Juu on se varmasti luonteesta kiinni.
Meillä lapset saa remuta, siis meillä on 2 lasta, juuri niin paljon kuin tahtoo, tietenkään ei pitkin seiniä tai kiipeillä mihinkään tosi korkealle, mutta saavat temmeltää, en panikoi ja jos tulee haveri, niin otan senkin rauhallisesti, ei se lapsen pahaa mieltä lievennä, jos itse panikoituu tai auta tilannetta ainakaan
Ja eipä lapset oikein muuten opi varomaan, jos koskaan ei mitään satu, niin se oikeasti vain on, ei lapsi esimerkiksi ymmärrä, jos äiti sanoo, että älä koske, se on kuuma tulee pipi, vaan kyllä ne joskus siihen kuumaan koskee ja sitten kyllä tietävät, miksei kannata koskea. TArkoitin siis tuolla esimerkillä vaikkapa nyt kuumaa ruokaa tms. ei siis mitään kiehuvaa vettä tai tulikuumaa hellaa, tosin taitaa mekiistä jokainen lapsi joskus noitakin testata.
Ystäväni taas on luonteeltaan kauhea stressaaja ja panikoija, oli jo ennen lasta.
Heillä siis yksi lapsi ja jos lapsi kotona yrittää kiivetä sohvalle, juoksee äiti kauhunvallassa ja huutaa paniikissa, että eiiiiii, älä mene sinne sinä putoat.
Muutenkaan ei saa tehdä juuri mitään ns. uskaliasta ja koetteleekin äitiparkansa sietokykyä ERITTÄIN PALJON

Yleensä kun ollaan oltu yhdessä pihalla, minä toppuuttelen häntä ja sanon, että juu, seisoo nyt tuossa hiekkiksen reunalla, korkeintaan tulee naarmu polveen tai muutama kuhmu, jos putoaa tuosta alle 0,5m korokkeelta, otahan rauhassa.
Ja kerran niin kävikin, että tyttö putosi siitä ja naarmuja tuli, mutta tyttöpä ei edes itkenyt, se oli hänestä hauskaa ja teki sitä uudestaan ja uudestaan, sen jälkeen siis leikki mielessä, ei enään kolhinut itseään
