Onko tällainen muka mielestäsi eläinrääkkäystä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Ihmejakumma"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

"Ihmejakumma"

Vieras
Nyt kyllä suututtaa, mutta ihan ekaksi siis kysymys ja selostus tilanteesta.
Kysymys on siis äitini koirasta, jolle äitini antaa raakaluita ulos pureskeltavaksi niin että laittaa koiran luun syömisen ajaksi terassille noin 2 metrin hihnaan.
Ottaa tietysti heti sisälle kun koira haluaa, koira osaa pyytää sisälle raapimalla ovea ja haukkumalla.
Syy hihnaan laittamisessa on se, että äitini on jo kohta 80 v, hän asuu rivitalossa ja äidin koira on tosi karvainen. Sekarotuinen, mutta näyttää lähinnä tiibetinterrieriltä. Jos koira ei ole kytkettynä, se ei juurikaan edes pureskele luitaan vaan kaivaa vaan monttuja pihaan, siirtelee luuta montusta toiseen ja on yltäpäältä kurassa ja mullassa, eikä äitini jaksa pestä sitä joka kerran jälkeen.
Hänellä on polvet leikattu, kaikenlainen kyykistely sattuu ja lannerangassakin on jotain rustottumia.

Nyt sitten oli joku naapuri tullut äidilleni valittamaan tuosta koiran pitämisestä narussa, eikä ollut hyväksynyt tuota selitystä. Päinvastoin, oli sanonut että on vielä enemmän eläinsuojeluasia jos koiran ei anneta toteuttaa luonnollisia vaistojaan. Eli siis ilmeisesti hänen mielestään, luitten hautausta?
Äitini ei ikinä pidä koiraa kytkettynä muuten, vaan se saa ihan vapaasti olla irti hänen pihassaan ja piha on aidattu. Eikä se missään muussa tilanteessa ole juurikaan edes kaivanutkaan.

Mun mielestäni äidilläni on ihan tarpeeksi tekemistä siinä, kun ulkoilutusten jälkeen puhdistaa kura-aikana koiransa tassut, tarvitseeko tollaista luunkaivamista antaa tehdä? ja onko terassilla kytkettynä pitäminen rääkkäystä, mikäli pitää vain sen aikaa kun sen raakaluun pureskelu kiinnostaa?
Koira saa juosta joka päivä vapaana lenkeilläkin.

Äiti on vaan sellainen ettei se oikein uskalla sanoa ihmisille takaisin, mutta jos saan tähän asiaan vastauksen menen sanomaan itse, jos asia on niin kuin arvelen sen olevan.
 
Ei ole mielestäni. Joillekin näyttelykoirille syötetään luu niin, että ihminen pitää siitä luusta kiinni.

Mutta vaihtoehtoja on. Voi syöttää luun esim. kylpyhuoneessa tai trimmata koiran turkki.
 
eläinsuojelulaista:
Kytkettynä pidettävällä koiralla on oltava liikkumatilaa vähintään 40 neliömetriä. Koiran hihna ei saa päästä kiertymään puun tai vastaavan esteen ympärille. Koiran kaulapannan on oltava riittävän leveä ja ympärysmitaltaan säädeltävissä. Kaulapanta ei saa olla metallinen eikä kuristava. Koira suositellaan kytkettäväksi juoksulankaan siten, että se pääsee liikkumaan langan suunnassa vähintään 10 metriä ja siitä sivusuuntiin poispäin vähintään 2 metriä kummallekin puolelle. Sisällä koiraa ei saa pitää kytkettynä muulloin kuin hyväksyttävästä syystä tilapäisesti ja lyhytaikaisesti.
 
No höpöhöpö, ei ole mitään eläinrääkkäystä kun on vain hetkellistä. Se ois eri asia, jos sitä pidettäisiin siinä pihalla tuntikausia kytkettynä lyhyeen naruun.
 
eläinsuojelulaista:
Kytkettynä pidettävällä koiralla on oltava liikkumatilaa vähintään 40 neliömetriä. Koiran hihna ei saa päästä kiertymään puun tai vastaavan esteen ympärille. Koiran kaulapannan on oltava riittävän leveä ja ympärysmitaltaan säädeltävissä. Kaulapanta ei saa olla metallinen eikä kuristava. Koira suositellaan kytkettäväksi juoksulankaan siten, että se pääsee liikkumaan langan suunnassa vähintään 10 metriä ja siitä sivusuuntiin poispäin vähintään 2 metriä kummallekin puolelle. Sisällä koiraa ei saa pitää kytkettynä muulloin kuin hyväksyttävästä syystä tilapäisesti ja lyhytaikaisesti.

Tässä nyt taitaa kuitenkin olla kyse siitä, että koira on hetken siinä kuistilla luuta järsimässä. Ei pidempi aikaisesta ulkona pitämisestä.
 
eläinsuojelulaista:
Kytkettynä pidettävällä koiralla on oltava liikkumatilaa vähintään 40 neliömetriä. Koiran hihna ei saa päästä kiertymään puun tai vastaavan esteen ympärille. Koiran kaulapannan on oltava riittävän leveä ja ympärysmitaltaan säädeltävissä. Kaulapanta ei saa olla metallinen eikä kuristava. Koira suositellaan kytkettäväksi juoksulankaan siten, että se pääsee liikkumaan langan suunnassa vähintään 10 metriä ja siitä sivusuuntiin poispäin vähintään 2 metriä kummallekin puolelle. Sisällä koiraa ei saa pitää kytkettynä muulloin kuin hyväksyttävästä syystä tilapäisesti ja lyhytaikaisesti.
Tuossa ei puhuta mitään kiinnipitoajoista. Minusta ap:n tapaus ei ylitä eläinsuojelurikkomuksen kriteerejä, jos koira pääsee halutessaan sieltä poiskin.
Jos täyttää, niin sitten olen itsekin eläinsuojelurikoksentekijä, kun koirani nukkuu kevytmetallihäkissä useita tunteja kerrallaan omasta vapaasta tahdostaan, häkin ovi on auki ja pääsee siis vapaasti kulkemaan sisään ja ulos... Hohhoijaa...
 
minusta ratkaisevaa on, kauanko koiraa pidetään siellä terassilla. Jos omistaja lähtee sillä aikaa tuntikausien kyläreissuille ei ole ok, mutta jos pois pääsee heti kun tahtoo, niin on ihan ok. ja tietty säästä ja suojaisuudesta myös kyse. Toinen vaihtoehto lopettaa luiden antaminen...
 
Mun mielestä ihan OK, JOS se koira ei ole tunteja siinä narussa vaan ainoastaan ajan jonka syö luuta.

Mutta ehkä se naapuri on seurannut että koira on tosiaan usein ja pitkiä aikoja siinä narunjatkeena?

Mutta huono ratkaisuhan tuo on, koska asia on helppo ratkaista ja suosittelenkin sitä ettei tule isompia kohuja ja ilmoituksia.

Eli sinä viet sen koiran nyt trimmaajalle ja ilmoitat että turkista täytyy nyt tehdä mahdollisimman helppo ja helposti puhdistettava.
Sitten saa koira kaivaa ja toteuttaa itseään, eikä asunto likastu.
 
Enemmän eläinrääkkäykseksi katsoisin kaupan eteen kytketyt koirat ½m hihnassaan kesähelteellä ja paukkupakkasilla ahdistuneena ja peloissaan. Tai ihan vaikka sopivallakin kelillä rentona maaten. Eikä oo ees raakaluuta järsittävänä.
 
No ei todellakaan ole mitään rääkkäystä, koirahan pääsee halutessaan sieltä pois ja on joka tapauksessa vain hetken siellä.

Aloituksen koiralla vaikuttaa olevan huomattavasti paremmat oltavat liikkumavapauden suhteen kuin koirilla keskimäärin.
 
Nimenomaan, on vaan sen aikaa hihnassa kun järsii sitä luuta ulkona eikä tarvitse olla sitäkään aikaa mikäli haluaa tulla sisälle. Kiitos teille,näin vähän arvelinkin ettei edes ole kyseessä mikään eläinsuojelurikos.
 

Yhteistyössä