onko naisella oikeus loukkaantua, jos mies katsoo pornoa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja question
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Q

question

Vieras
suhteen alussa mies väitti, ettei ole kiinnostunut pornosta, vaikka naisella ei ollut asian suhteen mitään patoutumia. vahingossa parin vuoden päästä nainen löysi miehen koneelta kuitenkin paljon pornovideoita, joita mies oli katsonut useasti viikossa. seurasi riita, jonka myötä sovittiin kompromissi: pornoa katsotaan yhdessä ja tilanteissa, joissa seksiä ei olisi lähimaillakaan saatavilla.

mies suostuu kompromissiin. nainen saa vauvan ja on itsetuntonsa kanssa herkillä. taas mies jää kiinni, on pitkän aikaa katsonut monta kertaa viikossa yksin pornoa ja väittänyt tätä ennen kirkkain silmin, ettei ole katsonut. seksielämä naisen mielestä myös muuttunut tai lähinnä miehen elkeet siinä.

saako nainen loukkaantua?
 
Voi jessus. Miksi pitää sopia edes, siis että te sovitte koska toinen saa runkata?? Se ei ole naiselta eikä mieheltä pois, niin siis normaalitilanteessa.
 
Itse en pornon katselusta loukkaantuisi. Ellei sitten käy niin, että porno korvaa oikean seksin harrastamisen. Siinä vaiheessa loukkaantuisin kyllä jo. En tosin ymmärrä, että miksi ihmeessä mie valehtelisi pornon katsomisesta.
tilanne vaatii ehkä vähän pidempää selvittelyä ja avointa keskustelua.
 
Kuka sulle on kertonu mun tarinan? Toi loppuosa tapahtu justii mulle. :( Mä raskaana, mies ei koske tai halua. Sanoo ettei johdu musta. Kieltää katsoneensa pornoa. Jää kiinni sen katsomisesta. Huoh.. Juu, voi se loukata. :(
 
Minusta tuo pornon katselu on jokaisen henkilökohtainen asia niin kauan kun puhutaan lain sallimasta materiaalista tai siitä että se ei haittaa normaalia elämää. (siis ei riippuvuus.)
Minusta sen katselusta ei voi loukkaantua. Ja mikäli seksielämä muuttaa muotoaan, varsinkin lapsen syntymän jälkeen, siinä voi olla muitakin syitä kuin porno. Tai ei syytä ollenkaan, seksi kun ei aina ole selviö vaan lähinnä hyvä kausi-ei niin hyvä kausi painotteinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja justjuu:
Mun puolesta kattokoot pornoa, jos huvittaa. Ja vetäkööt tumppuun samalla. Mutta samalla pitäisi olla seksiä puolisonkin kanssa, siis pornoa katsovan puolison aloitteesta..

Näin. Minusta on helpompi ottaa asia sellaisena kun se on (tosin, minun mieheni ei ole ikinä valehtellut tai salaillut pornon katsomista), kun tehdä "yhteisiä" päätöksiä, josta toinen osapuoli ei pitää kuitenkin kiinni ja sitten vedetän herneet nenään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja question:
suhteen alussa mies väitti, ettei ole kiinnostunut pornosta, vaikka naisella ei ollut asian suhteen mitään patoutumia. vahingossa parin vuoden päästä nainen löysi miehen koneelta kuitenkin paljon pornovideoita, joita mies oli katsonut useasti viikossa. seurasi riita, jonka myötä sovittiin kompromissi: pornoa katsotaan yhdessä ja tilanteissa, joissa seksiä ei olisi lähimaillakaan saatavilla.

mies suostuu kompromissiin. nainen saa vauvan ja on itsetuntonsa kanssa herkillä. taas mies jää kiinni, on pitkän aikaa katsonut monta kertaa viikossa yksin pornoa ja väittänyt tätä ennen kirkkain silmin, ettei ole katsonut. seksielämä naisen mielestä myös muuttunut tai lähinnä miehen elkeet siinä.

saako nainen loukkaantua?

Ei pornon katselusta, kaikki miehet katsovat pornoa.
Se että äijäsi on vässykkä, joka ei kehtaa tunnustaa, on tietenkin loukkaavaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja saija:

Erittäin hyvin sanottu, vaikka en nyt vältämättä alleviiva, että kaikki miehet pornoa katselisivat.
 
En loukkaantuisi, koska katson itsekin joskus pornoa. En tykkäisi katsoa itsekkään miehen kanssa, joten en lähtisi tuollaisia edes ehdottelemaan. Voisi olla suht kiusallinen tilanne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Cassyput:
Oikeus loukkaantua? Saako loukkaantua? Outoja kyselet. Sitä joko loukkaantuu tai ei, ei siinä tarvitse oikeuksia kysellä.

Nämä on minustaki hassuja kysymyksiä, kun osa tuntee pornon halventavan itseään ja silloin on hyvä kertoa tunteistaan toiselle. Silloin voi loukkaantua kun toinen TIETÄÄ asiasta, kuten ap:n tapauksessa oli sovittu ettei pornoa katsella. Jos tuntuu että loukkaa, niin voihan sitä loukkaantua tai ottaa askeleen taakse päin ja miettiä onko oikeasti aihetta.
Ainaki itse raskaana ja lapsen syntymän jälkeen pikku asiat tuntui maata kaatavilta. Tarkoitan siis että onko se porno miten vaikuttanu ap:n elämään, asiasta voisi puhua ja yrittää löytää se hyvä ratkaisu.
 
En ole henkilökohtaisesti koskaan ymmärtänyt miksi naiset loukkaantuvat pornon katselusta. Minä siitä en loukkaannu, mutta jos joku jostakin loukkaantuu, ei sitä välttämättä voi selittää miksi. Tunteilleen ei voi mitään. Sitä vaan loukkaantuu!!

Miksi en voi ymmärtää tuota loukkaantumista, niin syy on se, että miehen on tajutta oikean, reaalimaailman naisen ja niiden filmien naisten ero. Ne näyttelee. Samalla tavalla kuin mainoskuvien mallit; ei ne ole todellista. Todellinen elämä on rosoisempaa ja moniuloitteisempaa, jos nyt ymmärrätte mitä tarkoitan. Jos minulle hetkeksikin tulisi tunne ettei minun oma mieheni tätä eroa ymmärrä, en olisi häntä koskaan miehekseni huolinut!

Porno on minulle aika yhdentekevää henkilökohtaisesti. Yhdessä katsotaan silloin tällöin, tämäkin miehen halusta ja pyynnöstä. Itsekseni en koskaan. Kerran kesälomareissulla mies jäi huoltoasemalla tankkaamaan auton ja menin huoltsikalle sisään ostaan lehtiä ja jätskit. Pyysi tuomaan joko Jallun tai EM:n, kun mökillä ulkohuussissa perinteisesti luetaan miestenlehtiä. Ei ollut uskoa silmiään kun nakkasin autossa hänen syliinsä lehden:) Täytyy myöntää, että edessä kassalla asioinut perheenisä katsoi mua useamman kerran, kun hihnalla oli vaniljatuutit, karkkipussi, Anna ja Jallu...
 
Alkuperäinen kirjoittaja SeOlinMinä:
Alkuperäinen kirjoittaja Cassyput:
Oikeus loukkaantua? Saako loukkaantua? Outoja kyselet. Sitä joko loukkaantuu tai ei, ei siinä tarvitse oikeuksia kysellä.

Nämä on minustaki hassuja kysymyksiä, kun osa tuntee pornon halventavan itseään ja silloin on hyvä kertoa tunteistaan toiselle. Silloin voi loukkaantua kun toinen TIETÄÄ asiasta, kuten ap:n tapauksessa oli sovittu ettei pornoa katsella. Jos tuntuu että loukkaa, niin voihan sitä loukkaantua tai ottaa askeleen taakse päin ja miettiä onko oikeasti aihetta.
Ainaki itse raskaana ja lapsen syntymän jälkeen pikku asiat tuntui maata kaatavilta. Tarkoitan siis että onko se porno miten vaikuttanu ap:n elämään, asiasta voisi puhua ja yrittää löytää se hyvä ratkaisu.

Toisaalta on jotenkin outoa sopia tommosesta. Periaatteessa musta itsetyydytys on jokaisen oma asia. Ymmärrän kyllä loukkaantumisen, mutta kun ei toista voi kieltää masturboimasta.

Nainen siis sanoo että hei mä en tykkää tosta ja haluan että runkkaat vain näissä ja näissä tilanteissa. Mies sitten vastentahtoisesti suostuu. Onko se sitten sopimista?
 
Tälläisiltä minustakin nämä "sopimukset" vaikuttavat. Toisaalta, miehen olisi hyvän siinä kohta vaan sanoa, että katson pornoa ja piste. Niin ei tule tälläisiä yksipuolisia soppareita ja ketään ei voi syyttää kiinni jäämisestä.
 
Yhteistyössä