onko muita jotka eivät voi perheenä käydä mummolassa?

[Xylitoli]

Äitini syntynyt -29 on ollut ikänsä "luulosairas". Kolme vuotta sitten viety pakosti hoitoon. Nykyään pärjää kotonaan, lasteni mummolassa. Mieheni käynyt kahtena kesänä kylässä, itse olen käynyt neljä kertaa viimeisen vuoden aikana. Nyt juhannuksena olimme koko perhe ja ilmapiiri oli aivan kamala, äitini vihaa ja pelkää miestäni. Puhuu pahaa ja mumisee itsekseen heti kun en ole paikalla. Mikään apu ei kelpaa, jos jotain tekee saa haukut palkakseen.
Onko kellään muulla vastaavaa, haluaisin vaihtaa ajatuksia sellaisen henkilön kanssa joka on joutunut kokemaan samaa.
Vanhin poikani on kohta 6-vuotta ja alkaa jo aistia mummolan ilmapiiriä, sanoikin juhannuksena että "mummo ei ole tänään puhunut minulle mitään." Päätin että en mene enää käymään koska miehenikään ei ole tervetullut. Aiemmin oli kaksi vuotta etten käynyt kotonani, eikä mummo/äitini kertaakaan kysellyt mitä meille kuuluu!!!!

 

[kohtalotoveri]

Muistan kun kuopukseni oli vauva 5 vuotta sitten.Äitini oli silloin viety
vasten tahtoaan suljetulle osastolle hoitoon.Sinne minä vauvan kanssa
ajelin kerran viikossa,se oli meidän mummola.Äitini sairastaa skitso-
freniaa.ei hän koskaan ole voinut hoitaa lapsenlapsiaan,isäni taas kuoli
kun olin teini ikäinen.
Nykyään äitini on niin sekaisin ja iäkäs etten enään vie lapsia häntä
katsomaan koska lapset pelkäävät häntä.Olen usein ajatellut miten ihanaa
olisi jos lapsilla olisi mummola minne voisivat joskus mennä.Tai jos minulla olisi äiti jonka kanssa jutella lapsista.

Menen aina yksin äitiäni katsomaan ja juhlapyhät hän viettää meillä,
silloin sanon lapsille että mummo on vanha ja häntä pitää ymmärtää.
Mummo juttelee omiaan eikä ymmärrä mitä hänelle sanotaan.

 

[A-M]

Voi hyvänen aika, olen luullut tähän asti ettei kellään voi olla vaikeampaa äitiä kuin minulla. Ei meilläkään yhdessä vierailla mummilassa. Vanhin tyttäreni joskus siellä käy mutta viimekerran jälkeen sanoi et menee jonkunaikaa ennenkuin menee seuraavan kerran. Ite alan olla henkisesti siinä kunnossa et minunkin on hyvä harventaa kertoja.

 

[Xylitoli]

Itse olen meidän perheen nuorin -65, muita sisaruksia on kahdeksan, joista kaksi äitini ensimmäisestä avioliitosta. Äitini ensimmäinen mies ollut alkoholisti ja toisesta velipuolestani tuli myös alkoholisti kuoli -90 luvulla vähän yli 40-kymppisenä. Luulen että äitini mies-fobia on lähtöisin hänen nuoruudestaan tai lapsuudestaan. Siskoni ja yksi veli käyvät yleensä siis yksin äitini luona, vävyt eivät käy enää ollenkaan yö-kylässä, lukuun ottamatta minun perhettäni. Äitini lahjoitti isäni kuoleman jälkeen (-92) tilan puolille lapsistaan ja toisen puolen rantapaikasta toisille. Hänellä on asumisoikeus kotonaan niin kauan kuin elää mutta hän silti pelkää että hänet ajetaan siitä pois.
Äitini pärjää yksikseen ihan hyvin ja hänen lääkityksensä on aika kohdallaan, hoitaa maksut ja omat asiansa ihan ok. Ei vain siedä mies puolisia ihmisiä ja näyttää sen todella töykeästi. Hän ei juurikaan näe missään mitään hyvää, vaikka on uskovainen. Surullista, itse sain ensimmäisen lapsen 6-vuotta sitten 35-vuotiaana, isäni oli jo silloin kuollut. Olisin kaivannut ja kaipaan edelleen mummolta/äidiltäni "normaalia " äiti-tytär suhdetta.

 

[kohtalotoveri]

\

Itse olen meidän perheen nuorin -65, muita sisaruksia on kahdeksan, joista kaksi äitini ensimmäisestä avioliitosta. Äitini ensimmäinen mies ollut alkoholisti ja toisesta velipuolestani tuli myös alkoholisti kuoli -90 luvulla vähän yli 40-kymppisenä. Luulen että äitini mies-fobia on lähtöisin hänen nuoruudestaan tai lapsuudestaan. Siskoni ja yksi veli käyvät yleensä siis yksin äitini luona, vävyt eivät käy enää ollenkaan yö-kylässä, lukuun ottamatta minun perhettäni. Äitini lahjoitti isäni kuoleman jälkeen (-92) tilan puolille lapsistaan ja toisen puolen rantapaikasta toisille. Hänellä on asumisoikeus kotonaan niin kauan kuin elää mutta hän silti pelkää että hänet ajetaan siitä pois.
Äitini pärjää yksikseen ihan hyvin ja hänen lääkityksensä on aika kohdallaan, hoitaa maksut ja omat asiansa ihan ok. Ei vain siedä mies puolisia ihmisiä ja näyttää sen todella töykeästi. Hän ei juurikaan näe missään mitään hyvää, vaikka on uskovainen. Surullista, itse sain ensimmäisen lapsen 6-vuotta sitten 35-vuotiaana, isäni oli jo silloin kuollut. Olisin kaivannut ja kaipaan edelleen mummolta/äidiltäni "normaalia " äiti-tytär suhdetta.

Minä olen ajatellut asian aina niin ettei äiti voi käytökselleen mitään,ei
hän ole ilkeä vaan sairas.Lapsuuteni oli sellaista #&%?$!*ä sairaan äidin
kanssa että usein toivoin kuolevani pois.Olen kuitenkin pystynyt antamaan
äidilleni anteeksi.Myös siskoni sairastaa skitsofreniaa,hän käy meillä lähes
päivittäin.Olen selittänyt lapsille ettei mummoa saa unohtaa vaikka hän
on vanha ja sekava.Me olemme kaikki joskus vanhoja ja kaipaamme
seuraa.