Onko mummolassakin olo tuomittavaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hiklu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hiklu

Vieras
Kun nyt on pitkästä aikaa täällä aikaa roikkua, niin ihan yllätyin, kun tulkitsin, että joidenkin mielestä jopa mummolassa olo on väärin...

Meillä lapset nauttii mummolassa olosta. On maaseutua, kun itse asutaan kaupungissa. Saa mennä ja temmeltää ja mummolassa saa erilaista ruokaa kuin kotona (ja tietysti vatsansa täyteen herkkujakin aina välillä, toisin kuin kotona). Kotona katsotaan illalla aina pikkukakkonen ja välillä rankutaan videoitakin, mutta mummolassa on niin hauskaa, ettei muisteta koko pikkukakkosta. Olen joskus miettinyt, että ollaanko me tosiaan niin huonoja vanhempia, että mummolassa vasta lapset puhkeaa kukkaan. Mutta se on uutta ja erilaista, ei sitä arkea, mitä kotona eletään. Jos vaan lapsella on mummola, mihin sen viedä, niin miksi ihmeessä sekin on jotenkin väärin? En tajua.
 
Lapsella ei saa olla muita tärkeitä ihmisiä kuin äiti (ja vähän isä). Lapselle ei saa antaa mahdollisuutta solmia luottamuksellisia ihmissuhteita isovanhempiensa kanssa. Hyi, mummola!
 
Tuskin kukaan on tarkoittanut, että mummolassa olo olisi lapselle haitaksi. Mielestäni kyse on siitä minkä ikäisiä lapsia sinne viedään ja kuinka usein esim. Yökylään! Ei pieni vauva kuulu mummolaan onneksi yöksi jos edes yhdeksi. Mutta isommat lapset rakastavat usein mummolassa oloa ja haluavat olla yötä. Eikä siinä mitään pahaa ole. Onko sinulla huono omatunto kun tällaisen ajoituksen teit?
 
vähän riippuu...jos siellä mummolassa viettää melkein enemmän aikaa kun kotona tai laittaa lapset mummolaan kun ei itse viitsi hoitaa niin ei kovin hyvä homma ole sekään.
 
No on todellakin!
Sun olis pitäny olla aktiivisemmin täällä, niin tietäisit mitä saat lasten kanssa tehdä ja mitä et.
Mummolaan, "virikepäivähoitoon", (etä)isälle, tai minnekkään muualle et lasta/lapsia saa missään nimessä viedä. Muuten lapset voi traumatisoitua, unohtaa äitinsä ja kokee hylkäämis reaktion.
Lasten paikka on kotona aina 18v asti (ja ehkä vähän sen jälkeenkin ;)). Noista herkkupäivistä on päästävä eroo! Herttinen, se lapsihan voi lihota siitä marianne karkista. Vihannesta ja perunaa pöytään, kyllä se lapsi niillä pärjää =)


No hei, jos lapset tykkää ja mummo tykkää niin jatka samaan malliin! Eiks se ole ihan sama mitä täällä äidit virtuaalipersooniensa takana on mieltä. :)
 
Jaa, a. Kyllä minä vien lapset mummolaan töiden takia tai opiskelujen takia. Mutta sallin kyllä ihmisille sen, että vievät vaikka silloin, kun haluavat vähän rentoutua. On tämä kummallista. Monissa kulttuureissa lapsenhoito jaetaan koko suvun kesken, tädit, enot, mummot, papat hoitavat lapsia eivätkä vain isät ja äidit. Siellä se on normaalia, täällä tuomittavaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Fortune
Minälle: Siis minulla oli huono omatunto, kuten tuolla yhdessä ketjussa tilitinkin. Nyt sitten tajusin, että en ole puoleen vuoteen ehtinyt edes kaksplussan sivuille, kun olen ollut niin tiivisti lasten kanssa, joten minulla ei ole mitään syytä huonoon omaantuntoon, vaikka lapset mummolassa ovatkin. Havaitsin jopa vieraantuneeni tästä maailmasta niin, etten enää tajua, miten on normaalia ajatella kaksplussalaisittain.
 
[QUOTE="vieras";23997200]Lapsella ei saa olla muita tärkeitä ihmisiä kuin äiti (ja vähän isä). Lapselle ei saa antaa mahdollisuutta solmia luottamuksellisia ihmissuhteita isovanhempiensa kanssa. Hyi, mummola![/QUOTE]

Juuri näin! Sitäpaitsi miten voi olla mummot ja papat jossain vapaana? Tekemässä mitä? Laitokseen mars, ovat kuitenkin jo liian köpäköitä tekemään mitään hyödyllistä! Kyllä se niin on että eriyisesti lapset ja kaiken maailman mummot pitää pitää visusti erillään toisistaan. Jo on aikoihin eletty...että ihan mummolaan...kaikenlaista sitä nykyään...
 
[QUOTE="minä";23997226]Tuskin kukaan on tarkoittanut, että mummolassa olo olisi lapselle haitaksi. Mielestäni kyse on siitä minkä ikäisiä lapsia sinne viedään ja kuinka usein esim. Yökylään! Ei pieni vauva kuulu mummolaan onneksi yöksi jos edes yhdeksi. Mutta isommat lapset rakastavat usein mummolassa oloa ja haluavat olla yötä. Eikä siinä mitään pahaa ole. Onko sinulla huono omatunto kun tällaisen ajoituksen teit?[/QUOTE]

Minkä takia muka pieni vauva ei kuulu mummolaan yöksi??
 
Nenna: pieni vauva ei kuulu ilman toista vanhempaansa mummolaan yökylään juuri sen vuoksi ettei pieni vauva pysty sisäistämään sellaista asiaa. Vauva ei ymmärrä sitä, että kyllä äiti ja isi kohta tulee minut hakemaan. Jos kiinnostaa lisää, lue kehitysvaiheista lisää. Tuo on aivan perus settiä!
 
[QUOTE="minä";23997377]Nenna: pieni vauva ei kuulu ilman toista vanhempaansa mummolaan yökylään juuri sen vuoksi ettei pieni vauva pysty sisäistämään sellaista asiaa. Vauva ei ymmärrä sitä, että kyllä äiti ja isi kohta tulee minut hakemaan. Jos kiinnostaa lisää, lue kehitysvaiheista lisää. Tuo on aivan perus settiä![/QUOTE]

Ei esim 2kk ikäinen vauva ymmärrä sitä jos menee mummolaan yöksi. Minä ainakin annoin vauvan mummolaan yöksi 2kk ikäisenä.
 
Noh, mm. minun lapsillani on mummo, jonka mielestä lasteni ei kuulu olla "mummolassa", jotta minä ja/tai mieheni saisin/saisimme vapaata. Lasten ei kuulu olla mummolassa liioin siksi, että minä ja mieheni voisimme yhdessä hoitaa joitakin pakollisia, yhteisiä perheen/talouden/talon hoitoon kuuluvia asioita yhdessä, ilman että lasten (pientenkään) on pakko roikkua mukana.

Pääasia on, että kun olemme lapsia tehneet, saamme itse NIISTÄ KÄRSIÄ! (Lasten kärsimyksistä viis!)

En löytänyt tähän edes yhtään sopivaa hymiötä...

Kauhea ajatus: entä jos äitini on yksi "palstamammoista"?
 
[QUOTE="Nenna";23997425]Ei esim 2kk ikäinen vauva ymmärrä sitä jos menee mummolaan yöksi. Minä ainakin annoin vauvan mummolaan yöksi 2kk ikäisenä.[/QUOTE]
Siis miten se vauva ei ymmärrä? Kai se nyt tietää, onko se kotona vai ei, ovatko omat perheenjäsenet ympärillä vai ei?
 
Nenna: nimenomaan. Lapsi ei ymmärrä sitä, että nyt olen mummolassa yötä ja äiti hakee minut huomenna. Luuletko tosissasi ettei pieni vauva huomaa, että äitiä ei näy ja vieras hoitaa? Jos näin olisi, täytyisi olla todella huolestunut. Kaikki ei tietysti välitä siitä kuinka lapsi eron kokee, sille en voi mitään. Onneksi.
 
Siis miten se vauva ei ymmärrä? Kai se nyt tietää, onko se kotona vai ei, ovatko omat perheenjäsenet ympärillä vai ei?

:D Sinunko mielestä lapsia ei saa koskaan antaa muualle yöksi. Vielä enemmän 2 vuotias sen ymmärtää kuin 2kk. Ja enpä ole lapsessa huomannut mitään kärsimisen merkkejä. Ihan hullua liiotella tuollaisen asian kanssa jos antaa vauvan mummolaan yöksi.
 
[QUOTE="Minä";23997469]Nenna: nimenomaan. Lapsi ei ymmärrä sitä, että nyt olen mummolassa yötä ja äiti hakee minut huomenna. Luuletko tosissasi ettei pieni vauva huomaa, että äitiä ei näy ja vieras hoitaa? Jos näin olisi, täytyisi olla todella huolestunut. Kaikki ei tietysti välitä siitä kuinka lapsi eron kokee, sille en voi mitään. Onneksi.[/QUOTE]

Ei mummo ole lapselle mikään vieras.. Kyllä tuntee yhtä hyvin minut kuin äitinikin..
 
no mä en ainakaan anna meidän seuraavaa lasta mummin luo yöksi vauvana. Tein esikoisen kanssa sen virheen ja itkun kanssa se sinne jäi. Ei lasta niin hyvin saa kukaan muu rauhoittumaan kuin tuttu ja turvallinen vanhempi. Yö voi olla vauvalle ihan liian raskas vieraassa paikassa ja se voi jopa pelätä,olla varuillaan.
 
[QUOTE="Nenna";23997473]:D Sinunko mielestä lapsia ei saa koskaan antaa muualle yöksi. Vielä enemmän 2 vuotias sen ymmärtää kuin 2kk. Ja enpä ole lapsessa huomannut mitään kärsimisen merkkejä. Ihan hullua liiotella tuollaisen asian kanssa jos antaa vauvan mummolaan yöksi.[/QUOTE]
Siitä en sanonut mitään, enkä siis liioitellutkaan, vaan kritisoin tuota ajatusta, ettei vauva ymmärrä. Kyllä minä olen pitänyt omia lapsiani älyllisesti nopeasti kehittyvinä, ja takuulla kaksikuukautinen jo ymmärtää olevansa kotona tai sitten ei kotona. Vastaavasti äidin kanssa, tai sitten ei. Joku muu ei taida ymmärtää.
 
Nenna: Väitätkö nyt niin, että 2kk vanha vauvasi tunnistaa yhtä hyvin mummon kuin sinutkin? väitätkö että 2kk vanhalle on aivan sama kumpi häntä hoitaa? Voi onneksi itselläni sentään edes joku järki päässä. Noh, taitaa tuo mennä sinulla nuoruuden piikkiin. Et voi olla tosissasi, toivottavasti.
 
no mä en ainakaan anna meidän seuraavaa lasta mummin luo yöksi vauvana. Tein esikoisen kanssa sen virheen ja itkun kanssa se sinne jäi. Ei lasta niin hyvin saa kukaan muu rauhoittumaan kuin tuttu ja turvallinen vanhempi. Yö voi olla vauvalle ihan liian raskas vieraassa paikassa ja se voi jopa pelätä,olla varuillaan.

Ei minun vauva sen enempää itkenyt kuin kotonaan. Yöt nukkui jopa paremmin muualla kuin kotona siihen aikaan kun vielä imetin.
 
No voi herttileijaa sentään! Miten ihmeessä minusta on tullut ihan täysipainoinen yksilö, vaikka itsekin suurin piirtein asuin puolet vuodessa mummolassa?!? :O Ja siellä oli myös serkkuja pilvin pimein mummulan "vintillä" siskonpeteissä - asunnossa, jossa itsekin asuin elämäni ekat vuodet ja jota sitten käytettiin suvun tenavien "kesäasuntona" sen jälkeen, kun muutimme sieltä pois. Eli olen siis käytännössä myös ihan asunut mummun kanssa tenavaikäni. Siellä sitten pelailtiin, ongittiin ja tehtiin kaikkea hauskaa keskenämme ja mummu parka joutu vaan ruokkimaan ja pesemään pyykit... Enkä yhtään ole kyseenalaistanut vanhempiani ( tai isä olikin yh about 3 vuotiaaksi saakka, ennen kun äitipuoli astu kuvioihin ), vaikka antoivat mun siellä "asustella" jatkuvasti. :D
 
[QUOTE="minä";23997544]Nenna: Väitätkö nyt niin, että 2kk vanha vauvasi tunnistaa yhtä hyvin mummon kuin sinutkin? väitätkö että 2kk vanhalle on aivan sama kumpi häntä hoitaa? Voi onneksi itselläni sentään edes joku järki päässä. Noh, taitaa tuo mennä sinulla nuoruuden piikkiin. Et voi olla tosissasi, toivottavasti.[/QUOTE]

Kyllä kai minullakin oli oikeus saada välillä levätä.. Edelleenkään en huomaa että lapselle olisi mitään vahingoa siitä aiheutunut.
 
Jos lapsi menee mummolaan ja laittaa nukkumaan, nukkuu yön ja herää aamulla, niin ei hän traumaa saa 2 kk ikäisenäkään. Harva vie, jos lapsi itkee koko yön ja kaipaa vanhempiaan. sellainenhan olisi hirivömäistä.

Mutta yleisesti: aloin ihan miettiä ,kun niin harva oli vienyt lapsiaan mummolaan (tuon toisen ketjun perusteella) ja osan mielestä itse pitää omat lapset hoitaa. Meillä mummo ainakin kyselee jatkuavasti, milloin lapset taas tulee ja leipoo, laittaa kotia, että lapset voi tulla. Mummolaan on ostettu kerrossänky lapsia varten ja oma porkkanapenkki laitettu. Tietenkin ne lapsia vetää. Itse olen usein mukana, mutta nyt en.
 
Jos lapsi menee mummolaan ja laittaa nukkumaan, nukkuu yön ja herää aamulla, niin ei hän traumaa saa 2 kk ikäisenäkään. Harva vie, jos lapsi itkee koko yön ja kaipaa vanhempiaan. sellainenhan olisi hirivömäistä.

Mutta yleisesti: aloin ihan miettiä ,kun niin harva oli vienyt lapsiaan mummolaan (tuon toisen ketjun perusteella) ja osan mielestä itse pitää omat lapset hoitaa. Meillä mummo ainakin kyselee jatkuavasti, milloin lapset taas tulee ja leipoo, laittaa kotia, että lapset voi tulla. Mummolaan on ostettu kerrossänky lapsia varten ja oma porkkanapenkki laitettu. Tietenkin ne lapsia vetää. Itse olen usein mukana, mutta nyt en.

Juuri näin. Jos vauva olisi itkenyt tai näyttänyt siltä että alkaa vierastamaan niin en tietenkään olisi lasta sinne jättänyt..
 
Nenna: Luuletko, että trauma "näkyy" lapsessa heti jos sellaista on tullut? Se ilmenee vasta myöhemmässä elämässä erilaisina ongelmina esim. Sosiaalisissa taidoissa taikka ihmissuhteissa. Ei lapsi pysty vuoden päästä tapahtuneesta sanomaan, että äiti hei, mulle tuli trauma siitä kun veit mut pienenä vauvana mummolaan. Ihan oikeasti, koita vaikka googlettaa sana kiintymyssuhde niin pääset jyvälle mistä puhun.
 

Yhteistyössä