V
vieras
Vieras
Veljeni avovaimo on ollut jonkun aikaa työttömänä ja on alkanut nyt miettiä lähihoitajan opintoja. Oli sitten päässyt työkkärin kautta työkokeiluun vanhainkotiin.
On ollut siellä nyt muutaman päivän ja selitti eilen miten paljon oli säikähtänyt silloin eka päivänä. Hänet oli laitettu hoitamaan ja syöttämään MRSA-potilasta siellä. Muutamalla vanhuksella siellä siis se. Oli selitetty asiasta juu jotain ja suojauksia ja tiäs mitä tehty.
Mutta ihminen joka ei asiasta mitään tiedä niin ei oikein osaa kysyäkään ja varsinainen hätä ja kysymykset oli tulleet vasta jälkikäteen. Seuraavana päivänä oli toivonut, että häntä perehdytettäisiin hieman enemmän ja ei suoraan laitettaisi tuollaisiin tilanteisiin. Oltiin oltu tosi töykeitä ja kerrottu, että se nyt on tätä työtä ja sitä on tehtävä mitä käsketään.
Minusta kauheaa tuollainen ja mahdollisesti tappaa kokonaan innon opiskella alaa. Mutta saako noin edes tehdä?