Onko täällä ollut kukaan?.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Riippuvaisuus suhteessa? Siis vaik frendien suhteen että sinä olet ollut se riippuvainen osapuoli?. Mä tässä ku sekosin maanantaina meni liian lujaa kärsin pienen psykoosin ja olin vainoharhainen. Tuli juhlittua liikaa ja sössittyä muutenkin. Noh hävettää myöntää mut menetin kämpänkin. Jossa kolmeen vuoteen ei mitään ongelmaa. Sain toisen varoituksen kun olin alku illasta käyttänyt härskiä kieltä. Eli läskiksi meni. Mut se pieni psykoosi sai mut tajuamaan sen. Että ei enään päihteitä. Ei mulla oo ollu sellasta et darraan pitäisi juoda eikä nytkään.
Mut nyt kun haluan muutosta ni jes kävin hakemassa sali uimalakortin. Ja alotin treenaamisen.

Aloin täyttelemään asuntohakemuksia toisesta kaupungista sieltä mistä kukaan ei tunne mua ja se tuntui hiton tyyneltä ja rauha oli sydämmessäni pienen hetken pitkään aikaan. Siis mä alottaisin kaiken alusta pienin askelin. Mä yritin pitkään saada päihdeongelmaisia mukaan harrastuksiin. Mut ainakun oli lähdön aamu ni tuli joku veruke vaikka eka oli et joo mennään.

Sit jotenkin en uskaltanut yksin mennä. Mut sit päätin et yksin se on mentävä tää on mun elämä kuten terapeutti sanoi kun sanoin et nyt loppu. et tää elämä ei omalla kohdalla johda mihkään ja on jumissa ja mä liikaa myötäilen kun pelkään liikaa konfliktei. Ja moni aina kun olen erimieltä ni sanoo mitä mä hermoilen ja sit mä vetäydyn. Et kuten echo sanoi mä oon väärien ihmisten seurassa ja pitäisi vaihtaa piiriä. Mut nyt olen valmis siihen haluan pudottaa paskan rattailta.

Mä huomasin et sekin ahdistaa et miten ihmiset reagoi ja siksi kutistin itseni kun vastaan sanominen ja erimieltä oleminen pelottaa varsinkin kun kaikki suhteet meni vääriin uomiinsa niin mä oon pitänyt väärästä elämästä kiinni pahasti riippuvaisena mut päivät toistaa samaa.
Miten sinä käsittelit riippuvaisuus ongelman?
Mä yritän väkisin matchätä väärien henkilöiden kanssa vaikka ei se ole antoisaa eikä hedelmällistä. Miten sinä pääsit siitä eroon?. Mut mun on ajateltava itseänikin siis jos sinne uuteen kaupunkiin pääsee tapaako siellä ketään. Pelottaa jännittää ja ahdistaa naurattaa ja tuntee syvää rauhaakin ja tyyneyttä et ihan niinkuin se olisi oikea tie.
Mä oon yleensä just tutustunut uusiin tyyppeihin juodessa ja selvinpäin olen arka siis tutustumaan uusiin tyyppeihin ja heittäytymään. Onko sinulla ollut näitä ongelmia. Tämän haasteen edessä olen kuin pikku poika täysin tuntemattoman edessä mut samalla sydämmeni tietää että se on oikein.

Ainiin ja sitä mä stressaan et kun muut nauraa ja heittää läpää joka ei mua naurata tunsin pahaaoloa kun tunsin itseni ulkopuoliseksi siihen juttuun. Mut sekään ei ole hyvä jos koittaa väkisin olla muutakuin on menee vaan lukkoon. Mun vaan pitäisi hyväksyä et okei se ei oo mun juttu ja mun ei kaikkea tarvitse ymmärtää se on sitä hallinnan tunnetta jonka menettäminen pelottaa.
Ja kaikki pitää tylsästi tietää etukäteen. Onko sinulla ollut tätä ongelmaa että kaikki jutut pitää tietää ja pingoittaa ja yllätykset on pelottanut? Kun ei ole sitä hallinnan tunnetta. Miten olet päässyt hallinnan tunteesta eroon?.

Ainiin ja kaikesta pitää olla varmuus kun tekee päätöksen ja epävarmuus kun ei tiedäkkään saa sellaisen jahkailun olotilan joka suurentaa sitä omaa epävarmuutta ja epäilykset syö mieltä rotan lailla. Onko sinulla ollut tälläistä? Miten pääsit epäilyksistä eroon?
 
Eiku se menee niin, että turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla. (Dave Lindholm)

Jokaisen meistä on opittava elämään itse ja itsenäisesti jotta meistä olisi iloa/hyötyä/turvaa toiselle.

En muista, miten sen opin. Mutta olen varma että opit sinäkin.
 
Eiku se menee niin, että turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla. (Dave Lindholm)

Jokaisen meistä on opittava elämään itse ja itsenäisesti jotta meistä olisi iloa/hyötyä/turvaa toiselle.

En muista, miten sen opin. Mutta olen varma että opit sinäkin.
Ainiin ja kiitos mä haluan löytää sen rohkeuden elää itsenäisesti ja löytää sen oman juttuni eikä mitään turrutuksia enään. Se on tosi jännää aloittaa ihan yksin.
 
Riippuvaisuus suhteessa? Siis vaik frendien suhteen että sinä olet ollut se riippuvainen osapuoli?. Mä tässä ku sekosin maanantaina meni liian lujaa kärsin pienen psykoosin ja olin vainoharhainen. Tuli juhlittua liikaa ja sössittyä muutenkin. Noh hävettää myöntää mut menetin kämpänkin. Jossa kolmeen vuoteen ei mitään ongelmaa. Sain toisen varoituksen kun olin alku illasta käyttänyt härskiä kieltä. Eli läskiksi meni. Mut se pieni psykoosi sai mut tajuamaan sen. Että ei enään päihteitä. Ei mulla oo ollu sellasta et darraan pitäisi juoda eikä nytkään.
Mut nyt kun haluan muutosta ni jes kävin hakemassa sali uimalakortin. Ja alotin treenaamisen.

Aloin täyttelemään asuntohakemuksia toisesta kaupungista sieltä mistä kukaan ei tunne mua ja se tuntui hiton tyyneltä ja rauha oli sydämmessäni pienen hetken pitkään aikaan. Siis mä alottaisin kaiken alusta pienin askelin. Mä yritin pitkään saada päihdeongelmaisia mukaan harrastuksiin. Mut ainakun oli lähdön aamu ni tuli joku veruke vaikka eka oli et joo mennään.

Sit jotenkin en uskaltanut yksin mennä. Mut sit päätin et yksin se on mentävä tää on mun elämä kuten terapeutti sanoi kun sanoin et nyt loppu. et tää elämä ei omalla kohdalla johda mihkään ja on jumissa ja mä liikaa myötäilen kun pelkään liikaa konfliktei. Ja moni aina kun olen erimieltä ni sanoo mitä mä hermoilen ja sit mä vetäydyn. Et kuten echo sanoi mä oon väärien ihmisten seurassa ja pitäisi vaihtaa piiriä. Mut nyt olen valmis siihen haluan pudottaa paskan rattailta.

Mä huomasin et sekin ahdistaa et miten ihmiset reagoi ja siksi kutistin itseni kun vastaan sanominen ja erimieltä oleminen pelottaa varsinkin kun kaikki suhteet meni vääriin uomiinsa niin mä oon pitänyt väärästä elämästä kiinni pahasti riippuvaisena mut päivät toistaa samaa.
Miten sinä käsittelit riippuvaisuus ongelman?
Mä yritän väkisin matchätä väärien henkilöiden kanssa vaikka ei se ole antoisaa eikä hedelmällistä. Miten sinä pääsit siitä eroon?. Mut mun on ajateltava itseänikin siis jos sinne uuteen kaupunkiin pääsee tapaako siellä ketään. Pelottaa jännittää ja ahdistaa naurattaa ja tuntee syvää rauhaakin ja tyyneyttä et ihan niinkuin se olisi oikea tie.
Mä oon yleensä just tutustunut uusiin tyyppeihin juodessa ja selvinpäin olen arka siis tutustumaan uusiin tyyppeihin ja heittäytymään. Onko sinulla ollut näitä ongelmia. Tämän haasteen edessä olen kuin pikku poika täysin tuntemattoman edessä mut samalla sydämmeni tietää että se on oikein.

Ainiin ja sitä mä stressaan et kun muut nauraa ja heittää läpää joka ei mua naurata tunsin pahaaoloa kun tunsin itseni ulkopuoliseksi siihen juttuun. Mut sekään ei ole hyvä jos koittaa väkisin olla muutakuin on menee vaan lukkoon. Mun vaan pitäisi hyväksyä et okei se ei oo mun juttu ja mun ei kaikkea tarvitse ymmärtää se on sitä hallinnan tunnetta jonka menettäminen pelottaa.
Ja kaikki pitää tylsästi tietää etukäteen. Onko sinulla ollut tätä ongelmaa että kaikki jutut pitää tietää ja pingoittaa ja yllätykset on pelottanut? Kun ei ole sitä hallinnan tunnetta. Miten olet päässyt hallinnan tunteesta eroon?.

Ainiin ja kaikesta pitää olla varmuus kun tekee päätöksen ja epävarmuus kun ei tiedäkkään saa sellaisen jahkailun olotilan joka suurentaa sitä omaa epävarmuutta ja epäilykset syö mieltä rotan lailla. Onko sinulla ollut tälläistä? Miten pääsit epäilyksistä eroon?
Kurja juttu kun kämppä lähti alta.
Mut hienoa, että haluat tehdä vähän irtiottoa.

Mutta niin....miten uudessa kaupungissa saa kavereita, ilman että ne on päihdeongelmaisia? :unsure:
Toki joku harrastuspiiri, mut aika yltiösosiaalinen sitä saa olla, että ne kokoontumiset johtaa mihinkään...seurakunta on jees, mut sielläki pitäis pyytää työntekijältä että liittäis johonki soluun tai rukouspiiriin, muuten menee yksinäiseksi penkinkuluttamiseksi.

Mikä sua kiinnostaa? Haluisitko mennä vaikka opiskelemaan jotain alaa? :)
 
Kurja juttu kun kämppä lähti alta.
Mut hienoa, että haluat tehdä vähän irtiottoa.

Mutta niin....miten uudessa kaupungissa saa kavereita, ilman että ne on päihdeongelmaisia?
Toki joku harrastuspiiri, mut aika yltiösosiaalinen sitä saa olla, että ne kokoontumiset johtaa mihinkään...seurakunta on jees, mut sielläki pitäis pyytää työntekijältä että liittäis johonki soluun tai rukouspiiriin, muuten menee yksinäiseksi penkinkuluttamiseksi.

Mikä sua kiinnostaa? Haluisitko mennä vaikka opiskelemaan jotain alaa?
No siis mä hain vain hyviltä alueilta kämppää. Kauniaisissa oli unelma talo kaksio 50 neliöö ja vuokra oli 689euroa ei ollut pahanhintainen. Mihkään päihdelähiöön en halua tietenkään.
Nooh kyl mä oikeiden ihmisten seurassa oon sosiaalinen. Mut mun ongelma noissa piireissä on se että isot ryhmät on liikaa kerralla mieluummin rauhassa tutustuisin kahden kesken. Mut kerralla moneen tutustuminen sotkee mun pasmat ku tulee liikaa kerralla ja jos Jumala suo niin saan takaisin sen herkkyyden mitä minulla oli. Mä en siis pelkää olla yksin. Mut pelkään tehdä yksin asioita. Mut opiskelu en mee niin pitkälle. selvitin et sieltä kaupungista saa uimala ja salikortin 60e vuosi. Ni sillä alotan ja ihan rauhassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Muuten onko sellaista frendi appia missä yksinäiset voisi hakea kaveri seuraa. En oo koskaan tinderiä käyttänyt. Mut frendi tinder voisi olla hyvä sieltä voisi löytää heimolaisia
 
Menin ensimmäistä kertaa elokuviin yksin. Olin eronnut aiemmin ja muuttanut opiskelemaan uuteen kaupunkiin. Jännitti niin, et jännitin jännitystä. Mietin, että mihin istun, entä, jos filmi on tylsä, tuijottaako muut, koska olen yksin, mitä, jos tulee pissahätä kesken kaiken.

Toivoin, että olisin saanut kavereita opiskeluaikana, lapsuuden kaverit oli hävinneet maailmalle. Sellaisia koko elämän kestäviä ystävyyssuhteita, mutta olin toisenlainen kuin muut, luonteemme eivät kohdanneet. Suurin osa muista oli myös kotoisin siltä paikkakunnalta ja heillä oli kaverit jo olemassa.

Opin siis viettämään aikaa yksin. Kävin ulkoilemassa, pelasin pasianssia, laitoin ruokaa, olin itsekseni. Välillä kaipasin juttuseuraa, mutta toki sitä sai koulupäivinä. Elin hitaasti. Televisiota katsoin ehkä tunnin viikossa. Nykyisin yli neljä päivässä.

Nykyisin olen naimisissa ja puolisoni on ihana. Silti kaipaan niitä hetkiä, kun olin yksin. Kaipaan enemmän, kuin lapsuuden ystäviä. Olen tyytyväinen, että en ystävystynyt ihmisiin opiskeluaikana. Olen oppinut juttelemaan tuntemattomille ihmisille. Aina he ei juttele takaisin, mutta aina joku juttelee. Joskus he kertoo, että he on menossa syöpäseulantaan, joskus, että heillä on paljon rahaa. Olen surullinen, kun he ovat ja iloinen, kun he iloitsevat. En tunne paremmuutta, jos jollakulla menee heikommin, enkä kateutta, kun paremmin.

Isona minusta tulee alepa-täti tai viisikymppinen isoäiti. Kaksi palstan vahvaa ja itsenäistä naista, jotka ovat hyviä esikuvia.

Ai niin, istuin keskellä teatteria, filmi oli aika tylsä, jos joku tuijotti, en huomannut ja tajusin, että jos pissahätä iskee, niin sitten käyn vessassa. Da-ah;)
 
Menin ensimmäistä kertaa elokuviin yksin. Olin eronnut aiemmin ja muuttanut opiskelemaan uuteen kaupunkiin. Jännitti niin, et jännitin jännitystä. Mietin, että mihin istun, entä, jos filmi on tylsä, tuijottaako muut, koska olen yksin, mitä, jos tulee pissahätä kesken kaiken.

Toivoin, että olisin saanut kavereita opiskeluaikana, lapsuuden kaverit oli hävinneet maailmalle. Sellaisia koko elämän kestäviä ystävyyssuhteita, mutta olin toisenlainen kuin muut, luonteemme eivät kohdanneet. Suurin osa muista oli myös kotoisin siltä paikkakunnalta ja heillä oli kaverit jo olemassa.

Opin siis viettämään aikaa yksin. Kävin ulkoilemassa, pelasin pasianssia, laitoin ruokaa, olin itsekseni. Välillä kaipasin juttuseuraa, mutta toki sitä sai koulupäivinä. Elin hitaasti. Televisiota katsoin ehkä tunnin viikossa. Nykyisin yli neljä päivässä.

Nykyisin olen naimisissa ja puolisoni on ihana. Silti kaipaan niitä hetkiä, kun olin yksin. Kaipaan enemmän, kuin lapsuuden ystäviä. Olen tyytyväinen, että en ystävystynyt ihmisiin opiskeluaikana. Olen oppinut juttelemaan tuntemattomille ihmisille. Aina he ei juttele takaisin, mutta aina joku juttelee. Joskus he kertoo, että he on menossa syöpäseulantaan, joskus, että heillä on paljon rahaa. Olen surullinen, kun he ovat ja iloinen, kun he iloitsevat. En tunne paremmuutta, jos jollakulla menee heikommin, enkä kateutta, kun paremmin.

Isona minusta tulee alepa-täti tai viisikymppinen isoäiti. Kaksi palstan vahvaa ja itsenäistä naista, jotka ovat hyviä esikuvia.

Ai niin, istuin keskellä teatteria, filmi oli aika tylsä, jos joku tuijotti, en huomannut ja tajusin, että jos pissahätä iskee, niin sitten käyn vessassa. Da-ah
Oi olipa kauniisti kirjoitettu ja valoi minuun rohkeutta. Itse en varmaan ole sitten lapsuus aikojen käynnyt elokuvissa yksin jos silloinkaan. Kirjoitin tosi pitkän vastauksen mut painoin väärää nappia ja se eka vastaus hävisi bitti avaruuteen.
Ja ei muista kaikkea mitä siihen ensimmäiseen kirjoitti.
Miten sä löysit rohkeuden mennä höpötteleen tuntemattomille?.
Mul yleensä niin et joku tullut jutteleen luokseni. Ja ne kysymykset lämmittävät mieltäni kun joutuu miettimään ja siitä on hyvä alkaa. Ja mä tykkään höpöttelevistä ihmisistä. Mut sillain et se on vastavuoroista. Ku ei sellainen et joku pitää tunnin monologeja ja kuittaa sun jutut joo ja jatkaa omaa juttuaan. Se on kait sitä negaatiivista sosiaalisuutta ja ei kuulu ehkä edes sosiaalisuus luokkaan. Mut joo kyl mä tykkään kuunnella tarinoitakin. Mut sit jos tulee kysyttävää niin sitten on kiva jos siitä kysymyksestä keskustellaan ja sit tarinointi jatkuu.
Miten törmäsit mieheesi?.
Lapsena tykkäsin disneyn piirretyistä ja nykyäänkään ei ole ongelma katsoa. Vaikka minun mielestä piirrettyjen taso on huonontunut. Katotko sä enään koskaan piirettyjä?.
Ja siis mä tapasin viimevuonna herkän miehen jonka kaa me höpöteltiin paljon. Mut se in just sellanen et se voi mennä jutteleen kelle tahansa ja aistii energiat hyvin. Mut se on just sellanen keskusteleva ei vaan puhu puhumisen ilosta vaan ottaa muut keskusteliat huomioon.
Sit esim tykkään paljon kun lapsi kyselee multa paljon ja vaikeitakin kysymyksiä ja sitten niitä pohditaan varsinkin juuri iltasella. Ja aina siis lapsen kanssa oon ollut selvinpäin.
Sillon on tekemistä.
Onko teillä mökkiä jonne voisi välillä yksin mennä kun sitä välillä kaipailet?.
Ja ei mulla siinä yksin olossakaan mitään ole saatan pääni sisällä rakenella kaikenlaista varsinkin iltasella voi mennä tunti kausiakin.
 
Ainiin ja meissä tuo sama että ei ole kateellinen. Mut muistan kun olin peli tauolla pitkästävedosta niin kaveri voitti ja mua harmitti kun se oli päivän varma veto ja olisi ollut helppoa rahaa. Mut sydämmesäni tiedän että pelaaminen on väärin. Joo oishan se helppoa rahaa mut se ei haasta mieltä ollenkaan. Mut muiden rikjauksista en ole kateellinen.
 
#11
”Isona minusta tulee alepa-täti tai viisikymppinen isoäiti. Kaksi palstan vahvaa ja itsenäistä naista, jotka ovat hyviä esikuvia.”

Paljon kiitoksia kohteliaisuudestasi, joka lämmitti mieltäni.
Tänään on Tulevaisuuden päivä ja huomenna Naisten päivä.
Täytyy oikein muistella millaista elämäni oli toukokuussa 2022.
Yksin elämisessä on paljon hyviä puolia.
Usein tuntuu, että tällä palstalla kirjoittamiseni on turhaa touhua, ja saan
vain someriesat palkakseni.
Joku asiantuntija neuvoi, että ääntä on käytettävä joka päivä äänihuulten hyvinvoinnin vuoksi. Eilen olin koko päivän kotona. Luin ääneen monen sivun jutun Kirkko&kaupunki-lehdestä marttyyreista ja pyhymyksistä. Miestutkija Turun yliopistossa kirjoittaa parhaillaan aiheesta väitöskirjaa.
Jutussa varoitettiin moneen otteeseen, ettei kirjoitus sovi heikkohermoisille.
Monesti mietin olisiko hyvä käydä lukemassa ääneen sellaista kaipaaville.
Sitten totean, että ei kannata. Nykyään on paljon ihmisen nauhoittamia äänikirjoja, ja lehtiartikkeleita voi kuunnella tekoälyn lukemana, jos haluaa lepuuttaa silmiään.
Eläkevuosinani olin ehkä liian aktiivinen harrastamaan. Sitten koronavuodet tyssäsivät liian intoni. Ei Pilates, ranskan ym. kielten opiskelu ja erilaisten luentojen kuuntelu ole kivaa etänä. Pidän eniten kirjallisuusilloissa käynneistä. Niissä ei tarvitse lukea etukäteen aiheena olevaa kirjaa. Jos ei ole mitään sanottavaa, voi olla hiljaa tuolissaan.
Katsoin Yle aamun keskusteluja. Aiheina ensi illan tänään saava elokuva Kenraaliharjoitus, Jälkiviisaisen Euroopan turvallisuus ja tulevat kotimaan vaalit.
En haluaisi palata takaisiin toukokuuhun 2022. Edessäni olisi ulkomaanmatka,
jolla olsin lapsenlapseni kanssa kotona ja leikkipuistossa sillä aikaa, kun vanhemmat ovat synnytyssairaalassa. Nykyään silloin syntymyt pienokainen on ihana tenava.
Nykyään en enää vatvo menneitä vaan katson tulevaisuuteen.
Menneisyyttäni en voi muuttaa, mutta nykyisyyttäni voin.
Onneksi minusta ei tulevaisuudessa tehdä pyhimystä tai marttyyria.
Ei kärsimys ketään jalosta. Joillakin vain on parempi sietokyky ”rovioilla”.
 
#11
”Isona minusta tulee alepa-täti tai viisikymppinen isoäiti. Kaksi palstan vahvaa ja itsenäistä naista, jotka ovat hyviä esikuvia.”

Paljon kiitoksia kohteliaisuudestasi, joka lämmitti mieltäni.
Tänään on Tulevaisuuden päivä ja huomenna Naisten päivä.
Täytyy oikein muistella millaista elämäni oli toukokuussa 2022.
Yksin elämisessä on paljon hyviä puolia.
Usein tuntuu, että tällä palstalla kirjoittamiseni on turhaa touhua, ja saan
vain someriesat palkakseni.
Joku asiantuntija neuvoi, että ääntä on käytettävä joka päivä äänihuulten hyvinvoinnin vuoksi. Eilen olin koko päivän kotona. Luin ääneen monen sivun jutun Kirkko&kaupunki-lehdestä marttyyreista ja pyhymyksistä. Miestutkija Turun yliopistossa kirjoittaa parhaillaan aiheesta väitöskirjaa.
Jutussa varoitetaan moneen otteeseen, ettei kirjoitus sovi heikkohermoisille.
Monesti mietin olisiko hyvä käydä lukemassa ääneen kirjoja ja lehtiä sellaista palvelua kaipaaville.
Sitten totean, että ei kannata. Nykyään on paljon ihmisten nauhoittamia äänikirjoja, ja lehtiartikkeleita voi kuunnella tekoälyn lukemana, jos haluaa lepuuttaa silmiään.
Eläkevuosinani olin ehkä liian aktiivinen harrastamaan. Sitten koronavuodet tyssäsivät liian intoni. Ei Pilates, ranskan ym. kielten opiskelu ja erilaisten luentojen kuuntelu ole kivaa etänä. Pidän eniten kirjallisuusilloissa käynneistä. Niihin ei tarvitse lukea etukäteen aiheena olevaa kirjaa. Jos ei ole mitään sanottavaa, voi olla hiljaa tuolissaan.
Katsoin Yle aamun keskusteluja. Aiheina ensi illan tänään saava elokuva Kenraaliharjoitus, Jälkiviisaat-ryhmän aiheina Euroopan turvallisuus ja tulevat kotimaan vaalit.
En haluaisi palata takaisiin toukokuuhun 2022. Edessäni olisi tuolloin ulkomaanmatka, jolla olisin lapsenlapseni kanssa kotona ja leikkipuistossa sillä aikaa, kun vanhemmat ovat synnytyssairaalassa. Nykyään silloin syntymyt pienokainen on ihana tenava.
Nykyään en enää vatvo menneitä vaan katson tulevaisuuteen.
Menneisyyttäni en voi muuttaa, mutta nykyisyyttäni voin.
Onneksi minusta ei tulevaisuudessa tehdä pyhimystä tai marttyyria.
Ei kärsimys ketään jalosta. Joillakin vain on parempi sietokyky ”rovioilla”.
(Korjasin jälkikäteen kirjoitusvirheeni ja kieliasua.)
 

Yhteistyössä