Onko mieheni mustasukkaisuus "oikeutettua"?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pikku nainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hyviä kommentteja tuosta oikeutuksesta.
mies2 kirjoittaa asiaa juuri siitä mitä toiselle ei saa tehdä jos kerran ollaan parisuhteessa, pahaa oloa.
Mitä sitten ihminen kestää, kuinka paljon voi olla pahaa oloa että jotain vakavampaa alkaa tapahtua? Sitä jokaisen meistä pitää miettiä, lähteäkö hakemaan rajaa rakkaan elämänkumppanin sietokyvystä.
Miksi olla suhteessa, "kiusata" toista jos tietää toiminnan satuttavan?

Toinen asia tietysti on jos toinen ei välitä, ei loukkaannu tuollaisesta.
Mutta se on satavarmaa että kerran kun tuossa tilanteessa pettyy, ei voi luottaa kovinkaan helposti uusissakaan suhteissa.
Eli jos kerran ollaan suhteessa niin tähkäämme toisillemme vain hyvää, siinä on työsarkaa aivan riittävästi, aivan jokaiselle.
 
Kuinka minä en saanut lainkaan tuollaista käsitystä tästä ystäväsuhteesta, kuin Mies2? En minkäänmoista "varmistelua"?

Ehkä siksi, että minulla itselläni on ollut ja tulee olemaan läpi elämäni ystäviä myös vastakkaisesta sukupuolesta. He ovat rikkaus, heidän avullaan olen oppinut ymmärtämään asioita paljon laajemmin, kuin omasta suppeasta naisen näkökulmastani.

Puolisoni on ihan taatusi hyötynyt siitä, koska osaan mukautua miesten ajatus- ja arvomaailmaan silloinkin, kun se ei minulle naisena sovi päähän. Osaan suhteuttaa asioita, enkä ole lainkaan niin herkkä loukkaantuilemaan esimerkiksi, kuin olisin ilman noita miesystävien kanssa käytyjä valaisevia keskusteluja. Toivon totisesti, että he ovat ansioistani viisastuneet naisen näkökulmasta yhtä paljon kuin minä miehen näkökulmasta!

Omilla pojillani on myös naisystäviä, nuoruudessa jo saatuja kavereita, eikä heillä koskaan ole ollut mitään romanttista. He kävivät meilläkin, joten varsin hyvin olen perillä niiden suhteitten luonteesta. Elämä vie ketä minnekin, mutta aina joskus pidetään yhteyttä ja päivitetään kuulumiset.

Noista ystävyyksistä ei pidä olla mustasukkainen, päin vastoin, ne ovat avartaneet kumppaniemme ajatusmaailmaa.
 
Näissä asioissa pitää löytää sopu ja yhteinen sävel.
Itse olen opiskellut aikanaan naisena miesvaltaisella alalla ja mies taas naisvaltaisella alalla. Ennen tapaamistamme kummallakin on ollut paljon vastakkaista sukupuolta olevia kavereita, joiden kanssa on tehty kaikkea, mitä samaa sukupuoltakin olevien kavereiden kanssa tehdään, mutta mistään suhteesta tai flirttailusta ei ole koskaan ollut kyse. Niinpä on ollut luonnollista, että kummallakin on ollut paljon kavereita. Meillä kuitenkin nämä kaikki kaverit on esitelty toisillemme ja tunnemme kumpikin kummankin kaverit, myös kaikki vastakkaista sukupuolta olevat. Monista on tullut yhteisiä ystäviä. Esim. mies, joka alkujaan on ollut minun hyvä opiskeluaikainen ystävä, on nyt myös mieheni ystävä ja viime aikoina he ovat olleet keskenään paljon tekemisissä. Minä taas olen ystävystynyt tämän kaverin vaimon kanssa, eli asiaan ei liity kenenkään puolelta mitään salailua tms.
Ihan suhteemme alussa olin ehkä hieman mustasukkainen jostain mieheni ystävästä, mutta kun tapasin hänet, tajusin, että hän ei todellakaan ole mieheni tyyppiä muuta kuin kaverina. En siis tarkoita ulkonäköön liittyviä asioita, vaan ihan luonne kysymyksiä. Siihen loppui mustasukkaisuus.
Mieheni voi käydä vanhan naispuolisen kaverin kanssa vaikkapa kahvilla, en näe siinä mitään pahaa. Jos tapaaminen sattuu niin, että aika sopii minullekin, menemme todennäköisesti kaikki yhdessä kahville.

Jos miehelläni olisi naispuolisia kavereita, joita minä en tuntisi lainkaan, ja joita hän ei edes minulle haluaisi esitellä, olisin varmasti mustasukkainen ja närkästynyt. Ja jos kokisin, että nämä hänen "naisystävänsä" olisivat pois meidän yhteisestä ajasta, riitä olisi varmasti pystyssä.

Näin meillä. Kuten sanoin, jokaisen on oman kumppaninsa kanssa löydettävä yhteinen sävel näissä asioissa niin, että kummankin on hyvä olla.
 
Kuinka minä en saanut lainkaan tuollaista käsitystä tästä ystäväsuhteesta, kuin Mies2? En minkäänmoista "varmistelua"?

Ehkä siksi, että minulla itselläni on ollut ja tulee olemaan läpi elämäni ystäviä myös vastakkaisesta sukupuolesta. He ovat rikkaus, heidän avullaan olen oppinut ymmärtämään asioita paljon laajemmin, kuin omasta suppeasta naisen näkökulmastani.

Puolisoni on ihan taatusi hyötynyt siitä, koska osaan mukautua miesten ajatus- ja arvomaailmaan silloinkin, kun se ei minulle naisena sovi päähän. Osaan suhteuttaa asioita, enkä ole lainkaan niin herkkä loukkaantuilemaan esimerkiksi, kuin olisin ilman noita miesystävien kanssa käytyjä valaisevia keskusteluja. Toivon totisesti, että he ovat ansioistani viisastuneet naisen näkökulmasta yhtä paljon kuin minä miehen näkökulmasta!

Omilla pojillani on myös naisystäviä, nuoruudessa jo saatuja kavereita, eikä heillä koskaan ole ollut mitään romanttista. He kävivät meilläkin, joten varsin hyvin olen perillä niiden suhteitten luonteesta. Elämä vie ketä minnekin, mutta aina joskus pidetään yhteyttä ja päivitetään kuulumiset.

Noista ystävyyksistä ei pidä olla mustasukkainen, päin vastoin, ne ovat avartaneet kumppaniemme ajatusmaailmaa.
 
Näkyy olevan ruuhkaa linjoilla..
Hyviä näkökantoja, mutta.... aiheetonta mustasukkaisuutta ei pidä päästää valtaan. Tavalla tai toisella miehensä kanssa pitää saada asia käsiteltyä niin, että mustis itse herää huomaamaan oman suhtautumisensa vääristymisen. Joku syy siihen on ja se syy pitäisi löytää sekä korjata. Jos syy on siinä, että yhteistä aikaa ei ole tarpeeksi, se täytyy muuttaa? Sitä paitsi, vaikka ei olisi mustasukkaisuutta kuvioissa, yhteistä aikaa ja tekemistä pitää olla, muutoin loppuu mielenkiinto koko suhteeseen, vieraannuttaja on työ eikä toiset ihmissuhteet.

Jollei perussyytä saada esiin, mikään ei muutu parempaan vaan sillä on taipumus paheta. Mustasukkaisuus on paha sairaus, sanon sen kokemuksen tuomalla rintaäänellä. Siihen ei auta mitkään järkisyyt, ei totuus, viattomuus eikä edes se, että sulkeutuu neljän seinän sisään, jos sen päästää valloilleen. Se hiipii pikkuhiljaa paheten ja laajeten, kun yksi epäilty saadaan käsiteltyä, tulee toinen tai uusi aihe. Jos siihen mukautuu ja alistuu, se ei pysähdy. Siitä tulee ikäänkuin oikeutettu tunne toisen mielestä.
 
asenne tällä Rutinofilla !!!
Kun hän kerran sanoo, että mustasukkaisinen ei saa olla, niin se pätee. Jos toinen kuitenkin, Rutinofin ohjeista huolimatta, on mustasukkainen, niin hän sairas ja hänet täytyy pakottaa parantumaan. Onhan Rutinoffin sanojen takana kokenut rintaääni.
Pienenpienen askeleen oikeaan suuntaan Rutinof ottaa sanoessaaan, että jos nyt sitten kuitenkin on mustista ilmassa, niin sen syy täytyy löytää, hyvähyvä.
Mutta sitten taas lentää lokaa mustiksen niskaan, koska mustis on vääristynyt.

Mistäpä me tiedämme, mikä syy APn miehellä on olla mustasukkainen ? Onko syytä edes haluttu etsiä ? Onko "oikeutuksen" hakeminen ohittanut syyn katsominen, tai edes tunnustamisen ?

Yhteenvetona mustasukkaisuus on sairaus, joka pitää kitkeä pois vaikka väkisin, syistä riippumatta.

Ohjeeni on edelleen, että jätä se mustis mies ja lähde ystävän kelkkaan, kun et siitä erossakaan voi olla. Itsekkyys on ainoaa oikeaa rakkautta.
 
Tästä tuli mieleen eräs vanha, pitkä ketju, jossa melko tuore aviomies purki tuntojaan vaimonsa tanssiharrastuksen takia. Jo parin viestin jälkeen oli suurimmalle osalle lukijoista päivän selvää, että vaimo tekee muutakin kuin vain tanssii tämän "me olemme vain kavereita" tanssipartnerin kanssa. Loppupeleissä (ketju oli myös ajallisesti pitkä) pari erosi.

Eli, sanoisin, että jos aihetta epäilyyn ei ole, niin luottaisin puolisooni ja hänen ystävyyteensä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Sokea ei kuitenkaan kannata olla, toisaalta kyttääminenkin tuntuu ikävältä.

Itselläni on muutama miespuolinen ystävä, joista pari todella läheistä ja luotettavaa, jotka eivät koskaan ole millään muotoa osoittaneet muuta kuin puhdasta ystävyyttä. Muutama taas sellaisia, jotka kyllä ajoittain muutakin haluaisivat, eli minä joudun kantamaan vastuun tästä moraalipuolesta -miehen liha on niin heikko:-)

Kaikki suhteet ovat tapauskohtaisia, eikä mielestäni voi yleistää niin, että jos joku on joskus pettänyt "ystävän" kanssa, niin se automaattisesti tapahtuu kaikille.

Ap:n kannattaisi puhua miehensä kanssa siitä, että onko jotain erityistä tapahtunut kun mustasukkaisuus astui kuvaan mukaan, esim. jonkinasteinen väärinkäsitys. Vai onko tämä miehen huonoa omatuntoa siitä kun hän itse ei ehdi olemaan puolisonsa kanssa niin paljon kuin pitäisi. Kolmas, ikävämpi vaihtoehto on, että miehen ylityöt ovat sen luontoisia, että ne aiheuttavat huonoa omaatuntoa joka purkautuu oppikirjojen mukaisesti hyökkäyksellä -joka on aina se "paras"puolustus.
 
Oletko tuli kertonut myös mihellesi että joudut näissä ystävyyssuhteissasi olemaan se moraalinen kannattelija, koska miehen liha on niin heikko?

Ja suotko omalle miehellesi vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä? Onko oman miehesi liha heikko?

Voiko myös naisen liha oll heikko?
 
Juu, kyllä olen asiasta puhunut. Tämä "lihan heikkous" ajoittui hetkiin, joilloin minä ja ystäväni olemme olleet molemmat sinkkuja, eli mies tai miehet eivät ole yrittäneet mitään tietäessään minun seurustelevan.

Miesystävälläni on naispuolisia kavereita etenkin harrastuspiirissänsä ja toki heidät hyväksyn, sekä luotan mieheni moraaliin samoin kuin omaanikin.

Naisen liha voi yhtälailla olla heikko, ihmisiähän me kaikki ollaan. Itseni tuntien tiedän, että housut voi pitää jalassa, vaikka vastakkainen sukupuoli joskus herättelisi tunteita tuolla saralla -etenkin kun takana on pitkä liitto ja arki astunut jo kuvioihin. En usko olevani ainoa, joten luotan edelleen ihmisiin ja miehiin kunnes toisin todistetaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuo on ihan:
Eli en luota mieheeni, koska hän on mies. Enkä luota miespuolisiin ystäviini. Luotan itseeni.

Keskustelun alussa joku totesi oheisen. "Luotan itseeni" -kommentissa paljon viisautta. Itse on kategorisesti halua olla luottamatta miehiin/naisiin, mielestäni peruslähtökohdan pitäisi kuitenkin olla luottamus.
 
Ja se on kyll kumma että pitää miehen olla mustis sellasille kavereille mitä on tuntenu monia vuosia ennenku on tavannu nykyisen, meillä on näin.
oon yrittäny miehelle puhuu järkee et jos ollaan jätkän kans kaveria oltu jo kymmenen vuotta ni eiköhän siinä ajas olis kerinny sänkyyn hyppään jos on sikseen,
miksi odottaa monia vuosia ja varsinki sit ku seurustelee et sit hyppäis sänkyyn???
no mä oon kyll ehdoton siinä et kaverit kaverina ja mies miehenä eikä muuta!!
 
tässä ap:n tilanteessa se että miehen mustasukkaisuus kaveria kohtaan on alkanut samoihin aikoihin kuin näiden kahden miehen keskinäinen kaveruus on lopahtanut.

Ap ei tiedä miksi miesten kaveruus loppui.

Käy mielessä, että ehkä miesten välillä on tapahtunut jotain, joka aiheuttaa sen, että ap:n mies ei enää luota tähän kaveriin. Kyseessä ei olisikaan aiheeton mustasukkaisuus, vaan epäluottamus tätä kaveria kohtaan.

Asiasta kannattaisi ehkä keskustella?
 
Alkuperäinen kirjoittaja panacea:
tässä ap:n tilanteessa se että miehen mustasukkaisuus kaveria kohtaan on alkanut samoihin aikoihin kuin näiden kahden miehen keskinäinen kaveruus on lopahtanut.

Ap ei tiedä miksi miesten kaveruus loppui.

Käy mielessä, että ehkä miesten välillä on tapahtunut jotain, joka aiheuttaa sen, että ap:n mies ei enää luota tähän kaveriin. Kyseessä ei olisikaan aiheeton mustasukkaisuus, vaan epäluottamus tätä kaveria kohtaan.

Asiasta kannattaisi ehkä keskustella?

Jotain on voinut tapahtua. Onko mies huomannut jotain sellaista tämän "mieskaverin" käytöksessä, jota ap. itse ei ole? Minulla on yksi miespuolinen kaveri, jota kohtaan en ole koskaan tuntenut mitään. Ei hänkään minun mielestäni minua kohtaan. Mutta avomieheni sanoi kerran, että tämä (olkoon vaikka Kalle) Kalle on ihastunut sinuun. Naureskelin silloin, ja vakuutin, että no ei varmasti ole! Joitain kuukausia myöhemmin huomasin yllätyksekseni, että onpas. Olin todella pettynyt. Sitäkö se kaveruus olikin ollut?

Nykyään en näe Kallea kovinkaan usein. Vaikka en usko että hänellä on enää mitään tunteita minua kohtaan, en halua herättää avomiehessäni turhaa pahaa mieltä. Tilanne on siinä mielessä kinkkinen, että joskus olisi kiva tavata Kalle, mutta onhan avomieheni tunteineen minulle tärkeämpi.
 
Tuli oikeastaan jatkoi siitä,mihin minä jäin. Käsitteli samoja asioita, eli syy pitäisi löytää, miksi oman miehen suhtautuminen muuttui.

Kokemuksesta: On todella pitkäaikainen omakohtainen kokemus siitä, miten mustasukkaisuus pilaa koko perheen elämän. Se on kuin paha tauti, joka leviää hallitsemattomasti. Mustiksen mielessä ne asiat ovat totta, eikä siinä auta mitkään tosiasiat eikä todisteet. Se on keino hallita toista, ottaa valta itselle kokonaan. Paha valta.

Siksi syyn löytäminen on niin tärkeää, jotta siihen pääsee käsiksi. Useimmiten se on mustasukkaisen omassa käytöksessä, ajatuksissa tai jossakin tapahtumassa, ehkä väärinkäsityksessäkin, mutta sellaisessa tapauksessa minä uskon hyvällä itsetunnolla varustetun ihmisen osaavan ottaa asian esille itse. Jostakin syystä syyllisyyttä tai alemmuudentunnetta poteva ihminen kääntää sen epäluuloksi kumppaniin tai toiseen ihmiseen.

Kun syytä päästään käsittelemään, mustasukkaisuudesta on mahdollista päästä eroon, eikä se jää rajoittamaan kummankaan elämää.
 
ap:
Minulla saa olla miespuolisia ystäviä.
puoliso:
Sinulla ei saa olla miespuolisia ystäviä.

Ja mikä olikaan ap:n ja puolisonsa ikä. Kysymyksessä on halu hallita, kummallakin.
Ei ole kovin rakentavaa, jos ei luottamusta ja yhteistä säveltä löydy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
ap:
Minulla saa olla miespuolisia ystäviä.
puoliso:
Sinulla ei saa olla miespuolisia ystäviä.

Ja mikä olikaan ap:n ja puolisonsa ikä. Kysymyksessä on halu hallita, kummallakin.
Ei ole kovin rakentavaa, jos ei luottamusta ja yhteistä säveltä löydy.

Ap on 24 ja mies 26
 
Mies 2: Tiedän että toi sana "oikeutettu" ei ole kaikista sopivin, siksi laitoin noi " " merkit... :) En kuitenkaan tarkoittanut sillä että onko miehelläni oikeus olla paha olo. Tarkoitin enemmän että onko käytökseni todella niin väärin että minun pitäisi muuttaa itseäni? Kävikö mielessäsi että minullakin saattaa tulla paha olo kun mies syyttää ja kun pitäisi vanha kaveri heittää menemään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nii-in:
se APn kaveri saattnut hönöpäissään vihjaista miehelle, että jos sinua ei olis, niin nussinin eukkos pystyyn. Sellainen sika.

No nii...kyllä me sen kaverin niin hyvin tunnetaan, että voin vakuuttaa ettei se sellaista uskaltaisi sanoa :) Ei varsinkaan mun miehelleni joka saattaa hönöpäissään vähemmästäkin pillastua.
 
Muistan lukeneeni jonkun Gallup-kyselyn vastauksia suomalaisaikuisten käyttäytymisestä, jossa todettiin mm. se, että noin puolet pettävät puolisoaan ainakin kerran. Samassa tutkimuksessa oli myös siitä, että pettämiseen tarvittava osapuoli löytyy lähes aina lähipiiristä (työkaveri, ex-puoliso, ystävä, ystävän puoliso jne). Tätä taustaa vasten ei siis ole yllätys, että helposti epäilee, vaikkei ehkä olisi aihettakaan. Joskus kun tilaisuus tekee varkaan esim. alkoholia liikaa nautittua tai kun parisuhteessa menee huonosti.

AP voi pitää suhdetta platonisena, mutta tuskinpa miesystävä on hänelle kertonut, jos hän kuitenkin olisi valmis ottamaan AP:n itselleen, jos mahdollisuus siihen tulisi. AP:n mies on saattanut huomata esim. tämän yhteisen kaverin silmäyksiä naiseen tms.

Mielestäni AP:n mies ei ole sairaalloisen mustasukkainen. Kuitenkin miehellä on oikeus tuntea mustasukkaisuutta, jos hän kerran kokee toisen miehen uhkaksi. Joka tapauksessa jos AP ei tahdo joustaa ystävyydessä, jotakin pitäisi tehdä sovun saamiseksi.
 
Tuli, Panacea ja Rutinoita: Juu, syystä pitäisi keskustella ja olen yrittänytkin. En vain ole saanut mieheltäni muuta selitystä mustasukkaisuuteen kuin sen että se kaveri on mies. En ole saanut selville miksi mustasukkaisuus on tullut kuviohin vasta viime 1,5 vuoden aikana, mutta olen melko varma että jos tämä kaveri olisi tehnyt / sanonut jotain mistä mieheni tietää, niin mieheni olisi heti kertonut sen minulle. Koska silloinhan hänellä olisi "todisteita".

Tähän voisin lisätä että mieheni on joskus tilapäisesti muuttanut mieltään, kun olen kysynyt miksi hän ei luota muhun. On vastannut että "no kyllä mä suhun luotankin, mutta miks et sä voi hankkia normaaleja kavereja"...todella kypsää...
 
Pikku nainen, minä ainakin uskon, että mies ja nainen voivat olla suorastaan parhaita ystäviä ilman mitään seksuaalista. Kaveripiirissäni on parivaljakko, joka on tuntenut toisensa varmaan kymmenen vuotta. He opiskelevat samaa alaa, joten he viettävät aivan valtavasti aikaa yhdessä. He myös kyläilevät usein toistensa luona.

He eivät seurustele. Olen puhunut kummankin kanssa sekä yhdessä että erikseen, ja he tuntuvat pitävän toisiaan sisaruksina. Nainen ei ole ihastunut mieheen, ei ole koskaan ollut. Mies on kuulemma tällä hetkellä ihastunut - mutta eri naiseen!

Muutenkin kaveripiirini on varsin heterogeeninen, on miestä ja on naista ja on useampaa eri seksuaalista suuntautumista. Vietämme aikaa koko porukalla sekä erilaisissa kokoonpanoissa. Meitä yhdistää opintoala ja harrastukset. Joukossamme on myös ex-pariskunta, hyvissä väleissä keskenään (vasta hiljattain olimme kaikki samoissa bileissä) sekä kaksi nykyistä pariskuntaa. Ja nämä ylimmät ystävykset, joita useimmat ovat aluksi luulleet pariskunnaksi.

Tiedän kyllä, että monet miehet ovat erittäin mustasukkaisia miespuolisista kavereista ja monet naiset puolestaan naispuolisista... Minä en tällä hetkellä seurustele, mutta toivon mahdollisen seurustelukumppanini hyväksyvän myös kaverini. Enkä voisi pyynnöistä huolimatta heistä useimpia oikein vältelläkään, sillä tapaamme joka päivä yliopistolla. Ikähaarukka meidän joukkiossamme on 19-28.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mielenkiintoinen:
Ohjeeni on edelleen, että jätä se mustis mies ja lähde ystävän kelkkaan, kun et siitä erossakaan voi olla. Itsekkyys on ainoaa oikeaa rakkautta.

Hmm...eikö sitten ole itsekästä vaatia rakastaan jättämään hyvästit tietyille ystäville? Niille jotka sukupuolesnsa vuoksi VOISIVAT olla uhka, vaikkeivät olekkaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pikku nainen:
Tuli, Panacea ja Rutinoita: Juu, syystä pitäisi keskustella ja olen yrittänytkin. En vain ole saanut mieheltäni muuta selitystä mustasukkaisuuteen kuin sen että se kaveri on mies. En ole saanut selville miksi mustasukkaisuus on tullut kuviohin vasta viime 1,5 vuoden aikana, mutta olen melko varma että jos tämä kaveri olisi tehnyt / sanonut jotain mistä mieheni tietää, niin mieheni olisi heti kertonut sen minulle. Koska silloinhan hänellä olisi "todisteita".

Tähän voisin lisätä että mieheni on joskus tilapäisesti muuttanut mieltään, kun olen kysynyt miksi hän ei luota muhun. On vastannut että "no kyllä mä suhun luotankin, mutta miks et sä voi hankkia normaaleja kavereja"...todella kypsää...

Todella kypsää, että tästä vieläkin jauhetaan, voiko mies ja nainen olla kavereita.

Yks jos toinen on siitä jotain mieltä että voi, mutta varsinkin ne myötämielisimmät ovat lähinnä teinejä, joista ei vielä kunnolla edes näe kumpaa sukupuolta ovat ylipäätään itsekään.

Siirtyisinkin seuraavana pohtimaan, mikä aloitttajan parisuhteessa on se TODELLINEN ongelma. Se ei koskaan ole yhdestä miehesta tai naisesta kiinni, vaan teillä on joku perustavaalaatua oleva kummallisuus suhteessa.

Jos tunnet miehesi, niin mitäs siitä, voit joko salata kahvillakäynnit tai lakata ne miehesi mieliksi. Jokainen joka tuntee omansa tietää miten toimia, eikä siitä tarvitse tehdä mitään sielunhoidollista moraaliterapiasessiota elleissä..miettiä onko oikein vai väärin.

Etsitkö täältä synninpäästöä vai haluatko jo viimein puhua siitä mikä teillä mättää oikesta? tunnetko itsesi hylätyksi miehen työntakia? Miksi miehesi on niin rahan ahne?
Pettääkö miehesi kenties itse, koira tuntee koiran, tai ainakin näkee koiria sielläkin missä on itse ainoana koirana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies2:
Tässä yllä taas yksi joka ei tajua asian ydintä. Ei siinä mitään jos puolisollekin on OK että on vastakkaista sukupuolta olevia "kavereita".
Kysehän on siitä että jos puoliso siitä kärsii on tehtävä valinta luopuuko puolisosta vai hoitaako nämä "kontaktin" tarpeensa siten että puoliso otetaan huomioon.
Minusta yksi kynnys on että voiko kutsua nuo "kaverinsa" kotiin silloin
kun puoliso on paikalla. Silloinhan on kysymys yhteisestä ystävästä jota ei tarvitse salaa ja erikseen tavata.

Tuossa ylläolevassa kirjoituksessa pisti silmään kohta ettei tulisi mieleen lähteä muhinoimaan VARSINKAAN vanhempien tuttujen kanssa.
Tarkoittaako tämä sitä että uudempien kanssa voisi.

Muutenkin kirjoituksesta paistoi läpi sellainen varmistelun tuntu. Että pidetään nyt varoilla omia (huom. ei yhteisiä) "kavereita" kun parisuhde kuitenkin väljähtyy. Ei lupaa tulevaisuutta parisuhteelle.
No.... onhan meitä tuollaisiakin. Valitettavasti.

Ei kyse ole siitä etteikö ystäviä voisi esitellä myös kotona. Mutta eikö ihmisellä saisi olla omia ystäviä (poislukien siis tilanteet, joissa "kaveri" on ihastunut tms.)? Kyllä on aika ruusuisunen ajatus, että yksi ainoa ihminen pystyisi vuodesta toiseen tyydyttämään kaikki sosiaaliset tarpeet elämässä. Sellaista parisuhdetta ei ole olemassakaan. Onhan totta että symbioosi väljähtyy väistämättä, parisuhde taas välttämättä ei.Kummatkin tarvitsevat ja haluavat taas oman tilansa. Olisi hienoa jos puoliso voisi luotaa sen verran ettei tarvitsisi lopettaa arvokkaita ystävyyssuhteita joista voi olla iloa koko loppuelämäksi, sukupuolesta riippumatta. Jos ei ole luottamusta, on mahdotonta olla parisuhteessa.
 

Yhteistyössä