Onko olemassa yksinäisiä äitejä?

uskaltaisko paljastaa, no se oliskin hauska sattuma jos oltais viel samasta paikasta mä oon piikkiöstä

No todella liki liippaa Naapurikunnassa minä

 

[QUOTE="poks";25929887]Mäntän seudulla niitä ei ainakaan tunnu olevan, tai ainakaan eivät tunnusta... [/QUOTE]

Heh, on niin pienet piirit ettei siellä kukaa ole yksin (ainakaan naapurin mielestä..)..

 

Minä luulen että yksinäisyys on todella monen kotiäidin ongelma. Itse olen alkanut parantamaan ongelmaa käymällä perhekerhoissa ja -kahviloissa.

 

No todella liki liippaa Naapurikunnassa minä

niin tai kaarinaahan tämäkin on mut puhun silti piikkiöstä. haluaisitko kenties tutustua muhun paremmin? mä voisin tietty kirjautua nimimerkilläni tänne niin vois sitä kautta olla yhteydessä vai mites tehtäis?

 

Olen tosi yksinäinen. Voi mennä viikkoja etten tapaa ketään tuttuja ihmisiä. Muutama serkku on jonka kanssa pidän satunnaisesti yhteyttä mutta se on niin yksipuolista että olen vähentänyt kovastikin. Olen yrittänyt tutustua ihmisiin kerhoissa, perhekahviloissa, mammaporukoissa ja aina huomaan jääväni yksin.

En ole kamalan sosiaalinen, mutta muutamien kanssa juttu on luistanut hyvin, ollaan vaihdettu numeroita ja joskus kyläiltykin. Jossain vaiheessa se yhteys vain katkeaa, ei olla samanhenkisiä ja minä en ole sellainen että haluan joka pv kuitenkaan olla tekemisissä enkä tykkää esim. siitä että uusi tuttavuus tulee koko perheen kera meille ja viipyy iltaan asti. Tai soittaa ja kysyy että mitäs teil on lounaalla, jos me tultais teille syömään. =O Eli vaikka haluan tutustua, olla kaveri jne niin en kuitenkaan halua olla tekemisissä joka päivä tai että tarvisi soittaa pari krt päivässä ja kyläillä monta kertaa viikossa. Se vain ei ole minulle sopivaa koska elämässäni on kuitenkin muutakin.

Toisinaan harmittaa aivan vietävästi, toisinaan olen aivan tyytyväinen asiaan. Lapsuudenystävät on maailmalla kuka missäkin, tavataan muutamia kertoja vuodessa ja juttu jatkuu kuin ois juteltu eilen. Jos asuisimme samalla paikkakunnalla niin uskon että olisimme edelleen paljon tekemisissä. Elämä vain on kuljettanut etäälle. Jotenkin koen ettenn osaa tutustua uusiin ihmisiin, olen liian monta kertaa pettynyt, tullut selkäänpuukotetuksi jne. etten osaa luottaa ihmisiin.

 

niin tai kaarinaahan tämäkin on mut puhun silti piikkiöstä. haluaisitko kenties tutustua muhun paremmin? mä voisin tietty kirjautua nimimerkilläni tänne niin vois sitä kautta olla yhteydessä vai mites tehtäis?

Mä olen valitettavasti unohtanut mun salasanat tänne :/
Sen siitä saa kun ei palstaile.
Mut toisaalta voisinhan mä uudet luoda. Mut nyt en ehdi, työt kutsuu. Mut jos sä laitat vaikka tähän ketjuun viestin sun nimimerkillä, käyn nappaa sen täältä ja laitan yksäriä illalla tai kun saan ne tunnukset luoduksi/vanhat kaivetuksi esille

 

Miten olisi perhekerho? Tai muskari? Vauvajumppa, vauvauinti tai joku muu tällainen harrastus? Koeta verkostoitua edes täällä internetissä, on sitten edes jotain juttuseuraa... Mullakin päivät hyvin yksinäisiä, ei ole muita äitejä kenen kanssa vaihtaa ajatuksia. Perhekerhossa ei olla vielä alettu käydä, mutta ehkäpä sieltäkin sitten sitä juttuseuraa tulee.

 

nyt kirjautuneena munkin täytyy tästä kohta pian lähteä eskarilaista hakemaan mut palaillaan

Oukei. Laitan nimimerkin ylös
Nyt työt kutsuu!

 

[QUOTE="Äiti";25929836]etelä-karjalan seudulla..[/QUOTE]

Mä taas Pohjois-Karjalan.

 

Mä taas Pohjois-Karjalan.

Misä päin Pohjois-Karjalaa olet?

 

Häntä varmaan jännitti enemmän kuin sua. Just toi harmittaa tässä "kohtaamisvaikeuksissa", kun kaikkia jännitää ja ollaan epävarmoja, mutta ulospäin annetaan toisenlainen kuva.

ja sitten äitipiireissä (ja muuallakin) tämä "yksinäisyys" tuntuu olevan vähän häpeä, siksi sitä ei edes kehtaa tyrkyttää itseään. Toisilla kun tuntuu olevan tuki- ja ystäväverkot kunnossa, ainakin puheiden mukaan ja koko ajan kiirettä. Ja sitten itsekään ei kehtaa myöntää sitä yksinäisyyttään ja seurankaipuuta, vaan antaa itsekin ymmärtää että kyllä tässä kaikenlaista menoa on. Ja sitten ei taas ihmiset kohtaa. Tuntuu siltä, että jos kehtaa julkisesti tunnustaa yksinäisyytensä, sittenhan vasta ne ihmiset kaikkoavatkin ympäriltä.

Ymmärsiköhän kukaan mitään mun sekavasta sepustuksesta.

Mä en yhtään ihmettele, että jännittää. Tänä päivänä kun tunnutaan toisesta ihmisestä analysoitavan ihan kaikki. Miten se pukeutuu, miten se pukee lapsensa, missä se asuu, mitä se tekee työkseen, mitä se syö, paljonko se painaa jne. Ja sen analyysin perusteella arvioidaan, onko kelvollista seuraa vai ei. Enää ei voi olla vain oma itsensä vaan on varauduttava joutumaan suurennuslasin alle. Työpaikkahaastattelutkin taitavat olla piece of cake verrattuna ystävystymiseen. Milloin tämä tällaiseksi meni? Ei nimittäin vielä 25 vuotta sitten ollut tällaista.

 

Mä en yhtään ihmettele, että jännittää. Tänä päivänä kun tunnutaan toisesta ihmisestä analysoitavan ihan kaikki. Miten se pukeutuu, miten se pukee lapsensa, missä se asuu, mitä se tekee työkseen, mitä se syö, paljonko se painaa jne. Ja sen analyysin perusteella arvioidaan, onko kelvollista seuraa vai ei. Enää ei voi olla vain oma itsensä vaan on varauduttava joutumaan suurennuslasin alle. Työpaikkahaastattelutkin taitavat olla piece of cake verrattuna ystävystymiseen. Milloin tämä tällaiseksi meni? Ei nimittäin vielä 25 vuotta sitten ollut tällaista.

Erittäin iso peesi tälle!Tähän itsekin valitettavan monesti törmännyt.
Joten joskus ehkä helpompaa olla ihan yksin,kun ei tunnu millään täyttävän
tarvittavia "normeja"..:/

 

[QUOTE="mie";25930891]Misä päin Pohjois-Karjalaa olet?[/QUOTE]

Joensuussa.

 

Joensuussa.

Se on jo tosi iso paikka Valtimoon ta vaikkai Polvijärveen verrattuna.

Eikö siellä ole kaikki satutunnit, vauvauinnit, vauvakinot, perhekahvilat, liekun tilaisuudet, vauvasanataideryhmät Mummolan lorupirteillä ja melkein kaikki mahdollinen? Sinuna hyppäisin ainakin mukaan Mummolan lorupirtteihin lapsen kanssa.