Onko tämä masennus vai kolmenkympinkriisi vai aviokriisi vai mikä?!

Kaikki perusasiat kohdallaan. On kaikinpuolin kunnollinen mies, on ihana terve lapsi, on unelma-asunto unelma-alueella, on vakiduunit ja kohtuulliset liksat.

Mutta joka päivä mun kierrokset hidastuvat. En jaksa laittaa pyykkejä. Heitän illalla nukkumaan mennessä vaatteet sängyn viereen lattialle. En jaksa innostua miehen sekstailuehdotuksista. En jaksa innostua töissä, vaikka saan aika vapaat kädet töitteni kanssa. En jaksa laihduttaa, vaikka syytä olisi.

Haaveilen salaa siitä, että saisin asua yksin. Muistelen kaiholla kymmenen vuoden takaista aikaa, jolloin opiskelin, kävin töissä, pidin huolta itsestäni, laitoin pientä kotiani ja olin oman elämäni ainoa herra.

Välillä ajattelen, että pitäisi puhua miehelle. Mutta sitten hän on oma arkinen iloinen itsensä ja kysyy, että mikäs nyt hätänä, ja mulle tulee sellainen olo, että vittuakos tässä nyt valittamaan, kun kaikki kuitenkin on hyvin. Paitsi ettei ole.

 

Täällä kukaan mitään vastausta ehdi antamaan, kun tipuu niin nopeeta.

 

No oman kokemukseni perusteella sanoisin, että masennusta pukkaa. Tai siis itse en ole masentunut ollut, mutta ex-mies oli juuri tuollainen silloin kun oli - nimenomaan kierrokset hidastui, kunnes ei päässyt enää sängystä ylös.

 

Oisko vain väsymystä. Elämään kuuluu tuollaisia vähän vähemmän hohtoisia hetkiä eikä se heti merkitse masennusta. Ei voi olla hyviä hetkiä, jos välillä ei ole vähän surkeampaa. Ehkä kuitenkin pitäisi miehen kanssa puhua.

 

Liikunnan/ulkoilun puutetta ja liian epäterveellinen ruoka.

 

Kaikki perusasiat kohdallaan. On kaikinpuolin kunnollinen mies, on ihana terve lapsi, on unelma-asunto unelma-alueella, on vakiduunit ja kohtuulliset liksat.

Mutta joka päivä mun kierrokset hidastuvat. En jaksa laittaa pyykkejä. Heitän illalla nukkumaan mennessä vaatteet sängyn viereen lattialle. En jaksa innostua miehen sekstailuehdotuksista. En jaksa innostua töissä, vaikka saan aika vapaat kädet töitteni kanssa. En jaksa laihduttaa, vaikka syytä olisi.

Haaveilen salaa siitä, että saisin asua yksin. Muistelen kaiholla kymmenen vuoden takaista aikaa, jolloin opiskelin, kävin töissä, pidin huolta itsestäni, laitoin pientä kotiani ja olin oman elämäni ainoa herra.

Välillä ajattelen, että pitäisi puhua miehelle. Mutta sitten hän on oma arkinen iloinen itsensä ja kysyy, että mikäs nyt hätänä, ja mulle tulee sellainen olo, että vittuakos tässä nyt valittamaan, kun kaikki kuitenkin on hyvin. Paitsi ettei ole.

Ihan kuin meillä. Täällä kohtalotoveri. Mies laittoi 30-kympin kriisin piikkiin (täytän tammikuussa )

siis minä sain juuri vakiduunin ja nyt sekin tuntuu ihan paskalta, mikään ei kiinnosta ja väsymys on järkyttävä. Voisin nukkua jatkuvasti.

 

Kaikki perusasiat kohdallaan. On kaikinpuolin kunnollinen mies, on ihana terve lapsi, on unelma-asunto unelma-alueella, on vakiduunit ja kohtuulliset liksat.

Mutta joka päivä mun kierrokset hidastuvat. En jaksa laittaa pyykkejä. Heitän illalla nukkumaan mennessä vaatteet sängyn viereen lattialle. En jaksa innostua miehen sekstailuehdotuksista. En jaksa innostua töissä, vaikka saan aika vapaat kädet töitteni kanssa. En jaksa laihduttaa, vaikka syytä olisi.

Haaveilen salaa siitä, että saisin asua yksin. Muistelen kaiholla kymmenen vuoden takaista aikaa, jolloin opiskelin, kävin töissä, pidin huolta itsestäni, laitoin pientä kotiani ja olin oman elämäni ainoa herra.

Välillä ajattelen, että pitäisi puhua miehelle. Mutta sitten hän on oma arkinen iloinen itsensä ja kysyy, että mikäs nyt hätänä, ja mulle tulee sellainen olo, että vittuakos tässä nyt valittamaan, kun kaikki kuitenkin on hyvin. Paitsi ettei ole.

Ihan kuin meillä. Täällä kohtalotoveri. Mies laittoi 30-kympin kriisin piikkiin (täytän tammikuussa )

siis minä sain juuri vakiduunin ja nyt sekin tuntuu ihan paskalta, mikään ei kiinnosta ja väsymys on järkyttävä. Voisin nukkua jatkuvasti.

No ootko sä päätynyt itse johonkin selitykseen tai tehnyt jotain sille?

 

Liikunnan/ulkoilun puutetta ja liian epäterveellinen ruoka.

Joo, siis tätähän sitä suositeltiin mun miehellekin, kuten myös että "ottaisi itseään niskasta kiinni" Nuo saattaa toimia jos tosiaan vaan makaa laiskuuttaan sohvalla ja syö roskaa, mutta jos kyseessä on tarpeeksi pitkälle edennyt masis, niin eipä vaan toimikaan.

 

Liikunnan/ulkoilun puutetta ja liian epäterveellinen ruoka.

Joo, siis tätähän sitä suositeltiin mun miehellekin, kuten myös että "ottaisi itseään niskasta kiinni" Nuo saattaa toimia jos tosiaan vaan makaa laiskuuttaan sohvalla ja syö roskaa, mutta jos kyseessä on tarpeeksi pitkälle edennyt masis, niin eipä vaan toimikaan.

Varmaan vois auttaa, mut kun liikkellelähtö ei oikein onnistu...

Mä olen kyllä oikein jostain lääkärin tekstistäkin lukenut, että säännölliset kävelylenkit edistävät mielenterveyttä.

 

Liikunnan/ulkoilun puutetta ja liian epäterveellinen ruoka.

Joo, siis tätähän sitä suositeltiin mun miehellekin, kuten myös että "ottaisi itseään niskasta kiinni" Nuo saattaa toimia jos tosiaan vaan makaa laiskuuttaan sohvalla ja syö roskaa, mutta jos kyseessä on tarpeeksi pitkälle edennyt masis, niin eipä vaan toimikaan.

Varmaan vois auttaa, mut kun liikkellelähtö ei oikein onnistu...

Mä olen kyllä oikein jostain lääkärin tekstistäkin lukenut, että säännölliset kävelylenkit edistävät mielenterveyttä.

Juu, siis ilman muuta kuntoilu ja terveellinen ruokavalio edistää ihan mitä vaan terveyttä. Mutta siinä vaiheessa kun ei tosiaan ihan oikeasti sinne lenkille pääse, niin se on vähän myöhäistä noille keinoille ja tarvitaan jotain muuta apua.

Mä itse kuulun siihen porukkaan, joka kampeaa itsensä pihalle säällä kuin säällä, enkä aluksi voinut tajuta mitä se ukko vaan makaa ja huokailee. En väitä että sulla on masennus, mutta jos kaikki tuntuu paskalta eikä mikään kiinnosta, ja tätä jatkuu pitkään, niin ei se kyllä mitään normaaliakaan ole.

 

Kaikki perusasiat kohdallaan. On kaikinpuolin kunnollinen mies, on ihana terve lapsi, on unelma-asunto unelma-alueella, on vakiduunit ja kohtuulliset liksat.

Mutta joka päivä mun kierrokset hidastuvat. En jaksa laittaa pyykkejä. Heitän illalla nukkumaan mennessä vaatteet sängyn viereen lattialle. En jaksa innostua miehen sekstailuehdotuksista. En jaksa innostua töissä, vaikka saan aika vapaat kädet töitteni kanssa. En jaksa laihduttaa, vaikka syytä olisi.

Haaveilen salaa siitä, että saisin asua yksin. Muistelen kaiholla kymmenen vuoden takaista aikaa, jolloin opiskelin, kävin töissä, pidin huolta itsestäni, laitoin pientä kotiani ja olin oman elämäni ainoa herra.

Välillä ajattelen, että pitäisi puhua miehelle. Mutta sitten hän on oma arkinen iloinen itsensä ja kysyy, että mikäs nyt hätänä, ja mulle tulee sellainen olo, että vittuakos tässä nyt valittamaan, kun kaikki kuitenkin on hyvin. Paitsi ettei ole.

Ihan kuin meillä. Täällä kohtalotoveri. Mies laittoi 30-kympin kriisin piikkiin (täytän tammikuussa )

siis minä sain juuri vakiduunin ja nyt sekin tuntuu ihan paskalta, mikään ei kiinnosta ja väsymys on järkyttävä. Voisin nukkua jatkuvasti.

No ootko sä päätynyt itse johonkin selitykseen tai tehnyt jotain sille?

olen päätynyt siihen selitykseen, että olen uupunut, siis uupunut ihan kaikkeen. Meillä lapset sairastelleet koko syksyn/alkutalven ja unelmatyö jonka sain muuttui säästöjen myötä työleiriksi ja siellä ilmapiiri ihan paska! Uupumus vie voimat. Nyt otan itseäni niskasta kiinni, hankin kotiin Spinning-pyörän jota poljen joka päivä, varasin ulkomaanmatkan minulle ja tyttärelleni tammikuuhun kun olen lomalla. Eiköhän tämä tästä.

 

Kaikki perusasiat kohdallaan. On kaikinpuolin kunnollinen mies, on ihana terve lapsi, on unelma-asunto unelma-alueella, on vakiduunit ja kohtuulliset liksat.

Mutta joka päivä mun kierrokset hidastuvat. En jaksa laittaa pyykkejä. Heitän illalla nukkumaan mennessä vaatteet sängyn viereen lattialle. En jaksa innostua miehen sekstailuehdotuksista. En jaksa innostua töissä, vaikka saan aika vapaat kädet töitteni kanssa. En jaksa laihduttaa, vaikka syytä olisi.

Haaveilen salaa siitä, että saisin asua yksin. Muistelen kaiholla kymmenen vuoden takaista aikaa, jolloin opiskelin, kävin töissä, pidin huolta itsestäni, laitoin pientä kotiani ja olin oman elämäni ainoa herra.

Välillä ajattelen, että pitäisi puhua miehelle. Mutta sitten hän on oma arkinen iloinen itsensä ja kysyy, että mikäs nyt hätänä, ja mulle tulee sellainen olo, että vittuakos tässä nyt valittamaan, kun kaikki kuitenkin on hyvin. Paitsi ettei ole.

Itselläni olen huomannut samanlaisia oireita ja minäkin mietin masennusta. Mullahan oli paha masennus, joka alkoi 2v sitten. Sain lääkkeet, jotka lopetin itekseni ... :ashamed:

 

^ Joo, jos olet päättänyt, niin kyllä se siitä. Mä koitan kanssa päättää... Meillä on myös ollut rankkaa töissä, lomatusten takia kova tahti. Varmaan se on yksi syy tähän oloon, vaikka työstäni kovasti tykkäänkin.

 

koita nauttia hetkestä :hug:

 

koita nauttia hetkestä :hug:

On sitten hiukan tyhmä neuvo ihmiselle joka ei vaan jaksa.
En jaksa minäkään. Ei vaan kiinnosta

 

koita nauttia hetkestä :hug:

just! :xmas:

 

Pahan uupumu tahi masennuksen alkuvaiheita.

Itse tällä hetkellä taistelen masennuksen kourissa ja nuo kuvaamasi jutut on mulle arkipäivää. Asiat vaan kasaantuu ja kasaantuu...Olis ihana kun pystyiskin ottaan itseään niskasta kiinni mutta ei se oikeasti ole niin helppoa kuin toiset luulevat. Masentunut ei siihen vaan kykene koska tavallan kaikki mielenkiinto elämästä on kadonnut. Kiinnostaako sua mikään sellainen mukava asia joka ennen sai sut puhkuun intoa? Pystykö nauttiin mistää aidosti? Noi on ollut mulle ainakin mittareita. Äitinä on pakko vääntää aina jotain mutta mikään ei tuota mulle enää iloa. Mä tiedän että tästä parantuu kun jaksaa vaan sinnitellä, apuvoimia mulla on käytössä lääkkeiden ja terapian muodossa.

Puhu miehellesi, kyllähän sä hänelle saat vähän valittaakkin, eikös se kuulu avioliiton luonteeseen että toiselle voi puhua asiasta kuin asiasta. Ehkä hän osaa sinua tukea ja ainakin osaa seurata sun käytöstä ja sitä onko se muuttunut radikaalisti. Kun on paha olla sitä helposti kaipaa omaa rauhaa ja sitä aikaa kun ei ollut vastuuta kuin itsestää. On tosi raskasta huolehtia toisista jos oma vointi on kurja. Asiaan kannattaa puuttua ja hakea apua vaikkapa terveyskeskuksesta. Ei tarkoita sitä että heti tarvitsee lääkkeit alkaa popsia, vaan että voi esim. päästä juttelemaan ammattilaisten kanssa pahoista oloistaa.

Niin ja tärkeä mittari on nukkuminen? Valvotko paljon tai vastaavasti nukutko normaalia enemmän?

 

Tutulle kuulostaa. EI oikein mitään jaksa kotona alottaa töiden jälkeen . Seksistä puhumattakaan . Ei innosta. Siitä saankin kuulla usien mieheltäni , että mikä on , missä vika mutta kun ei haluta , ei jaksa. Mulla tasan 30 v tuli täyteen syksyllä . Ei mitään muita kriisin oireita. Nuo kuulosti tutulle. Meilläkin iso talo , hyvällä paikalla, hyvät vakiduunit, terve ihana lapsi jne.

 

Masis: Mä nukkuisin vaikka kuinka, jos vaan voisin. Tai siis illalla en oikein osaa mennä ajoissa nukkumaan, kun unohdun telkun eteen, mutta aamulla kyllä nukkuisin.

Lapseni takia tsemppaan, ja hetkittäin nautin arjesta ihan oikeasti. Mutta enimmäkseen pinnistelen, en koe saavani itse paljoakaan iloa. En tavallaan koe enää eläväni itselleni, ehkä sen takia haaveilen niistä vanhoista ajoista.

 

koita nauttia hetkestä :hug:

Anteeksi nyt, mutta tää on sarjaa "ota itseäsi niskasta kiinni" ja "hymyile, kyllä se siitä".