T
Töihin? palannut
Vieras
Ovatko muut äidit joutuneet työpaikalla kohtaamaan saman? Itse olen ollut nyt pari kuukautta vuoden hoitovapaan jälkeen töissä, ja olen saanut osakseni tosi karseaa kohtelua esimieheltäni. Sijaiseni määräaikaista sopimusta on jatkettu pitkälle, vaikka paluuni oli tiedossa hyvissä ajoin. Olen saanut tehdä lähinnä juoksutytön hommia. Esimieheni delegoi entisiä töitäni edelleen sijaiselleni, eikä keskustele kanssani tulevasta roolistani yrityksessä. Olen yrittänyt rakentavasti keskustella töitteni järjestelystä ja ilmaissut kiinnostukseni laajentaa työnkuvaani, mutta esimieheni ei kuuntele. Työpaikalla on muuutenkin ilmapiiri huonontunut kovasti. Ihmiset kyräilevät ja vetäytyvät huoneisiinsa, enää ei jutella, ei käydä kahvilla. Monet ovat lähteneet tai saaneet potkut.
Olen miettinyt työpaikan vaihtoa, alan vaihtoa, kaikkea. En aio tehdä enää enempää lapsia, joten nyt olisi työelämän vuoro. Koulutuksellani on kuitenkin vaikea löytää työtä omalta paikkakunnaltani, ehkä muualtakin Suomesta. En kaipaa kommentteja, että olisit valinnut eri alan, ette uskokaan kuinka paljon olen soimannut itseäni väärästä alanvalinnasta. Opiskelemaan on korkea kynnys lähteä jo perheen elämisenkin kannalta, ja se olisi jo kolmas tutkinto minulle. Miehenikin alalla näyttää nyt epävarmalta.
Onko kohtalotovereita ja kuinka olette selvinneet? Asia kiinnostaa minua yhteiskunnallisestikin: millaista äidin on palata hoitovapaan jälkeen töihin? Kuinka moni uskaltaa ruveta "rettelöimään" ja peräämään oikeuksiaan palata samaan tai vastaavaan työhön, kun vaihtoehtona saattaa olla hankalan ihmisen maine työnantajien keskuudessa? Kuinka moni vain nieleksii kyyneleitä ja koettaa hankkiutua uuteen työpaikkaan?
Olen miettinyt työpaikan vaihtoa, alan vaihtoa, kaikkea. En aio tehdä enää enempää lapsia, joten nyt olisi työelämän vuoro. Koulutuksellani on kuitenkin vaikea löytää työtä omalta paikkakunnaltani, ehkä muualtakin Suomesta. En kaipaa kommentteja, että olisit valinnut eri alan, ette uskokaan kuinka paljon olen soimannut itseäni väärästä alanvalinnasta. Opiskelemaan on korkea kynnys lähteä jo perheen elämisenkin kannalta, ja se olisi jo kolmas tutkinto minulle. Miehenikin alalla näyttää nyt epävarmalta.
Onko kohtalotovereita ja kuinka olette selvinneet? Asia kiinnostaa minua yhteiskunnallisestikin: millaista äidin on palata hoitovapaan jälkeen töihin? Kuinka moni uskaltaa ruveta "rettelöimään" ja peräämään oikeuksiaan palata samaan tai vastaavaan työhön, kun vaihtoehtona saattaa olla hankalan ihmisen maine työnantajien keskuudessa? Kuinka moni vain nieleksii kyyneleitä ja koettaa hankkiutua uuteen työpaikkaan?