Onko "pakko" antaa anteeksi toipuakseen itse?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja LepikonHeta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja LepikonHeta:
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Anteeksi antaminen ei ole samaa kuin hyväksyminen, eikä asioita voi käsitellä unohtamalla. Niin kauan, kun asiaa ei ole käsitelty, vaan koitetaan unohtaa, se tulee vähän väliä kaivelemaan, muta kun sen on käsitellyt ja siitä on päästänyt irti, sen kanssa voi elää.
On eri asia hyväksyä tapahtunut, kuin hyväksyä teko.

Tätä pointtia muuten peesaan satasella.

Samma här.
 
Anteeks antaminen on valinta, vaikka sillä hetkellä vielä tuntuu että itseä on loukattu, niin vapautuakseen pitää antaa anteeks, muuten sitä sitoo itseään siihen pahaan oloon. Anteeks antaminen tarkottaa että tapahtunu vääryys unohdetaan täysin. Sen takia se on niin vaikeeta tehä, kun toiselle annetaan anteeks luovutaan "oikeudesta" kantaa kaunaa toista vastaan. Mun mielestä ajatellaan usein et mä voin antaa anteeks, mut mä en voi unohtaa. Se ei ole anteeks antamista.

Tää teksti on kun suoraan terapiaistunnosta, mut näin se vaan on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LepikonHeta:
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Anteeksi antaminen ei ole samaa kuin hyväksyminen, eikä asioita voi käsitellä unohtamalla. Niin kauan, kun asiaa ei ole käsitelty, vaan koitetaan unohtaa, se tulee vähän väliä kaivelemaan, muta kun sen on käsitellyt ja siitä on päästänyt irti, sen kanssa voi elää.
On eri asia hyväksyä tapahtunut, kuin hyväksyä teko.

Tätä pointtia muuten peesaan satasella.

MUTTA miten antaa anteeksi omille vanhemmilleen kamalan lapsuuden, kun ei ole päihteistä tai näkyvistä mielenterveysyistä kyse ollut. Tätä siis prosessoin nyt terapiassa. Raiskaajalleni on helpompi olllut antaa anteeksi, mutta omat vanhemmat miten voi lasta kohdella kuin roskaa?
 
Mutta entäs sitten, kun joku asia on niin "irrallaan" ettei osaa tuntea vihaa tai katkeruutta? miten silloin voi edes antaa anteeksi, kun ei ensinkään ole vihainen. on vaan rikki. :( On vaan vihainen itselleen.

Sikäli se katkeruus voi olla kivampi juttu, se, että tuntuu.

sekavaa, ehkä olen hoidon tarpeessa. :xmas:
 
Te osaatte kaivaa hyviä näkökulmia elämästä.

Kunpa vain osaisin. Hyväksyä, nostaa kädet ja sanoa että mun elämää ei ole päivät jotka ovat menneet vaan ne jotka on edessä. Mut kun näke iltaisin lapsen käpertyneen mummolta saamansa pehmolelu kainalossa sänkyyn tietäen, että kahden pahansuovan vuosien hartaasti kasvattaman syyn vuoksi ei voi tarjota omille lapsilleen toisia isovanhempia, miten koskaan, ikinä voin antaa sitä anteeksi? :'(

Miten kahdella, verisukua olevalla, voi olla niin mahtava valta, että he voivat tehdä sen toiselle, heittää posi suvun, omaisten luota kuin roskan? Tiedän, omaiset tekevät itse päätöksensä, mutta juuri sehän se onkin kaikkein pahinta. Minä en esikoisena ollut niin hyvä, niin täydellinen, niin arvokas, että minä olisin oikeutettu olemaan äitini lapsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fantaihana:
Anteeks antaminen on valinta, vaikka sillä hetkellä vielä tuntuu että itseä on loukattu, niin vapautuakseen pitää antaa anteeks, muuten sitä sitoo itseään siihen pahaan oloon. Anteeks antaminen tarkottaa että tapahtunu vääryys unohdetaan täysin. Sen takia se on niin vaikeeta tehä, kun toiselle annetaan anteeks luovutaan "oikeudesta" kantaa kaunaa toista vastaan. Mun mielestä ajatellaan usein et mä voin antaa anteeks, mut mä en voi unohtaa. Se ei ole anteeks antamista.

Tää teksti on kun suoraan terapiaistunnosta, mut näin se vaan on.

ei ole. Ei tarvitse antaa anteeksi jotta voisi olla onnellinen. Ja joitakin "vääryyksiä" ei vain voi unohtaa, koskaan.
Maailmassa on paljon asioita, joita ei voi ymmärtää eikä antaa anteeksi, mutta niiden kanssa voi oppia elämään.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Mutta entäs sitten, kun joku asia on niin "irrallaan" ettei osaa tuntea vihaa tai katkeruutta? miten silloin voi edes antaa anteeksi, kun ei ensinkään ole vihainen. on vaan rikki. :( On vaan vihainen itselleen.

Sikäli se katkeruus voi olla kivampi juttu, se, että tuntuu.

sekavaa, ehkä olen hoidon tarpeessa. :xmas:

Eiks se itselleen anteeks antaminen ole se kaikkein vaikeinta? :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja tärkeää on:
MUTTA miten antaa anteeksi omille vanhemmilleen kamalan lapsuuden, kun ei ole päihteistä tai näkyvistä mielenterveysyistä kyse ollut. Tätä siis prosessoin nyt terapiassa. Raiskaajalleni on helpompi olllut antaa anteeksi, mutta omat vanhemmat miten voi lasta kohdella kuin roskaa?

Niinpä... kun ei ole oikein mitään yksittäistä tekoa tai asiaa, jonka voisi antaa anteeksi. Ymmärrän sinua kuule paremmin kuin hyvin. Itseäni auttoi se, että näin omat vanhempani uhreina: oman lapsuutensa shit-happens uhreina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tärkeää on:
Alkuperäinen kirjoittaja LepikonHeta:
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Anteeksi antaminen ei ole samaa kuin hyväksyminen, eikä asioita voi käsitellä unohtamalla. Niin kauan, kun asiaa ei ole käsitelty, vaan koitetaan unohtaa, se tulee vähän väliä kaivelemaan, muta kun sen on käsitellyt ja siitä on päästänyt irti, sen kanssa voi elää.
On eri asia hyväksyä tapahtunut, kuin hyväksyä teko.

Tätä pointtia muuten peesaan satasella.

MUTTA miten antaa anteeksi omille vanhemmilleen kamalan lapsuuden, kun ei ole päihteistä tai näkyvistä mielenterveysyistä kyse ollut. Tätä siis prosessoin nyt terapiassa. Raiskaajalleni on helpompi olllut antaa anteeksi, mutta omat vanhemmat miten voi lasta kohdella kuin roskaa?

En tiedä, mutta ton viimeisen lauseen luulen ymmärtäväni.
Liiankin hyvin.

Plajon olen itkenyt vanhempieni tekojen vuoksi, mutta ensimmäistä kertaa tänä syksynä itkin sisimmässäni, kun istuin sohvalla, katselin lapsiani ja radiosta soi se kappale, jossa kertosäkeessä tulee: sun särkyä anna mä en.

Sinä hetkenä olisin antanut paljon, jos äitini olisi seissyt siinä ja vastannut minulle, miksi hän anoti minun särkyä, ei suojellut, hajotti itse. Liian varhain.
 


MUTTA miten antaa anteeksi omille vanhemmilleen kamalan lapsuuden, kun ei ole päihteistä tai näkyvistä mielenterveysyistä kyse ollut. Tätä siis prosessoin nyt terapiassa. Raiskaajalleni on helpompi olllut antaa anteeksi, mutta omat vanhemmat miten voi lasta kohdella kuin roskaa?[/quote]

Lue joskus kun jaksat Ben Furmanin kirjan Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Siinä käsitellään näitä asioita.
 
Ei siihen toipumiseen anteeksiantoa tarvita.
Riittää kun käy asian tai tapahtuman läpi tarpeeksi läpikotaisin ja ymmärtää että se on aina osa omaa elämää vaikkakin taaksejäänyttä.
Se pahin tuska ja katkeruus kun häviää, niin toipuminen voi alkaa.

On asioita ja tapahtumia joita ei varmasti koskaan pysty antamaan anteeksi, mutta niistä voi toipua kuitenkin.
 
Aika usein esim. USA:ssa murhattujen lähiomaiset taistelevat kiivaasti kuolemantuomiota vastaan. Anteeksianto antaa tilaa taas hengittää, jatkaa eteenpäin. Kumpi on terveellisempää kosto, silmä silmästä vai vain anteeksianto?

Ei sitä tarvitse pahantekijälle koskaan sanoa päin naamaa. Sen voi vain tehdä sisällään. Itse tein näin exälleni ja täytyy sanoa, että helpotti! Viha, katkeruus ja muut negatiiviset tunteet vievät paljon energiaa ja myrkyttävät kantajaansa.

En ole uskovainen, mutta uskon hyvään kuitenkin. Uskon uuteen alkuun.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LepikonHeta:
Mitäs sitten jos ei voi antaa anteeksi?

Anteeksi antaminen tarkoittaa käytännössä oman asentumisen ja näkökulman muuttamista. Analysoimalla omat tunteet ja laajentamalla näkökenttää voi nähdä ongelman eri valossa.

Tapauksissa joissa anteeksi antaminen ei onnistu voi aina palata vanhaan testamenttiin, ja toimivaksi todettuun silmä silmästä -kostoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fantaihana:
MUTTA miten antaa anteeksi omille vanhemmilleen kamalan lapsuuden, kun ei ole päihteistä tai näkyvistä mielenterveysyistä kyse ollut. Tätä siis prosessoin nyt terapiassa. Raiskaajalleni on helpompi olllut antaa anteeksi, mutta omat vanhemmat miten voi lasta kohdella kuin roskaa?

Lue joskus kun jaksat Ben Furmanin kirjan Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Siinä käsitellään näitä asioita. [/quote]


EI sitä välttämättä voikaan antaa anteeksi, eikä edes tarvitse.
Riittää kun saa puhuttua ja käytyä siihen liityvät tunteet ja tapahtumat läpi.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Aika usein esim. USA:ssa murhattujen lähiomaiset taistelevat kiivaasti kuolemantuomiota vastaan. Anteeksianto antaa tilaa taas hengittää, jatkaa eteenpäin. Kumpi on terveellisempää kosto, silmä silmästä vai vain anteeksianto?

Ei sitä tarvitse pahantekijälle koskaan sanoa päin naamaa. Sen voi vain tehdä sisällään. Itse tein näin exälleni ja täytyy sanoa, että helpotti! Viha, katkeruus ja muut negatiiviset tunteet vievät paljon energiaa ja myrkyttävät kantajaansa.

En ole uskovainen, mutta uskon hyvään kuitenkin. Uskon uuteen alkuun.

Mutta kun kyse ei ole mistään kosto silmässä elämisestä! Voi antaa olla, ilman että ymmärtää tai antaa anteeksi!
Pitääkö vielä selittää lisää?

 
Alkuperäinen kirjoittaja Kisulit:
Alkuperäinen kirjoittaja LepikonHeta:
Alkuperäinen kirjoittaja ÄitiysLomalainen:
Mä olen pystynyt antamaan anteeksi kamalia asioita. Sen että mut on jopa koitettu tappaa ja sen että mulla on pitkiä arpia puukosta tulleita selkäpuolella, senkin että mua on haukuttu niin että olen murtunut, sen että mua ei ole pelastettu kusipäiden kynsistä kun olin lapsi, senkin että joku tietämätön on haukkunut läheisiäni ( se on hänen oma ongelmansa ja säälin ). Läheisen /rakkaan tahallista kuolemantuottamusta en antaisi anteeksi.

:hug: Olet yksi vahvimpia koskaan "kuulemiani" ihmisiä.

Kysymys: onko toi vahvuutta? Vai jotain muuta?

Joku voi kokea sen välinpitämättömyydeksi. Mutta en todellakaan ole kaikessa välinpitämätön.

Niin ja näen usein itseeni lähelleni kohdistuneet väärinteot toisen vikana ja ongelmana. Olen siis vain sattunut olemaan toisen ihmisen ongelmien purkukohde.
 
Psykologina ja ihan näin kengän kuluttajanakin peesaan "psykologia".
On asioita, joita en pystyisi antamaan anteeksi. Muistan kun joku pappi kertoi antaneensa anteeksi veljensä surmaajalle. Minä en vain pystyisi. Vaikka tiedän, että elämän pitäisi jatkua.

Anteeksianto voi olla tarkoittaa sitä, että suree itse tapahtunutta, eikä ajatukset pyöri tekijän ympärillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kisulit:
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Aika usein esim. USA:ssa murhattujen lähiomaiset taistelevat kiivaasti kuolemantuomiota vastaan. Anteeksianto antaa tilaa taas hengittää, jatkaa eteenpäin. Kumpi on terveellisempää kosto, silmä silmästä vai vain anteeksianto?

Ei sitä tarvitse pahantekijälle koskaan sanoa päin naamaa. Sen voi vain tehdä sisällään. Itse tein näin exälleni ja täytyy sanoa, että helpotti! Viha, katkeruus ja muut negatiiviset tunteet vievät paljon energiaa ja myrkyttävät kantajaansa.

En ole uskovainen, mutta uskon hyvään kuitenkin. Uskon uuteen alkuun.

Mutta kun kyse ei ole mistään kosto silmässä elämisestä! Voi antaa olla, ilman että ymmärtää tai antaa anteeksi!
Pitääkö vielä selittää lisää?

Mutta sehän siinä niin mainiota onkin, että kun asia on anteeksiannettu ja loppuunkäsitelty, se siirtyy mielessä mappiin Öö. Se ei vaivaa mieltä, koko homma on yhdentekevä. Se antaa suurimman vapauden ihmiselle mitä olla saattaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Alkuperäinen kirjoittaja Kisulit:
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Aika usein esim. USA:ssa murhattujen lähiomaiset taistelevat kiivaasti kuolemantuomiota vastaan. Anteeksianto antaa tilaa taas hengittää, jatkaa eteenpäin. Kumpi on terveellisempää kosto, silmä silmästä vai vain anteeksianto?

Ei sitä tarvitse pahantekijälle koskaan sanoa päin naamaa. Sen voi vain tehdä sisällään. Itse tein näin exälleni ja täytyy sanoa, että helpotti! Viha, katkeruus ja muut negatiiviset tunteet vievät paljon energiaa ja myrkyttävät kantajaansa.

En ole uskovainen, mutta uskon hyvään kuitenkin. Uskon uuteen alkuun.

Mutta kun kyse ei ole mistään kosto silmässä elämisestä! Voi antaa olla, ilman että ymmärtää tai antaa anteeksi!
Pitääkö vielä selittää lisää?

Mutta sehän siinä niin mainiota onkin, että kun asia on anteeksiannettu ja loppuunkäsitelty, se siirtyy mielessä mappiin Öö. Se ei vaivaa mieltä, koko homma on yhdentekevä. Se antaa suurimman vapauden ihmiselle mitä olla saattaa.

miten käsittelisit loppuun vaikkapa sen että joku tappaa läheisesi?
Vai etkö sitten muulla tavalla voi saada sitä tunnetta?
Ja sellaista yli-ihmistä ei muuten ole olemassakaan, joka antaisi tuon anteeksi.


 
Kyllä se anteeksiantaminen on juuri se mikä sitä vahvuutta vaatii. (kun joku sitä kysyi).

Asian käsittelykin vaatii vahvuutta.
Mutta näkisin että anteeksiantamisessa noustaan asioiden yläpuolelle. Sen teon ja sen ihmisen yläpuolelle (positiivisessa mielessä). Ja sen jälkeen se asia ei voi satuttaa enää.
Ja tekee ihmisestä eheämmän ja kestävämmän terveessä mielessä.

Asian analysointi/prosessointi toimii myös (ja on ehto myös anteeksiantamiselle luulen) ja riittää siihen että asian voi laittaa taakse ja jatkaa elämää.

Mutta luulen että ilman anteeksiantamista, muodossa tai toisessa, jotain jää sinne matkanvarrelle siitä ihmisestä.

Mitä se jokin on, on vaikea sanoa, se kietoutuu henkilön luonteeseen ja persoonaan niin syvälle että sitä voi olla vaikea erottaa muista asioista.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Kyllä se anteeksiantaminen on juuri se mikä sitä vahvuutta vaatii. (kun joku sitä kysyi).

Asian käsittelykin vaatii vahvuutta.
Mutta näkisin että anteeksiantamisessa noustaan asioiden yläpuolelle. Sen teon ja sen ihmisen yläpuolelle (positiivisessa mielessä). Ja sen jälkeen se asia ei voi satuttaa enää.
Ja tekee ihmisestä eheämmän ja kestävämmän terveessä mielessä.

Asian analysointi/prosessointi toimii myös (ja on ehto myös anteeksiantamiselle luulen) ja riittää siihen että asian voi laittaa taakse ja jatkaa elämää.

Mutta luulen että ilman anteeksiantamista, muodossa tai toisessa, jotain jää sinne matkanvarrelle siitä ihmisestä.

Mitä se jokin on, on vaikea sanoa, se kietoutuu henkilön luonteeseen ja persoonaan niin syvälle että sitä voi olla vaikea erottaa muista asioista.


Olet oikeassa. Myös toisinpäin tapahtuessa jotakin "muuttuu " sisällä lopullisesti.. jotakin kasvaa, jotakin uutta syntyy.

Itse kun tein sovinnon ihmisen kanssa joka oli lähes tappanut minut ( tahalteen ) niin tuntui että kynnys satuttaa itsensä henkisesti kasvoi parempaan suuntaan. Tyyppi ei pyytänyt koskaan anteeksi.. Sitäkin maittavammalta tuntui antaa anteeksi toisen syvä pahuus ( ja ko ihminen teitää sen ) :) Tuntui että olen sen ihmisen ja tekojen yläpuolella ja korkeella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LepikonHeta:
Nyt vähän syvällisempää illaksi:

Kirkko ja "terapeutit" eli tuo ammatillinen ja hengellinen puoli puhuvat anteksiantamisen tärkeydstä. Pitäisi pystyä antamaan anteeksi itseään satuttaneelle/loukanneelle. Esim. koulukiusaaminen, henkinen ja fyysinen väkivalta jne. Anteeksi antamisen monesti kuvataan kuuluvan "paranemisprosessiin" tai siihen, että pääset eroon asiasta.

Mitäs sitten jos ei voi antaa anteeksi? Onko ajateltava ettei ole koskaan päässyt yli tapahtuneesta, vainoaako mennyt niin kauan kunnes voi antaa anteeksi? Voiko unohtaa ilman anteeksiantoa ja voiko antaa anteeksi itseensä tai perheeseensä kohdistuneen vääryyden jos todella et ole päässyt menneiden herättämän kivun ylitse? :(

no se riippuu miten anteeksi annon ottaa.
Mut raiskattiin.
Kaikki viha inho kosto ja muut kuuluu asiaan. Mutta ajan kanssa yritin ottaa selvää että miksi hän teki näin.
Jollain tapaakun kykenin "antamaan anteeksi" pystyin hyväksymään että asia on tapahtunut.
Tällöin en siis enään kuluta energiaa sen vihan ja inhon takia. Koska siinä vain minä menetän. Multa menee energiaa ja aikaa siihen että inhoan ja vihaan. Kuitenkaan tekijään se ei vaikuta mitään että lähes päivittäin tunnen vihaa joka saa minut huonolle tuulelle. Eli tähän mulla anteeksi anto auttoi.
Toki kukaan ei voi heti antaa anteeksi. Ja siis en mä silleen koskaan ole antanut anteeksi et hei ollaan taas kavereita ja menneet on menneitä.
En todellakaan hänelle ole puhunut mitään.

koskaan en tekoa oi hyväksyä missään nimessä eikä tuollainen koskaan ole hyväksyttävää. En tiedä sitten onko anteeksi antaminen oikea sana.

"anteeksi voin antaa mutta en unohtaa" näin se ehkä menee. Mutta oman itseni takia hyväksyin asian. Annoin anteeksi siinä mielessä että en kanna häntä kohtaan vihaa jolloin itse vapaudun siitä ja voin jatkaa elämää
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kisulit:
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Alkuperäinen kirjoittaja Kisulit:
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Aika usein esim. USA:ssa murhattujen lähiomaiset taistelevat kiivaasti kuolemantuomiota vastaan. Anteeksianto antaa tilaa taas hengittää, jatkaa eteenpäin. Kumpi on terveellisempää kosto, silmä silmästä vai vain anteeksianto?

Ei sitä tarvitse pahantekijälle koskaan sanoa päin naamaa. Sen voi vain tehdä sisällään. Itse tein näin exälleni ja täytyy sanoa, että helpotti! Viha, katkeruus ja muut negatiiviset tunteet vievät paljon energiaa ja myrkyttävät kantajaansa.

En ole uskovainen, mutta uskon hyvään kuitenkin. Uskon uuteen alkuun.

Mutta kun kyse ei ole mistään kosto silmässä elämisestä! Voi antaa olla, ilman että ymmärtää tai antaa anteeksi!
Pitääkö vielä selittää lisää?

Mutta sehän siinä niin mainiota onkin, että kun asia on anteeksiannettu ja loppuunkäsitelty, se siirtyy mielessä mappiin Öö. Se ei vaivaa mieltä, koko homma on yhdentekevä. Se antaa suurimman vapauden ihmiselle mitä olla saattaa.

miten käsittelisit loppuun vaikkapa sen että joku tappaa läheisesi?
Vai etkö sitten muulla tavalla voi saada sitä tunnetta?
Ja sellaista yli-ihmistä ei muuten ole olemassakaan, joka antaisi tuon anteeksi.

anteeksi antaminen ei tarkoita asian hyväksyntää.

siksi tää aihe onkin niin vaikea keskustella täällä koska pitäisi lähteä siitä että mikä anteeksi anto tarkoittaa tällaisessa tilanteessa.

Jos ymmärsit mitä tarkoitan. On jotenkin vaikee aihe kirjoittaa niin että tulee ymärretyksi,
 

Yhteistyössä