Onko pettämistä?

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei mun mielestä varsinkaan jos eivät kerro tuosta puolisoilleen.
Eikö siinä silloin nimenomaan ole jotain kiellettyä, jos siitä ei pysty puolisolleen kertomaan?
Joo, mutta on turhaa aiheuttaa kumppanilleen mielipahaa ja mustasukksisuutta, kun mitään seksuaalista kanssakäymistä ei ole tapahtunut. Ja vaikka olisi tapahtunutkin, kannattaa olla hiljaa sellaisista hairahduksista, joilla ei ole mitään merkitystä. Varsinainen pitkäaikainen salasuhde on eri asia. Sellaista en hyväksy. Mielestäni entinen suhde pitää lopettaa ennen kuin aloittaa uuden.
 
Itse en ole niin ylempiarvoinen miestäni kohtaan, että alkaisin hänen puolestaan päättämään onko satunnainen pano merkityksetön vai ei. Vaikka se mulle olisi, niin hänelle tuskin. Jos suhteessa on kaikki hyvin, niin ei hairahtele vieraisiin sänkyihin.
 
lisko harmailee
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei mun mielestä varsinkaan jos eivät kerro tuosta puolisoilleen.
Höpsis. Jos kerran ei oo mitään, niin sitten voivat huoletta ja enempiä ajattelematta kertoa puolisoilleen. Jos on tarve olla kertomatta, on ilmassa lienee ollut jotain mikä estää, vaikkei seksiä olisikaan harrastettu. Salailu muuttaisi mun mielestä nimenomaan pettämiseksi, kertominen puhdistaa ilman.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gabriela:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Mun mielestä jo jonkinlaista henkistä pettimistä olis.
? entä jos keskutelukumppani olisi ollut nainen niin silloin varmaan ei, eli mikä ero?
No se ero, että he ovat eri sukupuolta :) Mies ja nainen voi olla kavereita, mutta ei sitä kaveruutta hoideta kahdestaan hotellihuoneessa, jos omakin (?) huone olisi.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei mun mielestä varsinkaan jos eivät kerro tuosta puolisoilleen.
Eikö siinä silloin nimenomaan ole jotain kiellettyä, jos siitä ei pysty puolisolleen kertomaan?
Joo, mutta on turhaa aiheuttaa kumppanilleen mielipahaa ja mustasukksisuutta, kun mitään seksuaalista kanssakäymistä ei ole tapahtunut. Ja vaikka olisi tapahtunutkin, kannattaa olla hiljaa sellaisista hairahduksista, joilla ei ole mitään merkitystä. Varsinainen pitkäaikainen salasuhde on eri asia. Sellaista en hyväksy. Mielestäni entinen suhde pitää lopettaa ennen kuin aloittaa uuden.
Itse en ole niin ylempiarvoinen miestäni kohtaan, että alkaisin hänen puolestaan päättämään onko satunnainen pano merkityksetön vai ei. Vaikka se mulle olisi, niin hänelle tuskin. Jos suhteessa on kaikki hyvin, niin ei hairahtele vieraisiin sänkyihin.
Melko yksioikoista ajattelua. Vaikka suhteessa olisi "kaikki hyvin", monet pettävät silti.

Pitäsikö mielestäsi siis rikkoa perhe merkityksettömän kännipanon tai pikaihastuksen takia, jolla ei pettäjälle ole mitään merkitystä? Mielestäni asiasta on parempi olla hiljaa, koska sen esiin tuomisesta ja käsittelystä aiheutuu pelkkää tuskaa. Usen pettäjä haluaa kertomalla tapahtuneesta puolisolleen vain keventää omaatuntoaan ja sysätä asia kumppanin harteille.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Ei pettämistä, mutta väkisin tulisi mieleen, että onkohan siellä oikeasti vaan nukuttu, jos puoliso kertoisi tuollaisen tapahtuneen.
Ja mä olen niin vanhanaikainen, että mä en edes nukkuisi toisen miehen kanssa.
edes samassa huoneessa? missään ei kai puhuttu, että olivat samassa sängyssä?
 
Melko itsekästä ajattelua. Mistä sä tiedät kuinka hyvin niillä "monilla" menee ketkä pettävät? En usko että kukaan hyppää vieraaseen sänkyyn, jos kotoa saa kaiken tarvittavan ja on onnellinen.

Pitäisikö pettäjän hetki miettiä ennen hairahdusta, että rikkooko sen perheen vai ei? Aika itsekästä nimittäin on omien halujensa vuoksi rikkoa se oma perhe. Valheella kun on lyhyet jäljet, yleensä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Ei pettämistä, mutta väkisin tulisi mieleen, että onkohan siellä oikeasti vaan nukuttu, jos puoliso kertoisi tuollaisen tapahtuneen.
Ja mä olen niin vanhanaikainen, että mä en edes nukkuisi toisen miehen kanssa.
edes samassa huoneessa? missään ei kai puhuttu, että olivat samassa sängyssä?
En mä uskaltaisi. En mä luota miehiin niin paljon. Luepa tuota toista ketjua, missä puhutaan nukkuvia naisia panevista miehistä.

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1672356
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Melko yksioikoista ajattelua. Vaikka suhteessa olisi "kaikki hyvin", monet pettävät silti.

Pitäsikö mielestäsi siis rikkoa perhe merkityksettömän kännipanon tai pikaihastuksen takia, jolla ei pettäjälle ole mitään merkitystä? Mielestäni asiasta on parempi olla hiljaa, koska sen esiin tuomisesta ja käsittelystä aiheutuu pelkkää tuskaa. Usen pettäjä haluaa kertomalla tapahtuneesta puolisolleen vain keventää omaatuntoaan ja sysätä asia kumppanin harteille.
jos suhteessa on "kaikki hyvin" ,silloin ei petetä. Ellei sitten kyse ole suhteesta jossa se on sallittua ja hyväksyttävää käytöstä molemmille suhteen osapuolille. Useimmissa parisuhteissa niin ei kuitenkaan ole.

Mitä tulee pettämisestä kertomiseen esimerkiksi jonkun kännipanon kohdalla... minä ajattelen asiaa niin päin että ensinnäkin mikäli kyseessä on merkityksetön kännipano, on suhteen ja puolison arvostus aikalailla nolla mikäli sen suhteen puolisoon on valmis menettämään sen "merkityksettömän" kännipanon vuoksi. Aivan sama siin merkitseekö se känipano tai muu pettäminen pettäjlle mitään vai ei, merkityksellistä on se, kuinka paljon se parisuhde ja puoliso taas merkitsee ja edellämainituissa tapauksissa ei ilmeisesti yhtään mitään, koska jos merkitsisi, ei sinne vieraisiin mentäisi alunperinkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Ei pettämistä, mutta väkisin tulisi mieleen, että onkohan siellä oikeasti vaan nukuttu, jos puoliso kertoisi tuollaisen tapahtuneen.
Ja mä olen niin vanhanaikainen, että mä en edes nukkuisi toisen miehen kanssa.
edes samassa huoneessa? missään ei kai puhuttu, että olivat samassa sängyssä?
Sänkyjä oli huoneessa kaksi erillistä
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Gabriela:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Mun mielestä jo jonkinlaista henkistä pettimistä olis.
? entä jos keskutelukumppani olisi ollut nainen niin silloin varmaan ei, eli mikä ero?
No se ero, että he ovat eri sukupuolta :) Mies ja nainen voi olla kavereita, mutta ei sitä kaveruutta hoideta kahdestaan hotellihuoneessa, jos omakin (?) huone olisi.
Joo, mutta jos haluavat jutella ja jatkaa juhlimista vaikka baarit on kiinni kun kerranki ovat päässeet viihteelle. Mies vaan väsymystään samahti naisen huoneeseen.
 
Juuri tuon takia mä en haluaisi mitään miehiä mun huoneeseen, koska ne saatanat sammuvat joka paikkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Gabriela:
Alkuperäinen kirjoittaja Sone:
Ei pettämistä, mutta ei todellakaan hyväksyttävää.
Mikä siitä tekee ei hyväksyttävää jos kerran ei ole pettämistä?
Ei ole hyvien tapojen mukaista, että nainen nukkuu vieraan miehen kanssa samassa hotlahuoneessa.
? aika on vanhanaikaista ja ystävä ei ole vieras. Insinöörinaisille sattuu opiskeluaikoina monesti näin
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gabriela:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Gabriela:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Mun mielestä jo jonkinlaista henkistä pettimistä olis.
? entä jos keskutelukumppani olisi ollut nainen niin silloin varmaan ei, eli mikä ero?
No se ero, että he ovat eri sukupuolta :) Mies ja nainen voi olla kavereita, mutta ei sitä kaveruutta hoideta kahdestaan hotellihuoneessa, jos omakin (?) huone olisi.
Joo, mutta jos haluavat jutella ja jatkaa juhlimista vaikka baarit on kiinni kun kerranki ovat päässeet viihteelle. Mies vaan väsymystään samahti naisen huoneeseen.
Jos sammuu naisen huoneeseen, niin ehkäpä jatkot ei olleet hyvä idea. On suotavaa tunnistaa omat rajansa. Jos nainen ei merkkaa enempää kuin muutkaan työkaverit, niin olis voinut baarista poistumisen jälkeen toivottaa hyvät yöt ja painua nukkumaan _omaan_ huoneeseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Ei pettämistä, mutta väkisin tulisi mieleen, että onkohan siellä oikeasti vaan nukuttu, jos puoliso kertoisi tuollaisen tapahtuneen.
Ja mä olen niin vanhanaikainen, että mä en edes nukkuisi toisen miehen kanssa.
edes samassa huoneessa? missään ei kai puhuttu, että olivat samassa sängyssä?
En mä uskaltaisi. En mä luota miehiin niin paljon. Luepa tuota toista ketjua, missä puhutaan nukkuvia naisia panevista miehistä.

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1672356
Heh, kyllä kaverit toisensa tuntee ;)

Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Gabriela:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Alkuperäinen kirjoittaja Gabriela:
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Mun mielestä jo jonkinlaista henkistä pettimistä olis.
? entä jos keskutelukumppani olisi ollut nainen niin silloin varmaan ei, eli mikä ero?
No se ero, että he ovat eri sukupuolta :) Mies ja nainen voi olla kavereita, mutta ei sitä kaveruutta hoideta kahdestaan hotellihuoneessa, jos omakin (?) huone olisi.
Joo, mutta jos haluavat jutella ja jatkaa juhlimista vaikka baarit on kiinni kun kerranki ovat päässeet viihteelle. Mies vaan väsymystään samahti naisen huoneeseen.
Jos sammuu naisen huoneeseen, niin ehkäpä jatkot ei olleet hyvä idea. On suotavaa tunnistaa omat rajansa. Jos nainen ei merkkaa enempää kuin muutkaan työkaverit, niin olis voinut baarista poistumisen jälkeen toivottaa hyvät yöt ja painua nukkumaan _omaan_ huoneeseen.
Mut se olis ollut tylsää. Monet hyvät kesksutelut olis jääny puhumatta ja vitsit nauramatta. Kun kuitenkin "sammuminen" tapahtui vasta kun jatko oltiin vietetty jo jonkin aikaa.

Alkuperäinen kirjoittaja Gabriela:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Gabriela:
Alkuperäinen kirjoittaja Sone:
Ei pettämistä, mutta ei todellakaan hyväksyttävää.
Mikä siitä tekee ei hyväksyttävää jos kerran ei ole pettämistä?
Ei ole hyvien tapojen mukaista, että nainen nukkuu vieraan miehen kanssa samassa hotlahuoneessa.
? aika on vanhanaikaista ja ystävä ei ole vieras. Insinöörinaisille sattuu opiskeluaikoina monesti näin
No insinöörinaiset muistuttavat kyllä itsekin yleensä enemmän miehiä kuin naisia. Joten ei varmaan mitään väliä, vaikka pettäisivätkin. Ei heihin päde samat etikettisäännöt, kuin naisiin. He ovat vaan iloisia, jos sattuvat saamaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gabriela:
Mut se olis ollut tylsää. Monet hyvät kesksutelut olis jääny puhumatta ja vitsit nauramatta. Kun kuitenkin "sammuminen" tapahtui vasta kun jatko oltiin vietetty jo jonkin aikaa.
Aina ei voi olla hauskaa. Ihme juttu jos ei ilta riitä työkavereiden kanssa, vaan pitää yhden niistä kanssa viettää vielä yökin. ENtäpä puolisot, tuleeko mieleen että mitä he ajattelisivat tilanteesta?
 
Yhteistyössä