Onko muita yhden lapsen perheitä?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ÄitiMuumi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

ÄitiMuumi

Vieras
Olen kirjoittanut ja kysellyt samasta asiasta aiemminkin. Eli meillä on yksi lapsi, kaksivuotias poika ja nyt on päätetty, että lapsiluku on tässä. Kovasti vain tuntuu, että meitä pidetään kummajaisina; "Mitä? Ettekö meinaa sisarusta?!" tai "Kyllä sitä nyt sisarus pitää hankkia!!".

Ensinkin (heti minä puolustaudun, täälläkin...), ei tätä ollut helppo päättää, että ei edes yritetä. Mutta olemme jo reilusti yli kolmekymppisiä, lähempänä sitä seuraavaa kymmenlukua :) ja tuntuu, että ei sitä ehkä yöheräämisiä niin jaksaisi. Nuorempana varmasti olisi sisarus tai toinenkin ollut toivottu.
Minulla itselläni ei ole sisaruksia ja miehelläni veli, joka ei ole läheinen, varmasti tämä on myös yksi "syy", emme itse ole kaivanneet sisaruksia. Sehän tässä on itselläni yksi huolenaihe, lapsellamme ei ole sitten edes lähisuvussa lapsia tovereina. Mutta siltikin, olemme itsekkäitä ja pysymme tässä :'(

Mutta lähinnä kyselen "kohtalotovereita", siis onko edes olemassa muita, jotka ovat ihan vapaaehtoisesti päättäneet asian olevan näin? Onko olemassa ketään, jolla on IHAN samanlainen tilanne, ei siis sukulaislapsia jne.

Anteeksi tämä kitinä tämänlaisesta asiasta, on kuitenkin perheitä, jotka eivät saa sitä ensimmäistäkään :(
Taidan vain kaivata tietoa, että emme ole "yksin".
 
Ette tietenkään ole yksin. Älä nyt viitti ees tehdä tuommoisesta ongelmaa. Kaikennäköistä mekastajaa piisaa toki, joiden mielestä sen julmempaa ei ole kuin tehdä yksi lapsi. Sinun lapsiluku nyt vain ei heille mitenkään kuulu.
 
Meillä yksi lapsi ja kovasti toivoisin toista mutta eipä ole kuulunut.
Ihan hyvä on kyllä näinkin.

Mua vaan hämmästyttää se että sisaruksia pitäis tehdä sen takia että olis seuraa lapsista toisillee..wtf???

Kun kaikki ei ymmärrä ettei niitä lapsia tehdä silloin kun halutaan vaan saadaan jos saadaan.
 
Ei niitä toisia tai edes ensimmäisiä tehdä kenenkään muun kuin vanhempien halusta.

Yhden lapsen äitinä nyt jo valmiiksi ahdistaa kun se maaginen kahden vuoden ikäero tulee kohta täyteen ja kyselyitä tulee joka tuutista. Joskus erilaisista syistä se arki pienen lapsen kanssa voi olla niin voimia vievää ja rankkaa ettei sitä halua enää uudelleen kokea tai ottaa sitä riskiä, että se olisi vielä rankempaa. Kaikesta selviää joo mutta pitääkö haluta selvitä ja miksi.

Itse mietin haluaako viettää myös seuraavatkin vuodet väsyneenä ja sitten huomata olevansa pian eläkkeellä kun helpottaa...
 
Kiva kuulla, että muutkin ovat saman päätöksen tehneet. En mä mitään ongelmaa tästä tee enkä hae, asia on vain mietityttänyt (mutta en siis yöunia ole menettänyt :) ).

Kysellä saa ja mä kyllä vastaan (kukaan ei vaan ole ottanut huomioon, että voisi olla niin, että me ei saada lisää lapsia, tosin meillä asia ei näin ole, mutta niillä joilla on, ei tuntuisi kyllä mukavalta, kun patistetaan, että "kyllä nyt lapselle sisko tai veli pitää tehdä!" Tuskin sitä kuitenkaan haluaisi kaikille asian laitaa kuuluttaa).

Samoja asioita olen miettinyt kuin leene, enkä haluaisi olla kärttyinen äiti koko aikaa (mikä olisi aika todennäköistä, jos perheeseen tulisi vauva, unet vähenisivät jne.) Tosin mietin, onko se lapsen niin mukavaa vain meidän naamoja tuijottaa :laugh:

Toivottavasti pojalla tulee olemaan paljon kavereita, joita sitten pyytää vaikka risteilylle mukaan (tuntuu vaan, että KAIKILLA on lapsia useampi ja haluavatko he sitten tehdä matkoja tms. yhdessä perheen kesken...).
Meillä mies on vielä paljon reissussa työnsä puolesta, minun on helppo pojan kanssa touhuta kaikenlaista mukavaa kaksin (käydä vaikka uimassa), mutta olemmekin paljon kaksin, vaikkakin seuraa pihapiirissä löytyy, mutta kaikilla on se kaksi tai useampi.

Toivottavasti ymmärrätte mitä ajan takaa (tää ei ole mikään valitusvirsiviesti), vaan sitä kaipaa samanlaisen äidin ajattelua =)
 
Lapsiluku on jokaisen oma henkilökohtainen asia, minäkään en tuota ns patistamista ymmärrä, vaikka itsellä lapsia on 4, kun en itse melkein ainoana lapsena voi sitä ymmärtää, että jätetään yhteen :whistle: ;) Mutta siis, asiaan en puutu muiden kuin itseni osalta.

Empä ole siis siitä koskaan ketään huomauttanut tai patistanut, jokaisen oma asia onko niitä 1 vai 10 =)

Tunnen monia 1 lapsisia perheitä ja jokaisella on vähän oma tilanne, miksi vai yksi.
Esikoisen paras kaverikin on ainoa lapsi ja tulee olemaan (vanhemmat 50v+). Poika viettää paljon aikaa meillä ja meidän poika heillä (vajaa 12v molemmat)...ovat kuin vellokset =)
Että tuohon ÄitiMuumin pohdintaan, niin kyllä voi useampilapsisenkin perheen lapsista saada oikein mukavan ja aikaa kanssaan viettävän kaverin =)
 
Meillä poika täyttää vuoden. Ja jo ennen hänen syntymäänsä olimme päättäneet ettei enempää. Ystävät tietävät tämän, joten siltä osin ei ongelmia. Miehen äidin oli jotenkin vaikea asiaa uskoa/hyväksyä: "Ainokaisista tulee itsekkäitä jne..." Kovasti ollaan käyty erilaisissa paikoissa, vauvakahvilassa, muskarissa, kavereilla, juuri siksi, että pojalla olisi sitä vauva/lapsiseuraa ja hyvin tuo on toiminut.

Kumma kyllä eniten "painostusta" toiseen lapseen on tullut sellaisilta, joilla oma perhe-elämä ei ole onnellista vaan suorittamista. Eräskin tuttu on paljon valittanut, kun saa olla yh, kun mies paljon työmatkoilla ja kotona ollessakin pakenee muihin juttuihin. Kesällä heille olisi tulossa toinen. Tuskin mies senkään jälkeen kotona sen enempää tulee olemaan...

 
nostelenpa tätäkin ketjua :wave:

aihe alkaa olla varsin ajankohtainen ja toivoisin vertaistukea. tilanne meillä se, että poika 7kk. ennen raskautumista olin jo sitä mieltä, että todennäköisesti yksi lapsi riittää.

itse synnytys ja muutaman kuukauden toipuminen jättivät traumat. Ne varmistivat mun päätöksen jatkosta. en sano, etteikö koskaan, mutta ainakin reilulla ikäerolla.
nyt kuitenkin ystäväpiirissä näitä kakkosia alkaa ilmestymään tai niitä ainakin suunnitellaan. ahdistaa tämän tyyppiset heitot keskusteluissa, että "uutta vaan tilaukseen" ja jopa oma mies heittelee, että "sitten jos meille se toinen tulee"... ja kerran petipuuhien yhteydessä "tarvitaanko me sitä ehkäsyä.."

he jotka tietävät mun synnytyksestä ja tästä päätöksestä yhden lapsen suhteen eivät tunnu oikeen kunnioittavan sitä. vähän niinkun kiertäen yritetään, että "eiks se ois kiva" ja "teille tulis niin sievä tyttö yms."
asia harmittaa mua sen vuoksi, että kun kokee itse olevansa outo lintu, niin sitä äkkiä alkaakin päässänsä kääntämään asioita.. musta tuntuu, että muut ajattelevat mun olevan vaan pirun itsekäs kun en sitä toista halua tehdä :(

en tiedä, oliko tää mun teksti kovin ymmärrettävää lukemista, mutta pakko purkaa näitä ajatuksia edes jonnekin.
 
Me ollaan yhden lapsen perhe ja sellaiseksi jäädään. Ja kun meilläkin tyttö nyt lähestyy kahta vuotta niin kyselyt vaan kiihtyy että milloin tulee toinen. No ehkä vois harkita toista jos tämä ensimmäinen ois ollut ns helppo lapsi mutta kun on ollut kaikkea muuta niin ei oikeen tee mieli aloittaa alusta tätä kaikkea koliikkeineen ja unettomine öineen. Puhumattakaan muista huolista. Nyt vihdoin tuntuu että meidän perhe-elämä sujuu jopa ihan kivasti. Uhmaikä on tietysti jo tytöllä päällä mutta helpompaa sekin on kestää kuin se vauvavuosi lukuisine ongelmineen.

Kavereilla on paljon samanikäisiä lapsia kuin meidän tyttö joten eiköhän niitä leikkikavereita riitä. Ja kaikki ne jotka tunnen jotka ovat ainoita lapsia ovat tosi fiksuja ja menestyviä ja sosiaalisia tyyppejä.
 
Itse olen ainoa lapsi ja minusta (sekä miehestäni) tuntuu ihan hyvältä ja luontevalta että meillä on yksi ja se riittää.

Meiltä ei tosin kukaan kysele kakkosen perään...

Tuli mieleen tuosta vanhasta virrestä että ainoista lapsista tulee itsekkäitä.. pah sanon minä. Luin tuossa taannoin muistaakseni Tiede-lehdestä mielenkiintoisen lyhytartikkelin asiasta, ja ilmeisesti asia on toisinpäin: ainoat lapset ovat usein luottavaisia ja sinisilmäisiä sekä luulevat (erheellisesti) että maailma on oikeudenmukainen paikka (hehee). Kun sisarusparvessa kasvaneet taas oppivat selkäänpuukotuksen ja oman edun tavoittelun taidon jo pienenä lapsena :D

Itseeni tuo ainakin pätee, olen ärsyttävän hyväuskoinen ja luottavainen ihminen.

Pilalle voi hemmotella yhden tai yhdeksän lasta, saati sitten muuten vaan epäonnistua kasvattamisessa. Itse ajattelen että yhden lapsen kunnialliseen kasvatukseen ja hoivaan mulla ainakin rahkeet riittää :laugh:
 

Yhteistyössä