M
Mamisko
Vieras
Tuosta toisesta aloituksesta tuli mieleen kun moni sanoo että hoitoon vaan sosiaalisten taitojenkin nimissä.
Meillä 3 ½ vuotias tyttö, ollut kotona minun kanssa koko ikänsä. Vuoden vanha oli kun alotin pph:n työt ja nyt olen ä-lomalla ja tyttö käy kerhossa kerran viikossa ( 2h ). Sekin ryhmä todella pieni, joskus 5 lasta, joskus vain kaksi.
Kavereita ei pihassa ole. Ja vapaa-ajalla näkee muita lapsia aika harvoin.
Ei ole tuttava perheitäkään juuri ollenkaan missä olisi lapsia. Mummolassa joskus kyläillessä tulee kylään myös saman ikäinen toinen tyttö jonka kanssa touhuaa myös kerhossa.
Teenkö siis jotain kamalan väärin kun en edes halua viedä lasta päiväkotiin kun itse olen kotona ja ajattelin olla tämän tulevan vauvankin kanssa kotona mahd. pitkään.