. Mutta sitten itse tilanteessa A nukkumaan menosta tulee lähes aina sanomista. (Toki A yrittää aina silloin tällöin valvoa B:n mieliksi, jolloin A on sitten seuraavana päivänä aikaisen aamuherätyksen takia väsynyt.)
Asiasta on paljon keskusteltu, kuten myös siitä, että myös B:n pitäisi herätä lasten kanssa ainakin kerran viikossa, jotta A saisi myös edes joskus nukkua pitkään. Keskustellessa asioista aina sovitaan, mutta sitten käytäntö ei toimi. Eli B ei herää, tai jos herää on hyvin inhottava lapsille, jne.
Tuosta aamuheräämisestä ja sen reiluudesta voisi tietysti avata oman ketjun, mutta nyt haluaisin mielipiteitä siitä, että onko normaalia, että esim. toisen nukkumaan meno aiheuttaa toiselle vuosia jatkunutta ketutusta? Näitä esimerkkejä olisi toki paljon muitakin (esim. B haluaa, että A tekee hänelle aamupalan ja A:n mielestä aikuiset tekevät itse omat aamupalansa => jatkuvaa sanomista, jne.), mutta silloin tekstistä tulisi vielä pidempi...