Onko muita, joiden mielestä psyyken lievät sairaudet, kuten masennus, on nykyajan tuotetta?

Heh heh heh heh heh. Sä et varmaan oo koskaan ollukaan masentunut.

Aha. Ainakin aihetta olis ollu.

 

[QUOTE="vieras";22105356]Musta taas on outoa, jos esim. insestin uhri EI masennu.[/QUOTE]

Aha. Älä mulle kerro.....

 

Mielen sairauksia on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta olen vahvasti sitä mieltä että varsinkin teinien ja nuorten naisten keskuudessa on liian trendikästä olla vähän masentunut tai paniikkihäiriöinen ja oireita liioittelemalla saa todella helposti lääkkeitä mutta ei sitä keskusteluapua mitä oikeasti tarvittaisiin, oli sitten miten kova hätä tahansa.

Monet lääkärit on joko resurssien tai kiinnostuksen puutteessa ihan liian vastuuttomia antamaan melkeinpä kenelle tahansa tosta noin vain jotain nappeja, ilman että oikeasti tutkitaan ongelmaa ja yritetään auttaa ihmistä siitä yli, ei vain kestämään sen hetkinen tilanne jotta pystyy suorittamaan.

Eikä tämä kamala suoritusyhteiskunta ainakaan mielen onglmia yhtään vähennä, päinvastoin, ja koko ajan mennään huonompaan suuntaan. Eipä ihme että henkirikoksia ja itsemurhia jopa teinien keskuudessa on koko ajan enenevässä määrin : /

 

Siinä ei ole mitään kehumista, ettei ole todella vaikeissa elämäntilanteissa masentunut. Se on lähinnä epänormaalia ja huolestuttavaa. Silloin ei ehkä ole käsitellyt asioita.

 

Pistää vihaksi masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien vähättely ja kyseenalaistaminen. Läheiseni on pitkäaikaisen insestin uhri ja sairastaa sen seurauksena vakavaa masennusta. Psykiatrista osastohoitoa, terapiakäyntejä, lääkkeitä (joita ilman ei pysy kasassa), sähköhoitoa, itsetuhoisuutta, dissosiatiivisia oireita, erilaista psykoottista oireilua, univaikeuksia, ei pysty käymään koulua jne. Mutta tämä kaikki varmaan johtuukin vaan asenteesta ja on mielikuvituksen tuotetta? Ei lainkaan kauheuista kokemuksista, sen aiheuttamista traumoista ja vakavasta masennuksesta.

 

Masennus ei oo kovinkaan lievä sairaus; siinä voi mennä henki.
Ero nykyajan ja entisen välillä tuskin on sairastavuudessa vaan siinä, että asioista uskalletaan puhua. Ei munkaan isällä sen omien sanojen mukaan mitään ongelmia ole, mutta niin se vaan juo suruunsa. Peitteletkö sinäkin omia tunteitasi tuon masennuksen mollailun takana?

 

Tämä Kalevan artikkeli on vuodelta 2004, mutta linkitänpä sen nyt kuitenkin:

http://www.kaleva.fi/uutiset/tyoelaman-paine-lisaa-masennusta/418094

Artikkelissa todetaan mm. näin:

Mielenterveyshäiriöt eivät vastoin yleistä luuloa ole Suomessa lisääntyneet, tuore tutkimus kertoo. Kansanterveyslaitoksen laajan Terveys 2000 -projektin yhteydessä tehdystä tutkimuksesta käy ilmi, että suomalaisten mielenterveys ei ole 20 vuoden aikana huonontunut lainkaan.

"Tämän tästä julkisuudessa nostetaan esille ihmisten pahoinvointi. Mielikuva tästä ajasta on, että ihmiset ovat psyykkisesti romahduspisteessä. Tutkimuksen perusteella mielenterveyshäiriöiden määrä ei ole kuitenkaan kasvanut piiruakaan", kertoo projektissa erikoistutkijana toiminut psykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Sami Pirkola.

"Tietenkin voidaan kysyä, miksi niiden määrä ei ole yleisen terveydentilan kohentuessa vähentynyt, kuten monien muiden sairauksien kohdalla on käynyt."

 

[QUOTE="noh";22105452]Masennus ei oo kovinkaan lievä sairaus; siinä voi mennä henki.
Ero nykyajan ja entisen välillä tuskin on sairastavuudessa vaan siinä, että asioista uskalletaan puhua. Ei munkaan isällä sen omien sanojen mukaan mitään ongelmia ole, mutta niin se vaan juo suruunsa. Peitteletkö sinäkin omia tunteitasi tuon masennuksen mollailun takana?[/QUOTE]

Niin ja varmaan hoidoissa..ei niitä sähköshokkeja luultavasti ihan niin iisisti määrätä tänä päivänä masennukseen...onneksi.

 

[QUOTE="vieras";22105465]Tämä Kalevan artikkeli on vuodelta 2004, mutta linkitänpä sen nyt kuitenkin:

Ty

Artikkelissa todetaan mm. näin:

Mielenterveyshäiriöt eivät vastoin yleistä luuloa ole Suomessa lisääntyneet, tuore tutkimus kertoo. Kansanterveyslaitoksen laajan Terveys 2000 -projektin yhteydessä tehdystä tutkimuksesta käy ilmi, että suomalaisten mielenterveys ei ole 20 vuoden aikana huonontunut lainkaan.

"Tämän tästä julkisuudessa nostetaan esille ihmisten pahoinvointi. Mielikuva tästä ajasta on, että ihmiset ovat psyykkisesti romahduspisteessä. Tutkimuksen perusteella mielenterveyshäiriöiden määrä ei ole kuitenkaan kasvanut piiruakaan", kertoo projektissa erikoistutkijana toiminut psykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Sami Pirkola.

"Tietenkin voidaan kysyä, miksi niiden määrä ei ole yleisen terveydentilan kohentuessa vähentynyt, kuten monien muiden sairauksien kohdalla on käynyt."[/QUOTE]

Eli tästä voimme tehdä sen päätelmän, että ihmiset ovat olleet masentuneita yms. ennenkin, eikö.

 

Kyllä mä osittain uskon siihen, että nuo sairaudet ovat nykyajan tuotetta. On niitä ollut ennenkin, ihmiset ovat tehneet itsemurhia kautta aikojen, mutta niiden määrä on lisääntynyt. Harva länsimaalainen ihminen joutuu nykyisin taistelemaan eloonjäämisestään samalla tavalla kuin satoja tai tuhansia vuosia sitten joutuivat. Aikaisemmin myös lasten kohtalo määräytyi sen mukaan, jaksoivatko vanhemmat vai eivät. Yhteiskunta ei lapsista huolehtinut ja jos huolehtikin, niin lapselle äärimmäisen rankoissa olosuhteissa. Vanhempien oli siis paitsi taisteltava itsensä vuoksi, myös lastensa vuoksi.

Nykyaikaa on myös se, että nuo sairaudet osataan diagnosoida. Nykyaikaa on myös se, että meiltä vaaditaan muutakin kuin hengissä selviytymistä. Nykyaikaa on sekin, että kokemiemme tunteiden pitäisi olla vain positiivisia. Suru, tuska, ahdistus ja apeus pitää lääkitä tai terapioida pois. Se, mitä ennen pidettiin tiettyjen tapahtumien jälkeen täysin normaaleina asioina ihmiselle, onkin nykyisin poikkeavaa.

Nuo sairaudet eivät kuitenkaan ole keksittyjä, mielikuvitusta tai laiskuutta. Ne ovat totista totta ja rankkaa sellaista.

 

Jaa tässä olikin nykyaika vain just tätä aikaa ja menneisyys 20 vuotta sitten ... mä ajattelin menneisyyden satojen tai tuhansien vuosien päähän

 

Kyllä mä osittain uskon siihen, että nuo sairaudet ovat nykyajan tuotetta. On niitä ollut ennenkin, ihmiset ovat tehneet itsemurhia kautta aikojen, mutta niiden määrä on lisääntynyt. Harva länsimaalainen ihminen joutuu nykyisin taistelemaan eloonjäämisestään samalla tavalla kuin satoja tai tuhansia vuosia sitten joutuivat. Aikaisemmin myös lasten kohtalo määräytyi sen mukaan, jaksoivatko vanhemmat vai eivät. Yhteiskunta ei lapsista huolehtinut ja jos huolehtikin, niin lapselle äärimmäisen rankoissa olosuhteissa. Vanhempien oli siis paitsi taisteltava itsensä vuoksi, myös lastensa vuoksi.

Nykyaikaa on myös se, että nuo sairaudet osataan diagnosoida. Nykyaikaa on myös se, että meiltä vaaditaan muutakin kuin hengissä selviytymistä. Nykyaikaa on sekin, että kokemiemme tunteiden pitäisi olla vain positiivisia. Suru, tuska, ahdistus ja apeus pitää lääkitä tai terapioida pois. Se, mitä ennen pidettiin tiettyjen tapahtumien jälkeen täysin normaaleina asioina ihmiselle, onkin nykyisin poikkeavaa.

Nuo sairaudet eivät kuitenkaan ole keksittyjä, mielikuvitusta tai laiskuutta. Ne ovat totista totta ja rankkaa sellaista.

Totta kai traumaattisten tilanteiden jälkeen on normaalia tuntea tuskaa, surua, ahdistusta jne, ei sitä nykyäänkään pidetä epänormaalina. Päinvastoin, on epänormaalia jos ihminen reagoisi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei ne terapiat ja lääkkeet muuta tätä tosiasiaa. Oletko siis sitä mieltä, että lääkkeet ja terapia on jotenkin huono asia eikä niitä tarvita? Terapiahan on nimenomaan hyvä paikka käsitellä asioita. Kaikki eivät myöskään parane/selviä ilman lääkkeitä. Kerroin tuossa jo aiemmin läheisestäni, insestin uhrista. Hän ei todellakaan selviä ilman lääkkeitä. Jos lääkkeiden vaikutus kestää kauan, ahdistus kasvaa niin suureksi, että hän tuntee päänsä räjähtävän, tulee itsetuhoiseksi jne. Eli ei yksinkertaisesti pysy kasassa. En siis väittäisi lääkkeitä turhiksi.

 

Ehkä niitä vois olla nykyään enempi ku joskus ennen. Juurettomuudestako johtuvaa...kaikki on niin irtonaista, ja vaikka toisaalta saa olla oma itsensä, ni silti on joissain asioissa painostusta olla tietynlainen ja elää elämänsä tiettyjen rajojen mukaan. Ja täytyy olla niin hemmetin itsenäinen kaikessa... Ja kuinka paljon sitten vaikuttaa teollinen ruoka...syödään vaan maha täyteen "ruokaa", nälkä pois, ilman että saadaan siitä kunnolla mitään ravitsevaa.

 

Mä sairastan maanis-depressiota. Onko sekin susta lieväsairaus? Ja olen ollut todella masentunut, niin etten pshimpina aikoina pystynyt huolehtimaan syömisistäni, taistelin jatkuvasti sitä vastaan, eten tappaisi itseäni.

 

En tajunnut aiemmin, miten paljon insesti ym. voi ihmistä vaurioittaa. Nyt olen seurannut läheltä läheiseni oireita ja sitä, miten iso työ on edes pysyä kasassa. Välillä mikään ei tunnu miltään, on voimakasta ahdistusta, suurta häpeän tunnetta, pelkoja, väsymystä, takaumia, dissosiatiivista/muuta psykoottista oireilua, paniikkikohtauksia, itsetuhoista käyttäytymistä jne. Edes sähköhoito, terapia, lääkkeet ym. eivät ole riittävästi auttaneet. Miten ihmeessä joku voi edes kuvitella, että tämä ihminen selviäisi hengissä ilman lääkkeitä, hoitoja ja terapiaa, kun jo niidenkin avulla elämä on yhtä taistelua ja selviytymistä?

 

Jospa ap tulisi sitten keskustelemaan asiasta uudelleen kun on ottanut selvää faktoista.

 

[QUOTE="vieras";22105557]Totta kai traumaattisten tilanteiden jälkeen on normaalia tuntea tuskaa, surua, ahdistusta jne, ei sitä nykyäänkään pidetä epänormaalina. Päinvastoin, on epänormaalia jos ihminen reagoisi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei ne terapiat ja lääkkeet muuta tätä tosiasiaa. Oletko siis sitä mieltä, että lääkkeet ja terapia on jotenkin huono asia eikä niitä tarvita? Terapiahan on nimenomaan hyvä paikka käsitellä asioita. Kaikki eivät myöskään parane/selviä ilman lääkkeitä. Kerroin tuossa jo aiemmin läheisestäni, insestin uhrista. Hän ei todellakaan selviä ilman lääkkeitä. Jos lääkkeiden vaikutus kestää kauan, ahdistus kasvaa niin suureksi, että hän tuntee päänsä räjähtävän, tulee itsetuhoiseksi jne. Eli ei yksinkertaisesti pysy kasassa. En siis väittäisi lääkkeitä turhiksi.[/QUOTE]
En ole sitä mieltä, että lääkkeet ja terapiat olisivat huono asia, päinvastoin. Mutta ne ovat sitä nykyaikaa. Jos sulta 500 vuotta sitten kuoli puoliso, niin et sä lääkärille silloin mennyt.

 

[QUOTE="vieras";22105582]En tajunnut aiemmin, miten paljon insesti ym. voi ihmistä vaurioittaa. Nyt olen seurannut läheltä läheiseni oireita ja sitä, miten iso työ on edes pysyä kasassa. Välillä mikään ei tunnu miltään, on voimakasta ahdistusta, suurta häpeän tunnetta, pelkoja, väsymystä, takaumia, dissosiatiivista/muuta psykoottista oireilua, paniikkikohtauksia, itsetuhoista käyttäytymistä jne. Edes sähköhoito, terapia, lääkkeet ym. eivät ole riittävästi auttaneet. Miten ihmeessä joku voi edes kuvitella, että tämä ihminen selviäisi hengissä ilman lääkkeitä, hoitoja ja terapiaa, kun jo niidenkin avulla elämä on yhtä taistelua ja selviytymistä?[/QUOTE]

Lisään vielä, että esim. sähköhoito tuli kuvaan vasta, kun vakava masennus oli niin vaikea, että itsemurhariski oli suuri. Eli tämä oirehdinta ei johdu lääkkeistä ym. vaan alkoi jo sitä ennen. Terapia, lääkkeet ja muu apu on auttanut sen verran, että tämä ihminen kykenee edes ajoittain tuntemaan iloa ja oireet ovat lieventyneet, kykenee nukkumaan ja syömään, keskittymään harrastuksiinsa, mieli pysyy jotenkin kasassa jne.

 

Itsemurhia olisi roimasti enemmän, jos masennusta ym. ei tunnustettaisi ja hoidettaisi.

 

itse olen kokenut kaikkia tässä ketjussa mainittuja asioita, ja vielä montaa muuta.
Itse silti olen vastuussa itsestäni. Oli toki aikoja,jolloin en syönyt, kuihduin ja olin muutenkin "kuollut".
Mutta ei se minua oikeuta vaipumaan masennukseen, on otettava elämän phjat omiin käsiinsä, jos en olisi niin tehnyt, olisin aikoja sitten kuollut.
Pahoja asioita vaan sattuu, ei auta ruikuttaa

 

Mistä mahtaa johtua, että osa esim. seksuaalisen väkivallan uhreista masentuu ja osa ei? Tuskin siitä koskaan ilman mitään traumoja ja oireita selviää, mutta kaikki eivät syystä tai toisesta sairastu mielenterveyden häiriöihin.

 

[QUOTE="vieras";22105608]Mistä mahtaa johtua, että osa esim. seksuaalisen väkivallan uhreista masentuu ja osa ei? Tuskin siitä koskaan ilman mitään traumoja ja oireita selviää, mutta kaikki eivät syystä tai toisesta sairastu mielenterveyden häiriöihin.[/QUOTE]
Ihmiset on erilaisia. Ei kaikki saa keuhkosyöpääkään, vaikka tupakoisivat vuosikymmeniä. Ja joku taas saa, vaikkei olisi eläissään polttanut yhtäkään tupakkaa.

 

itse olen kokenut kaikkia tässä ketjussa mainittuja asioita, ja vielä montaa muuta.
Itse silti olen vastuussa itsestäni. Oli toki aikoja,jolloin en syönyt, kuihduin ja olin muutenkin "kuollut".
Mutta ei se minua oikeuta vaipumaan masennukseen, on otettava elämän phjat omiin käsiinsä, jos en olisi niin tehnyt, olisin aikoja sitten kuollut.
Pahoja asioita vaan sattuu, ei auta ruikuttaa

Mistä tiedät, sairastitko masennusta vai et? Jos et kerran hakenut siihen apua. Ehkä sairastit sitä tietämättäsi. Miten ihmeessä alaikäinen nuori, vuosia kestäneen raa'an insestin uhri kykenee estämään masennukseen vaipumisen? Vakavaa masennusta EI voi tietoisesti estää, koska se on myös aivojen toimintahäiriö. Kyllä tämä läheisenikin yritti aluksi sinnitellä ja oli ulospäin ihan normaali, kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta puolen vuoden jälkeen kaikki levisi käsiin ja seurasi kahden vuoden sairaalajakso. En siis suosittele "sinnittelemään".

 

[QUOTE="vieras";22105608]Mistä mahtaa johtua, että osa esim. seksuaalisen väkivallan uhreista masentuu ja osa ei? Tuskin siitä koskaan ilman mitään traumoja ja oireita selviää, mutta kaikki eivät syystä tai toisesta sairastu mielenterveyden häiriöihin.[/QUOTE]

Mulla on mm. lapset. Olen niitä halunnut ja saanut, ei silloin auta ruikuttaa omaa menneisyyttään. Eikä meneillään olevaa. Pitää yrittää selvitä kaikin voimin, ja myös nauttia elämästä.
Olen sen oivaltanut, että itse olen saanut elämän lahjaksi, ei sitä kukaan mulkero voi multa viedä, ei iloa siitä. Muuta voivat tehdä paljon mun elämän kurjistamiseksi, mutta itse voin tehdä vielä enemmän sen parantamiseksi, Hähää

 

Tuo, ettei syö mitään jne, viittaa kyllä juurikin masennukseen ja/tai syömishäiriöön. Minunkin läheiseni sairastui kaiken muun ohella myös siihen. Se, ettei hae apua, ei tarkoita, että mielenterveys olisi kunnossa. Asiat täytyy tavalla tai toisella käsitellä ja ongelmiin hakea apua. Ei siinä ole mitään pahaa.