Onko se näin hankalaa aina kahden kapsen kanssa ja missä iässä mahdollisesti helpottaa?

Olemme harkitsemassa toisen lapsen yrittämistä. Lapsemme on kohta 2 v. Mutta kun on seurannut kaverin "ongelmia" kahden lapsen kanssa niin pistää kyllä miettimään kannattaako.

Kaverilla vanhempi lapsi kohta 3 v ja vauva nyt 6 kk. Vieläkään kaverini ei voi liikkua "yksin" (siis lähteä kotoa mihinkään) kummankin lapsen kanssa vaan tarvitsee mukaan joko miehensä, vanhempansa tai jonkun kaverinsa. Hänen miehensä ei halua olla kahden lapsen kanssa kaksin edes kotona vaan täytyy aina hankkia ainakin toiselle lapselle hoitaja jos kaverini haluaa käydä kampaajalla, vastekaupassa yms. Paikassa ilman lapsia.

En todellakaan ole pitänyt kaveriani mitenkään avuttomana vaan hyvin käytännönläheisenä ja "joka tilanteessa pärjäävänä". Onko asia oikeasti aina näin ettei kahden lapsen kanssa "voi" liikkua yksin kun on niin hankalaa? Minkä ikäisiä lapsien täytyy olla, että onnistuu? Ja onko tällaisia miehiä paljon jotka voivat hyvin olla yhden lapsen kanssa kaksin mutta kaksi on ehdottomasti liikaa? Kaverini on vielä kehumut kuinka tyytyväinen ja "helppo" tämä pienempi on ja siltä on käyttänytkin aina kun ollaan nähty. Kaikki on hyvin kunhan saa ruokaa ja puhtaan vaipan, sitten tyytyykin katselemaan toisten touhuja tai tutkimasn jotain.

En ole aikaisemmin edes ajatellut tällaisia ongelmia vaan olen vain ajatellut, että kyllä kahden lapsen kanssa oppii liikkumaan samalla lailla/ yhtä nopeasti kuin yhdenkin.

 

Tota, ei oo noin hankalaa Meillä on kaks lasta, 6v ja 1v3kk. Ihan samoin arki pyörii kahden kanssa kuin yhden. Mies reissutöissä, minä keskenäni lasten kanssa kotona. Myös mieheni osaa käydä ja olla lasten kanssa keskenään. Ilman muita aikusia ja apukäsiä. Yleensä miehellä on pinnaa enemmänkin, ja kun mä lähden johonkin yksin, niin meille tulee naapuristakin lapsia ja mies saatta käydä koko porukalla vaikka touhutalossa tms.

Muokkaanpas tähän vielä, meillä ennen tätä toista lasta oli viikonkin hoidossa toisinaan (siis yötä päivää) ns "lainalapset", eli ystäväni 3 poikaa, ja hyvin sitä neljänkin tenavan kanssa puuhasi kaikki samat mitä yhden kanssa. Tosin kyllä sen viikon jälkeen olin aika loppu, mutta kunhan autoon mahtuu niin hyvin menee.

 

Meillä 2poikaa 2v ikäerolla. Aina olen liikkunut näiden kanssa yksinkin ja eka vuosi oli yllättävän helppo. Mieskin patisti minu yksin viikottaiseen harrastukseeni pariksi tunniksi jo kun pienempi oli kuukauden vanha. Se, kun pienempi oli vuosikas ja vanhempi 3v, oli rankin paikka, mutta sekin kestettävissä. Isompi tosi uhmakas ja pienempi jaloillaan ilman älliä. Pian helpotti. Nykyisin jo hyvinkin helppoa. Isompi 6 ja pienempi 4.

 

Niin no miten sen nyt ottaa.... Mulla kaksi vanhinta alle 1v ikäerolla. Kyllä minä noiden kahden kanssa olin yksin liikenteessä. Jopa muskarissa kävin kahden lapsen kanssa. Kolmannen synnyttyä olivat vanhemamt 4 v ja 3 v ja taas kyljin yksin missä sitten meninkin. Ja kyllä mies hoiti yksin lapsiakin tarpeen mukaan. Ei se arki helppoa ole, mutta kun säännöt ovat alusta asti tehty lapsille selviksi niin jotekin tuosta ajasta selvitiin.

 

Mulla on viisi lasta erilaisilla ikäeroilla (2-4 vuotta). Mikään yhdistelmä ei estänyt liikkumista ja kaikkien kanssa on isä pärjännyt yksinään. Oudoltahan tuo kuullostaa.

 

Olen matkustellut, shoppaillut ja puistoillut yms. yhden, kahden, kolmen jne. lapsen kanssa. Jos ei satu kahta ihan viirupäistä peräkkäin niin homma toimii ihan hyvin. Ja niiden vilkkaidenkin kanssa pärjää, kunhan pitää langAt omissa käsissään. Ja mä siis olen yleensä liikkeellä ilman miestä, kun hän tekee mielummin töitä.

 

Itse hankin lapset isommalla ikäerolla, koska ei ole juuri lainkaan ylimääräistä hoitoapua. Silti voi olla hankalaa järjestellä menoja, kun on työt kummallakin, kotityöt ja lastenhoito.

 

Meillä esikoisen ja kakkosen ikäero 2v2vkoa. Kakkonen syntyi maaliskuun lopulla ja mies lähti matkatöihin kesäkuun ekan viikonlopun ristiäisten jälkeen. Todellakin liikuin lasten kanssa kolmestaan - eihän elämästä olis tullut muuten mitään. Meillä ei ollut edes tuplarattaita lapsille, vaan pienempää kannoin tosi paljon liinassa. Ei hän vaunuissa tykännyt nukkuakaan. Ainoa, mitä en kahden tuon ikäisen kanssa tehnyt, niin en lähtenyt Hkin keskustaan äiti-treffeille kahvittelemaan trendikahviloihin. Mut muuten kaikki meni nätisti. Selkeä päivärytmi ulkoiluineen - upeasti pärjättiin.

 

Meillä 2 kk ja 4 v ja ihan hyvin sujuu näiden kanssa hommat yhden aikuisen voimin.

 

surkeinta tarinassa on se, ettei kaverin mies halua/pysty olla niiden kanssa yhtään kaksin.

 

Meillä on kaksi lasta, ikäero tasan 2,5v. Hyvin onnistuu liikkuminen kahden kanssa. Tänään esim olin molempien kanssa auttamassa kaveria kun hällä oli meno niin katsoin oman vauvan 2kk, kahden kaksivuotiaan ja yhden kouluikäisen perään reilun tunnin ja vielä julkisessa leikkipuistossa!

Miehenikin pärjää meidän lasten kanssa hyvin, ainakin ne pienet hetket mitä olen ollut pois. Täysimetys kun ei kovin pitkiä poissaoloja salli.

 

Suoraan sanottuna pärjääminen on asennekysymys.

Mulla on kesällä 4 täyttänyt, pian 3 täyttävä ja 7 kk ikäinen. Lapset tulevat mukanani kaikkialle arkisin miehen ollessa töissä. Meillä ei ole edes autoa, joten julkisilla kuljetaan ja hyvin pärjätään. Miksi ei pärjättäisi?

Vanhemmat lapset ovat erittäin vilkkaita ja tempperamenttisia, ja siltikään ei ole ongelmia kulkea lasten kanssa. Olemme jo käyneet ulkomaillakin koko perheen voimin keväällä.

Myös mies pärjää yksin lasten kanssa. Miksi ei pärjäisi?

 

Hmm. Meillä on kolme lasta ja kyllä se mies pärjää niidenkin kanssa keskenään. Kotona tai ulkoilemassa. Mutta se täytyy sanoa ettei se kauppaan lähtis kaikkien kolmen kanssa yksin. Eikä lähtenyt kahdenkaan kans silloinkun kaks isompaa oli vauva ja taapero. Itse pystyn liikkumaan ihan hyvin kaikkien kolmen kanssa mutta se täytyy sanoa että kahden kanssa liikuin paljon julkisilla, nykyään mies menee bussilla töihin jos haluan käydä jossain kauempana niin mulla on sitten auto päivällä käytössä.

Ilmeisesti sun kaverin 3v on sitten jotenkin hanakalassa iässä/arvaamaton? Vai mistä johtuu ettei halua liikkua yksinään?

 

Suoraan sanottuna pärjääminen on asennekysymys.

Tää on kyllä melkolailla totta! Mä ehdin ja pystyn nykyään kahden lapsen kanssa tekemään PALJON enemmän asioita kun mitä aikoinaan esikoisen kanssa kahden ja oon tajunnut että mulla oli vaan joku asenneongelma silloin.

 

Meillä on lapset 3,5v ja 2v4kk. Kyllä mä olen heidän kanssaan voinut lähteä kotoani aina kun olen halunnut; totta kai on tilanteita jotka ovat haastavampia, mutta niistä olen selvinnyt ihan maalaisjärjen käytöllä. Kolmaskin on tulossa, enkä näe meidän elämää tulevaisuudessakaan ylivoimaisena; totta kai on hankalampia päiviä ja hetkiä, mutta omalla asenteellakin on merkitystä. Omat voimavarat kun on myös kunnossa, niin mukavasti menee Miehellä sama juttu. Asioista saa mielestäni hankalia, jos haluaa. Tietysti vanhemmat ja lapsetkin ovat erilaisia.

 

Mulla esikoinen vähän vajaa 3v ja vauva 3kk. Joka päivä käydään puistossa tai kerhossa, kyläillään, ruokakaupassa ym käynnit onnistuu tietysti. Mutta en mä nyt mihinkään kauppakeskukseen lähtis pyörimään, en edes esikoisen kanssa pelkästään

 

Riippuuhan tuo ihan paikasta, lasten iästä, ikäerosta ja luonteesta, kuinka helposti pärjää. Kaikki vanhemmat sukupuoleen katsomatta pärjännevät jos on pakko, mutta jos ei ole aivan pakko, niin miksi kiusata itseään ja mahdollisesti lapsiakaan? Esimerkiksi 6-vuotias ja vauva on huomattavasti helpompi yhdistelmä kuin kaksi taaperoa tai taapero ja vauva. Leikkipuisto on helpompi paikka kuin ruokakauppa. Rauhallinen lapsi vauvan kaverina on helpompi kuin utelias/vilkas/mustasukkainen lapsi.

Ap:lle. Tekstistäsi ei käy ilmi, miten ystäväsi itse suhtautuu? Hankkiiko aina avuksi toisen käsiparin, koska elämä on vain helpompaa ja mukavampaa niin, vai kokeeko siitä ahdistusta, että tarvitsee apua? Voisin hyvin kuvitella toimivani kuten ystäväsi, koska niin pääsisin vähemmällä stressillä. Ei aina tarvitse hampaat irvessä pärjätä yksin.

 

Meillä on lapset 3,5 v ja 1 v. Kyllähän sitä kahden kanssa käyn joka paikassa, mutta täytyy sanoa että välillä kun olen vaan toisen kanssa liikkeellä, niin se tuntuu suorastaan lomalta! Samoin lapsen hoitokuviot oli helpompia, kun niitä oli vaan yksi. Mutta lapsista on jo nyt myös iloa ja seuraa toisilleen. Itse suosittelisin kuitenkin noin kolmen vuoden ikäeroa, tällöin vanhempi lapsi ei olisi tod.näk. pahimmassa uhmassa kun vauva syntyy ja olisi muutenkin jo aika omatoiminen monissa asioissa.

 

Joo kyllä niiden kanssa pärjää, vai oletko nähnyt kaupungilla/kahviloissa/kerhoissa vain yhden lapsen vanhempia? Ehei, kyllä siellä niitä isompiakin sakkeja liikkuu.

Meillä on lapset 2v3kk ikäerolla ja alussa oli toki haastavaa liikkuminen, kun vauva asui tissillä ja isompi oli kuitenkin kova menemään, mutta vailla sen suurempaa "järkeä" vielä. Asutaan kaukana kaikesta ja kaikkialle on ajettava autolla. Vähän välttelin turhia reissuja ekoina kuukausina, kun vauva ei viihtynyt autossa ollenkaan, vaan huusi kuin hinaaja. Onneksi tuo helpotti ajan kanssa. Musta helpointa oli liikkua kun vauva oli alle vuoden ja nukkui paljon. Mutta toisaalta nyt helpottaa, kun isompi on 3,5 ja alkaa olla ymmärrystä mukana jonkun verran, riittää kylässäkin kun paimentaa tuota pienempää taaperoa vain.

Voihan sitä tehdä asioista hankalaa, jos tahtoo.