Onko sinulla kuvaa enkelistäsi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Syysenkeli03
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Syysenkeli03

Jäsen
27.08.2004
67
0
6
Mulla on ultraäänikuva tallella, mutta valokuvaa ei. Menetin 16rv. poikani noin kaksi vuotta sitten. Pyysin silloin mieheltäni, jos hän kysyisi olisiko meillä mahdollisuutta saada kuvaa enkelistämme, mutta hän sanoi, että ei semmoisella ole väliä. Itse olin silloin vielä niin shokissa, että minusta ei ollut mihinkään. :'( Nyt minua on harmittanut se, että minulla ei ole kuvaa omasta pienestä. Kyselin sairaalasta, että olisiko minun mahdollista saada kuva, mutta nyt se oli jo myöhäistä, sillä nämä enkelit kuvataan vain lääkärin tai vanhempien pyynnöstä. Nyt minun täytyy elää vain sen kuvan varassa, joka on talletettu sydämeeni. :/
 
me menetimme enkeli tyttömme rv23, mutta menkoista rv25. Meillä on lapsestamme ultrakuvia muutama, kaksi koko vartalo kuvaa ja yksi kasvokuva...
En oikein tiedä olisinko halunnut ottaa hänestä kuvaa synnytyksen jälkeen sillä kuolleen lapsen kuva ei olisi minua helpottanut...ennemmin ihailen ja muistelen omaa tytärtämme noista selvistä ultrakuvista jolloin hän viel eli....ja ihan oli isänsä näköinen...
 
meillä on kaksi ultraääni kuvaa enkelitytöstämme, yoinen hämärämpi ja toinen tarkempi, jossa näkee enkelimme kunnolla.
Tuola kaapin kätköissä on..en ole vieläkään saattanut katsoa niitä uudelleen.. :ashamed: ikävä ja kaipuu on niin suuri, että annan ajan kulua, josko sitten pysyisin kuvia katsomaan.. :ashamed: Menetimme siis 27.5.05 pienen turnerenkelityttömme rv:a 14+6.
Silti haluan kuvat säilyttää, onhan hän meidän toinen tyttömme joka tapauksessa :saint: Vielä joskus toivon voivani katsoa kuva enkelitytöstämme.
Terv.sussu, esikoistytön 2v5kk ja enkelitytön äiti.
 
Poikamme syntyi ja kuoli 28.6.05. Kuvia on kohtuullisen runsaasti, koska olimme etukäteen varautuneet pojan mahdolliseen pikaiseen kuolemaan syntymän jälkeen. Lääkäri myös kehoitti ottamaan kuvia. Lisäksi on jalanjäljet. Hiukset olivat niin lyhyet, ettei niistä voinut oikein tupsua ottaa. Myös käydessämme katsomassa poikaa partologian laitoksella ennen hautaansiunausta kuvia on meistä ja pojasta yhdessä. Katselen kuvia ajoittain ja harmittaa, kun kuvia on niin vähän, vaikka oikeasti ihan runsaasti..

Pitäkää hyvää huolta ultrakuvista. Tyttären (syntynyt 03) ultrakuvat ovat alkaneet menettää kontrastejaan jo. En oikein tiedä mitäiskö suojata hapelta? Onkohan mitään tietoa?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.10.2005 klo 18:28 sussu82 kirjoitti:
Meillä on kaikenkaikkiaan 10 ultrakuvaa koko raskausajalta pojasta ja kun hän syntyi kuolleena rv27, niin kätilö otti 2 kuvaa. Molemmat ovat kehyksissä. Toinen makuuhuoneessa ja toinen olohuoneessa.
Niin ja lisäys vielä että oli ihana kun kätilö otti hommat hoitaakseen kun en ite jaksanut eikä olis tullut mieleen esim. se kun kätilö oli tehnyt kortin johon painoi pojan jalan ja käden kuvat. Ihana muisto seinällä.
 
Otin myös pikkuisestani kuvia kun hän oli syntynyt.Kyllä ne on järkyttävyydessään niin ihanaa katsottavaa,muuten koko touhu olisi liian abstraktia...vieläkin...kohta 4kk tulee siitä hetestä,eikä suru ala hellittää vieläkään.Monesti olis ihana kun olis juuri sillä kamalalla surun hetkellä joku jolle puhua,soittaa ja sanoo eikö tää koskaan lopu-tää suru...

Ultrakuvia on jopa 1 :'(
 
Sussu82, sulla on ollut ihana kätilö. Mutta voihan se olla, että tilanteesi on ollut erilainen senkin vuoksi, että vauvasi on jo lääketieteen nimissäkin vauva, kun sulla on ollut niin paljon viikkoja, kun mun pikkuinen oli 16rv. niin lääketiede pitää niin pientä vaan sikiönä, ei vauvana, vaikka mulle henkilökohtaisesti hän oli suloinen pieni vauva.
Harmi, että mulle ei osunut sellaista kätilöä, joka olisi kertonut valokuvan ottamisesta, sillä mä olisin halunnut sellaisen ehdottomasti. Musta ei vaan ollut silloin itsestäni mihinkään ja miehestä semmoinen olisi ollut turhaa. Nyt minulla ei ole enää mahdollista saada kuvaa, koska minun pienestä ei ole otettu ollenkaan kuvaa, joten minun pitää elää vaan sen asian kanssa.
Tämä syksyaika palauttaa kaiken sen kamaluuden mieleen yhä uudelleen, niin kuin se olisi ollut eilen kun se kaikki tapahtui. :'( :'( Mutta kyllä se taas tästä kunhan aika kuluu...
 
noksu myös mun päässäni asia pyörii ihan päivittäin...mietin, etä millainen maha minulla olisi, mitä hankintoja olisimme tytölle jo hankkineet ja muuta tällaista...
Kirjoitit, että teillä ei ole kuvaa pikkuisestanne, mutta muista, että hän on aina osa sinua ja muistot säilyy mielessämme...emme mekään ottaneet kunnon kuvia lapsestamme, mutta muistan aina miltä hän näytti...lyhyet hiukset ja tummat kulmakarvat, pienet sormet ja varpaat...meidän ihme! :heart:
Voimia sinulle ja kaikille jotka ovat lapsensa menettäneet!!! :hug:
 
minun enkeli poikani syntyi kuolleena rv 20 5.11.04.
minulla on vain kaksi ultrakuvaa hänestä...
olisin tavallaan halunnut ottaa kuvan hänestä siinä hoitajan käsillä,mutta toisaalta,en olisi kai koskaan voinut sitä kuvaa katsoa....
:'(
on niin sanoin kuvaamaton ikävä vieläkin..ja vuosipäiväkin lähestyy....
yöpöydälläni on pieni laatikko,missä kuvat ovat,suruviestien,hautajaissuru sanojen ja muistojen ympäröivänä.
ja onpa siellä se yksi pieni vaatekerta,kahdet sukat ja ruokalappukin jonka kerkesin ostamaan...ja ikioma nalle siinä laatikon vierellä...
mutta onneksi on myös kaunis suuri hautakivi jossa on poikani nimi,että on paikka missä käydä...
:'( :'( :'(
 
Kiitos teille kaikille, jotka vastasitte! Kyllä kai se tärkein kuva onkin se kuva, joka säilyy sydämessä.
Mulla kuitenkin siitä hyvä tilanne, että mulla on kolme lapsukaista. Keskenmenojen jälkeenkin olen saanut syliini ihanan pikku prinssin. Toivotan kovasti voimia ja jaksamista erityisesti teille, joiden syli vielä on tyhjä. :hug: Ja tietysti myös kaikille muille, jotka omaa enkeliään kaipaavat.
Niin kamalia kuin nämä keskenmenot ovatkin, niin täältä saa voimia aina jaksaa. Plussa onnea kaikille sitä toivoville! =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.10.2005 klo 18:03 kahden lapsen äiti kirjoitti:
Poikamme syntyi ja kuoli 28.6.05. Kuvia on kohtuullisen runsaasti, koska olimme etukäteen varautuneet pojan mahdolliseen pikaiseen kuolemaan syntymän jälkeen. Lääkäri myös kehoitti ottamaan kuvia. Lisäksi on jalanjäljet. Hiukset olivat niin lyhyet, ettei niistä voinut oikein tupsua ottaa. Myös käydessämme katsomassa poikaa partologian laitoksella ennen hautaansiunausta kuvia on meistä ja pojasta yhdessä. Katselen kuvia ajoittain ja harmittaa, kun kuvia on niin vähän, vaikka oikeasti ihan runsaasti..

Pitäkää hyvää huolta ultrakuvista. Tyttären (syntynyt 03) ultrakuvat ovat alkaneet menettää kontrastejaan jo. En oikein tiedä mitäiskö suojata hapelta? Onkohan mitään tietoa?

Iso halaus kaikille enkeleiden vanhemmille. :hug: Syvällä sydämessähän se enkelin kuva on meillä piirtyneenä... :heart:

Ota kopio ultrakuvasta, niin säilyy. Ultrakuvan paperille ikävä kyllä käy ajan kanssa juuri noin, jotta se alkaa haalistumaan.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.10.2005 klo 13:18 Noksu kirjoitti:
Sussu82, sulla on ollut ihana kätilö. Mutta voihan se olla, että tilanteesi on ollut erilainen senkin vuoksi, että vauvasi on jo lääketieteen nimissäkin vauva, kun sulla on ollut niin paljon viikkoja, kun mun pikkuinen oli 16rv. niin lääketiede pitää niin pientä vaan sikiönä, ei vauvana, vaikka mulle henkilökohtaisesti hän oli suloinen pieni vauva.
Harmi, että mulle ei osunut sellaista kätilöä, joka olisi kertonut valokuvan ottamisesta, sillä mä olisin halunnut sellaisen ehdottomasti. Musta ei vaan ollut silloin itsestäni mihinkään ja miehestä semmoinen olisi ollut turhaa. Nyt minulla ei ole enää mahdollista saada kuvaa, koska minun pienestä ei ole otettu ollenkaan kuvaa, joten minun pitää elää vaan sen asian kanssa.
Tämä syksyaika palauttaa kaiken sen kamaluuden mieleen yhä uudelleen, niin kuin se olisi ollut eilen kun se kaikki tapahtui. :'( :'( Mutta kyllä se taas tästä kunhan aika kuluu...
Joo. Täytyy kyllä sanoa että oli mahtava kätilö. Osasi kyllä työnsä paremmin kuin hyvin. Vauvamme kuoleman jälkeen ajattelimme mieheni kanssa että ehkä silläkin oli jokin tarkoitus että me saatiin niin paljon ihania ja selkeitä ultrakuvia pojasta, kun muuten tähän vauvan kuolemaan liittyi niin paljon kysymyksiä johon ei ole vastauksia vieläkään. Poika oli meidän esikoinen. Nyt meillä on sitten jotain muistoja hänestä. On toki ikävää ettei kaikki saa kuvaa omasta kuolleesta pienokaisesta, mutta ei se ole tärkein asia. Tärkeintä on se että saa nähdä oman lapsen...oli se sitten sikiö tai vauva. Minulle kaikki ovat kyllä vauvoja. Minusta tuntui niin pahalta kun sain sairaalasta lappuja ja lippuja joissa kerrottiin hautaamisesta ja siellä jossain pisti silmääni se että missä menee raja onko lapsi sikiö vai vauva ja että pääseekö kirkon kirjoihin. Jotenkin se luokittelu tuntui pahalta. Jokaiselle vanhemmalle se on kuitenkin ollut lapsi jo ensi hetkestä asti. Mutta ei tartuta niihin luokituksiin vaan muistetaan jokainen sydämessämme omia lapsiamme. Heille on aina paikka sydämissämme.
Jokaisella on varmasti lapsen kuolemaan liittyen jäänyt vaivaamaan tai harmittamaan jokin asia. Niin myös meillä...Olisimme halunneet pojan nimen hatakiveen, koska sellainen oli hänelle keksitty heti. Hautausurakoitsija kuitenkin tyrmäsi ajatuksen ja sanoi ettei kuolleena syntyneen nimeä voi laittaa kiveen kun ei ole kastetu. Myöhemmin kuulin papilta että nimen olisi voinut laittaa kiveen. Mutta meille on tärkeintä se että itse tiedämme aina että meillä on poika nimeltä Juuso. Muille hän voi olla pelkkä poikavauva, mutta meille Juuso Robert :)
Voimia kaikille! :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.10.2005 klo 18:03 kahden lapsen äiti kirjoitti:
Poikamme syntyi ja kuoli 28.6.05. Kuvia on kohtuullisen runsaasti, koska olimme etukäteen varautuneet pojan mahdolliseen pikaiseen kuolemaan syntymän jälkeen. Lääkäri myös kehoitti ottamaan kuvia. Lisäksi on jalanjäljet. Hiukset olivat niin lyhyet, ettei niistä voinut oikein tupsua ottaa. Myös käydessämme katsomassa poikaa partologian laitoksella ennen hautaansiunausta kuvia on meistä ja pojasta yhdessä. Katselen kuvia ajoittain ja harmittaa, kun kuvia on niin vähän, vaikka oikeasti ihan runsaasti..

Pitäkää hyvää huolta ultrakuvista. Tyttären (syntynyt 03) ultrakuvat ovat alkaneet menettää kontrastejaan jo. En oikein tiedä mitäiskö suojata hapelta? Onkohan mitään tietoa?

Voimia sinulle :hug: ja perheellesi.
Tyttäremme eli vajaan kuukauden, kuvia tuntuu olevan niin vähän, katselen myös niitä aika ajoin ja kaipaan edelleen suunnattomasti, vaikka pois nukkumisesta on jo yli seitsemän vuotta..
Tyttö oli satojen kilometrien päässä hoidossa kotoa, hiuskiehkura saatiin muistoksi, jalan jäljet olisivat kyllä myös mukavat ja kaikki muukin ikävää hieman helpottava..kuvat ovat aarteeni..
 
anteeksi , mutta minun on pakko kysyä :ashamed:

menetin kaksosvauvani 9/05 ensimmäisen jo rv8 ja toinen rv 13. miten olette saaneet selville sukupuolen aikaisessa vaiheessa?

Minä vain olisin halunnut tietää vauvojeni sukupuolen, koska näin unta että he olivat poikia että pitikö enneuneni paikkaansa?

sain keskenmenoni ulkomailla ja papreit jotka sieltä sairaalasta sain ovat espanjaksi joten en saa selville mitä niissä lukee.


voimia teille kaikille
:saint: lapsien äideille ja isille!
 
maaret- meillä enkelityttömme sukupuoli selvisi kromosomitutkimuksesta(otettiin istukkanäyte rv13)ja jälkeen päin varmistui vielä ruumintutkim.
Ei muuta kun hanki paperisi suomalaiseen sairaalaan. Saatat saada tietoon ainakin tämän rv13 enkelilapsenne sukupuolen. :hug:
 
Minun isosisko on taiteilija, maalasi minulle ultrakuvasta taulun, joka on tuolla kirjahyllyssä muistuttamassa olemassa olostaan ja voin nykyisin jo ihan hyvillä mielin sitä kuvaa katsoa, vaikka pikkuinen ei jaksanut hengittää...
Huomattiin rv 12+1 ultrassa että pienen sydän ei enää lyönyt...
 
Miedän tyttö kuoli raskausviikolla 27. Meillä on alkuraskauden ultrakuvat ja paljon 4D-rakenneultrakuvia, myös video. Lisäksi synnytyksessä otettiin digikameralla paljon kuvia. Tapahtuneesta on pari viikkoa, synnytyskuvia katsen koneelta, videota en ole vielä katsonut synnytyksen jälkeen, mutta kyllä sekin aika vielä tulee. Onneksi kuvat jäävät muistoksi.
 
Meillä otti kätilö onneksi kuvan enkeliprinsessastamme, mikä on olohuoneessa kehyksissä kirjahyllyn päällä ja kynttilä palaa kuvan luona aamusta iltaan, aina kuin ollaan kotona. Tapahtumasta on vajaa kaksi kuukautta. Tyttömme kuoli loppumetreillä rv 38+ ?.
Suru ja ikävä on aivan valtava.
Tänäänkin pitäisi jaksaa iloita veljen perheeseen syntyneestä vauvasta, mutta kyyneleet virtaavat silmistä. :'( :'(
 

Yhteistyössä