Onko täällä ketään, joka olisi aloittanut seurustelua teini-ikäisenä ja olisi edelleen saman mihen kanssa?

[Pikku Myy]

Siis niin, että yhteistä taivalta olisi koossa jo kymmenisen vuotta vähintään..


Minä aloin seurustelemaan mieheni kanssa 16-vuotiaana ja aika pian oltiin ihan vakavissamme. Olemme nyt olleet yhdessä 10 vuotta, puolet ajasta naimisissakin. Nyt olen alkanut miettiä, että mies ei ole enää se sama mies jonka kanssa silloin seurustelin, on muuttunut vuosien varrella. Käyttää nyt enemmän alkoholia, on kireä, ei olenkaan sellainen isä lapsilleen kuin kuvittelin hänen olevan.

Mites teillä muilla, ootteko huomannu samaa? Johtuuko siitä, että on sännännyt liian nuorena vakavaan suhteeseen, vai olisiko näin käynyt joka tapauksessa? (siis vaikka olisimme tavanneet 10 vuotta myöhemmin)

 

[Iloinen Possu]

Me on oltu yhdessä 10 vuotta, 4 vuotta naimisissa noista.

En mä ole tuollaista huomannut, siis muutosta toki mutta ei huonoa sellaista.

 

[on.]

täällä

 

[Tiiu]

Tällä myös! Oltiin 14v ktavattin ja nyt ollan 28v

 

[feger]

Minä aloin porukoimaan mieheni kanssa 18-vuotiaana. Tottakai muutoksia tulee iän myötä. Eniten olen itse muuttunut tässä vuosien saatossa, ainakin henkinen kasvu on ollut tosi suuri. :snotty: :ashamed:

 

[miltski]

:wave: Me alettiin seurustella, kun olin 14 ja mies 17, nyt ollaan oltu yhdessä 15 vuotta, ja neljäs lapsi tulossa. Oli meillä tuossa seitsemän vuotta sitten sellanen 4 päivän miettimistauko, mutta ei me erossa kauempaa pysytty. Meillä on kyllä käynyt niin, että meistä on kasvanu suht samanlaiset aikuset, ajatellaan asioista samalla lailla. Mut voi varmaan käydä niinkin, että aikusena on sitten ihan eri luontoset.

 

[täällä]

juu me. naimisissa ei olla(vielä ainakaan), kaksi lasta. en ole samaa huomannu.

 

[Endless Sacrifice]

Me ruvettiin seurustelemaan 16 vuotiaina ja nyt tulee syksyllä 16 vuotta täyteen, naimisissakin ollaan oltu kohta 10 v.

Mies ei juurikaan ole muuttunut, minä jonkin verran. Toisaalta yhdessä ollaan muututtu paljonkin.

Vaikea sanoa loppujen lopuksi muuttumisesta, mutta meidän suhde on edelleen luja ja keskinäinen rakkaus kukoistaa.

 

[hanna]

me tavattiin mieheni kanssa 14v. naimisiin mentiin 20v. kaks lasta saatu aikaseks ja ikää kohta 25v. ja rakastan häntä päivä päivältä yhä enemmän <3

 

[ap]

Niin, ollaanhan me tietenkin kumpikin kasvettu tässä ajan kuluessa, aika erilaisia oltiin silloin 16-vuotiaana ylä-astetyttönä ja mopopoikana. Mutta mietin vain, että muuttuuko se perusjuttu, mihin silloin aikanaan rakastui, vai onko meillä nyt vain arjen rasitteet tässä kuormittamassa..

Ymmärtääköhän nyt kukaan, en osaa oikein paremmin selittää..

 

[joo]

:wave: Enkä minäkään ole enää se sama naivi pikkutyttö enää :saint:

 

[Timppa]

Olisihan se ihme jos ihminen ei ollenkaan muuttuisi 16 ja 26 ikävuoden välillä. Kun 25 ja 35 vuodenkin välillä tapahtuu aika isoja muutoksia.

 

[Taivaanvuohi]

Minä olin 15 kun alettiin yhdessä olemaan. Joulukuussa tulee täyteen 14 vuotta yhdessä oloa.

 

[feger]

Niin, ollaanhan me tietenkin kumpikin kasvettu tässä ajan kuluessa, aika erilaisia oltiin silloin 16-vuotiaana ylä-astetyttönä ja mopopoikana. Mutta mietin vain, että muuttuuko se perusjuttu, mihin silloin aikanaan rakastui, vai onko meillä nyt vain arjen rasitteet tässä kuormittamassa..

Ymmärtääköhän nyt kukaan, en osaa oikein paremmin selittää..

Kaipaisitteko kenties kahdenkeskistä aikaa enemmän?
Pitäisi muistaa hoitaa parisuhdettakin, vaikka tuntuisikin kauhean kiireiseltä meno.

 

[ap]

Onko teillä ollut minkälaisia vaikeita aikoja, kriisejä ja kuinka niistä selvisitte?

Sitä tässä oikeastaan pohdin, kun suhde ei tunnu tällä hetkellä kovin hyvältä, että onko tämä vain jokin vaihe tai kriisi, mistä kannattaa yrittää selvitä vai ollaanko me oikeasti kasvettu niin erilaisiksi ihmisiksi, että sen takia on vaikea olla yhdessä. Rakastan miestäni edelleen kuitenkin yli kaiken, mutta arki tuntuu vaikealta.

 

[tenirakkaus]

Täällä! Justiinsa olin 17 täyttänyt kun mieheni tapasin. Nyt yhteistä taivalta takana yli 13 vuotta.

 

[vieras]

Me alettiin seurustelemaan 15v ja yhdessä ollaan nyt oltu 23v (joista naimissa 15v). Lapsia on 6.
Ja kyllä se niin on, että elämä muuttaa. Kyllä meilläkin mies on ihan eri nyt kuin alle 20v "huolettomana" miehen alkuna.

 

[mä]

kun kysyjällä, pitkä 20 v suhde, alkanu teininä ja nyt lapsen syntymän jälkeen menee huonommin kuin koskaan... Mikä tuntuu todella pahalta koska rikkaushan tuo pitkä ja luotettava suhde on ollu ja se pitäisi hyödyntää. Tai luulisi että se olisi ollut voimavara.

Nyt tuntuu että on kyllästynyt toiseen ja lapsi pistää oman tilan niin ahtaalle. Ja vielä kun miettii että nykyäänhän erotaankin jo muutaman vuoden jälkeen, niin että onko tämä normaalia kyllästymistä, olisiko lapsi pitänyt tehdä aiemmin...

Olen kyllä nyt jälkeenpäin myös sitä mieltä että liian nuorena sitoutui, mutta kukas sitä silloin osasi aatella, varsinkaan kun on keskenkasvuinen itse...

 

[äippis]

Minä olin 16v( täytin kyllä aika pian 17v ) kun rupesimme miehen kanssa seurustelemaan ja yhdessä ollaan oltu nyt 15 vuotta. mies ei hirveesti ole muuttunut, vaan on ihan yhtä ihana kun sillonkin ja parempi isä kun osasin kuvitellakaan.

 

[feger]

Onko teillä ollut minkälaisia vaikeita aikoja, kriisejä ja kuinka niistä selvisitte?

Sitä tässä oikeastaan pohdin, kun suhde ei tunnu tällä hetkellä kovin hyvältä, että onko tämä vain jokin vaihe tai kriisi, mistä kannattaa yrittää selvitä vai ollaanko me oikeasti kasvettu niin erilaisiksi ihmisiksi, että sen takia on vaikea olla yhdessä. Rakastan miestäni edelleen kuitenkin yli kaiken, mutta arki tuntuu vaikealta.

Tottakai tulee ylä- ja alamäkiä. Meitä on koeteltu tosi kovasti välillä, mutta edelleen ollaan yhdessä.

 

[ap]

Niin, ollaanhan me tietenkin kumpikin kasvettu tässä ajan kuluessa, aika erilaisia oltiin silloin 16-vuotiaana ylä-astetyttönä ja mopopoikana. Mutta mietin vain, että muuttuuko se perusjuttu, mihin silloin aikanaan rakastui, vai onko meillä nyt vain arjen rasitteet tässä kuormittamassa..

Ymmärtääköhän nyt kukaan, en osaa oikein paremmin selittää..

Kaipaisitteko kenties kahdenkeskistä aikaa enemmän?
Pitäisi muistaa hoitaa parisuhdettakin, vaikka tuntuisikin kauhean kiireiseltä meno.

Varmasti se auttaisi. On vain jo hetken ollut alamaäkeä tämä suhde, niin mietityttää, että kannattaako tässä enää roikkua vai pitäisikö vaan hyväksyä, että ollaan eri ihmiset kuin silloin. Toisaalta suhteen eteen kannattaa tehdä töitäkin..

 

[jooh]

Minä olin 17v ja mies 20v, kun alettiin seurustelemaan. kohta ollaan oltu yhdessä 12v, joista 3 naimisissa. Muututtu me molemmat ollaan tietysti, mutta onneksi aika pitkälle samaan suuntaan. Meillä kaksi lasta ja onnellinen olen ainakin minä ja ilmeisesti myös mieskin.

 

[ap]

kun kysyjällä, pitkä 20 v suhde, alkanu teininä ja nyt lapsen syntymän jälkeen menee huonommin kuin koskaan... Mikä tuntuu todella pahalta koska rikkaushan tuo pitkä ja luotettava suhde on ollu ja se pitäisi hyödyntää. Tai luulisi että se olisi ollut voimavara.

Nyt tuntuu että on kyllästynyt toiseen ja lapsi pistää oman tilan niin ahtaalle. Ja vielä kun miettii että nykyäänhän erotaankin jo muutaman vuoden jälkeen, niin että onko tämä normaalia kyllästymistä, olisiko lapsi pitänyt tehdä aiemmin...

Olen kyllä nyt jälkeenpäin myös sitä mieltä että liian nuorena sitoutui, mutta kukas sitä silloin osasi aatella, varsinkaan kun on keskenkasvuinen itse...

No näitä juuri olen itsekin miettinyt. Meilläkin suhde huonontui lasten jälkeen, eikä mies olekaan sellainen isä kuin olin luullut ja toivonut.. Mutta niinkai se on, että tässä on sellainen "omaisuus", että kannattaa yrittää hoitaa suhde kuntoon.

 

[vierasx6]

Kyllä olimme molemmat 15v. kun tapasimme ja tänään yhteistä taivalta takana pian 30v. ja kuusi ihanaa lasta ja pian lapsenlapsikin.
ELämä on ihanaa!! ja se on sitä ollutkin....

 

[ap]

Onko teillä ollut minkälaisia vaikeita aikoja, kriisejä ja kuinka niistä selvisitte?

Sitä tässä oikeastaan pohdin, kun suhde ei tunnu tällä hetkellä kovin hyvältä, että onko tämä vain jokin vaihe tai kriisi, mistä kannattaa yrittää selvitä vai ollaanko me oikeasti kasvettu niin erilaisiksi ihmisiksi, että sen takia on vaikea olla yhdessä. Rakastan miestäni edelleen kuitenkin yli kaiken, mutta arki tuntuu vaikealta.

Tottakai tulee ylä- ja alamäkiä. Meitä on koeteltu tosi kovasti välillä, mutta edelleen ollaan yhdessä.

Ihana kuulla, että toisillakin on ollut huonoja aikoja ilman, että se tarkoittaisi sitä, että suhde on menetetty..