I
ihmeissään
Vieras
Ollaan oltu monta vuotta yhdessä ja mies jatkuvasti sanoo nykyään että hän saa henkisen läheisyyden hiljaa lähellä olemisesta eikä jaksa vaihtaa ajatuksia/ kuunnella minun ajatuksia pitempään kun muutaman lauseen verran. Fyysinen läheisyys kelpaa kyllä milloin vain. Ei halua jutella, mutta hänelle saa sanoa asian parilla lauseella jos haluaa. Kun kerroin toiveeni fyysisestä JA henkisestä läheisyydestä niin hän sanoi että pitää sitten ottaa ero koska hän ei nyt voi tarjota mitään juttelu maratooneja. Haluaisin vain normaalia vuorovaikutusta ja sitä että voi toiselle jutella niin että toinen välittää. Kerroin että se yleensä lähentää ihmisiä kun saa jutskailla välillä jostain...mies sanoi että hän ärtyy mitä pidempään mun "avautuminen" kestää, ja hän ei ymmärrettävästi juttele takaisin. Vain korkeintaan sen että ärsyttää tuo jauhaminen voisko lopettaa.
En todellakaan halua puhua koko ajan vaan haluaisin tuntea että jos minulla on jotain ajatuksia niin toista kiinnostaa. Haluaisin kohdata erimielisyydet kunnioittavasti eikä niin että toinen heti ärsyyntyy ja huutaa koska ei jaksa jutella. Ei ymmärrä että fyysinen ja henkinen läheisyys ovat kumpikin tärkeitä parisuhteessa. Tai luulen että ymmärtää mutta joku nyt pidättelee...Pitää minua uhkana jos odotan häneltä fyysisen läheisyyden lisäksi jotain muuta. Sanoi etten minäkään taida välittää koska olen omissa oloissani iltaisin. Kerroin että olen ymmärtänyt että haluat olla rauhassa ja sanoin että jos tulen samaan huoneeseen niin on iso "riski" että rupean toteuttamaan omaa henkisen läheisyyden tarvetta eli rupattelemaan. Tokaisi vain että no sitten on parempi että pysytkin muualla. Ihmettelin että eikö me voida etsiä tasapainoa asioiden välillä niin sanoi että hänen tasapaino on se että sanon asiani parilla lauseella tai lopetan puhumisen heti kun hän käskee eikä jaksa kuunnella. Miten yksin puhelu hyödyttää tai se että puhun ihmiselle joka kuuntelee vastahakoisesti...Haluaisin vain normaalin parisuhteen.
Mikä miestä vaivaa vai odotanko yksinkertaisesti vain liikaa?
En todellakaan halua puhua koko ajan vaan haluaisin tuntea että jos minulla on jotain ajatuksia niin toista kiinnostaa. Haluaisin kohdata erimielisyydet kunnioittavasti eikä niin että toinen heti ärsyyntyy ja huutaa koska ei jaksa jutella. Ei ymmärrä että fyysinen ja henkinen läheisyys ovat kumpikin tärkeitä parisuhteessa. Tai luulen että ymmärtää mutta joku nyt pidättelee...Pitää minua uhkana jos odotan häneltä fyysisen läheisyyden lisäksi jotain muuta. Sanoi etten minäkään taida välittää koska olen omissa oloissani iltaisin. Kerroin että olen ymmärtänyt että haluat olla rauhassa ja sanoin että jos tulen samaan huoneeseen niin on iso "riski" että rupean toteuttamaan omaa henkisen läheisyyden tarvetta eli rupattelemaan. Tokaisi vain että no sitten on parempi että pysytkin muualla. Ihmettelin että eikö me voida etsiä tasapainoa asioiden välillä niin sanoi että hänen tasapaino on se että sanon asiani parilla lauseella tai lopetan puhumisen heti kun hän käskee eikä jaksa kuunnella. Miten yksin puhelu hyödyttää tai se että puhun ihmiselle joka kuuntelee vastahakoisesti...Haluaisin vain normaalin parisuhteen.
Mikä miestä vaivaa vai odotanko yksinkertaisesti vain liikaa?
