I
ihmettelen...
Vieras
...jättää tapaamasta lasta? Mulle on nimittäin käynyt niin että sydämeni särkyy kohta kun yritän vastailla poikani (5v) kysymyksiin, millon iskä tulee?
Exäni siis jätti minut jo raskausaikana, ei halunnut lasta. Lastenvalvojan avulla saimme nimet papereihin mutta hän oli ulkomailla siihen asti kun poikamme oli 3,5v. Silloin hän otti yhteyttä ja sanoi että haluaisi tulla poikamme elämään jos annan luvan. Annoin ja kaikki meni loistavasti, tapasivat joka toinen v-loppu ja välillä arkenakin, lisäksi oli lomia joille isä otti poikamme mukaan. Poikani oli aivan innoissaan.
Nyt viime kesänä isän kuvioihin astui uusi tyttöystävä, joka ei ilmeisestikään pidä lapsista. Hän on alkanut puhumaan exälleni ettei ole reilua että poikamme viettää öitä isänsä luona joka toinen v-loppu koska se ei ole lapsen koti. Silloin exä ilmoitti että jatkossa olisi reilumpaa lastamme kohtaan ettei ole öitä. No sen ilmoituksen jälkeen poikamme on ollut yhden lauantaipäivän isänsä kanssa, tuolloinkin oikeastaan muutaman tunnin ja he olivat poikani serkun luona. Joka viikonloppu on tullut kaikenlaista selitystä että on kipeä ja on töitä, vaikka fb:sta näen että edellinen ilta ollaan oltu uuden bilemisun kans baarissa. Siis nyt on marraskuu ja isä on nähnyt viimeksi poikaamme elokuussa! Eilen sanoin että isä on lähtenyt vähäksi aikaa ulkomaille töihin kun en enää keksi muuta vastausta pojan kysymyksiin. Sydämeni särkyy!
Exäni ei vastaa viesteihini eikä puheluihin, ei soita takaisin. Mä niin vihaan itseäni että päästin hänet sekoittamaan poikamme elämän jos hän nyt meinaa vaan häipyä! Tai sitten kun tämä bilesuhde on ohi, jos meinaa taas muina miehinä tulla takaisin!
Lisäksi poikamme kaipaa serkkujaan ja muita sukulaisia, mietin että uskaltaisinko ottaa heihin yhteyttä että poikamme voisi tavata edes heitä. En vaan tiedä mitä exäni siihen tuumaisi, hänen vanhemmat joutuivat tapaamaan meitä silloinkin salaa kun exäni ei halunnu olla meidän kanssa tekemisissä, hän on todella tempperamenttinen luonne ja suuttuu perheellensäkin helposti.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Miten tilanne ratkesi? Mitä te sanoisitte 5-vuotiaalle joka odottaa koska isi tulee ja vie hoploppiin yms.?