V
vierailija
Vieras
Kaipaisin mielipiteitä, neuvoja ja kokemuksia. Avioliittoa takana 15 vuotta, yhteisiä lapsia on , mutta he ovat jo aika isoja. Parisuhde mietityttänyt minua jo ehkä viimeiset 6-10 vuotta, mutta yhdessä ollan edelleen. Sinänsä suhde on ihan hyvä, ei ole riitoja, ei alkoholismia, väkivaltaa yms. Mutta ei ole yhteyttä, keskustelua, intohimoa myöskään. Suhteemme on enemmänkin hyvin toimiva huolto sopimus. Arki rulla eikä mitään puutu, paitsi se tunnepuoli sanoisin. Puolisoni kyllä rakastaa minua ja kertoo sen joka päivä, hän on hyvä ja kunnollinen mies.
Itse olen alkanut ahdistumaan aika paljon ja saan melko voimakkaita fyysisiä oireita ahdistuksen vuoksi. Tulee fyysistä pahoinvointia ja vatsakipua, välillä vähän itkettää. Pahin tilanne on nyt seksin suhteen, sitä kyllä välillä on, mutta en oikeastaan halua sitä enää. Viime aikoina seksin jälkeen olen ollut niin ahdistunut, että olen kirjaimellisesti meinannut oksentaa. Suuteluun en kykene, minusta se on vasteniemistä. En koe puolisoani millään lailla haluttavana, vaan ajatuskin seksistä, suutelusta yms ällöttää. Hailailu on ihan kivaa kyllä.
Lähinnä pohdin, että joko olen hyvin onneton tässä parisuhteessa tai sitten olen masentunurt. Itse epäilen ensimmäistä. Aloitimme prisuhdetarapian, mutta vielä ollaan hyvin alussa kaiken suhteen. Välillämme ei ole minkäälaista keskusteluyhteyttä, ei oikeastaan koskaan ole ollutkaan. Eroa olen miettinyt jo hyvin pitkään, mutta olen toivonut, että asenteeni ja tunteeni parisuhdetta kohtaan muuttuisi. Siksi olisi kiva saada mielipiteitä, että voiko asenteeni enää muuttua kun intiimit tilanteet saa minut jo kakomaan, voiko tästä vielä selvitä millään?
Eroa en haluaisi, koska se on raskasta, olemme olleet pitkään yhdessä ja olemme rakentaneet paljon asioita yhdessä, ja niistä silloin pitäisi luopua. Tiedostan, että tällainen tilanne ei voi kauaa jatkua koska se vie minun terveyden ennemmin tai myöhemmin. Parasta olisi kuin vain olisin onnellinen tässä suhteessa ja voisin rakastaa ja nauttia seksistä. Seksi ei ajatuksena ällötä muiden kanssa, mutta oman puolison kanssa se on hyvin vastenmielistä. En ajattele että eroan siksi että voin mennä panemaan muita vaan että saisin oman sielun rauhan ja onnellisuuden. En halua joutua eläkkeellä katumaan sitä, että elin elämäni suhteessa jonkun kanssa joka on hyvä kämppis, mutta olen vailla rakkautta.
Onko tämä vain jokin ikäkriisi tai suhteen alamäki joka menee ohi? Vai onko vain niin että rakkaus on loppu ja olisiko reilua jatkaa suhteessa jossa toista ei rakasta? Mieheni ei tiedä, että ajattelen näin, toki hän sitä epäilee ja on suoraan kysynytkin. Hyvin sekava kirjoitus, mutta niin ovat ajatuksenikin. Kiitolllisena ottaisin vastaan mitä tahansa kommentteja ja kokemuksia sillä minusta tuntuu, että olen vitkutellut asian suhteen liian kauan ja nyt olisi syytä tehdä ratkaisuja johonkin suuntaan enkä niitä uskalla tehdä.
Itse olen alkanut ahdistumaan aika paljon ja saan melko voimakkaita fyysisiä oireita ahdistuksen vuoksi. Tulee fyysistä pahoinvointia ja vatsakipua, välillä vähän itkettää. Pahin tilanne on nyt seksin suhteen, sitä kyllä välillä on, mutta en oikeastaan halua sitä enää. Viime aikoina seksin jälkeen olen ollut niin ahdistunut, että olen kirjaimellisesti meinannut oksentaa. Suuteluun en kykene, minusta se on vasteniemistä. En koe puolisoani millään lailla haluttavana, vaan ajatuskin seksistä, suutelusta yms ällöttää. Hailailu on ihan kivaa kyllä.
Lähinnä pohdin, että joko olen hyvin onneton tässä parisuhteessa tai sitten olen masentunurt. Itse epäilen ensimmäistä. Aloitimme prisuhdetarapian, mutta vielä ollaan hyvin alussa kaiken suhteen. Välillämme ei ole minkäälaista keskusteluyhteyttä, ei oikeastaan koskaan ole ollutkaan. Eroa olen miettinyt jo hyvin pitkään, mutta olen toivonut, että asenteeni ja tunteeni parisuhdetta kohtaan muuttuisi. Siksi olisi kiva saada mielipiteitä, että voiko asenteeni enää muuttua kun intiimit tilanteet saa minut jo kakomaan, voiko tästä vielä selvitä millään?
Eroa en haluaisi, koska se on raskasta, olemme olleet pitkään yhdessä ja olemme rakentaneet paljon asioita yhdessä, ja niistä silloin pitäisi luopua. Tiedostan, että tällainen tilanne ei voi kauaa jatkua koska se vie minun terveyden ennemmin tai myöhemmin. Parasta olisi kuin vain olisin onnellinen tässä suhteessa ja voisin rakastaa ja nauttia seksistä. Seksi ei ajatuksena ällötä muiden kanssa, mutta oman puolison kanssa se on hyvin vastenmielistä. En ajattele että eroan siksi että voin mennä panemaan muita vaan että saisin oman sielun rauhan ja onnellisuuden. En halua joutua eläkkeellä katumaan sitä, että elin elämäni suhteessa jonkun kanssa joka on hyvä kämppis, mutta olen vailla rakkautta.
Onko tämä vain jokin ikäkriisi tai suhteen alamäki joka menee ohi? Vai onko vain niin että rakkaus on loppu ja olisiko reilua jatkaa suhteessa jossa toista ei rakasta? Mieheni ei tiedä, että ajattelen näin, toki hän sitä epäilee ja on suoraan kysynytkin. Hyvin sekava kirjoitus, mutta niin ovat ajatuksenikin. Kiitolllisena ottaisin vastaan mitä tahansa kommentteja ja kokemuksia sillä minusta tuntuu, että olen vitkutellut asian suhteen liian kauan ja nyt olisi syytä tehdä ratkaisuja johonkin suuntaan enkä niitä uskalla tehdä.
