Esikoisen sain 20 vuotiaana ja kuopuksen 21 vuotiaana, tällähetkellä 24 ja lapsiluku jäi meillä kahteen ainakin hyvin pitkäksi aikaa

. Miehen kanssa ollaan oltu naimisissa 4 vuotta ja yhdessä kaikenkaikkiaan seitsemän.
Esikoisen vauva-aika ainakin yllätti minut rankkuudellaan täysin. Ei ollutkaan ihan sitä miksikä olin sen kuvitellut, mutta hyvin me pärjättiin. Henkistä kasvua on tapahtunut paljon ja mielestäni olen ihmisenä aika paljon "muuttunut" Moni asia on jäänyt taakse , mutta toisaalta olen saanut tilalle paljon uutta

Itsekkäästä ihmisestä on tullut täysin lähes lasten ehdoilla menijä.
Tottakai kaipaan vapauksia sillointällöin, entiseen malliin ei vaan ole mahdollista tietenkään enää juosta viikonloppuja, vaan olen asettunut ja sitoutunut omistautumaan perheelleni ja panostamaan tämän paketin vaalimiseen. Käyn silloin tällöin ehkä 10 kertaa vuodessa baarissa kuitenkin. Omasta ajasta nauttii enemmän kun sitä on rajallisesti.
Aloitan syksyllä opiskelut ihan uudelle alalle ja lapset menevät ensimmäisen kerran päivähoitoon. Halusin tässäkin asiassa omistautua lapsilleni, saada seurata ne ensimmäiset vuodet heidän kasvamista ilman muita kiireitä. Tiesin sen jo kun heitä toivoin, että näin tulen toimimaan. Toisaalta esikoisen vauva-aikana olin valmis lähtemään jo ihan mihin töihin tahansa kuin jäädä kotiäidiksi, mutta taisi olla jokin täydellisestä elämännmuutoksesta koitunut ahdistus, jota kesti sen aikaa, että aloin tottumaan elämäämme perheenä. Aikansa se otti, toisin kuin luullaan, että se aina kävisi luonnostaan, niin minä ainakin vaikeimman kautta läpikävin sen muutoksen.
nyt odotan innolla jo opiskelujen alkamista, tuntuu että on ollut niin kauan kotona, että on taas aika panostaa siihen asiaan.
Suhtautuminen on ollut ihan hyvää, kaikki läheiset ovat sopeutuneet, enkä ainakaan tunne, että ikäni puolesta olisi mitenkään eritavalla suhtauduttu sitten kun lapset syntyivät , ehkä raskausaikana oli jotain pientä ihmetystä ilmassa. Enemmän tuntuu, että valintaani olla kotiäitinä on arvosteltu, sitä miksi en lähtenyt opiskelemaan jo aiemmin vaan vasta nyt..

Välillä on tuntenut olona kuin joksikin rikolliseksi, että haluaa olla pienten lastensa kanssa rauhassa kotona ilman ylimääräistä kiirettä. Aivan kuin kaksi pienellä ikäeriolla olevaa lasta ei olisi ollut työmäärältään ihan tarpeeksi
