onko outoa jos 23-vuotias asuu vielä vanhempien nurkissa?

Mikä tukeekin lussukka-teoriaani suoraan.

Jep. Jotkut joutuvat käymään esim kymppiluokan, kun ovat antaneet peruskoulun mennä penkin alle, mutta ovat viisastuneet ja päättäneet ryhdistäytyä. Mä ainakin ihan mielelläni olen antanut omalle lapselleni mahdollisuuden korjata lapsena tekemänsä virheet.

 

Mikä tukeekin lussukka-teoriaani suoraan.

Mä ainakin olin ehtinyt jo täyttää 19 kun pääsin ylioppilaaksi. Tekeekö se musta lussukan, jos olen syntynyt keväällä?

 

Onko lussukka esim, jos on sairastanut vakavsti kouluaikanaan tai ollut pariin otteeseen vaihto-oppilaana?

Hassuja teorioita sinulla.

Äiti Aurinkoinen se jaksaa keksiä pointteja. Olettamukseni mukaan puhutaan terveestä yksilöstä ja aika harva on paria kertaa vaihto-oppilaana lukioaikanaan. En tunne yhtään sellaista.

 

Tuon ikäisen on jo syytä osallistua asumiskuluihin ja ruokakuluihin, mikäli edelleen jostain syystä asuu kotona.

Ihmettelen vähän, eikö tuonikäistä jo kiinnosta itsenäistyminen ja oma vapaus mennä ja tulla ja tuoda omaan kotiin seuraa ilman valvovaa silmää. No, ehkä toisilla on niin vapaata ja iso talo, että ei nolota viettää öitä seurustelukumppanin kanssa saman katon alla iskän ja äidin kanssa...

 

Jep. Jotkut joutuvat käymään esim kymppiluokan, kun ovat antaneet peruskoulun mennä penkin alle, mutta ovat viisastuneet ja päättäneet ryhdistäytyä. Mä ainakin ihan mielelläni olen antanut omalle lapselleni mahdollisuuden korjata lapsena tekemänsä virheet.

Keksitkö vielä muita mielestäsi hyviä pointteja, mummeli keksi pari vaihto-oppilasvuotta, sinä kymppiluokan. Siitähän tuleekin jo 21 vuotta täyteen.

 

[QUOTE="Minna";25815065]Tuon ikäisen on jo syytä osallistua asumiskuluihin ja ruokakuluihin, mikäli edelleen jostain syystä asuu kotona.

Ihmettelen vähän, eikö tuonikäistä jo kiinnosta itsenäistyminen ja oma vapaus mennä ja tulla ja tuoda omaan kotiin seuraa ilman valvovaa silmää. No, ehkä toisilla on niin vapaata ja iso talo, että ei nolota viettää öitä seurustelukumppanin kanssa saman katon alla iskän ja äidin kanssa...[/QUOTE]

Ei mulla ole ikinä ollutkaan seurustelukumppania tähän ikään mennessä ja tuskin tulee olemaankaan.

 

Minä asuin kotona työttömän äitini kanssa ja kävin töissä, elätin myös häntä!! Sitten muutin suoraan miehelään =)

 

No esim. Rovaniemellä on opiskelijan, jonka vanhemmat asuvat myös Rovaniemellä, ihan mahdoton saada asuntoa. Veljeni jonotti kaksi vuotta opiskelija-asuntoa ja samalla etsi koko ajan kohtuuhintaista yksiötä yksityisiltä, ennen kuin löytyi asunto ja hän oli juurikin 23 vuotias muuttaessaan kotoa. Jos vanhemmat eivät saa mitään sosiaalietuuksia, jonossa tippuu koko ajan alemmas ja alemmas, kun jokainen ulkopaikkakuntalainen menee ohi ja asuntoja on liian vähän muutenkin. Yksityisillä hinnat ovat suolaiset, mutta onneksi asunto löytyi. Eli ei todellakaan ole mitään outoa.

 

[QUOTE="Minna";25815065]Tuon ikäisen on jo syytä osallistua asumiskuluihin ja ruokakuluihin, mikäli edelleen jostain syystä asuu kotona.

Ihmettelen vähän, eikö tuonikäistä jo kiinnosta itsenäistyminen ja oma vapaus mennä ja tulla ja tuoda omaan kotiin seuraa ilman valvovaa silmää. No, ehkä toisilla on niin vapaata ja iso talo, että ei nolota viettää öitä seurustelukumppanin kanssa saman katon alla iskän ja äidin kanssa...[/QUOTE]
Meillä tosiaan sen verran tilaa, että mahdutaan täällä hyvin asumaan. Mä nukun kuin tukki alakerrassa, vaikka kuopuksella on kavereita yläkerrassa. Olen tottunut siihen, että meillä ravaa nuorisoa, enkä herää, vaikka he hääräisivät alakerrassa keittiössäkin. Muutenkin mulla ja kuopuksella on kummallakin oma elämänsä eikä pahemmin toistemme tielle tulla. Yhtä hyvin se voisi asua jossain soluasunnossa, missä olisi joka tapauksessa muitakin asumassa. Mä en yleensä ole kuopukselle häiriöksi ollenkaan.

 

Mikä tukeekin lussukka-teoriaani suoraan.

Taidat olla itse lukion käymätön lussukka, kun et tiedä, että nimenomaan 19- vuotiaana valtaosa kirjoitata ylioppilaaksi, nuorempana tuskin kukaan, vanhempana osa.

 

Jos ei tuossa iässä ole jatko-opiskelu paikka auennut, niin tuskin aukeaa ikinä.

Ite hain opiskelupaikkaa ekan kerran 21vuotiaana, mulla takana lukiota 4vuotta ja yks au pair vuosi. Jos oisin vaik viel ollu miespuolinen ja lähteny inttiin, ni siinähän se..

 

No, seurustelukumppani oli vain yksi esimerkki. Ajattelin myös mahdollisuutta pyytää kavereita kylään kysymättä ensin vanhemmilta tai viipyä viihteellä joskus myös pikkutunneille ilman selityksiä.

 

[QUOTE="vieras";25815109]Taidat olla itse lukion käymätön lussukka, kun et tiedä, että nimenomaan 19- vuotiaana valtaosa kirjoitata ylioppilaaksi, nuorempana tuskin kukaan, vanhempana osa.[/QUOTE]

Enpä taida. Minä pääsin ylioppilaaksi 18-vuotiaana, vuosi siitä armeijasta. Siihen aikaan ei velttoiltu useita vuosia ja kirjoitettavista aineista ei juuri ollut mahdollista lusmuilla.

 

[QUOTE="Minna";25815125]No, seurustelukumppani oli vain yksi esimerkki. Ajattelin myös mahdollisuutta pyytää kavereita kylään kysymättä ensin vanhemmilta tai viipyä viihteellä joskus myös pikkutunneille ilman selityksiä.[/QUOTE]
Meillä ei ole tarvinnut kysyä lupia kavereiden kylään pyytämiseen enää sen jälkeen, kun muksut tulivat teini-ikään. Olen siis tottunut siihen, että täällä ravaa väkeä. Eikä viihteellä olemisestakaan ole tarvinnut enää täysi-ikäisen mulle selityksiä antaa.

 

Meillä tosiaan sen verran tilaa, että mahdutaan täällä hyvin asumaan. Mä nukun kuin tukki alakerrassa, vaikka kuopuksella on kavereita yläkerrassa. Olen tottunut siihen, että meillä ravaa nuorisoa, enkä herää, vaikka he hääräisivät alakerrassa keittiössäkin. Muutenkin mulla ja kuopuksella on kummallakin oma elämänsä eikä pahemmin toistemme tielle tulla. Yhtä hyvin se voisi asua jossain soluasunnossa, missä olisi joka tapauksessa muitakin asumassa. Mä en yleensä ole kuopukselle häiriöksi ollenkaan.

Juu, tuollaisessa tilanteessa yhteiselo onkin luontevampaa. Minä asuin vanhempieni ja siskoni kanssa keskikokoisessa kerrostaloasunnossa ja siinä kyllä tosiaan tunsi asuvansa yhdessä.

 

Mikäs siinä kyllä antaisin asua niin kauan kuin haluaa kotona. Mutta ei se tarkoita automaattisesti että mä sitä elättäisin. kyllä sen pitäis tehdä jotain esim opiskella tai sitten käydä töissä ja osallistua kuluhin.

 

Meillä ei ole tarvinnut kysyä lupia kavereiden kylään pyytämiseen enää sen jälkeen, kun muksut tulivat teini-ikään. Olen siis tottunut siihen, että täällä ravaa väkeä. Eikä viihteellä olemisestakaan ole tarvinnut enää täysi-ikäisen mulle selityksiä antaa.

Kommenttini olikin suunnattu ensisijaisesti "kotona asuvalle", vaikka lainaus jäikin pois...

 

Asuin kotona 22-vuotiaaksi asti. opiskelin ja opintojen ohessa kävin töissä ja säästin rahaa takuuvuokraan. Asunnon saaminen kaupungilta oli täysi mahdottomuus ja yksityisten vuokranantajien vuokrat korkeita. Asumisesta ja ruuasta en maksanut mitään. Muut menoni tietysti maksoin. Autoin myös taloustöissä tietenkin.

 

[QUOTE="Minna";25815125]No, seurustelukumppani oli vain yksi esimerkki. Ajattelin myös mahdollisuutta pyytää kavereita kylään kysymättä ensin vanhemmilta tai viipyä viihteellä joskus myös pikkutunneille ilman selityksiä.[/QUOTE]

Kyllä omani ihan sai kutsua kavereita kylään miten halusi ilman mitään lupaa ja täysi-ikäisenä ihmisenä olla viihteellä niin myöhään kuin haluaa.Kyllä pojan kaverit ovat käyttäytyneet aina mukavasti ja tiesivät ettei voi möykätä kun nuorimmat ovat menneet nukkumaan.

 

[QUOTE="Minna";25815162]Kommenttini olikin suunnattu ensisijaisesti "kotona asuvalle", vaikka lainaus jäikin pois...[/QUOTE]
Oukei Mä asuin aikoinaan 6 h + k asunnossa kolmisteen vanhempieni kanssa ja sukset meni ristiin, kun täytin 18. Vanhempani olisivat edelleen halunneet sanella mulle kotiintuloaikoja yms, joten katsoin paremmaksi kerätä kamani ja jättää avaimen eteisen pöydälle. Meillä on nyt pojan kanssa vain 4 h + k, mutta koska emme kyttää toistemme tekemisiä emmekä aseta toisillemme ehtoja, niin yhteiselo sujuu kuin kahdella toistensa kanssa hyvin juttuun tulevalla kämppiksellä.

 

Meillä ei ole tarvinnut kysyä lupia kavereiden kylään pyytämiseen enää sen jälkeen, kun muksut tulivat teini-ikään. Olen siis tottunut siihen, että täällä ravaa väkeä. Eikä viihteellä olemisestakaan ole tarvinnut enää täysi-ikäisen mulle selityksiä antaa.

Tuntuu muuten oudolta kun ei enää kaverit ramppaa täällä.No lapsia vielä jäljellä viisi kotona

 

Tuntuu muuten oudolta kun ei enää kaverit ramppaa täällä.No lapsia vielä jäljellä viisi kotona

Jeps, kyllähän se vähän hiljeni, kun esikoinen muutti omilleen.

 

On se vähän outoa, mutta tilanteita on monia. Jos tosiaan lapsi ei käy töissä vaan on opiskelija tai kuntoutuksessa tms. niin tottakai ovat tervetulleita asumaan luonani. Mutta siellä ei tietenkään sitten asu poika- tai tyttökaverit samoissa nurkissa käyttäen ilmaista ruoka- ja pyykkihuoltoa huvikseen (toivottavasti omat lapset on viisaampia), voivat hankkia oman asunnon siinä vaiheessa.

Minusta aina pitää tukea lasta, jos lapsi tukea tarvitsee ja jos pyrkimys on parempaan. En ymmärrä joitakin vanhempia, jotka antavat lastensa olla tyhjän päällä kun kerran jotain kämmäsivät, tai ehkä eivät edes kämmänneet vaan esim. sairastuivat. Minun lapseni eivät lakkaa koskaan olemasta minun lapsiani ja olen oppinut tähän sillä, koska minun äitini myös on apuna ja tukena vieläkin aina tarvittaessa, vaikka ikä lähentelee jo kovasti kolmeakymmentä. Äiti onkin yllättäen ainoa vanhus, jota voisin kuvitella hoitavani mielelläni. Saisi tulla vaikka meille asumaan. Sitä saa mitä niittää ja rakkaus ei rakastamalla vähene.

 

No minä olin 26 v muuttaessani lopullisesti kotoa. Lukion jälkeen opiskelin kotoa käsin ja opiskelujen jälkeen muutin työn perässä toiselle puolelle Siuomea. Opiskeluaikana tosin seukkasin silloisen poikaystäväni (nykyisen mieheni) kanssa ja hänellä oli oma asunto, missä olin vähintäänkin viikonloput. Mutta virallisesti (ja käytännössäkin viikot) asuin kyllä vanhempieni luona (omakotitalossa). En maksanut vanhemmilleni vuokraa enkä kyllä ruuastakaan, mutta kaikki "omat menoni" maksoin omilla tuloillani (olin opiskelujen ohessa iltatöissä). Toki riippuu paljon myös siitä tuleeko vanhempien kanssa toimeen ja minkä kokoinen asunto on. Omaanikaan en ajaisi väkisellä pois.

 

On se vähän outoa, mutta tilanteita on monia. Jos tosiaan lapsi ei käy töissä vaan on opiskelija tai kuntoutuksessa tms. niin tottakai ovat tervetulleita asumaan luonani. Mutta siellä ei tietenkään sitten asu poika- tai tyttökaverit samoissa nurkissa käyttäen ilmaista ruoka- ja pyykkihuoltoa huvikseen (toivottavasti omat lapset on viisaampia), voivat hankkia oman asunnon siinä vaiheessa.

Minusta aina pitää tukea lasta, jos lapsi tukea tarvitsee ja jos pyrkimys on parempaan. En ymmärrä joitakin vanhempia, jotka antavat lastensa olla tyhjän päällä kun kerran jotain kämmäsivät, tai ehkä eivät edes kämmänneet vaan esim. sairastuivat. Minun lapseni eivät lakkaa koskaan olemasta minun lapsiani ja olen oppinut tähän sillä, koska minun äitini myös on apuna ja tukena vieläkin aina tarvittaessa, vaikka ikä lähentelee jo kovasti kolmeakymmentä. Äiti onkin yllättäen ainoa vanhus, jota voisin kuvitella hoitavani mielelläni. Saisi tulla vaikka meille asumaan. Sitä saa mitä niittää ja rakkaus ei rakastamalla vähene.

Mä olen kiitollinen siitä, että kun aikoinaan 18-vuotiaana syksyisenä perjantai-iltana täysin rahattomana ja vain yksi kassillinen tavaroita mukanani kotoani lähdin, silloisen poikaystäväni vanhemmat ottivat mut luoksensa asumaan. Sain ilmaisen ruuan, sain käyttää pyykkikonetta ja asua ilmaiseksi. Sain rauhassa etsiä itselleni töitä ja 6 kk myöhemmin muutettiinkin jo pieneen yksiöön.