L
"lenita"
Vieras
Meillä on siis yksi 5-vuotias lapsi ja lisää ei taida enää tulla 
Ensin ajateltiin näin olevan hyvä, sitten ajateltiin että saa tulla jos on tullakseen, yritystä 1,5 vuotta. Nyt sitten mies on sanonut että näin on itse asiassa hänen mielestään ihan hyvä, että ei välttämättä edes haluaisikaan lisää.
Eli tyttö jäänee meidän ainokaiseksi.
Itse mietin että tuleeko lapsi joskus kärsimään siitä että on ainoa? Joskus sanoo toivovansa siskoa tai veljeä kovastikin. Kavereilla on kuitenkin monilla useampikin sisarus. Serkkuja tytöllä on muutamia, yksi vuoden vanhempi tyttö ja hänkin ainokainen, ovatkin aika läheisiä tämän tytön kanssa.
Nyt piehtaroin siis ajatuksella, että kokeeko lapsemme joskus ahdistusta ja harmitusta siitä ettei koskaan saanut kokea sisarussuhteita. Minusta se ainakin tuntuu surulliselta.