P
paranoidiko?
Vieras
Avomieheni on jonkin aikaa sitten tutustunut töissä uuteen ihmiseen (mies), jonka kanssa nyt sitten tuntuu kuluvan paljon aikaa. Ennen vapaa-aika meni lähinnä minun kanssani, nyt puolet tuosta yhteisestä ajastamme menee kaverin kanssa olemiseen.
Tänä yönä sitten mies heräsi jo kahdelta (menee töihin kuudeksi), ja päätti että lähtee tekemään pyörälenkin kun eilen jäi väliin (tykkää urheilla aika paljon), ja että menee sitten suoraan tämän kaverin luo koska hän on luultavasti hereillä myös. Ja sitten suoraan töihin hänen kanssaan. Ilma oli kuitenkin niin kylmä, että päätti ettei lähde.
Pyöri sitten tuossa vähän aikaa kunnes keksi että on tupakat hukassa, eilen osti askin mutta nyt ei löytynyt joten piti kuitenkin lähteä huoltoasemalle ostamaan askia. Ja koska kerran on lähtenyt ulos niin sama mennä sitten sinne kaverille...
Minusta koko käytös tuntuu aika oudolta. Ollaan oltu yhdessä kaksi vuotta joten en tiedä onko alkuhuumavaihe niin ohi että tahtoo olla kaveriensa kanssa nyt enemmän, vai onko hänellä suhde? Sitäkin olen epäillyt, mistäs minä tiedän meneekö hän tämän kaverinsa luo vai minne.
Lisäksi mieheni on yhtäkkiä mustasukkainen, jos telkkarissa on miehiä ilman paitaa ja minä katson niitä. Yleensähän sanotaan että jos on yhtäkkiä mustasukkainen toisesta on itsellä jotain salattavaa...
Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta, olenko vain paranoidi vai onko oikeasti aihetta epäillä että mies pettäisi? En tiedä miten asiasta kysyisikään, kieltäähän hän jos suoraan kysyn...