Onko täällä muita yhden lapsen äitejä?

["lenita"]

Meillä on siis yksi 5-vuotias lapsi ja lisää ei taida enää tulla
Ensin ajateltiin näin olevan hyvä, sitten ajateltiin että saa tulla jos on tullakseen, yritystä 1,5 vuotta. Nyt sitten mies on sanonut että näin on itse asiassa hänen mielestään ihan hyvä, että ei välttämättä edes haluaisikaan lisää.

Eli tyttö jäänee meidän ainokaiseksi.

Itse mietin että tuleeko lapsi joskus kärsimään siitä että on ainoa? Joskus sanoo toivovansa siskoa tai veljeä kovastikin. Kavereilla on kuitenkin monilla useampikin sisarus. Serkkuja tytöllä on muutamia, yksi vuoden vanhempi tyttö ja hänkin ainokainen, ovatkin aika läheisiä tämän tytön kanssa.

Nyt piehtaroin siis ajatuksella, että kokeeko lapsemme joskus ahdistusta ja harmitusta siitä ettei koskaan saanut kokea sisarussuhteita. Minusta se ainakin tuntuu surulliselta.

 

["Tinkaliina"]

Saimme esikoisemme 2007 ja olin sillä ajatuksella että toinenkin saa tulla jossain vaiheessa, mies puhui jopa kolmesta lapsesta. Sitten meille tuli avioero...
Jotenkin en vain jaksa ajatella että saisin vielä toisen lapsen jonkun uuden miehen kanssa, pettymys oman perheen hajoamisesta on sen verran pinnalla vieläkin. Ja olisin toivonut ettei lapsilla olisi ollut kamalan suurta ikäeroa..mutta näin se elämä heittelee, koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

 

["wieras"]

Samoja tuntemuksia täällä. Ihana tytär joka jää ainoaksi koska minut vammautettiin synnytyksessä niin etten voi tulla enää turvallisesti raskaaksi. Oli enne synnytystä suunnitelmissa 2 lasta mutta ei voi mitään. Olen oikein onnellinen tästä ja pakko myöntää, erityisesti koska lapsi on tyttö Jos olisi poika kaipaisin varmasti tyttöä. Sisarus olisi lapselle ihana asia mutta yritämme korvata sen hankkimalla hänelle harrastuksia missä tutustuu potentiaaleihin ystäviin. Serkkuja ei valitettavasti ainakaan toistaiseksi ole eikä se sama asia olisikaan.

 

[monen äiti]

Voi olla, että joskus elämässä tuntuu yksinäiseltä, mutta. Iloitkaa toki hienosta tyttärestänne ja siitä mahdollisuudesta, että voitte antaa hänelle paljon aikaa ja rakkautta. Hienoa, että hänellä on serkku, joka on myös ainokainen, tytöt voivat olla hyvinkin läheisiä toisileen ihan koko elämän ajan. Sitäpaitsi, sisarussuhde voisi olla ongelmallisempi kuin "serkkuus".

 

[Mep]

Voi olla, että joskus elämässä tuntuu yksinäiseltä, mutta. Iloitkaa toki hienosta tyttärestänne ja siitä mahdollisuudesta, että voitte antaa hänelle paljon aikaa ja rakkautta. Hienoa, että hänellä on serkku, joka on myös ainokainen, tytöt voivat olla hyvinkin läheisiä toisileen ihan koko elämän ajan. Sitäpaitsi, sisarussuhde voisi olla ongelmallisempi kuin "serkkuus".

Peesi tälle. Itse olen ainokainen eikä meillekään tule yhtä lasta enempää terveys- ja elämäntilannesyistä.
Itse olen kaivannut vaan isoveljeä (se olis "raivannut" mulle nuoruuden tietä ja kyydinnyt + kantanut vastuuta teknisistä asioista).

Hankalampaa saada se isoveli ;-)

Sisarukset voivat olla rikkaus tai rasite, vaikea ennustaa. En kadehti esim. riitaisia perinnönjakoja tai jakamattomien tilojen hoitoa....

 

[Hetkittäin surua]

Meillä tyttö jää myös ainokaiseksi. Raskaus oli todella vaikea (terveysongelmia), siitä toipuminen vei aikaa eikä mies halua enempää lapsia. Nyt alkaa jo ikäkin tulla vastaan. Olen tuntenut surua omasta ja lapsen puolesta, koska olisin halunnut saada lapselle sisaruksen. Mutta terve järki sanoo, että kun jo eka raskaus oli noin vaikea, oli parempi olla riskeeraamatta. Ehkä lapselle on kuitenkin tärkeämpää terve ja hyvävoimainen äiti kuin sisarus. Eikä meidän lapsemme tunnu kaipaavan sisaruksia, hän on tosin läheinen pari vuotta vanhempien serkkujensa kanssa.

 

["Kuottarulla"]

Täällä! Itse olen joskus miettinyt juuri noita samoja asioita kuin sinä ap, mutta kyllä tää meidän porukka taitaa olla nyt kasassa, siis minä, mies ja tyttö. Tyttö täyttää kesällä kolme, ja nyt kun on saanut jo alkaa nauttimaan siitä, että tytöstä on jo hyvinkin seuraa, juttukaveria, ja hänen kanssaan voi jo puuhailla vähän "isompien lasten juttuja", niin en halua enää lähteä siihen vauva-ajan rumbaan. Se, että sairastuin tytön syntymän jälkeen todella rajuun synnytyksenjälkeiseen masennukseen, vaikuttaa asiaan myös. En kestäisi enää samaa uudelleen, jouduin ihan osastohoitoon jne. Nyt asiat ovat hyvin itse olen nelilapsisesta perheestä, mutta en ole läheisissä väleissä sisaruksiini.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="Kuottarulla";27999722]Täällä! Itse olen joskus miettinyt juuri noita samoja asioita kuin sinä ap, mutta kyllä tää meidän porukka taitaa olla nyt kasassa, siis minä, mies ja tyttö. Tyttö täyttää kesällä kolme, ja nyt kun on saanut jo alkaa nauttimaan siitä, että tytöstä on jo hyvinkin seuraa, juttukaveria, ja hänen kanssaan voi jo puuhailla vähän "isompien lasten juttuja", niin en halua enää lähteä siihen vauva-ajan rumbaan. Se, että sairastuin tytön syntymän jälkeen todella rajuun synnytyksenjälkeiseen masennukseen, vaikuttaa asiaan myös. En kestäisi enää samaa uudelleen, jouduin ihan osastohoitoon jne. Nyt asiat ovat hyvin itse olen nelilapsisesta perheestä, mutta en ole läheisissä väleissä sisaruksiini.[/QUOTE]

Kiva kuulla! Minulla oli kanssa mielialan kanssa ongelmia lapsen ollessa alle 1v. Ja itse asiassa hetki sitten minulla oli uupumusta myöskin ja lievää masennusta on ilmassa myös. Kyllä sitä oma järkikin miettii, että olisikohan minusta sittenkään enää koko vauvarumbaan... mutta tunnepuoli sanoo toista.

Ja niin kai se on, että sisarus ei takaa loppuelämäksi läheisiä välejä kuitenkaan.

 

["aloittaja"]

Voi olla, että joskus elämässä tuntuu yksinäiseltä, mutta. Iloitkaa toki hienosta tyttärestänne ja siitä mahdollisuudesta, että voitte antaa hänelle paljon aikaa ja rakkautta. Hienoa, että hänellä on serkku, joka on myös ainokainen, tytöt voivat olla hyvinkin läheisiä toisileen ihan koko elämän ajan. Sitäpaitsi, sisarussuhde voisi olla ongelmallisempi kuin "serkkuus".

Kiitos tästäkin

Jotenkin tämä tuntuu olevan minulle asia josta en pääse yli. Itse olisin valmis ainakin "jonkin asteisiin" hoitoihin jos sillä olisi mahdollista raskautua, sitten kuitenkin mietin että haluanko toista lasta vain siksi, että "lapsia nyt kuuluu olla vähintään kaksi" tms. Yhtä kaikki, en tahdo päästä ajatuksesta yli.

Toisaalta lapsi varmasti tottuu elämäänsä ainokaisena, kun ei kerran muustakaan tiedä. Sekin harmittaa että meidän ystävä/tuttavaverkko on aika pieni, eikä elämämme ole kovin sosiaalista. Toisaalta lapsi on arkisin päiväkodissa ja sen luulisi vielä 5-vuotiaalle riittävän. Toivottavasti itse tekee tuttavuuksia sitten kouluikäisenä viimeistään.

 

[tämä myös]

Meillä kanssa 5v tyttö, ainokainen mies sairastui/vammautui tytön ollessa alle 1v. Hoitoja kokeiltiin kerran ja olin komplikaatioiden vuoksi aika huonossa kunnossa, eli en uskalla yrittää uudelleen. Välillä on aikoja jolloin olen oikein tyytyväinen yhteen ihanaan lapseeni, elämä on aika helppoa yhden jo isomman lapsen kanssa. Mutta toisaalta koen syvää surua edelleen siitä että hän on ainokainen, lapsia olisin halunnut enemmänkin, mutta ainoa vaihtoehto olisi kai pistää mies vaihtoon...eikä sekään nyt kauheasti houkuttele

 

[tämä myös]

Niin siis tyttö on ainokainen, pilkku puuttui välistä
Tai no, onhan se mieskin ainokainen
ääh...ehkä parempi kun en kirjoita mitään

 

["mamma"]

Meidän ei pitänyt hankkia lasta lainkaan mutta yllärinä saimmekin pojan kun oltiin 43/47-vuotiaita. Ei ole missään vaiheessa tullut mieleenkään hankkia toista. Jos nyt tulisin raskaaksi menisin ehdottomasti tekemään abortin.
Raskaus ei ollut vaikea vaikka päättyikin hätäsektioon, mutta vauvavuosi oli ja ilmeisesti kärsin jonkinasteisesta masennuksestkin. Töihin paluu oli parasta lääkettä minulle ja nyt alkaa elämä olla raiteillaan. Valvoin 3½ vuotta öisin kun poika ei oppnut nukkumaan ilman että välillä piti tarkistaa että mamma on paikalla Nyt kun pari viikkoa on nukuttu hyvin tuntuu elämä ihan toisenlaiselta

 

[ja täällä]

Minulla myös vuonna 2007 syntynyt lapsi.
Raju raskausmyrkytys, raskauden purku aikaisilla viikoilla, sektiokomplikaatio ja pikkukeskonen omine ongelmineen olivat sellainen paketti, että monta lasta halunnut mieheni totesi että hänelle riittää.

Joskus ahdistaa ja surettaa, mutta en itsekään uskaltaisi ottaa riskiä. Kun asiaa on työstänyt jo viisi vuotta, niin harvemmin enää suurta surua tuntee. Eiköhän lapsi löydä paikkansa ja kaverinsa tästä maailmasta ihan hienosti ilman sisaruksiakin!!

 

[lahjaton]

Mietittekö koskaan sitä, että okei lapsella ei ole sisaruksia kun on ainoa ja aina jauhetaan siitä että lapsi joutuu yksin huolehtimaan sitten vanhemmistaan kun nämä ovat vanhuksia jne

Mutta oletteko ajatelleet sitä, että jos tälle yhdelle ainokaiselle lapselle sattuu jotakin, mitenkä selvitä siitä kun lapsia ei ole muita!? Ei sillä että se vähentäisi sen yhden lapsen arvoa. Jotkut puhuvat ns. särkymävarasta.

 

[erinys]

yksi on, eikä enempää tule, lähtee henki muuten...

 

["mamma"]

Jos poikani kuolisi sairauden tai tapaturman johdosta ns ennenaikojaan surisin häntä yhtä paljon vaikka hänellä olisi siaruksiakin. Nämä sisarukset vaan joutuisivat myös kärsimään menetyksestä.

 

[erinys]

Mietittekö koskaan sitä, että okei lapsella ei ole sisaruksia kun on ainoa ja aina jauhetaan siitä että lapsi joutuu yksin huolehtimaan sitten vanhemmistaan kun nämä ovat vanhuksia jne

Mutta oletteko ajatelleet sitä, että jos tälle yhdelle ainokaiselle lapselle sattuu jotakin, mitenkä selvitä siitä kun lapsia ei ole muita!? Ei sillä että se vähentäisi sen yhden lapsen arvoa. Jotkut puhuvat ns. särkymävarasta.

meillä se "särkymävara" olen minä, uusi raskaus ei tule kysymykseen. enkä muutenkaan jaksaisi, vaikka vauvakuume on välillä kova. ymmärrän oman jaksamiseni rajat, samoin mies.

 

["vieras"]

Mietittekö koskaan sitä, että okei lapsella ei ole sisaruksia kun on ainoa ja aina jauhetaan siitä että lapsi joutuu yksin huolehtimaan sitten vanhemmistaan kun nämä ovat vanhuksia jne

Mutta oletteko ajatelleet sitä, että jos tälle yhdelle ainokaiselle lapselle sattuu jotakin, mitenkä selvitä siitä kun lapsia ei ole muita!? Ei sillä että se vähentäisi sen yhden lapsen arvoa. Jotkut puhuvat ns. särkymävarasta.

Tosi törkeää tulla tuollaista sanomaan, kun täällä ihmiset yrittää ajatella positiivisesti siitä, ettei lapsia enempää tule. Särkymävara??

 

["vieras"]

[QUOTE="mamma";27999937]Jos poikani kuolisi sairauden tai tapaturman johdosta ns ennenaikojaan surisin häntä yhtä paljon vaikka hänellä olisi siaruksiakin. Nämä sisarukset vaan joutuisivat myös kärsimään menetyksestä.[/QUOTE]

hyvin sanottu!

 

["vieras"]

meillä se "särkymävara" olen minä, uusi raskaus ei tule kysymykseen. enkä muutenkaan jaksaisi, vaikka vauvakuume on välillä kova. ymmärrän oman jaksamiseni rajat, samoin mies.

Se onkin todellä tärkeää, että ymmärtää omat rajansa. Tuntuu, ettei kaikki ihan ymmärrä, kun tekevät lapsia. Meillä se raja menee kahdessa, eikä enempää tule vaikka kuinka sukulaiset painostaa.

 

[Hetkittäin surua]

Särkymävara... Järkyttävä, mauton ilmaus... Niin kuin sisaruksen olemassaolo jotenkin vähentäisi menetyksestä koituvaa surua. Ja joskus vanhempien suru voi olla niin musertava ettei sille eloonjääneelle sisarukselle sitten riitä enää voimavaroja. Toisen lapsen olemassaolo ei takaa että vanhempi toipuu lapsen kuolemasta yhtään sen helpommin tai nopeammin. Ainakaan siitä näkökulmasta pidä tehdä lisää lapsia että jos tämän menetän, niin onpahan sitten toinen (vaikka toki sekin vaikutti joskus suuren lapsikuolleisuuden aikana).

 

[Rähinä-Reetta]

Yksi on, ei tehty vaan saatu.

 

["aloittaja"]

Siis kauhea kommentti tuo särkymävara... Jos omalle rakkaalle tytölleni sattuisi jotakin, ei sitä kukaan tai mikään voisi koskaan korvata, vaikka lapsia olisi kuinka paljon. Se tekisi ehkä sen, että olisi pakko jaksaa jatkaa tätä elämää eteenpäin eri tavalla, kun olisi muita lapsia, mutta se ei millään tavalla vähentäisi surua rakkaasta lapsesta.

 

["aloittaja"]

Meillä kanssa 5v tyttö, ainokainen mies sairastui/vammautui tytön ollessa alle 1v. Hoitoja kokeiltiin kerran ja olin komplikaatioiden vuoksi aika huonossa kunnossa, eli en uskalla yrittää uudelleen. Välillä on aikoja jolloin olen oikein tyytyväinen yhteen ihanaan lapseeni, elämä on aika helppoa yhden jo isomman lapsen kanssa. Mutta toisaalta koen syvää surua edelleen siitä että hän on ainokainen, lapsia olisin halunnut enemmänkin, mutta ainoa vaihtoehto olisi kai pistää mies vaihtoon...eikä sekään nyt kauheasti houkuttele

Olen pahoillani miehesi vammautumisesta. Saako kysyä mitä tapahtui? Ts. pystyykö hän osallistumaan normaaliin arkielämään nyt tms?
Tällainen kirjoitus laittaa miettimään kyllä omaa suhtautumistanikin... että olenkohan pikkusen itsekäs sitten kuitenkin... :/

 

["Sirkkeli"]

Mulla on vain yksi lapsi. Halusin useamman, mutta en saanut yhdestä ja toisestakaan syystä. No, kaikkeen sopeutuu kun on pakko. Mutta ei ne sisarukset tosiaan välttämättä onnea tuo. Eihän monetkaan tule aikuisena ollenkaan toimeen keskenään.

No, yhdestä lapsesta on se ilo, että onhan aikaa antaa vain hänelle. Sekä on enempi rahaa pistää niihin harrastuksiin sun muuhun. Harrastuksissa löytää kavereita. Ehkä jopa pitkäkantoisempia ja rikastuttavampia ihmissuhteita kuin omat sisarukset... Toisenlaista rikkautta siis... Lapsi tuossa monen kertaan on tuumannut, että onneksi hänellä ei ole pikkusisaruksia. Nähnyt kavereiden ja serkkujen ilkiösisaruksia, jotka vain ärsyttää