ONKO SYNNYTYS AIVAN KAMALAA...SELVIÄÄKÖ SIITÄ EDES JOTENKIN??

Täytyy kyl sanoa, että ummetuksen takia vessassa vietetty yli kahden tunnin ponnistus oli paljon kamalampaa ja rankempaa kun synnytys. Itse synnytyksen ponnistuvaiheesta (4min.) en muista ollenkaan kipua, kohdunkaulan puudute oli. Ja kuten täällä on jo monesti mainittu, nää on niin subjektiivisia juttuja. Jokaiselle synnytys on erilainen kokemus. AP:lle kovasti tsemppiä!!

 

Synnytyksen kesto vesien menosta vauvan syntymään 4,5 tuntia. Kaksi tikkiä emättimen reunaan, kävelin itse suihkuun ja pystyin istumaan samantien. Mulle se oli positiivinen kokemus, en mitenkään muistele sitä pahalla. Ja kyseessä oli siis mun ensimmäinen synnytys .

 

Ei ole kamalaa. Ota epiduraali niin ei tunnu missään. Mutta järkyttävistä alapääkivuista jälkeenpäin tahdon varoittaa. :x

Mutta varaudu siihen, että se epiduraalin laitto sattuu ja on puistattavan vastenmielistä.

Tai ei onnistu ollenkaan...
Harvoissa tapauksissa näin, mutta mulle on tullut ilmi että mulle se ei mene.
Lääkäri sanoi että kaikki leikkaukset (esim. suonikohjut leikattu useammalta suvusta, epiduraalipuudutuksessa) pitää tehdä mulle nukutuksessa.
Ei siis pelotuksena, mutta tosiaan kaikki ei mene niinkuin ajattelisi...

 

Mikä on sitten oikea tapa ponnistaa? Sekö niinkuin joku sanoi, että kuin kakkaa yrittäisi työntää?

 

Mikä on sitten oikea tapa ponnistaa? Sekö niinkuin joku sanoi, että kuin kakkaa yrittäisi työntää?

Mun käsityksen / kokemuksen mukaan, jonkin verran vatsalihaksilla ja sitten tietysti sieltä oikeasta reiästä ulospäin...

Leuka rintaan, paljon ilmaa keuhkoihin ja ...............
Kai se "kakan punkeminen" jonkin verran on sinnepäin, onhan se niin lähellä, mutta mun mielestä niitä asioita ei voi verrata edes tuon verran.

 

Ap, oletko puhunut pelostasi neuvolassa? Täältä voi saada ihan hyvääkin vertaistukea, mut myös paljon muuta, joka ei aikanaan helpota pelkoasi...

 

Mikä on sitten oikea tapa ponnistaa? Sekö niinkuin joku sanoi, että kuin kakkaa yrittäisi työntää?

Joka paikassa tunnutaan neuvovan noin mutta toi on just se väärä tapa. Ei noin saa kuin pukamat aikaiseksi. Emättimellä ponnistetaan. Tätä ponnistusta voi harjoitella jo aiemmin eli tunnustella lihaksia jännittämällä milloin jännittää oikeaa lihasta ja voisi sillä tavalla kuvitella vauvan tulevan ulos.
Älä hermoile!

 

Mikä on sitten oikea tapa ponnistaa? Sekö niinkuin joku sanoi, että kuin kakkaa yrittäisi työntää?

Joka paikassa tunnutaan neuvovan noin mutta toi on just se väärä tapa. Ei noin saa kuin pukamat aikaiseksi. Emättimellä ponnistetaan. Tätä ponnistusta voi harjoitella jo aiemmin eli tunnustella lihaksia jännittämällä milloin jännittää oikeaa lihasta ja voisi sillä tavalla kuvitella vauvan tulevan ulos.
Älä hermoile!

Kyllä minua auttoi neuvo "kuin kakkaa ponnistaisi". Minusta ei voi harjoitella etukäteen. Se tilanne on niin mukanaanvievä, että siinä tilanteessa vaan tietää miten toimia. Luota itseesi ja kätilöön.

Synnytin 24h, mutta heti sen jälkeen ja yhä nyt kohta kolmen vuoden jälkeen haluaisin kokea sen uudestaan! Nimenomaan sen synnyttämisen.

 

ap:n kysymykseen: ei, yksikään nainen ei koskaan ole selvinnyt synnytyksestä. :/

 

Kamalaa, selviää kyllä.

 

Kyllä siitä selviää! Tsemppiä!
P.S. Ensisynnyttäjät pakertaa yleensä aika kauan, mutta on meitäkin, jotka selviää ensisynnytyksestä muutamassa tunnissa :saint: Esikoista synnytin 4h 20min, kuopusta 1.5h...

 

Synnytyksen kesto vesien menosta vauvan syntymään 4,5 tuntia. Kaksi tikkiä emättimen reunaan, kävelin itse suihkuun ja pystyin istumaan samantien. Mulle se oli positiivinen kokemus, en mitenkään muistele sitä pahalla. Ja kyseessä oli siis mun ensimmäinen synnytys .

Mullakin ensimmäinen synnytys hyvä kokemus, lukuunottamatta ponnistusvaihetta, josta jäi mieleen vaan kipu ja epätoivo. Toinen synnytys alusta loppuun ikimuistoisen kammottava.

 

Minäpä olisin saanut pelkosektion koska jouduin paniikkiin kun ajattelinkin alateitse synnyttämistä. Noh, blokkasin kuitenkin pelot ajatuksista h-hetkeen asti ja siinä sängyllä istuessani kun vauvaa kapaloitiin tokaisin "Höh, mä haluan tänne joskus uudestaan".

Pari tikkiä, avautuminen kaikkineen parikymmentä tuntia ja ponnistus vajaa tunti. Lievitykset kaurapussista epiduraaliin, toimivat kohdallaan hyvin kaikki. Ponnistus kivuton , vain hurja paine tuntui. Rauhassa sai ponnistaa kun vauvalla oli kaikki ok.

Todella ihana kokemus. Tavallaan kipeämpää teki kuin mitä osasi pelätäkään, mutta sen kivun "herrana" on ihan eri tavalla kuin minkään muun kivun ikinä. Ja tää on just sellainen asia minkä tietää vasta kun on sen kokenut. Eikä kannata mun mielestäni odottaa kätilöiltä tai tukihenkilöiltä liikoja vaan keskittyä siihen omaan itseensä ja niihin keinoihin (esim mielikuvat, hengitysrytmit, lääkkeetön kivunlievitys) millä voi ITSE auttaa itseään. Yksin siinä kuitenkin on mutta minusta upealla tavalla yksin.

 

kamalaa=EI
ja KYLLÄ siitä selviää....hirveintä synnytykses o tikkien laitto!

 

Ei se nii kamalaa ole, ja jos pelkosi on liian suuri voit kysyä onnistuuko sektio, joskus sillainen voidaa tehdä jos on liian suuri synnytyspelko
Ite synnytin 1vko sitten, se kesti vain 4h, esikoisen kanssa 6.2h, joskus kipu oli aivan kamala, mutta joskus siedettävä HUOM, molemmat synnytin luonnollisesti ilman mtn puudutuksia, ilokaasuja ym.. Joten ei ole kokemuksia kivunlievityksistä.
Tsemppiä!
Kyllä pärjäät

 

Mulla on takana "normaali" synnytyksiä, sektio ja syöksysynnytys kotona. Kaikista selvittiin, niin minä kuin lapsetkin.

 

Mä pelkäsin synnytystä vähäsen etukäteen, ajattelin että se varmaan sattuu ja kestää kauan... no, olihan se avautumisvaihe kivulias ennen kuin sain epiduraalin mutta sitten sen kesti hyvin. Ponnistus oli helpompaa mutta kyllä sekin sattui (ei samalla tavalla kuin avautumisvaiheet "poltot") ja ponnistusvaiheessa ponnistamisen tarve tuli koko ajan peräkkäin, levätä ei saanut juurikaan... mutta kun vauva oli ulkona, kaikki loppui ja mihinkään ei sattunut, ei edes tikkien laitto! Synnytyksen jälkeen meni puoli tuntia ja olin valmis kokemaan sen uudelleen. Eli kai se sitten ihan mukava juttu kuitenkin on, vaikka sattuukin.