Onko täällä masentuneita mammoja? kertokaa mulle please kokemuksianne..

[alkuperäinen]

Siis kun musta tuntuu et oon masentunut. Ärähdän pikku jutuista, menetän hermoni heti, kun ennen olin se porukan pitkähermoisin. Liikutun ja alan itkeä joistain ihan tyhmistä jutuista, esim. jos tv:ssä joku on onnellinen tai saa lahjan ni mä alan siitä itkemään! ja mulla on sellanen melko voimaton olo. Lapset mä jaksan hyvin hoitaa ja kodin jne, mutta siihen se sitten jää. Mä "pelkään" ja jännitän ihan sairaasti muita ihmisiä. Esim. vanhempain ilta on yks kauheimmista paikoista. Mä salaa toivon ettei kukaan tuu juttelee tai mitään, kun vaan panikoin ja oon kamalan ahdistunut jos jouduin muitten kuin tuttujen ihmisten kanssa keskustelemaan. Mä haluisin ystäviä, mutta just tää mun panikointi, jännitys ja ahdistus on syynä siihen etten "avaa" itteeni muille. Musta tuntuu vaan että tässä me lasten kanssa elellään, jokainen päivä on samanlainen ja huhheijaa..että mikään ei tuu varmaan muuttumaan ja mistään en jaksa oikein ilostua.

Mulla on takana vaikeita juttuja, joita mä oon jättäny käsittelemättä, mutta nyt mä mietin et voiks tää johtuu niistäkin?

Sit mä mietin et jos mä haen apua ni leimataanko mut ja ottaako ne lapset pois, jos joudun aloittamaan jonkun lääkityksen?

Please, jos joku jaksoi tän lukea ja vielä vastaisi mulle ja kertoisi vähän omiakin kokemuksiaan.....

 

["kohtalotoveri"]

Ensinnä ei sulta lapsia pois oteta jos haet lääkitystä. Korkeintaan tarjotaan tukea sossusta, näin siis mulle kävi kun aikanaan th sai tietää mun masennuksesta. Siitä tehtiin siis ls-ilmo, mutta ei välttämättä joka tapauksessa. Samalta tuntui mustakin kuin kerroit. Ja siltä etten ole minkään arvoinen. Myöhemmin masennukseni meni niin pahaksi että mietin itsetuhoisia, mutta se saatiin loppumaan korkeammalla annostuksella. Vieläkin kyllä tulee huonoja päiviä, mutta lääkitys saa mut kestämään ne paremmin.

 

["Mie"]

Minulla todettiin juuri kaksisuuntanen mielialahäiriö jot edelsi melkein kymmenen vuoden masennusjakso. Välillä toki meni paremminkin. Minulla on 4 ja 2 v. lapset eikä kukaan ole koskaan uhkaillut lasten viemisellä tai muuta. Päinvastoin saat helpommin apua jos sinulla on lapsia.. Tällä hetkellä käyn yksityisellä terapeutilla ja minulla on hyvä lääkitys. Kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä oman kunnan mielenterveystoimistoon tai sitten yksityiselle. Ei ole rikos olla masentunut eikä sinulta siksi viedä lapsia tai joudu silmätikuksi! Varsinkin kun kerrot selviäväsi kotielämästä hyvin

 

["qwer"]

Kannattaa ottaa yhteys neuvolaan (jos siellä on kiva täti) tai johonkin muuhun asiantuntevaan tahoon. Lapsia ei todellakaan kevyin perustein oteta pois, eikä varmastikaan minkään masennuslääkityksen takia!

Ps. Netistä löytyy useitakin suuntaa-antavia masennustestejä, jotka ei tietenkään korvaa lääkärin diagnoosia.

 

["Mie"]

En kyllä välttämättä ensimmäisenä etsisi apua neuvolasta, silloin voipi hyvinkin joutua "tarkkailuun", Minun sairauksistani neuvila ei tiedä mitään eikä tarvitsekkaan..

 

[alkuperäinen]

Kiitos viesteistänne..onko mie tuo yksityisellä käynnit kuinka hintavia? esim. paljon maksaa psykiatrilla/psykologilla käynti?

 

[alkuperäinen]

Niin ja kuuluuko nuo mun oireet masennukseen? Jos hakeudun yksityiselle niin menenkö ensin varaamaan ajan peruslääkärille, psykologille vai psykiatrille?
Pahimmalta tuntuu että kun saa sen ajan ni varmaan kun meen paikan päälle ni itken niin etten saa sanaa suustani enkä varsinaisesti tiedä es itkulleni syytä..

 

[näin]

Lääkäriin vaan suoraan yhteys, ja masennus on niin yleinen vaiva, että ei keltään lapsia sentakia pois viedä

 

[alkuperäinen]

osaako joku tunnistaa näitä mun oireita masennusoireiksi?

 

[up]

uuuuuup!

 

["joo"]

Voi olla masennusta(lievää), yhdistettynä ahdistukseen (jos pelkäät ihmisten ilmoille menemistä).
Voi olla että yksi lääke auttaa molempiin oireisiin, peruslääkärikin osaa diagnosoida masennuksen, on sen verran yleistä!! Suosittelen yksityiselle menemistä, jotenkin saa parempaa kohtelua!

 

["Minttu"]

Minulla todettiin synnytyksen jälkeinen masennus n.puoli vuotta kuopuksen syntymän jälkeen. Ensin en edes ymmärtänyt, että olin masentunut ja nyt jälkeenpäin miettien olin varmasti masentunut jo esikoisen syntymän jälkeen, mutten tosiaan tajunnut sitä. Mulla alkoi tulla ihan kauhea ahdistus ja itkin koko ajan. Tuli myös ahdistavia ajatuksia, joista en meinannut päästä eroon. Eristäytyminen ihmisjoukoista kuulostaa erittäin tutulta. Otin puheeksi neuvolassa ja itkuhan sielläkin tuli. Neuvolatäti teki heti lähetteen psykiatrille ja hän ottikin yhteyttä seuraavana päivänä. Kävin viime kevään hänen luonaan juttelemassa ja ensimmäisellä kerralla itkin melkein koko ajan. Pikkuhiljaa käyntien jälkeen olo alkoi paranemaan ja tuntui, kuin olisin päässyt kuplasta pois. Lääkitystä ei onneksi tarvinut aloittaa.

Mainitsemasi oireet voivat siis aivan hyvin liittyä masennukseen. Ota ihmeessä yhteyttä neuvolaan! Eivät ne sinulta lapsiasi vie! Äläkä missään nimessä häpeä itkemistä, minulla ainakin sekä neuvolatäti että psykiatri osasi heti ojentaa nenäliinan ja olivat erittäin ymmärtäväisiä!

Olen huomannut itselläni samaisia masennusoireita viimeaikoina, luultavasti jotakin kaamosmasennusta. En epäröi ottaa yhteyttä neuvolaan heti jos pahenee, mutta tällä hetkellä en näe sitä tarpeelliseksi.

 

[asfd]

kIrjoitat kaikki oireet paperille ennen lääkäriin menoa.