Onko tässä aihetta ls-ilmoitukseen?

  • Viestiketjun aloittaja huolestunut, turhaanko?
  • Ensimmäinen viesti
Tukiperhe
Mun mielestä jo se on ls-asia, että lapsi laitetaan kylmään alusvaatteilla. Kuulostaa ihan uskovaisten touhulta. Tiedän erään lestadiolaisperheen, jossa isä rankaisi lapsia ihan sairailla keinoilla ! Kerran laittoi saunan päälle, lapset saunaan vaatteet päällä ja heitti tietyin väliajoin vettä kiukaalle. Lapset onneksi tajusi lähteä ikkunasta karkuun.
 
"Mei"
[QUOTE="RIIKKA";26962943]Mä en ikinä pistäis mun lasta jäähylle ulos!!? Oikeesti, onko jotenkin yleistäkin?! :O

Mun mielestä jo pelkkä penkkijäähy on tarpeeks nöyryyttävää ja saa riittää. Joskus omanikin vaan nauraa päälle kun joutuu jäähylle, mutta en ikinä ikinä pistäisi ulos. Olen jotenkin aivan järkyttynyt tuosta,,,ja vielä vaippaikäinenkin sinne pihalle. Oikeesti, jos ei sisällä oleva jäähy riitä, ottaa sit vaikka lempilelun pois tai kokeilee muuta, mutta että ulos tuupataan!??

Tuli samanlaiset kylmät väreet kun silloin kerran kuunnellessani parvekkeella sitä, miten 2-vuotias itki aivan sydämmensä juuria myöten kun äiti oli rangaistukseksi liian hitaasta autolle kävelystä, juossut itse edellä autoon ja kaasuttanut tiehensä. Siellä se poikaressu nökötti pimeässä syksyillassa ja itki niin raastavasti, että olin jo pistämässä saappaita hyvää tahtia jalkaan kun äiti palasikin hakemaan lasta.

Pelollako niitä sit nykyisin opetetaan kun ei ole muuta auktoriteettia saatu aikaan?[/QUOTE]

Veitkö asiaa eteenpäin? kauheeta :(
 
"vieras"
Mun mielestä jo se on ls-asia, että lapsi laitetaan kylmään alusvaatteilla. Kuulostaa ihan uskovaisten touhulta. Tiedän erään lestadiolaisperheen, jossa isä rankaisi lapsia ihan sairailla keinoilla ! Kerran laittoi saunan päälle, lapset saunaan vaatteet päällä ja heitti tietyin väliajoin vettä kiukaalle. Lapset onneksi tajusi lähteä ikkunasta karkuun.
Et kai ole katsonut liikaa salkkareita keväällä? :)
 
"juu"
Mä en ymmärrä sitä, miks nuo ilmotukset pitää tehä nimettöminä? Mikä siinä on ettei ilmoittaja pysty seisomaan rehellisesti sanojesa takana? Miks tehdä moinen piilossa?
Jos mulla ois tarvetta ilmoja tehä ni kyllä kertoisin nimeni suoraan enkä soittais sängyn alta salaa. Tuo nimettömänä tekeminen vihjaa kiusantekoon. EI oteta vastuuta asioista.
 
  • Tykkää
Reactions: bud
Sen ilmoituksen voi yhä tehdä myöskin nimettömänä. Ja lastensuojeluun voi soittaa ja kysyä heidän mielipidettään, eikä miettiä kotona yksinään tehdäkö vai ei. Se että soittaa ja keskustelee ei ole vielä ls-ilmoitus!
 
"kisu"
[QUOTE="juu";26964121]Mä en ymmärrä sitä, miks nuo ilmotukset pitää tehä nimettöminä? Mikä siinä on ettei ilmoittaja pysty seisomaan rehellisesti sanojesa takana? Miks tehdä moinen piilossa?
Jos mulla ois tarvetta ilmoja tehä ni kyllä kertoisin nimeni suoraan enkä soittais sängyn alta salaa. Tuo nimettömänä tekeminen vihjaa kiusantekoon. EI oteta vastuuta asioista.[/QUOTE]

No kyllä siinä ikävästi käy jos parhaasta kaverista joutuu ilmon tekemään.
Kuka nyt haluaisi tehdä ilmoituksen muun muassa ystävästään?

Kaikkeni tein ja edelleen lastan laiminlyönti jatkui, pakko oli ilmoittaa. En tosin ikinä voinut siitä kaverilleni kertoa, muuten olisi laittanut välit poikki.

Jotkut voi pitää selkään puukottajana, what ever.

Tää kaveri sai apua ja lapset voivat nykyään hyvin, ja äidin kanssa ollaan ystäviä. En koskaan ole kertonut asiasta äidille, vaikka on tullut ilmi että äiti on kiitollinen sille henkilölle joka lastensuojeluun ilmoituksen teki.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26962781]No en nyt kyllä ihan noilla tiedoilla lähtisi ilmoituksia tekemään. Ehkä 2v pääsee välillä livahtamaan ilman lupaa parkkipaikalle ja ehtii siellä palloilla hetken ennen kuin ehditään hätiin. Meidän 2v kerkiää myös juosta pihatietä jonkin matkaa ilman valvontaa, melkein joka päivä. Näin käy usein kun olemme pukemassa ja lähdössä pihalle. Toki juoksen heti perään kun pääsen, mutta salamannopeasti tuollaiset tapahtuu.

Meillä ollaan usein vaippasillaan tai alkkareilla kotosalla jos ei olla menossa pihalle. Välillä lapset menevät terassille juoksentelemaan "nakuna", vaikka ulkona sataa kaatamalla tai olisi kylmäkin. Eipä näy ihan heti kylmä tulevan. Meillä ei kyllä ulkojäähyjä harrasteta, mutta jos järjestettäisiin, niin eipä siinä ennen jäähyä aleta lapsia pukemaan, vaan eiköhän ne ihan sellaisenaan ulos tökättäisi pariksi minuutiksi.[/QUOTE]

Ei sinullakaan ole nyt ihan kaikki muumit laaksossa?
Ei 2-vuotias voi karkailla joka päivä, salamannopeasti tapahtuvat ne onnettomuudetkin! Miksi päästät 2-vuotiaan ovesta ulos ennen aikojaan? Tuskin osaa itse avata ovea? 2-vuotias tarvitsee vahtimista joka sekunti, on ällistyttävää kuulla sinunlaistesi kommentteja..."toki perään juoksen..."

Ja tässä ap;n kertomuksessa on aivan selvä tarve ls-ilmolle, järkyttävää kuulla että jonkun mielestä olisi muka normaalia, että 2-vuotias seikkailee yksin parkkipaikalla?
Ja ulkojäähyyn laittaisit tököttämään vaippasillaan? Sehän on nöyryyttävää.
Kylmää tekstiä kirjoitat- onko sinulla mitään tunnesidettä omiin lapsiisi?
 
[QUOTE="juu";26964121]Mä en ymmärrä sitä, miks nuo ilmotukset pitää tehä nimettöminä? Mikä siinä on ettei ilmoittaja pysty seisomaan rehellisesti sanojesa takana? Miks tehdä moinen piilossa?
Jos mulla ois tarvetta ilmoja tehä ni kyllä kertoisin nimeni suoraan enkä soittais sängyn alta salaa. Tuo nimettömänä tekeminen vihjaa kiusantekoon. EI oteta vastuuta asioista.[/QUOTE]
On kivempi jatkaa omaa elämää, kun ei tarvitse pelätä kostoa ls-ilmoituksen kohteena olleen perheen taholta.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26964836]Ei sinullakaan ole nyt ihan kaikki muumit laaksossa?
Ei 2-vuotias voi karkailla joka päivä, salamannopeasti tapahtuvat ne onnettomuudetkin! Miksi päästät 2-vuotiaan ovesta ulos ennen aikojaan? Tuskin osaa itse avata ovea? 2-vuotias tarvitsee vahtimista joka sekunti, on ällistyttävää kuulla sinunlaistesi kommentteja..."toki perään juoksen..."

Ja tässä ap;n kertomuksessa on aivan selvä tarve ls-ilmolle, järkyttävää kuulla että jonkun mielestä olisi muka normaalia, että 2-vuotias seikkailee yksin parkkipaikalla?
Ja ulkojäähyyn laittaisit tököttämään vaippasillaan? Sehän on nöyryyttävää.
Kylmää tekstiä kirjoitat- onko sinulla mitään tunnesidettä omiin lapsiisi?[/QUOTE]


No kuulehan, kun lapsia on useampi, sitä sattuu ja tapahtuu...Vaikka kuinka yrittäisi estää ja ennakoida. Meillä tuo 4v ei aina muista, että kun ollaan pukemassa, ovea ei avata kun pikkuveli voi sännätä karkuteille. Ja näin kesällä tuo lähtee innoissaan vaikka ilman kenkiä jos tilaisuus koittaa. Ja tietysti säntään perään, heti kun olen laittanut vauvan turvalliseen paikkaan odottamaan...

Ja kuten kirjoitin, itse en ulkojäähyjä harrasta omilla lapsillani, mutta voin ymmärtää että joku kesäaikaan sellaista omilla lapsillaan käyttää. Ehkä kotona ei ole sopivaa jäähypaikkaa, ehkä monen lapsen perheessä ei ole aikaa ja mahdollisuuksia vahtia yhden lapsen jäähyilyä tms. Enkä nyt oikeasti näe mitään katastrofaalisen väärää siinä, että lapsi on pari minuuttia ulkona jäähyllä kesäaikaan (talvi vähän eri juttu). Meillä ainakin olisi oikeastaan ihan loistava jäähypaikka tuo ulkoterassi. Lasin läpi näkee mitä lapsi puuhaa ja lapsi näkisi meidät, vaikka onkin samalla jäähyllä. Ja tosiaan jos vaippasillaan kotona ollaan, niin ei kai jäähyn takia aleta erikseen lasta pukemaan. Johan lapsi ehtii unohtaa koko jäähyn syyn siinä ajassa kun puetaan ja kenties jo aletaan vääntämään siitää pukemisesta vanhempien kanssa.
 
"mei"
Mulla on kova usko ja luottamus sossuun.
Meistä tehtiin PERÄTÖN ls-ilmoitus mutta ilmoittajan nimeä en koskaan saanut,vaikka kuinka yritin.. kaveri sai taas ilmoittajan tietää oikeudessa.Että aika pitkälle pitää asian mennä että nimen saisi tietää.
Kostoilmoituksia on tehty ja paljon,vaikka juuri jostain luin että ne ovat äärimmäisen harvinaisia.Minäkin tiedän 3 tällaista tapausta,joten ei se niin harvinaista ole....
 
Vastaavanlaisesta tapauksesta kun olen täällä kans kysellyt niin silloin vastattiin että ei ole mitenkään aihetta tehdä ls ilmoitusta.

Silloin oli vastaajien mielestä "normaalia" että pienet lapset on vähän isompien kanssa (juurikin ne parivuotiaat n.5vuotiaiden kanssa) keskenään ulkona, pyöräilevät miten sattuu vilkasliikenteisen tien yli puistoon (luonnollisesti ilman kypärää). Puistossakin oli näin syksyllä ihan normaalia olla ilman kenkiä ja sukkia, t-paita + legginsit päällä vaikka maa oli jo kylmä ja ilma viileähkö.

Mutta, ehkä jonkinmoista huolestumistasi voisit ilmaista..
 
"akka"
Jos perheessä ei käytetä alkoholia niin ilmoitusta ei tarvi tehdä, lastensuojelua ei kiinnosta.
Vain jos perheessä käytetään yhtään viinaa, sossu herää heti.
Lastensuojelu ei näe muita ongelmia, vain alkoholi on ongelma.
 
Tuumailija
Ilmoituksen paikka ilman muuta, jos kaksivuotias leikkii tuntikausia yksin.

Sinänsä hankala tilanne, sillä eihän tehtyjä lapsia tekemättömiksi saa, eikä lestadiolainenkaan äiti voi useammaksi ihmiseksi revetä. Usein ainoa käytännössä toimiva vaihtoehto on pistää lapset isompien sisaruksien kontolle, mikä taas vie heiltä lapsuuden. Aika vähän taitaa sossuillakaan olla keinoja - harvoin laiminlyönnit ovat niin räikeitä, että huostaanotosta olisi enemmän hyötyä kuin haittaa lapselle. Eikä kotiapuakaan ympärivuorokautisesti saa.

Olen itse maalta kotoisin. Saman kylän lestaperheestä hukkui yksi lapsi. Näin jälkikäteen mietittynä taisi olla onnea matkassa, kun vain yksi meni.
 
niin tuttua
Meidän naapurissa asuu myös lestaperhe, ja meno on samanmoista. 1,2 ja 3 vuotiaat palloilevat keskenään pihalla. Sitä vanhemmat lapset (kuitenkin alle 10-vuotiaat) katsovat välillä perään, mutta usein he unohtuvat omiin leikkeihinsä. Lapset juoksentelevat autotielle, vievät naapureiden pihoista tavaroita hukkaan, rikkovat paikkoja, metelöivät yötä myöten. Isää ei paljoakaan kotona näy, äiti ei katso perään, kun hoitaa sisällä vauvaa.
 
"vieras"
Ehdottomasti teet ilmoituksen! Sen voi tehdä nimettömänä. Voin vaan kuvitella kuinka sinua kaduttaa jos et heti tee ilmoitusta ja sille taaperolle joka yksinään leikkii parkkipaikalla, tapahtuu jotain.
Jäähyn tarkoitus ei ole olla fyysinen kurituskeino, joten ulos vaippasillaan laittaminen on täysin epäinhimillistä.
 
Näin taidettiin elää ennen. Pienet lapset saattoivat mennä uimaankin järvelle keskenään. Ihan normaali käytäntö silloin. Joskus jotkut kuolivat, jotkut hävisivät keskelle metsää. Annettiin piiskaa ja oltiin kiltisti.

Eivät välttämättä ymmärrä, että nykyaikana ei saa noin tehdä.
 
3 lasta
[QUOTE="vieras";26962750]Ensinnäkin, arvostan sitä, että olet puhumalla ensin yrittänyt asiaa selvittää(parkkipaikkajuttu) Näin pitäisi aina olla ns. ei akuuteissa tapauksissa. Kun ei puhe mennyt perille, niin tee ilmoitus.[/QUOTE]

Peesaan tätä.

Mutta myönnän kerran itsekin laittaneena lapset jäähylle ulos... silloin oli talvi ja rapsakka pakkanen. Ihan heti ei sekään tuottanut tulosta, vaan protestointi jatkui hetken vielä siellä ulkona (katettu kuisti). Kummasti se pieni happihyppely oloa rauhoitti silti ;) Alasti eivät olleet, mutta sisävaatteissa kuitenkin, muutaman minuutin.
 
bud
Sanoisin äidille asiallisesti, kun pihalla näen hänet seuraavan kerran, että teen heistä ilmoituksen, jos meno vielä jatkuu samana. Tai nimetön kirje postilaatikkoon on kans ihan hyvä idea mun mielestä.
 
ilmoitus heti
Nuo lapset ovat oikeasti jo akuuttiavun tarpeessa. Saattaa hyvin olla, että sossu tekee kiireellisen huostaanoton. Nimittäin se mitä ulospäin näkyy on yleensä vain jäävuoren huippu. Sisällä kotona ne kamalimmat teot tehdään.

Tulee mieleen, että uskonto kieltää ehkäisyn ja vanhemmat ovat jo aivan loppu lastensa kanssa? Voisiko olla näin? Lapset menevät nyt kaiken edelle ja he tarvitsevat apua! Sossu päättää minkälaista apua! Ihan sama teetkö ilmoituksen nimettömänä vai kerrot nimesi, pääasia että toimit! Ja kerrot kaiken mitä olet nähnyt ja mistä olet huolissasi.
 

Yhteistyössä