Voin kertoa näin harmaana kokemuksen omasta elämästäni ja puhun aivan takuulla totta. Olin n.18-vuotias kun äitini sairastui syöpään. Pikkuveljeni oli 11-vuotias ja pikkusiskoni 5-vuotias. Meillä asusteli lisäksi isäni veljen tytär, joka oli tuolloin muistaakseni 13-vuotias.
Äiti oli sairaalassa leikkauksessa noin pari viikkoa. Sen ajan isäni sekoili kännispäissään, yritti tappaa useaan otteeseen koiraamme, uhkasi tappaa minut ja yritti käydä käsiksi veljeeni. Hän oli aivan sekaisin, ei tolkun häivää. Tuon viikon nukuin lasten kanssa ahtaasti yhdessä huoneessa, myös koira oli huoneessamme. Minulla oli puukko ja pesäpallomaila suojana, enkä todellakaan paljoakaan nukkunut. Isä pyrki useaan otteeseen huoneeseen puukkonsa kanssa, mutta onneksi oli sen verran sekaisin että onnistuin hyvin pitämään oven kiinni.
Viikon jälkeen isä meni putkan kautta katkolle. Onneksi poliisit korjasivat hänet putkaan jostain ulkoa hortoilemasta. Seuraava viikko meni onneksi vähemmän pelokkaasti, vaikkakin huoli äidistä oli tietysti valtava. Enkä tietenkään voinut kertoa äidille mitä kotona tapahtui.
Sitten äiti pääsi kotiin ja kerroin hänelle. Äiti vaan totesi että isämme seisoo hänen jaloillaan ja oli varmaan vaan huolesta soikeana. Muutaman päivän päästä äiti koitti tappaa itsensä ja minut hälytettiin taas paikalle.
Molemmat vanhempani olivat alkoholisteja ja meillä juoksi jatkuvasti juoppoja ja narkkareita. Kerran yksi narkkaripariskunta piileskeli meidän makuuhuoneen sängyn alla poliiseja. Poliisit kävi usein vierailulla ja pieni siskoni oli tietysti aina paikalla. Vanhempani olivat sekaisin kuin seinäkellot, samoin kaikki muutkin nurkissa pyörivät juopot. Koskaan ei kuitenkaan yksikään viranomainen puuttunut lasten tilanteeseen.
Että eipä tuo ap:n "tarina" kuulosta laisinkaan epäuskottavalta mun mielestä. Hyvä ap että soitit, rohkea olet. Toivottavasti nuo lapset saadaan nyt pysyvästi pois äidiltään.
Nyt sitten odottamaan äidin kostoa.
