onko puolisolta reilua,miettiä oman päänsisällä sitä että suhde ei toimi,mutta ei kerro sitä ikinä?

["hilloke"]

onko oikein,tai edes järkevää toimia tuolla tavalla?miksi kukaan toimii niin?

kiva kun puoliso ei ole koskaan sanonut että jokin asia pitäis muuttua tai tuntuu pahalta, ja sitten kun ei enään kestäkkään niin lähtee vaan lätkii! saunan taakse sellaset pitäis viedä. sit vielä väittää että kaikki syy on vaan siinä kun ei sovita toisille. hän ei edes yrittänyt. Minusta on todella epäreilua hautoa vaan omassa päässään että kohta mä lähden ja ajatella että mikään ei voisi muuttua, tai odottaa asioiden muuttuvan pelkän oman päänsisäisen toiveajattelun kautta.

missä maailmassa elää ihminen joka ei ensin edes yritä? :O mikä siinä on vaikeaa kulta minusta tuntuu pahalta koska xxxxx..

parhaimmassa tapauksessa homma korjaantuu oikeesti yhdellä puhumiskerralla, koska harmittavan usein kyse on siitä että toista ymmärretään/tulkitaan väärin,ja joskus se loukkaaminen on tahatonta,jos on kyse asiasta joka ei itseä loukkaa,ei välttämättä osaa ajatella että se satuttaa toista.

huoohhhh.. sanokaa mulle vielä että kaikki miehet on tuollaisia

 

["mies"]

Jaa, luulin että puhuit vaimostani.. Toisinsanoen ei ole kaikki miehet sellaisia, jotkut meistä oikeasti sitoutuu suhteeseen eikä vaan siihen asti että alkaa vähän kyllästyttämään..

 

["vieras"]

[QUOTE="hilloke";28380659]

missä maailmassa elää ihminen joka ei ensin edes yritä? :O mikä siinä on vaikeaa kulta minusta tuntuu pahalta koska xxxxx..

parhaimmassa tapauksessa homma korjaantuu oikeesti yhdellä puhumiskerralla, koska harmittavan usein kyse on siitä että toista ymmärretään/tulkitaan väärin,ja joskus se loukkaaminen on tahatonta,jos on kyse asiasta joka ei itseä loukkaa,ei välttämättä osaa ajatella että se satuttaa toista.

huoohhhh.. sanokaa mulle vielä että kaikki miehet on tuollaisia[/QUOTE]

Entä jos ei kertakaikkiaan rakasta enää toista? Ei siinä paljon puhumiset silloin auta, kun toisen naama pelkästään ärsyttää.

 

[astrolabe]

Ei ole hyvä.

 

["vieras"]

Luulen, että mun mies oli edellisessä liitossaan just tuollainen. Ainakin on sanonut, ettei tuntenut minkäänlaista haluakaan yrittää. Koska ei vaan tuntenut mitään sitä exäänsä kohtaan. Mut tavattuaan sanoi myös, ettei aiemmin edes tiennyt miltä tuntuu, kun tosissaan rakastaa toista, ja tätä mieltä on edelleen kymmenen vuoden jälkeen.

 

[Näin kävi]

Tälläisiä ihmisiä vain on.
Minulle kävi näin.
Tulin jätetyksi ja syynä se että hänen oli suhteessamme paha olla. Uusi nainen osoitti hänelle miten hirveä olin puolisona
Kuulema oli jo vuosia voinut huonosti.
7v liitto ja uusi tuttavuus 6vko kuvioissa ja son moro...
Sitten kyllä sain kuulla ja tuta kuinka kamala olin ollut siis kun oli paikalta poistunut.
Kaatamista jatkui vuoden verran.
Nyt tilanne rauhallinen välillämme.

 

[näin]

Mä tunnen kyllä miestä kohtaan, mutta olen myös tunnevammainen joiltain osin, eikä kaksisuuntainen mielialahäiriö paranna asiaa.

Mies ei ymmärrä sairauteni vakavuutta, mutta toisaalta ei sairauskaan saa olla tekosyy. En vaan tiedä miten asiaa voisi korjata.

 

["hilloke"]

[QUOTE="vieras";28380793]Entä jos ei kertakaikkiaan rakasta enää toista? Ei siinä paljon puhumiset silloin auta, kun toisen naama pelkästään ärsyttää.[/QUOTE]

silloinkin voi olla kyse siitä että jokin asia on hiertänyt kauan,mutta se on pidetty sisällä, ja pidetään sisällä.. niin kauan että kuolee tunteet! joskus sen asian vuoksi saattaa tietoisesti taistella tunteettomuuden eteen jotta pääsee suhteesta eroon.

kummassakin tapauksessa kysyn että miksi? kun voisi avautua vaikka sitten kirjeellä siitä mikä tuntu upahalta ja mahdollisesti mysö siitä mitä toivoisi. voi olla että ongelman hoitaminen ei tuon enempää edes tartte, mutta jos sitä ongelmaa ei hoida,ei puhu,ei tuo ilmi. niin eiköhän se ole arvattavissa että ennemmin tai myöhemmin siitä seuraa ero.

en ymmärrä vaikenemista,koska en keksi siihen yhtään hyvää syytä.

 

["hilloke"]

Mä tunnen kyllä miestä kohtaan, mutta olen myös tunnevammainen joiltain osin, eikä kaksisuuntainen mielialahäiriö paranna asiaa.

Mies ei ymmärrä sairauteni vakavuutta, mutta toisaalta ei sairauskaan saa olla tekosyy. En vaan tiedä miten asiaa voisi korjata.

kertoisitko lisää? miksi ajattelet olevasi tunnevammainen? ja miten tuo ilmenee jos asiaa katsotaan miehen näkökulmasta?

 

["hilloke"]

Tälläisiä ihmisiä vain on.
Minulle kävi näin.
Tulin jätetyksi ja syynä se että hänen oli suhteessamme paha olla. Uusi nainen osoitti hänelle miten hirveä olin puolisona
Kuulema oli jo vuosia voinut huonosti.
7v liitto ja uusi tuttavuus 6vko kuvioissa ja son moro...
Sitten kyllä sain kuulla ja tuta kuinka kamala olin ollut siis kun oli paikalta poistunut.
Kaatamista jatkui vuoden verran.
Nyt tilanne rauhallinen välillämme.

voi ei! villi veikkaus: mies tietty oli just sellanen että vaan vaikeni,mikä aiheutti sinulle pahaamieltä ahdistusta ja vihaa->suutuit-> mies ajatteli että olet kamala,mutta ei koskaan nähnyt omaa osuuttaan asioihin?

 

[näin]

[QUOTE="hilloke";28381117]silloinkin voi olla kyse siitä että jokin asia on hiertänyt kauan,mutta se on pidetty sisällä, ja pidetään sisällä.. niin kauan että kuolee tunteet! joskus sen asian vuoksi saattaa tietoisesti taistella tunteettomuuden eteen jotta pääsee suhteesta eroon.

kummassakin tapauksessa kysyn että miksi? kun voisi avautua vaikka sitten kirjeellä siitä mikä tuntu upahalta ja mahdollisesti mysö siitä mitä toivoisi. voi olla että ongelman hoitaminen ei tuon enempää edes tartte, mutta jos sitä ongelmaa ei hoida,ei puhu,ei tuo ilmi. niin eiköhän se ole arvattavissa että ennemmin tai myöhemmin siitä seuraa ero.

en ymmärrä vaikenemista,koska en keksi siihen yhtään hyvää syytä.[/QUOTE] Entä jos nostaa sen kissan pöydälle useamman kerran, että mikä aiheuttaa sen pahan olon, ja hälventää rakkautta, mutta kumppani ei silti ymmärrä vaikka kuinka vääntäisi rautalangasta?

 

[pmbpmbpoaapgmnraepmaepbmbpre]

ap, ei se mies palaa enää sun luo. kertomastasi päätellen teillä oli aika paljonkin ongelmia suhteessa, eikä mies tosiaan ollut mikään unelma. miksi ihmeessä edes haikailet sen äijän perään täällä harva se päivä? lopeta jo.

 

[näin]

[QUOTE="hilloke";28381121]kertoisitko lisää? miksi ajattelet olevasi tunnevammainen? ja miten tuo ilmenee jos asiaa katsotaan miehen näkökulmasta?[/QUOTE] Jos mies loukkaa mua pahasti, kääntyy tunteeni kuin nappia painamalla päinvastaiseksi. Hetki sitten olin rakastunut, mutta yhtäkkiä muutun kylmäksi, ja en tunne miestä kohtaan silloin mitään.

En tiedä kuinka voisin asioihin vaikuttaa. Sairaus ja lääkitys vaikuttaa osiltaan. Tarvitsen tosi paljon myös omaa tilaa.

 

[sama täällä]

Entä jos nostaa sen kissan pöydälle useamman kerran, että mikä aiheuttaa sen pahan olon, ja hälventää rakkautta, mutta kumppani ei silti ymmärrä vaikka kuinka vääntäisi rautalangasta?

Tätä minäkin aioin kysyä. Ja jos oikeasti päästään siihen pisteeseen, että puhuva osapuoli ei enää jaksa ottaa asioita esille, kun vähemmällä pääsee puhumatta ja tunteet kuolevat sitä kautta. Ei jaksa enää välittää, kun tietää, ettei toinenkaan välitä.

 

["hilloke"]

Tätä minäkin aioin kysyä. Ja jos oikeasti päästään siihen pisteeseen, että puhuva osapuoli ei enää jaksa ottaa asioita esille, kun vähemmällä pääsee puhumatta ja tunteet kuolevat sitä kautta. Ei jaksa enää välittää, kun tietää, ettei toinenkaan välitä.

en valitettavasti osaa vastata koska mies on ilmeisesti vaan esittänyt että kaikki on ok.

mutta mä olen se joka on puhunut..

voiko miehiä ymmärtää? tai ketään joka ei puhu? :/

 

[Peyote]

No ihan joka pohdinnasta ei varmana kannata heti mennä sanomaan toiselle. Mutta sun kirjotuksesta tulee olo, että toinen vaan hautoo juttuja eikä sano ja sitten kun sanoo, on jo päättänyt valmiiksi että se on heido. Se on kamalaa. Kyl pitää puhua, ei muuten toinen voi tietää.

 

[sama täällä]

[QUOTE="hilloke";28381221]en valitettavasti osaa vastata koska mies on ilmeisesti vaan esittänyt että kaikki on ok.

mutta mä olen se joka on puhunut..

voiko miehiä ymmärtää? tai ketään joka ei puhu? :/[/QUOTE]

Niin siis meillä oli aluksi niin, että minä puhuin ja sitten en enää jaksanut, kun se ei koskaan johtanut mihinkään. Aloitin myös puhumattomuuden ja tuossa puolisen vuotta sitten minulle heitettiin sormus naamalle, koska en enää puhu enkä siis välitä (mikä kyllä pitää paikkansa). Tuolloin kerroin juurta jaksaet, miksi en enää puhu ja siltikään toinen osapuoli ei saanut suustaan mitään muita sanoja kuin "kun sinä et enää puhu". Ei mitään muuta. Ja näillä mennään vielä tänä päivänäkin. En halua puhua ja sitä on turha minulta enää odottaa. Ei ole edes enää mitään puhuttavaa.