"vieras"
Tuttuja ajatuksia sulla, itsekin olen joskus joutunut kuuntelemaan toisten kysymyksiä, koska aion mennä töihin tai opiskelemaan. Puolet suunnilleen on ymmärtänyt asian, mutta vastaavasti loput sitten ei koskaan.
Olin kotiäitinä siihen asti, että vanhin lapseni täytti 4v, en mielestäni siis edes kovin pitkää aikaa. Mutta halusin olla kotona siihen asti, kun minusta tuntuu sille. En halunnut vaan laittaa lapsia päivähoitoon aikaisemmin, eikä minua kiinnostanut lähteä minnekään ja viihdyin tosi hyvin heidän kanssaan kotona.
Kotona ei ole ollut juurikaan kiire minnekään, huonosti nukkuvien lasten kanssa koin olevani onnellisessa asemassa, kun eitarvinnut kaiken hässäkän aikana heräillä kello viisi aamulla töihin, valmistella koko perhettä lähtökuntoon ja juosta päiväkodit läpi ennen töihin menoa ja palata sieltä iltapäivällä kiireessä laittamaan ruokia ja viihdyttämään lapsia.
Mä vaan halusin rauhoittaa sen pikkulapsiajan , pyhittää sen vaiheen elämästäni pelkästään lapsille iolman muuta stressiä. Tosi moni, joka itse on suunnilleen siirtynyt suoraan ensimmäisen vuoden jälkeen töihin tätä ihmettelikin. Aina sai kuulla, että mitä olen suunnitellut tulevaisuudelleni. Itse kun en ole mikään suunnittelijaluonne muutenkaan, vaan tapaan tehdä aina siten kuin hyvältä tuntuu. Elän hetkessä!
Juuri nyt minusta tuntuu, että tahdon taas opiskella, ja että kotiäitiysaika saa jäädä syksyllä taaksepäin. Katsotaan sitten opiskelujen jälkeen jos vielä tähän haluan palata ja tehdä lapsia. Mikä siinä on toisten mielestä niin ihmeellistä, että jotkut haluavat elää hetkessä ja olla onnellisia, tehdä niinkuin hyvältä tuntuu, eikä koe, että on mikään väkipakko käydä töissä jos ei oikeasti kiinnosta. Varmaan suurimmalle osalle tulee kuitenkin se aika kun kiinnostaa, kai tämän elämän jokainen saa viettää niinkuin parhaakseen katsoo.
Olin kotiäitinä siihen asti, että vanhin lapseni täytti 4v, en mielestäni siis edes kovin pitkää aikaa. Mutta halusin olla kotona siihen asti, kun minusta tuntuu sille. En halunnut vaan laittaa lapsia päivähoitoon aikaisemmin, eikä minua kiinnostanut lähteä minnekään ja viihdyin tosi hyvin heidän kanssaan kotona.
Kotona ei ole ollut juurikaan kiire minnekään, huonosti nukkuvien lasten kanssa koin olevani onnellisessa asemassa, kun eitarvinnut kaiken hässäkän aikana heräillä kello viisi aamulla töihin, valmistella koko perhettä lähtökuntoon ja juosta päiväkodit läpi ennen töihin menoa ja palata sieltä iltapäivällä kiireessä laittamaan ruokia ja viihdyttämään lapsia.
Mä vaan halusin rauhoittaa sen pikkulapsiajan , pyhittää sen vaiheen elämästäni pelkästään lapsille iolman muuta stressiä. Tosi moni, joka itse on suunnilleen siirtynyt suoraan ensimmäisen vuoden jälkeen töihin tätä ihmettelikin. Aina sai kuulla, että mitä olen suunnitellut tulevaisuudelleni. Itse kun en ole mikään suunnittelijaluonne muutenkaan, vaan tapaan tehdä aina siten kuin hyvältä tuntuu. Elän hetkessä!
Juuri nyt minusta tuntuu, että tahdon taas opiskella, ja että kotiäitiysaika saa jäädä syksyllä taaksepäin. Katsotaan sitten opiskelujen jälkeen jos vielä tähän haluan palata ja tehdä lapsia. Mikä siinä on toisten mielestä niin ihmeellistä, että jotkut haluavat elää hetkessä ja olla onnellisia, tehdä niinkuin hyvältä tuntuu, eikä koe, että on mikään väkipakko käydä töissä jos ei oikeasti kiinnosta. Varmaan suurimmalle osalle tulee kuitenkin se aika kun kiinnostaa, kai tämän elämän jokainen saa viettää niinkuin parhaakseen katsoo.