Toggle sidebar

Onko täällä muita jotka harkitsevat avioeroa,siis että on itse ottamassa eroa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja onko muita
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
O

onko muita

Vieras
Ja mistä syystä?

Meillä on kolme lasta ja tilanne ulkopuolisesti ok...mies ihan ok,tavis perheen isä.

Mutta minun tunteet,,,olleet kuolleina jo reilun vuoden miestäni kohtaan,koen vain suurta ystävyyttä häntä kohtaan.
Asumme nyt omakotitalossa mutta kun vain kuvittelisin itseni ja lapsemme asumaan rivarikolmioon niin ai sitä tunnetta.Tätä kotia kun ei ole huvittanut laitella viime aikoina,kai kaikki vaikuttaa kaikkeen.

en koe mahdollisuutta jatkaa enää,mieheni toki tietää tunteeni jo pidemmältä ajalta..aina kun hän tulee töistä kotiin,mua alkaa ahdistamaan,haluisin vain olla minä ja lapset,toisen seura ahdistaa,tukahduttaa.Tuntuu pahalta se ja kauan yritin tehdä toisin vaan ei taida olla paluuta.
 
Kiitän vastauksestasi ja noista kysymyksistä jotka laitoit,tärkeitä ne,mutta juuri näitä olen miettinyt...

Ja en osaa muuta sanoa kuin että omat tunteeni häntä kohtaan ovat kyllä muuttuneet,haluisin kovasti että voitaisiin olla toistemme ystäviä mutta esim.seksieloa ei meillä ole ollut kuukausiin,en väkisin ala koska en tunne yhtään halua.

Olen paljon tottunut olemaan lasten kanssa yksin hänen töidensä vuoksi ja nyt kun työt vähentyneet niin tuntuu kuin hän "sekottaisi" minun kuvioitani joita olen itse tottunut tekemään.

Jotenkin vain kaipaisin "yksinoloa",ja ehkä sitten joskus toista,uutta suhdetta mutta sitä en nyt hae.
 
Mielestäni sinun pitäisi kertoa rehellisesti miehellesi tunteistasi ja samantien tilata aika parisuhdeterapiaan. Lasten takia ei saa luovuttaa helpolla, olet sen velkaa heille. Mikäli ajatukset ei sitten muutu edes yrittämisen jälkeen, niin sitten voi ns. "hyvillä mielillä" erota, kun kerran kaikkensa oli ensin yrittänyt.
 
Kyllä tiedän tuon parisuhdeterapian,sitä miehenikin on yrittänyt ehdottaa mutta en vaan jaksaisi.

Meillä on kaksi erityislasta joista toisella on useemmat terapiat viikossa ja en kertakaikkiaan jaksaisi tätä yrittää selvittää,epäilen että voimat vaan eivät riitä ja toisekseen...en usko että ulkopuolinenkaan pystyisi minua auttamaan kuolleissa tunteissani.
 
Mulla on kolme lasta ja lähdin lasten kanssa kuukausi sitten kävelemään avioliitosta eli nyt on harkinta-aika menossa ja ollaan asumuserossa, mun tunteet miestä kohtaa oli kuollut jo monta vuotta aikaisemmin, mikään hänen kanssaan ei kiinnostanut ja jumitin suhteessa vain lasten takia.
Nyt kun olen asunut reilun kuukauden lasten kanssa niin olen todennut että miksi en jo aikaisemmin lähtenyt voin paljon paremmin yksin kuin mieheni kanssa.
 
Niin ja mieheni tietää ajatukseni ja sekin minuu ahdistaa että hän kyllä niin ihanasti hokee olevansa tukenani vaikken pysty vastaamaan hänen tunteisiinsa...hän halii pusittelee sun muuta sata kertaa enemmän kuin ennen ja sekin ahdistaa koko ajan enemmän,hän kai liikaa yrittää ja se onkin sitten hallaa minulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mulla on kolme lasta ja lähdin lasten kanssa kuukausi sitten kävelemään avioliitosta eli nyt on harkinta-aika menossa ja ollaan asumuserossa, mun tunteet miestä kohtaa oli kuollut jo monta vuotta aikaisemmin, mikään hänen kanssaan ei kiinnostanut ja jumitin suhteessa vain lasten takia.
Nyt kun olen asunut reilun kuukauden lasten kanssa niin olen todennut että miksi en jo aikaisemmin lähtenyt voin paljon paremmin yksin kuin mieheni kanssa.
Click to expand...

Voi kun lukemani tekstisi sai vedet silmiini..Juuri tuota,ihan sama juttu täälä,aivan ihana kuulla samankaltaisesta.

Mitenkäs olet pärjännyt ja mitenkäs lasten kanssa mennyt,miten sopeutuvat asiaan?entä miehesi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja onko muita:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mulla on kolme lasta ja lähdin lasten kanssa kuukausi sitten kävelemään avioliitosta eli nyt on harkinta-aika menossa ja ollaan asumuserossa, mun tunteet miestä kohtaa oli kuollut jo monta vuotta aikaisemmin, mikään hänen kanssaan ei kiinnostanut ja jumitin suhteessa vain lasten takia.
Nyt kun olen asunut reilun kuukauden lasten kanssa niin olen todennut että miksi en jo aikaisemmin lähtenyt voin paljon paremmin yksin kuin mieheni kanssa.
Click to expand...

Voi kun lukemani tekstisi sai vedet silmiini..Juuri tuota,ihan sama juttu täälä,aivan ihana kuulla samankaltaisesta.

Mitenkäs olet pärjännyt ja mitenkäs lasten kanssa mennyt,miten sopeutuvat asiaan?entä miehesi?
Click to expand...

No mieheni itki perään ensimmäiset pari viikkoa ennen kuin tajusi etten tule enää takaisin, ollaan kavereita mikä on lasten kannalta parasta, eli mies saa tavata lapsia milloin haluaa ja hoitaa heitä jos kerkiää että saan mennä välillä yksinkin.

Mä olen lasten kanssa pärjännyt erittäin hyvin, ainut mitä autoa en ole vielä saanut hommattua niin yhtä taistelua on ollut aina kyytiä hommata mutta se on pieni murhe kun muuten on kaikki asiat kunnossa :)


 
Alkuperäinen kirjoittaja onko muita:
Kyllä tiedän tuon parisuhdeterapian,sitä miehenikin on yrittänyt ehdottaa mutta en vaan jaksaisi.

Meillä on kaksi erityislasta joista toisella on useemmat terapiat viikossa ja en kertakaikkiaan jaksaisi tätä yrittää selvittää,epäilen että voimat vaan eivät riitä ja toisekseen...en usko että ulkopuolinenkaan pystyisi minua auttamaan kuolleissa tunteissani.
Click to expand...

Sillä hetkellä, kun lapset päätit hankkia, niin sinulla ei ole enää varaa "epäillä" ja sillä perusteella olla yrittämättä kaikkea lasten kodin ylläpitämiseksi. Kasva siis aikuiseksi, ota vastuu itsestäsi ja mene sinne terapiaan ammatti-ihmisen puheille katsomaan, että onko auhteelle enää perustaa, vai ei. On todella vastuutonta olla edes yrittämättä, kun kyse on lasten kodin hajoamisesta.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa