M
minäyksi
Vieras
Onko kellään muulla sellaista olotilaa koskaan että NYT täytyy saada omaa aikaa, hermot on äärimmilleen koeteltuna ja olo on levoton ja erittäin ärtynyt?
Mietin kun mulle tulee joskus tälläisiä olotiloja, noin kerran kaks vuodessa että mä sekoan ihan just nyt, kaikki mikä liittyy mieheen ärsyttää, työpaikka ärsyttää, mitään ei saa aikaiseksi ja paljon pitäis tehdä, väsyttää ihan hirveästi ja lopulta huomaan viikon verran oltuani ärsyynnyksissä sekoavani.
Silloin kun sekoan tapaan hypätä auton rattiin ja ajella pitkin maakuntia tuntikaupalla satoja kilometrejä ja kuunnella täysillä musiikkia.. yleensä itken ihan hysteerisenä autossa kaikkea ihme asiaa ja kun olen saanut itkettyä alkaa olo helpottamaan.
Huomaan että kun olen saanut hetken purkaa pahaa oloa ihan vain olemalla itseni kanssa ilman että tarvii kellekkään selittää miks on paha olo, olotila selkenee.
Kun nämä kohtaukset tulee olen ihan sumussa ja en ajattele mitään järkevästi, kotia palatessa olen kumminkin jo ihan oma itseni ja hävettää kun tuli miehelle tiuskittua ja lähdettyä sillälailla ovet paiskoen vaikka syy ei ollu miehessä/työpaikassa.
Luonteeltani olen erittäin kiltti ja tunnollinen, lapsia on yksi.