K
kateellinen
Vieras
Olen itse sellainen henkilö, etten käytännössä toivo kenellekään mitään hyvää, paitsi ihan läheisimmille ihmisille eli perheelleni ja läheisimmille sukulaisilleni ja ehkä yhdelle parhaalla ystävälleni. En tarkoita, että haluan jokaiselle muulle pelkkää huonoa, vaan sitä, että tulen heti kateelliseksi ja suutun, jos joku tämän "sisäpiirin" ulkopuolisista henkilöistä pääsee vaikkapa töihin tmv. Alan etsiä näistä tapahtumista heti jotain onnenpotkuja, porsaanreikiä ymv, joilla pyrin selittämään, etteivät henkilöt oikeasti ole ansainneet näitä hyviä asioita.
Mutta mikäli jollekin henkilölle tästä sisäpiirini ulkopuolelta tapahtuu jotain ikävää, erotaan, on ongelmia parisuhteessa, työelämässä jne, olen kyllä erittäin aktiivisesti heitä tukemassa ja koen olevani jollain tapaa hyväkin tässä. Minulle uskoudutaan paljon ja halutaan kuulla neuvojani jne. Olen myös itse vilpittömästi heidän tukenaan, mikäli tilanne on riittävän huono, jolloin osaan tuntea empatiaa. Mutta on myös tilanteita, jolloin pohjimmiltani olen tyytyväinen tapahtuneesta ikävästä tilanteesta, vaikka ulospäin näytänkin olevan heidän tukenaan.
Onko siis muita, joilla vilpitön empatia herää vasta, kun riittävän huonoa tapahtuu, mutta muuten ei olla pohjimmiltaan tukena ja apuna?
Mutta mikäli jollekin henkilölle tästä sisäpiirini ulkopuolelta tapahtuu jotain ikävää, erotaan, on ongelmia parisuhteessa, työelämässä jne, olen kyllä erittäin aktiivisesti heitä tukemassa ja koen olevani jollain tapaa hyväkin tässä. Minulle uskoudutaan paljon ja halutaan kuulla neuvojani jne. Olen myös itse vilpittömästi heidän tukenaan, mikäli tilanne on riittävän huono, jolloin osaan tuntea empatiaa. Mutta on myös tilanteita, jolloin pohjimmiltani olen tyytyväinen tapahtuneesta ikävästä tilanteesta, vaikka ulospäin näytänkin olevan heidän tukenaan.
Onko siis muita, joilla vilpitön empatia herää vasta, kun riittävän huonoa tapahtuu, mutta muuten ei olla pohjimmiltaan tukena ja apuna?