?
---
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kyllä suurin osa noista jutuista mistä kirjoitit on ihan totta. Ratkaisevaa on se, miten niihin asennoituu
Kyllä suurin osa noista jutuista mistä kirjoitit on ihan totta. Ratkaisevaa on se, miten niihin asennoituu
G
gred
Vieras
Huomaa, että useimmat ovat hankkineet lapsensa ihanassa vauvakuumeessa, jolloin ei ole niin kauheasti ajateltu äitiyteen ja raskauteen liittyviä pelkoja ja aiheellisia tai aiheettomia ennakkoluuloja. 
Heille ap:n ajatukset ovat kauhistus.
Mua pelotti lasten saaminen ja kävin läpi noita ap:n ajatuksia ennen kuin aloimmen yrittämään ensimmäistä lastamme. Mulla ei ole ollut vauvakuumetta joten ein tiedä mitään siitä huumasta, kun lasta halutaan "kun ne vauvat ovat niin ihania". Lasten saamisen jälkeen olen tutustunut lapsiperheen arkeen ja suurimmaksi osaksi pelkoni olivat ylimitoitettuja. Rankkojen vaiheiden vastapainoksi lapset ovat tuoneet valtavasti iloa ja minä oon tosi hyvä äiti lapsilleni.
Mutta kaikkien ei todellakaan tarvitse alkaa vanhemmiksi. Myös vapaaehtoinen lapsettomuus voi olla hyvä valinta. Ihmiset ovat erilaisia ja heille sopii erilaiset ratkaisut elämässä.
Heille ap:n ajatukset ovat kauhistus.Mua pelotti lasten saaminen ja kävin läpi noita ap:n ajatuksia ennen kuin aloimmen yrittämään ensimmäistä lastamme. Mulla ei ole ollut vauvakuumetta joten ein tiedä mitään siitä huumasta, kun lasta halutaan "kun ne vauvat ovat niin ihania". Lasten saamisen jälkeen olen tutustunut lapsiperheen arkeen ja suurimmaksi osaksi pelkoni olivat ylimitoitettuja. Rankkojen vaiheiden vastapainoksi lapset ovat tuoneet valtavasti iloa ja minä oon tosi hyvä äiti lapsilleni.
Mutta kaikkien ei todellakaan tarvitse alkaa vanhemmiksi. Myös vapaaehtoinen lapsettomuus voi olla hyvä valinta. Ihmiset ovat erilaisia ja heille sopii erilaiset ratkaisut elämässä.
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
no mä ajattelin noin. Silti tuntui että olisi lapsen aika. Pelkäsin synnytystä ja imetystä enemmän kuin kuolemaa, mutta kävi niin helposti että ei aiheuttanut ongelmia. Äitiys ja vanhempana olo oli aluksi vaikeaa, mutta toisen lapsen myötä kasvoin "henkisesti" jotenkin ja koen sen nykyään täysin itselleni luonnollisena asiana.
Treenaan salilla, käymme ulkona syömässä, teemme matkoja ja elämme täysin täyspainoista elämää nykyään kolmesta lapsesta huolimatta. Kroppa on timmissä ja minulla on aikaa shoppailla ja pysyä kiinni kaikessa piristävässä turhuudessa jos siltä tuntuu. En aio koskaan muuttua miksikään kotipermanentti-raitapaita-äidiksi vaikka lapsia meillä onkin. Silti olen hyvä äiti lapselleni ilman että annan itseni tai parisuhteen rapistua. Elämä on ihanaa ja jossain vaiheessa huomasin että entiset pelot olivat naurettavia. Enemmän olisin huolissani paikalleen juuttumisesta ja lasten lykkäämisestä mainisemiesi syiden perusteella. Myös perheellisenä voi olla aikaa itselleen!
D
don't worry!
Vieras
Itse en sinun iässäsi ollut kovin innostunut saamaan lapsia, enkä myöskään ollut mitenkään suuremmin ihastunut tuttujenikaan lapsiin. En heitä tietenkään vihannut mutta esim. kummiksi pyytäminen olisi tuntunut kamalalta =)
36 v sitten tuntui siltä että oma lapsi olisi ihana asia ja nyt heitä on kaksi. äitinä olen ollut ihan erilainen kuin kuvittelin ja olen todella onnellinen että maltoin lasten saamisessa tähän asti. esim. imetystäsi koskevat asiat sopivat minuun mutta imetin sitten esikoista 2 vee saakka.
kyllä sinut lynkataan, teit mitä vain =)
36 v sitten tuntui siltä että oma lapsi olisi ihana asia ja nyt heitä on kaksi. äitinä olen ollut ihan erilainen kuin kuvittelin ja olen todella onnellinen että maltoin lasten saamisessa tähän asti. esim. imetystäsi koskevat asiat sopivat minuun mutta imetin sitten esikoista 2 vee saakka.
kyllä sinut lynkataan, teit mitä vain =)
P
poipoipoi
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Sssalla:
Täh?? Tässä ketjussahan on tehty nimenomaan päinvastoin! Ymmärrätkö ollenkaan lukemaasi. Ei lapsia kannata tehdä ellei halua. Voi olla muutenkin onnellinen.
S
sirinä
Vieras
Itse olin ihan varma että en tee yhtää lasta. No tapasin mieheni ja hän halusi lapsia. Tapasin hänet kun olin 18 v Olin 24-vuotias kun aloin tosissani miettimään omaa vauvaa. Pelotti kamasti tuo synnytys ja vastuu lapsesta. No jätin pillerit pois ja halusin todella paljon tätä vauvaa. 5 kuukautta siinä meni ennen kuin tärppäsi ja olimme molemmat onnesta soikeina kun vihdoin raskaustesti näytti plussaa.
Kuukaudet menivät ja vihdoin koitti aika kun pääsimme synnärille. Synnytys meni hienosti sain kivunlievitykset yms, mutta toki se sattui. Lapsen syntymän jälkeen päätin että en todellakaan sinne lavettille enää mene.... No niin sinne menin vielä kaksi kertaa
Lapsen synnytäminen on todella harvinainen kokemus, sitä ei kannata pelon vuoksi jättää kokematta!!!
Kuukaudet menivät ja vihdoin koitti aika kun pääsimme synnärille. Synnytys meni hienosti sain kivunlievitykset yms, mutta toki se sattui. Lapsen syntymän jälkeen päätin että en todellakaan sinne lavettille enää mene.... No niin sinne menin vielä kaksi kertaa
Lapsen synnytäminen on todella harvinainen kokemus, sitä ei kannata pelon vuoksi jättää kokematta!!!
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mulla oli vähän samanlaisia pelkoja, eikä yksikään niistä käynyt toteen =) Yritin myös purkaa tunteitani raskausaikana ja sain samanlaisia vastauksia kuin sinä, lisäksi vielä ehdoteltiin että vetäisin itseni jojoon, tekisin abortin ym. Kaikki ei jostain syystä kestä sitä että äitiydestä ajatellaan toistakin puolta, eli sitä, että nainen siinä saattaa jopa ihan kärsiä.
Mutta on tämä asennekysymys kuitenkin. En ota kantaa kannattaako sinun nyt hankkia lapsia vai ei, toiset tekee niitä ilman sen kummempaa vauvakuumetta ja toiset taas tekee lapsosia ruusunpunaisten lasien kanssa - eivätkä koskaan suostu hyväksymään sitä, että vaikeaakin se voi olla.
P
poipoipoi
Vieras
Ajattele toisinpäin: Ahdistaako tai surettaako ollenkaan se, ettet ikinä tulisi näkemään lapsiasi, et tulisi ikinä kokemaan äitiyttä, ette jakaisi miehesi kanssa kokemusta, et saisi perhettä ympärillesi, olisitte kahdestaan miehesi kanssa koko lopun ikänne, et saisi lapsia joita rakastaa ja joista huolehtia? Niille, jotka haluavat lapsia, nuo olisivat suuri surun aihe. Mutta ellet lapsia halua, todennäköisesti koet vain helpottavaksi nuo em seikat.
M
mumm
Vieras
Ehkä eniten kirjoituksestasi paistaa läpi huoli siitä, millainen isä miehesi olisi, ja miten vastuuntuntoinen. Jutelkaa asiasta. Mietin ennen omaa lasta ihan samoja asioita, nyt kuin luin nuo pointtisi, niin niistä mikään ei liikuttanut. Asiat voi järjestää itselleen mieleisiksi, mutta myös lapsen saatuaan monet prioriteetit muuttuvat, ja kirjoittamistasi asioista jotkut voivat tuntua täysin toissijaisilta ja vähäpätöisiltä.
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Kerrankin peesaan Emilyniä. Mutta ei äitiys tarkoita sitä, että itselleen tärkeistä asioista joutuu luopumaan. Joidenkin asioiden tärkeysjärjestys voi toki muuttua. Äiti voi käydä töissä, äiti voi harrastaa asioita ja ne lapset tuovat uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia elämään. Lasten kautta tulee tavanneeksi myös ihmisiä, johin muuten tuskin koskaan olisi tutustunut.
Mulle ainakin lapset tuovat myös sisältöä elämään ja myös tervetulleen breikin toivat työelämästä. 40 vuotta tauotta työelämässä kuulostaa tosi pitkältä ajalta.
N
nojoo
Vieras
hei superäidit, kaikki ei oo äitejä syntyessään! siihen voi kasvaa lasten mukana ja on minusta täysin hyväksyttävääkin. Tästäkin ketjusta tulee hirveet paineet et pitäis olla jo henkisesti valmis superäiti jo, kun ajatustasolla harkitsee lapsen hankkimista. Ei se kaikilla niin mene ja silti voi tulla ihan hyväksi äidiksi!!!
P
poipoipoi
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja nojoo:
Totta kai jokaista jännittää äitiys etukäteen ja se on ihan normaalia. Jokaiselle se on varmasti kasvun paikka eikä valmiiksi tule koskaan. Mutta ap:n jutuissa ei ole mitään positiiviseen jännitykseen viittaavaa vaan pelkkää negatiivista ahdistusta - osittain asioista jotka ovat ihan toissijaisia, jos ihan sisäistää, mistä siinä on kyse kun saa lapsia (jos niitä edes suodaan). Minusta ellei lapsen harkitseminen herätä mitään iloisia, (jännityksenkin sekaisia) odotuksen tunteita, niin ei niitä kannata hankkia.
P
puolestavastaan
Vieras
Sain esikoiseni kun olin 24 v. En todellakaan ollut valmis, olen inhonnut äitiyttä, inhosin raskautta, imetystä jne. Mutta lasta rakastan. En halunnut kuitenkaan, että olisin sitten aikanaan 60v lapseton. Eli plussan puolella ollaan, vaikka elämä olikin sata kertaa helpompaa ennen lasta.
S
Saraldo
Vieras
Ap: sulta tuli paljon seikkoja, joiden perusteella et halua lasta. Mutta mitkä on ne syyt, miksi jossain vaiheessa haluaisit lapsen? Kerroit jo, että sua kuitenkin kiinnostaisi kokeilla ja kokea se äitiys. Siinä on vaan se huono juttu, että jos kokeilu ei miellytä tai jos se kokemus on oikeasti huono, niin tehtyä ei saa tekemättömäksi. Joku varmaan lynkkaa tästä hyvästä, mutta oisko sun mahdollista vaikka harjoitella jollain elukalla? Ota vaikka koiranpentu, siinä on myös aika lailla vaivaa ja se sitoo sua vähän samalla tavalla kuin lapsi ensimmäisten kuukausien aikana.
Ja kuten moni muukin on sanonut, niin äitiys on aika pitkälti sellaista, millaiseksi sen tekee. Mä olen viisi vuotta opetellut äitiyttä ja harjoitukset vaan jatkuu. Toiset taas on suurinpiirtein syntyneet äideiksi.
Mutta noilla ajatuksilla mä sinuna lykkäisin lasten hankintaa vielä muutamalla vuodella.
Ja kuten moni muukin on sanonut, niin äitiys on aika pitkälti sellaista, millaiseksi sen tekee. Mä olen viisi vuotta opetellut äitiyttä ja harjoitukset vaan jatkuu. Toiset taas on suurinpiirtein syntyneet äideiksi.
Mutta noilla ajatuksilla mä sinuna lykkäisin lasten hankintaa vielä muutamalla vuodella.
A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja poipoipoi:
En tiedä. Vaikea sanoa, ahdistaisiko tai surettaisiko se, etten tule kokemaan äitiyttä, kun en ttiedä millaista se on? Miten voisin osata vastata noihin kysymyksiin? Tietysti mietin myös sitä, että entä jos alankin haluta lasta liian myöhään.
Kyllä se ehkä yhden kanssa vielä menisikin, kunhan vakuutun siitä, että homma ei jää pääasiassa minun harteilleni, sen pitäisi olla ehdottomasti tasapuolista ja mun ei tarvitse imettää jos en halua, synnyttää alakautta jos en halua ja mieskin herää yöllä ja on päiviä kotona, yhtä paljon. En ole ihan varma, että tajuaako mieheni sitä vastuuta.. Hänelläkin on kuitenkin aikaavievä työ ja töitä täytyy usein viedä kotiinkin, lisäksi harrastukset.
Katkeroituisin varmaan ihan älyttömästi, jos vain minä joutuisin luopumaan jostain ja hän ei. En ajatellut jäädä pikkuvaimoksi kotiin. Mun koulutus ja harrastukset ovat ihan yhtä tärkeitä. Usein vaan näkee sitä, että perheen mies on tapahtumissa ja elämässä mukana ja nainen jää kotiin vauvan kanssa. En halua sellaista.
T
tt
Vieras
Juu tästä ketjusta tosiaan huomaa, ettei mammat oo paljon tulevaa miettiny, kun vauvakuumeissaan ovat "ihanaa vaaleanpunaista myttyä" halunneet. Eiköhän näitä ajatuksia käy jokaisen normaalin tai ainakin ajattelevan ja tuntevan ihmisen mielessä. Näistä ajatuksistahan selkeästi käy ilmi, että ap haluaa lapselle parhaan mahdollisen elämän ja miettii jo etukäteen, pystyykö hän sitä tarjoamaan. Toisin kuin pinna kireellä lapsiaan läpsivät mammat, jotka eivät tulleet edes ajatelleeksi elämän rankkuutta...
S
Saraldo
Vieras
Toisaalta nuo sun ajatukset voi muuttua aika radikaalistikin, jos tulisit raskaaksi ja saisit lapsen. Monilla ne niin sanotut äidintunteet herää vasta siinä kohtaa. Vaikka äidin ja isän rooli yritetään saada mahdollisimman tasapuoliseksi, niin kyllä siinä useimmiten niin käy, että se vastuu ja työ kallistuu ainakin hiukan enemmän äidin puolelle. Ja toisaalta jos sun miehellä on aikaavievä työ, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä se olet sinä, joka enimmäkseen käytät niitä perhevapaita. Mutta kaikki ongelmat ja kysymykset yleensä selviää keskustelemalla. Voihan miehesikin yllättää ja sanoa, että haluaa jäädä koti-isäksi.
S
Saraldo
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja tt:
Mä olen samaa mieltä. On fiksua, että ajattelet noita asioita etukäteen. Kunhan ei tee elämästä liian suunnitelmallista. Ja tosiaan se ei ole hyvä peruste lapsen hankkimiselle, että kaupoista löytyy niin ihania lastenvaatteita. Tai että sun omat vanhemmat haluaa isovanhemmiksi. Hyvä syy ei ole myöskään se, että mies haluaa lapsia mutta sinä et. Kyllä molempien pitää haluta sitä ihan yhtä paljon.
V
vieras
Vieras
Musta vanhemmuus ei koskaan tule olemaan tasa-arvoista. Naisella on biologiasta johtuen suurempi rooli koko touhussa. Olen monesti todennut, että musta tulis hyvä isä mutta huono äiti.
N
Non compos mentis
Vieras
Onkohan kukaan tutkinut miten tulevan äidin ikä vaikuttaa ennakko-odotuksiin ja -pelkoihin äitiydestä? Tuttavapiirissäni on kolmea eri porukkaa: nuorena lapsensa saaneet, lapsettomat (vapaaehtoisesti suurin osa) ja vanhempana lapsensa saaneet. Meillä verrattain nuorina lapsemme saaneilla ei yleensä ole ollut sen kummempia odotuksia tai pelkojakaan. Lapset koettu osaksi sitä elämää, mitä halutaan. Siinä ei ole mietitty kropan repsahtamista tai muutakaan. Lapsi on tullut ja ollut syntymästään asti suht luonnollinen osa elämää; useimmiten lapsi sopeutunut perheeseen, ei perhe niinkään lapseen.
Vanhemmalla iällä vanhemmaksi tulleet taas ovat kokeneet sen ainakin tuttujeni joukossa radikaalimpana asiana ja niitä tunnemyllerryksiä on ollut enemmän. Yleensä on ollut enemmin tarjottavaa lapselle, mutta myös kelattu juitsuja, joita nuoremmat eivät ole edes ajatelleet. Lapsettomat valinneet jäävänsä ilman; hyvistä ja pahoista puolista.
Olisi mielenkiintoista tehdä vertailevaa tutkimusta. Miettiikö kolmekymppinen ensisynnyttäjä enemmän tulevaa kuin kaksikymppinen?
Vanhemmalla iällä vanhemmaksi tulleet taas ovat kokeneet sen ainakin tuttujeni joukossa radikaalimpana asiana ja niitä tunnemyllerryksiä on ollut enemmän. Yleensä on ollut enemmin tarjottavaa lapselle, mutta myös kelattu juitsuja, joita nuoremmat eivät ole edes ajatelleet. Lapsettomat valinneet jäävänsä ilman; hyvistä ja pahoista puolista.
Olisi mielenkiintoista tehdä vertailevaa tutkimusta. Miettiikö kolmekymppinen ensisynnyttäjä enemmän tulevaa kuin kaksikymppinen?
A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Ongelma on se, että mullakin tulee olemaan aikaavievä työ ihan kohta, kun valmistun. Millä perusteella mun työ ja opinnot olisivat vähempiarvoisia kuin miehen? En mä kouluttautunut montaa vuotta jäädäkseni kotiin. Toisaalta mieskin on kouluttautunut yhtä monta vuotta. Hankala tilanne.
V
vieras
Vieras
A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Tuo olisikin aivan ideaali tilanne, että lapsi olisi vain osa elämää, tärkeä, mutta ei kuitenkaan mikään kaiken keskipiste, jonka ympärille muut sopeutuvat. Nykyään vaan se menee monesti päin vastoin; elämä pyörii vain lapsen ympärillä siitä hetkestä lähtien, kun testiin tulee viiva. Lapsesta tehdään naisen oma juttu, lopullinen uhraus, jonka jälkeen aikaisemmalla elämällä ei ole enää mitään arvos ja mies on pikku apulainen.
V
vieras
Vieras
Minkä ikäinen itse olitkaan =)
"...kohtuuton itsekkyys, joka on tietty kehitykseen kuuluvaa, ärsyttää."
"...kohtuuton itsekkyys, joka on tietty kehitykseen kuuluvaa, ärsyttää."