Sektiossa menettää paljon, ja se voi jäädä surettamaan, vaikka vauvalla ja itsellä kaikki olisikin hyvin ja järjellä ajateltuna juuri se sektio on sen mahdollistanut, että kaikki on hyvin! Itse olin ensin helpottunut, kun kolmen päivän käynnistelyn ja n. 20 h synnytyssalissa kipuilun ja uupumuksen jälkeen "pääsin" leikkaussaliin. Vauva ei laskeutunut, ja oli tarjontavirheessä, ehdin avautua täydet 10 cm. Jälkeen päin olin kuitenkin hyvin pettynyt ja olisin halunnut kokea ponnistusvaiheen, vaikka se kivulias olisikin ehkä ollut. Olisi ollut ihanaa itse ponnistaa lapsensa maailmaan - nythän se tehtiin luonnottomasti puukolla... Myös se, ettei lastaan saanut heti syliin kuin minuutiksi, oli jälkikäteen ajateltuna surullista. Itse makasin heräämössä ihan tokkurassa, ja muistan, että vauva oli ajatuksissa jossain taka-alalla, kun keskityin vaan kipuihin ja janoon ym! Sain huumaavia kipulääkkeitä, enkä muista ensimmäistä kertaa jolloin vauvaani esim. imetin 6 h synnytyksestä, jolloin hänet sain ensimmäistä kertaa osastolla viereeni.
Sellainen äiti, jonka vauva on ollut hengenvaarassa tai joka on esim. joutunut synnyttämään sairaan lapsen, voi hyvin ymmärrettävästi ajatella, että mitä nuo valittavat synnytystavastaan, kun ovat saaneet terveen lapsen. Mutta ei suruja voi laittaa suuruusjärjestykseen. Jos on kuvitellut ponnistavansa vauvan maailmaan ja saavansa hänet rinnalle rauhassa viettämään ensimmäiset arvokkaat hetket, niin sektio voi olla suuri surua aiheuttava pettymys.
Itse ihmettelin pian synnytyksen jälkeen, kun aloin potea kovaa vauvakuumetta, haaveilin siitä, että olisin pian taas synnyttämässä uutta vauvaa. Luulen, että se johtui juuri siitä, että olisin halunnut ns. korjata synnytyskokemukseni ja saada synnyttää alakautta hieman luonnonmukaisemmin. Nyt oli sokeritippa, virtsakatetri, epiduraali, liikkumiskielto, spinaali, tarkka vauvan sykeseuranta, ja lopulta leikkaussaliin lähtö.
Te kaikki synnytystänne eri tavoin surevat, toivottavasti voitte käydä läpi asioita puhumalla ja puhumalla ja puhumalla... ja hyväksymällä sen, että teillä on sellainen synnytyskokemus kuin on, ja että olette siitä surullisia ihan "luvallisesti". Se voi auttaa. :hug: