Onko se lapselle vääryys, jos jää ainokaiseksi...?!

[ap]

Samat mietinnät kuin ap:llä. Meillä on yksi lapsi ja ollaan päätetty että tämä jää myös ainokaiseksi. Tämän ainokaisen tekemiseen meni useampi vuosi rankoissa lapsettomuushoidoissa ja lapsen syntymän jälkeen puoli vuotta meni täydessä sumussa synnytyksen jälkeisen masennuksen vuoksi. Raskaat hoidot vaativat veronsa lapsen synnyttyä ja vauva-aika oli todella raskasta koko perheelle. Nyt tuntuu, että meillä kummallakaan ei ole halua eikä voimia venyä enää toisen lapsen "tekemiseen" tai vauva-aikaan. Jatkuvasti saan kuulla sukulaisilta ja tuttavilta kuinka mieli muuttuu vielä joskus ja toisen lapsen vielä teemme, mutta itse en todellakaan tuohon usko.

Tuntuu, että lasten tekeminen (?) ja lapsilukumäärä ovat niitä harvoja todella intiimejä asioita jotka ovat jollain tapaa julkisia. Eli siihen on jokaisella Pertillä ja Pirkolla sanansa sanottavana. Itsekin olen saanut kuulla, kuinka hyvä olisi jos lapsella on sisarus jonka kanssa leikkiä. En itse osaa ajatella että toisen lapsen tekisin esikoiselle leikkikaveriksi, eiköhän tulisi pääasiallisena syynä olla HALU saada se toinen lapsi. Jos meillä on hyvä näin, silloin tämä on meidän perheelle sopiva perhekoko!

Itse olen ollut vanhempieni ainokainen ja koen että olen saanut todella hyvän lapsuuden. Vanhemmilla oli voimia antaa paljon rakkautta ja aikaa minulle, ja kavereita sai pihapiiristä, serkuista, tuttavaperheiden lapsista, päivähoidosta ja myöhemmin koulusta. Itse en koe jääneeni mistään paitsi, mutta en myöskään ole ollut "pilalle hemmoteltu" - tai en ainakaan tunnusta! Ehkä myös tästä syystä minulle on helppoa hyväksyä se, että meidän perheen voimavarat eivät riitä toisen lapsen hankkimiseen ja että meidän on hyvä olla juuri näin.

Oli mukava kuulla sinunkin tarinasi. Kiitos siitä! Se on juuri näin että ei niin hyvätkään tutut kyselevät tuosta lapsilukumäärästä aina... millähän oikeudella. ITse en kyllä kysele puolitutuilta että millos teette lisää lapsia jne..

 

[umbrella-]

Itse oon ainokainen, enkä sen vuoksi kyllä tunne vääryyttä kokeneeni millään muotoa =)

 

[Jellonainen]

Tarkoituksella en jättäisi lasta ainokaiseksi. Minusta on kurjaa kun ei ole sisaruksia, serkkuja, tätejä, setiä... En oikein tunne kuuluvani mihinkään, kun kaikki ovat parin polven ajan tehneet yhden tai korkeintaan kaksi lasta. Yksin joudun kantamaan vastuun äidistäni kun hän vanhenee, minä joskus haaveilin lähteväni ulkomaille opiskelemaankin, mutta silloin olisin joutunut jättämään äitini tänne yksin.

Vaikka nyt ajatus yhdestä lapsesta tuntuisi helpolta, niin tilanteet muuttuvat. Niinkin voi käydä, että olet joskus taakka ainoalle lapsellesi, ja hän joutuu yksin sinusta huolehtimaan. Tiedän kyllä etteivät sisarusten välit eivät aina ole aikuisena hyvät, mutta mistä sen tietää kun ei ainneta lapselle edes mahdollisuutta sisaruksiin.

 

[up]

vieläkö tulisi keskustelua?

 

[meidän kaksi lasta ovat toistensa parhaat kaverit]

Ainokaiskaverini on naimisissa ainokaismiehen kanssa ja heille molemmille oli itsestäänselvyys, että haluavat monta lasta kun ovat itse olleet niin yksinäisiä.

Ja niinpä heillä nyt on neljä lasta. Asuvat tosi ahtaasti, mutta ovat hirmuisen onnellisia lapsistaan!

 

[anika harmaana]

Meillä on talossa yksi (isännän etä) ja täytyy sanoa että on kyllä niin itsekäs tapaus ja minäminä-tyyppi. Kaikki on minuuuun ja mihinkään ei saa koskea. Kesällä tulee toinen ja toivon toisen lapsen myötä oppivan jakamaan asiat paremmin. Mulla on liian monta esimerkkiä sukulaispiirissä siitä, että perheen lapsi on niiiiin itsekäs tapaus.

Kyllä se taitaa olla enemmän luonnekysymys.

Meillä on kolme lasta ja keskimmäinen on kyllä niiiiin minun-minä -tyyppi, ettei paremmasta väliä. Esikoiselle tuo jakamisen ja odottamisen oppiminen on ollut huomattavasti helpompaa ja hän on muutenkin luonteeltaan paljon sopuisampi kuin sisarensa.

Nuorin on vielä niin nuori, että jää nähtäväksi miten käy.

 

[Ainoo]

Meidän ainoa täyttää piakkoin 3 vuotta ja on hyvinkin omistushaluinen leluistaan ja kyvytön jakamaan tavaroita muiden lasten kanssa.
Minä olen vauva-ajasta asti tolkuttanut hänelle kahta lausetta eli "ei saa viedä toisen kädestä!" ja "pitää lainata leluja toisille!". Tuntuu, että en muuta koskaan puhukaan esim. perhekerhossa, puistossa, avoimessa pk:ssa. Kaikki aika ja mun keskittyminen ko.paikoissa menee siihen, että vahdin näkyvästi tai vaivihkaa, ettei mun lapseni aiheuta tarpeetonta käsrimystä muille kullanmussukoille. Oikeesti.
Olen kyllä miettinyt, muuttaisiko pikkusisarus yhtään asiaa? Vaan kun meille ei toista lasta tule, piste.
Mies on kyllä kans lapsena ollut samanlainen, vaikka hällä on isosisko. Oli mm.piilottanut leikkimoponsa metsään, kun serkkupoika oli tulossa kylään. Kun äitinsä sitten pakotti hakemaan sen mopon ja antamaan serkun ajaa sillä, mun mies oli uhannut hakea puukon (!). Ja ikää oli sillon jotain 4 tai 5 vuotta... No nyt asialle naureskellaan mut mulle tuli kylmät väreet, että totako se on meilläkin ootettavissa :O

 

[vieras edelleen]

Tarkoituksella en jättäisi lasta ainokaiseksi. Minusta on kurjaa kun ei ole sisaruksia, serkkuja, tätejä, setiä... En oikein tunne kuuluvani mihinkään, kun kaikki ovat parin polven ajan tehneet yhden tai korkeintaan kaksi lasta. Yksin joudun kantamaan vastuun äidistäni kun hän vanhenee, minä joskus haaveilin lähteväni ulkomaille opiskelemaankin, mutta silloin olisin joutunut jättämään äitini tänne yksin.

Vaikka nyt ajatus yhdestä lapsesta tuntuisi helpolta, niin tilanteet muuttuvat. Niinkin voi käydä, että olet joskus taakka ainoalle lapsellesi, ja hän joutuu yksin sinusta huolehtimaan. Tiedän kyllä etteivät sisarusten välit eivät aina ole aikuisena hyvät, mutta mistä sen tietää kun ei ainneta lapselle edes mahdollisuutta sisaruksiin.

Minä en kärjistäisi tätä näin suoraan. Ajattelen itse, että tärkeintä lapselle on hyvä lapsuus ja perhe jossa vanhempien voimavarat eivät ole täysin loppuunkulutettuja. Jos tuntuu, että toinen lapsi olisi liikaa ja sitä ei yksinkertaisesti halua, miksi se pitäisi tehdä ajatellen vain lapsen tulevaisuutta? Eikö vanhempien ja perheen hyvinvointi merkitse mitään? Korvaako sisarus turvallisen lapsuuden? Itse ainakin toivon ettei asia ole ihan näin mustavalkoinen...

 

[Jellonainen]

Minä en kärjistäisi tätä näin suoraan. Ajattelen itse, että tärkeintä lapselle on hyvä lapsuus ja perhe jossa vanhempien voimavarat eivät ole täysin loppuunkulutettuja. Jos tuntuu, että toinen lapsi olisi liikaa ja sitä ei yksinkertaisesti halua, miksi se pitäisi tehdä ajatellen vain lapsen tulevaisuutta? Eikö vanhempien ja perheen hyvinvointi merkitse mitään? Korvaako sisarus turvallisen lapsuuden? Itse ainakin toivon ettei asia ole ihan näin mustavalkoinen...

Minä ajattelisin, että jos perheessä on niin voimavarat vähissä ettei kykenisi takamaan kahdelle lapselle _turvallista_ lapsuutta, niin ei sitä kyllä kykene takaamaan yhdellekään. Ja minusta vanhempien tärkein tehtävä on juuri ajatella lapsen tulevaisuutta eikä sitä mikä itseä sattuu juuri nyt huvittamaan.

 

[vieras]

Lähes kaikki lapset ovat kateellisia leluistaan, sekä sisarelliset että sisarettomat. Eli sen puolesta ei mun mielestä voi sanoa, että minkälainen hänestä tulee aikuisena. Eiköhän se kuitenkin ole luonne, joka ratkaisee, minkälainen ihmisestä tulee.

 

[Joo]

Jellonaiselle: sinä tässä olet itsekäs ajatuksinesi, kuinka voit sanoa että ei voi taata yhdelle lapselle turvallista lapsuutta jos siihen ei kykene kahden kohdalla. Päätön ajatus! Onhan nyt kahden lapsen hoitaminen työläämpää kuin yhden. Kuinka voit sanoa noin tunteettomasti ap:lle joka on kokenut synnytyksen jälkeisen masennuksen. Ikäänkuin sinä tietäisit jotakin heidän tilanteestaan! Hehän käyttäytyvät vastuullisesti kun myöntävät etteivät voimavarat riitä uuteen rankkaan vauva-aikaan, siinä he ajattelevat myös lapsensa parasta. Eikä ole todellakaan kysymys siitä mikä vanhempia "huvittaa" vaan todellisesta jaksamattomuudesta. Nythän he kokevat voivansa tarjota hyvän lapsuuden yhdelle lapselleen. Eivätkä sisarukset välttämättä ole läheisiä toisilleen aikuisina. En tiedä millaisessa perheessä olet kasvanut, mutta ainakin itsekäs sinusta on tullut! Synnytyksen jälkeisen masennuksen rankkuudesta ei voi tietää mitään sellainen joka ei ole sitä kokenut!

 

[just]

Valitettavasti kun kaikki eivät vain tee lapsia, vaan saavat, jos luoja suo. Joten ihan turha tällaisia on miettiä. Jotkut kun saavat VAIN yhden lapsen.

 

[pahvi]

On väärin. Jokainen lapsi ansaitsee vähintään yhden sisaruksen!

 

[Joo]

Sorry, se olikin nimim. "vieras" jolla oli synnytyksen jälkeinen masennus, mutta yhtä kaikki: jos vauva-ajan on kokenut tavalla tai toisella liian rankkana, ei sitä ehdoin tahdoin kannata kokea uudelleen. Se on vielä rankempaa jos on taapero tai leikki-ikäinen toisena hoidettavana. Jokainen tietää parhaiten omat voimavaransa. Kyselijöille voi aina sanoa että "sinäkö sen uuden vauvan hoidat kun noin innokkaasti kyselet". Varsinkin vanhemmat ihmiset tuntuvat unohtaneen kuinka rankkaa vauvan kanssa voi olla, näkevät vain sen ihanan tuhisevan nyytin jonka voi työntää vanhemmille kun alkaa parkua.

 

[ap]

Jellonaiselle: sinä tässä olet itsekäs ajatuksinesi, kuinka voit sanoa että ei voi taata yhdelle lapselle turvallista lapsuutta jos siihen ei kykene kahden kohdalla. Päätön ajatus! Onhan nyt kahden lapsen hoitaminen työläämpää kuin yhden. Kuinka voit sanoa noin tunteettomasti ap:lle joka on kokenut synnytyksen jälkeisen masennuksen. Ikäänkuin sinä tietäisit jotakin heidän tilanteestaan! Hehän käyttäytyvät vastuullisesti kun myöntävät etteivät voimavarat riitä uuteen rankkaan vauva-aikaan, siinä he ajattelevat myös lapsensa parasta. Eikä ole todellakaan kysymys siitä mikä vanhempia "huvittaa" vaan todellisesta jaksamattomuudesta. Nythän he kokevat voivansa tarjota hyvän lapsuuden yhdelle lapselleen. Eivätkä sisarukset välttämättä ole läheisiä toisilleen aikuisina. En tiedä millaisessa perheessä olet kasvanut, mutta ainakin itsekäs sinusta on tullut! Synnytyksen jälkeisen masennuksen rankkuudesta ei voi tietää mitään sellainen joka ei ole sitä kokenut!

Kaunis kiitos =)

 

[yksi toistaiseksi]

Meillä vuoden ikäinen lapsi ja kohta melkein vuosi tasasin väliajoin kysellään koskas se toinen tulee leikkikaveriksi?

Minusta se on niin alentavaa toista lasta kohtaan," että sinut nyt tehtiin tolle ekalle leikkikaveriks ja vähän tietty siitäki syystä et lapsia pitää olla kaks." Mä niin nään punasta ku tulee noi kommentit!! Haluan tarjota mahdollisesti myös toiselle lapselleni samanlaiset olot kuin ensimmäiselle.
Hyvänä esimerkkinä ystäväni jonka lausetta en ehkä ihan äkkiä unohda/ymmärrä esikko siis juuri vuoden niin hän ilmoitti et meille tulee toinen, kun se tässä samassa sivussa sit kuitenki menee.. Vähän jäi kyllä mietityttään et öö joo siinä sivussa menee, mut onko se sit niin väärin et antaisi ensimmäisen kasvaa isommaksi ja sitten sitä toista yrittäisi jotta voisi antaa sen saman huomion ja tärkeyden tunteen kuin ensimmäisellekkin? =(