Menu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Menu
ETUSIVU
KESKUSTELUT
Aihe vapaa
Lapsen saaminen
Vauva ja taapero
Lapset ja teinit
Perhe-elämä
Seksi
Seksinovellit ja eroottiset tarinat
KÄYTTÄJÄT
OHJEITA
Kirjaudu
Rekisteröidy
Hae
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Kaksplussan Keskustelupalsta
Kirjaudu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Lapsen saaminen
onko meitä täällä paljonkin?
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
Vastaa viestiketjuun
Muistiinpanot
<p>[QUOTE="miukuli, post: 7987671, member: 22291"]</p><p>Olen 22-vuotias nainen ja takana nyt ensimmäinen raskauteni, joka päättyi keskiraskauden keskenmenoon pari päivää sitten.</p><p></p><p>Ensimmäisen kerran kävin päivystyksessä 25.6. viikoilla 13+2 reilun viikon ajan jatkuneen niukan verisen vuodon takia (valkovuoto oli veristä/rusehtavaa), mutta kyseinen vuoto lisääntyi juhannuksena sunnuntaina niin, että pikkuhousunikin olivat veriset. Runsastunut vuoto jatkui vielä maanantainakin, jolloin lähdin kesken työpäivän päivystykseen. Kätilö teki sisätutkimuksen ja ultrasi ja totesi kaiken olevan kohdun sisällä kunnossa. Näytti ruutua myös minulle ja sanoi "täältä minä vilkutan sinulle äiti". Verinen vuoto saattoi johtua kohdunsuun lähellä olevasta istukasta ja myös kohdunsuun ulkopuolella olevasta verestävästä limakalvosta. Muutamaa päivää myöhemmin vuotokin loppui.</p><p></p><p>Sunnuntaina 22.7. aloin saamaan aaltoilevaa alavatsan särkyä, ei mitään kovin suurta kipua. Niukka verinen vuotokin oli palannut joitakin päiviä aiemmin. Aaltoileva kipu jatkui läpi päivän ja yön, yölläkin heräilin välillä kipuiluun. Maanantaina 23.7. sama jatkui ja illalla asiasta tuttavan kanssa puhuttuani hän sanoi kivun olevan todennäköisesti supistuksia ja sanoi että kyseessä voi olla keskenmeno. En kumminkaan osannut vieläkään pelätä, myöhemmin illalla soitin päivystykseen ja he kehottivat puhelun perusteella saapumaan päivystykseen. Silti minusta tuntui, että olin menossa sinne aivan turhaan, sillä en edelleenkään osannut olla huolestunut. Kätilö ultrasi päivystyksessä ensin alakautta ja sitten mahanpäältä, melko pitkään ja hiljaa. Aloin aavistella jo. Sitten hän kysyi oliko raskausoireeni jatkuneet normaalisti, silloin tiesin. Hän sanoi katsovansa kerran vielä alakautta, mutta sanoi että on hyvin pahoillaan, että ei löydä pienokaisestamme sydämenlyöntejä, totesi että sikiön kehitys näytti loppuneen viikoille 14+4 kun nyt oli jo viikot 17+2. Kysyi halusinko nähdä hänet ja itkuisesti nyökkäsin päätäni. Siinä hän oli ruudulla aivan lysyssä elottomana. Onneksi avomieheni oli mukanani tukena. Ihana kätilö sanoi tietävänsä miltä minusta tuntuu, sillä sanoi itsekin kokeneensa keskenmenon ja tuo kommentti lämmitti surun murtamaan mieltäni. Ihanan empaattinen hän oli!</p><p></p><p>Lääkäri yritti varata meille aikaa lääkkeelliseen tyhjennykseen heti seuraavalle päivälle, mutta aika löytyi vasta keskiviikolle. Hän sanoi, että voin jäädä heti osastolle jos haluan, mutta en kestänyt ajatusta olla yksin sairaalassa odottamassa keskiviikkoon asti, joten sanoin haluavani mennä kotiin rakkaani kanssa. Kätilö sanoi, että saan tulla koska tahansa takaisin sairaalaan, jos minusta sille tuntuu.</p><p></p><p>Kotona en saanut unta kuin muutaman tunnin katkonaisesti maanantain ja tiistain välisenä yönä, pelkäsin koko ajan että kuollut pienokaisemme syntyy kotonamme ja sitä en olisi kestänyt. Sietämätön oli ajatus myös siitä, että kannoin sisälläni kuollutta ihmisenalkua. Onneksi en ollut tiennyt asiasta aikaisemmin. Tiistaiaamuna sain puhelimitse kiinni velipuoleni avovaimon, joka on kätilö ja sain häneltä kysyttyä muutaman mieleeni tulleen kysymyksen. Hän totesi, että minun kannattaa kyllä lähteä takaisin sairaalaan, sillä supistuksia tuli n. 10 minuutin välein ja eihän kohdunsuun tarvitse paljoa aueta, että noin pieni ihmisenalku pääsee ulos kohdustani. Pääsin sairaalaan n. klo 9.40 ja hoitaja kysyi jaksaisinko odottaa lääkäriä istuen vai tarvitsenko vuodelepopaikkaa. Kysyin kauanko joutuisin odottamaan ja hoitaja sanoi että lääkäriin pääsyyn voisi mennä 40min -1h, joten totesin etten jaksa istualleen odottaa. Melkein heti makuulle päästyäni supistusväli meni erittäin tiheäksi, ensimmäinen kun loppui niin toinen jo alkoi ja kivut yltyivät täysin sietämättömiksi. Kipulääkkeetkään eivät auttaneet, eivät olleet auttaneet aiemminkaan ja apua tuskiini sain vasta kipupiikistä. Lääkäriin päästyäni hän totesi synnytyksen olevan jo käynnissä, kalvopussi näkyi jo kanavassa ja sanoi että vedet voisivat mennä koska tahansa, määräsi minut siirrettäväksi osastolle. Sain jalkaani sairaalan verkkoalushousut ja suurensuuren siteen. Hoitaja kysyi jaksaisinko kävellä, mutta olin niin heikossa kunnossa kipujen jälkeen, etten siihen kyennyt joten minut siirrettiin sängyllä.</p><p></p><p>Osaston henkilökunta oli aivan mahtavan ihana, suuri kiitos heille siitä! Hoitaja toi minulle sänkyni viereen "pöntön" johon minun oli määrä kuollut pienokaisemme synnyttää. Olin aivan kauhusta jäykkänä ja kerroinkin pelostani henkilökunnalle, onneksi he olivat suureksi tueksi. Minun piti mennä vain pissalle kyseiselle pöntölle, riisuin housut mutta side ei tullut niiden mukana ja sen irrotettuani tunsin "jonkin" valahtavan alapäästäni, verta roiskui ympäriinsä. Näin hoitajan nostavan pöntöstä greipinkokoisen kalvopussin ja vei sen huuhteluhuoneeseen. Olin varmasti samanlainen näky kuin vauhko eläin peloissaan. Olin aivan shokissa.</p><p></p><p>Olin myös sanonut, etten halua nähdä lasta, mutta kätilöt suosittelivat pitkällä kokemuksellaan katsomaan, joten sanoin että haluan sittenkin nähdä hänet. Vähän ajan päästä lääkäri ja kätilö tulivat takaisin ja kysyivät olinko varma että halusin nähdä hänet. Sanoin että kyllä ja niin he näyttivät. Näky oli surullinen, eloton pieni olento, joka muistutti elokuvien avaruusolentoa isoine päineen ja hoikkine pitkine vartaloineen. Lääkäri sanoi, että sikiöstä selkeästi huomasi, ettei se ollut terve, sillä hänellä oli huomattavaa turvotusta niskan ja pään seudulla.</p><p></p><p>Istukkani oli revennyt ja osia siitä jäi kohtuuni, he laskivat minut yöksi kotiin ja antoivat mukaan vielä Cytotec -lääkkeitä, joilla koittivat kohtuni saada tyhjentymään. Edelleen kärsin supistuskivuista, joskin ne olivat taas lieventyneet synnytyksen jälkeen.</p><p></p><p>Keskiviikkoaamuna 25.7. palasin osastolle ja lääkäri tutki ja totesi, että istukan palaset olivat edelleen kohdussani ja määräsivät minut kaavintaan. Jäin osastolle odottelemaan ja muutaman tunnin odottelun jälkeen pääsinkin operaatioon. Minut nukutettiin klo 10.30 ja heräsin heräämössä klo 11.15 ja ilokseni huomasin tutun hoitajan olevan paikalla, hän oli hoitanut minua edellisenä iltana osastolla ja oli nyt aamuvuorossa heräämössä. Juttelimme siinä hänen kanssaan, sanoin että ehkä olen kumminkin selvinnyt tämän asian kanssa keskivertoa paremmin ja hän totesi lämpimästi minun selvinneen hienosti. Osastolle takaisin päästyäni ja muutaman tunnin seurannassa oltuani sain luvan lähteä kotiin ja niin avomieheni tuli minut hakemaan.</p><p></p><p>Nyt tapahtumista on kulunut pari päivää, olen nukkunut erittäin paljon, olo on koko ajan väsynyt ja tyhjä. Kauhein kokemus koko asiassa minulle oli tuo kuolleen sikiön synnytys. Ei sitä osaa edes kuvailla! Fyysiset kivutkaan eivät olleet mitään verrattuna siihen henkiseen kärsimykseen. Mikään mitä olen elämässäni kokenut ei ole ollut kauheampaa kuin tämä kipeä kokemus. Mutta ehkä kaikelle on kumminkin tarkoituksensa...? Helpointa koko asiassa minulle oli tuo kaavinta, koska sen jälkeen supistuskivutkin loppuivat ja vuoto on ollut enää erittäin niukkaa. Vaikka tieto siitä, että lapsemme ei olisi ollut terve helpottaa ja tuo minulle lohtua suruni keskellä, olen silti erittäin kovilla. Ajattelen asian niin, että luonto otti meiltä pois sellaisen, joka ei olisi tässä maailmassa selvinnyt. Kiitän myös siitä, että minun ei tarvinnut itse alkaa tekemään kyseistä päätöstä. Tietyllä tapaa siis pitää ajatella, että olen kuitenkin päässyt "helpolla". Aikamoista vuoristorataa mennään, välillä olo on ihan hyvä tilanteeseen nähden ja välillä itken vuolaasti ja tuntuu sille ettei valoa näy. Huomaan, etten ole vieläkään sisäistänyt sitä, etten ole enää raskaana. Henkisesti olen kovilla myös siksi, että mieheni ja minä suremme niin kovin eri tavoilla, itse kaipaan seuraa ja tukea, keskustelua ja hän taas sulkeutuu kuoreensa. Onneksi olen kuitenkin voinut puhua asiasta muiden läheisteni kanssa. Oman suruni keskellä on vaikea muistaa muidenkin ihmisten kärsivän. Olen itse tullut siihen tulokseen, että haluaisin yrittää uudestaan heti jälkitarkastuksen jälkeen, jos lääkäri siihen luvan antaa. Ajattelen, etten halua alkaa käyttää ehkäisyä uudestaan, vaan että antaa uuden perheenjäsenen tulla kun on tullakseen. Ainakaan vielä en koe pelkoa tulevasta raskaudesta, mieheni ei vain ymmärrä mikä "kiire" minulla on tuon uuden raskauden kanssa, mutta toisaalta, hän ei ole joutunut kokemaan sitä mitä minä olen fyysisesti ja henkisesti kokenut, eikä siksi ymmärrä tilannettani täysin muutenkaan. En voi kuitenkaan sanoa, etteikö hän olisi ollut minulle suurena tukena ja apuna, hän on pitänyt kiinni ja silittänyt minua kun olen sydäntäsärkevästi itkenyt, ehkä tarvitsisin silti vielä enemmän. Jotenkin minusta tuntuu että uusi raskaus sulkee tämän ympyrän ja antaa toivoa ja uskoa tulevaan, voimia selvitä tästä läpi. Mieheni sanoo itse päässeensä keskenmenostamme yli, nyt jo muutaman päivän jälkeen, mietin? Ehkä niin on tai sitten hän ei vain halua kertoa minulle kärsivänsä vielä, kun kuvittelee sen helpottavan oloani, etten joudu hänen pahaa oloansakin miettimään. Ja toisaalta enhän minäkään pysty ymmärtämään miltä hänestä tuntuu.</p><p></p><p>Saimme ajan syyskuun lopulle kuulemaan patologin lausuntoa, mihin enkelivauvamme menehtyi, jos sieltä mitään syytä tapahtuneelle edes löytyy. Usein ei ilmeisesti löydy?</p><p></p><p>Olen pahoillani jos kirjoitukseni jotakuta loukkaa tai järkyttää, ja pyydän anteeksi että tästä vuodatuksestani tuli myös näin pitkä. Omaa oloani tämä asian purkaminen "paperille" on ainakin helpottanut.</p><p></p><p>Päivä kerrallaan tässä edetään, kyllä se aurinkokin varmasti alkaa vielä paistamaan! Ja tsemppiä niille jotka ovat saman joutuneet kokemaan. Ei tällaista toivo kenenkään kohdalle osuvan.</p><p>[/QUOTE]</p>
[QUOTE="miukuli, post: 7987671, member: 22291"] Olen 22-vuotias nainen ja takana nyt ensimmäinen raskauteni, joka päättyi keskiraskauden keskenmenoon pari päivää sitten. Ensimmäisen kerran kävin päivystyksessä 25.6. viikoilla 13+2 reilun viikon ajan jatkuneen niukan verisen vuodon takia (valkovuoto oli veristä/rusehtavaa), mutta kyseinen vuoto lisääntyi juhannuksena sunnuntaina niin, että pikkuhousunikin olivat veriset. Runsastunut vuoto jatkui vielä maanantainakin, jolloin lähdin kesken työpäivän päivystykseen. Kätilö teki sisätutkimuksen ja ultrasi ja totesi kaiken olevan kohdun sisällä kunnossa. Näytti ruutua myös minulle ja sanoi "täältä minä vilkutan sinulle äiti". Verinen vuoto saattoi johtua kohdunsuun lähellä olevasta istukasta ja myös kohdunsuun ulkopuolella olevasta verestävästä limakalvosta. Muutamaa päivää myöhemmin vuotokin loppui. Sunnuntaina 22.7. aloin saamaan aaltoilevaa alavatsan särkyä, ei mitään kovin suurta kipua. Niukka verinen vuotokin oli palannut joitakin päiviä aiemmin. Aaltoileva kipu jatkui läpi päivän ja yön, yölläkin heräilin välillä kipuiluun. Maanantaina 23.7. sama jatkui ja illalla asiasta tuttavan kanssa puhuttuani hän sanoi kivun olevan todennäköisesti supistuksia ja sanoi että kyseessä voi olla keskenmeno. En kumminkaan osannut vieläkään pelätä, myöhemmin illalla soitin päivystykseen ja he kehottivat puhelun perusteella saapumaan päivystykseen. Silti minusta tuntui, että olin menossa sinne aivan turhaan, sillä en edelleenkään osannut olla huolestunut. Kätilö ultrasi päivystyksessä ensin alakautta ja sitten mahanpäältä, melko pitkään ja hiljaa. Aloin aavistella jo. Sitten hän kysyi oliko raskausoireeni jatkuneet normaalisti, silloin tiesin. Hän sanoi katsovansa kerran vielä alakautta, mutta sanoi että on hyvin pahoillaan, että ei löydä pienokaisestamme sydämenlyöntejä, totesi että sikiön kehitys näytti loppuneen viikoille 14+4 kun nyt oli jo viikot 17+2. Kysyi halusinko nähdä hänet ja itkuisesti nyökkäsin päätäni. Siinä hän oli ruudulla aivan lysyssä elottomana. Onneksi avomieheni oli mukanani tukena. Ihana kätilö sanoi tietävänsä miltä minusta tuntuu, sillä sanoi itsekin kokeneensa keskenmenon ja tuo kommentti lämmitti surun murtamaan mieltäni. Ihanan empaattinen hän oli! Lääkäri yritti varata meille aikaa lääkkeelliseen tyhjennykseen heti seuraavalle päivälle, mutta aika löytyi vasta keskiviikolle. Hän sanoi, että voin jäädä heti osastolle jos haluan, mutta en kestänyt ajatusta olla yksin sairaalassa odottamassa keskiviikkoon asti, joten sanoin haluavani mennä kotiin rakkaani kanssa. Kätilö sanoi, että saan tulla koska tahansa takaisin sairaalaan, jos minusta sille tuntuu. Kotona en saanut unta kuin muutaman tunnin katkonaisesti maanantain ja tiistain välisenä yönä, pelkäsin koko ajan että kuollut pienokaisemme syntyy kotonamme ja sitä en olisi kestänyt. Sietämätön oli ajatus myös siitä, että kannoin sisälläni kuollutta ihmisenalkua. Onneksi en ollut tiennyt asiasta aikaisemmin. Tiistaiaamuna sain puhelimitse kiinni velipuoleni avovaimon, joka on kätilö ja sain häneltä kysyttyä muutaman mieleeni tulleen kysymyksen. Hän totesi, että minun kannattaa kyllä lähteä takaisin sairaalaan, sillä supistuksia tuli n. 10 minuutin välein ja eihän kohdunsuun tarvitse paljoa aueta, että noin pieni ihmisenalku pääsee ulos kohdustani. Pääsin sairaalaan n. klo 9.40 ja hoitaja kysyi jaksaisinko odottaa lääkäriä istuen vai tarvitsenko vuodelepopaikkaa. Kysyin kauanko joutuisin odottamaan ja hoitaja sanoi että lääkäriin pääsyyn voisi mennä 40min -1h, joten totesin etten jaksa istualleen odottaa. Melkein heti makuulle päästyäni supistusväli meni erittäin tiheäksi, ensimmäinen kun loppui niin toinen jo alkoi ja kivut yltyivät täysin sietämättömiksi. Kipulääkkeetkään eivät auttaneet, eivät olleet auttaneet aiemminkaan ja apua tuskiini sain vasta kipupiikistä. Lääkäriin päästyäni hän totesi synnytyksen olevan jo käynnissä, kalvopussi näkyi jo kanavassa ja sanoi että vedet voisivat mennä koska tahansa, määräsi minut siirrettäväksi osastolle. Sain jalkaani sairaalan verkkoalushousut ja suurensuuren siteen. Hoitaja kysyi jaksaisinko kävellä, mutta olin niin heikossa kunnossa kipujen jälkeen, etten siihen kyennyt joten minut siirrettiin sängyllä. Osaston henkilökunta oli aivan mahtavan ihana, suuri kiitos heille siitä! Hoitaja toi minulle sänkyni viereen "pöntön" johon minun oli määrä kuollut pienokaisemme synnyttää. Olin aivan kauhusta jäykkänä ja kerroinkin pelostani henkilökunnalle, onneksi he olivat suureksi tueksi. Minun piti mennä vain pissalle kyseiselle pöntölle, riisuin housut mutta side ei tullut niiden mukana ja sen irrotettuani tunsin "jonkin" valahtavan alapäästäni, verta roiskui ympäriinsä. Näin hoitajan nostavan pöntöstä greipinkokoisen kalvopussin ja vei sen huuhteluhuoneeseen. Olin varmasti samanlainen näky kuin vauhko eläin peloissaan. Olin aivan shokissa. Olin myös sanonut, etten halua nähdä lasta, mutta kätilöt suosittelivat pitkällä kokemuksellaan katsomaan, joten sanoin että haluan sittenkin nähdä hänet. Vähän ajan päästä lääkäri ja kätilö tulivat takaisin ja kysyivät olinko varma että halusin nähdä hänet. Sanoin että kyllä ja niin he näyttivät. Näky oli surullinen, eloton pieni olento, joka muistutti elokuvien avaruusolentoa isoine päineen ja hoikkine pitkine vartaloineen. Lääkäri sanoi, että sikiöstä selkeästi huomasi, ettei se ollut terve, sillä hänellä oli huomattavaa turvotusta niskan ja pään seudulla. Istukkani oli revennyt ja osia siitä jäi kohtuuni, he laskivat minut yöksi kotiin ja antoivat mukaan vielä Cytotec -lääkkeitä, joilla koittivat kohtuni saada tyhjentymään. Edelleen kärsin supistuskivuista, joskin ne olivat taas lieventyneet synnytyksen jälkeen. Keskiviikkoaamuna 25.7. palasin osastolle ja lääkäri tutki ja totesi, että istukan palaset olivat edelleen kohdussani ja määräsivät minut kaavintaan. Jäin osastolle odottelemaan ja muutaman tunnin odottelun jälkeen pääsinkin operaatioon. Minut nukutettiin klo 10.30 ja heräsin heräämössä klo 11.15 ja ilokseni huomasin tutun hoitajan olevan paikalla, hän oli hoitanut minua edellisenä iltana osastolla ja oli nyt aamuvuorossa heräämössä. Juttelimme siinä hänen kanssaan, sanoin että ehkä olen kumminkin selvinnyt tämän asian kanssa keskivertoa paremmin ja hän totesi lämpimästi minun selvinneen hienosti. Osastolle takaisin päästyäni ja muutaman tunnin seurannassa oltuani sain luvan lähteä kotiin ja niin avomieheni tuli minut hakemaan. Nyt tapahtumista on kulunut pari päivää, olen nukkunut erittäin paljon, olo on koko ajan väsynyt ja tyhjä. Kauhein kokemus koko asiassa minulle oli tuo kuolleen sikiön synnytys. Ei sitä osaa edes kuvailla! Fyysiset kivutkaan eivät olleet mitään verrattuna siihen henkiseen kärsimykseen. Mikään mitä olen elämässäni kokenut ei ole ollut kauheampaa kuin tämä kipeä kokemus. Mutta ehkä kaikelle on kumminkin tarkoituksensa...? Helpointa koko asiassa minulle oli tuo kaavinta, koska sen jälkeen supistuskivutkin loppuivat ja vuoto on ollut enää erittäin niukkaa. Vaikka tieto siitä, että lapsemme ei olisi ollut terve helpottaa ja tuo minulle lohtua suruni keskellä, olen silti erittäin kovilla. Ajattelen asian niin, että luonto otti meiltä pois sellaisen, joka ei olisi tässä maailmassa selvinnyt. Kiitän myös siitä, että minun ei tarvinnut itse alkaa tekemään kyseistä päätöstä. Tietyllä tapaa siis pitää ajatella, että olen kuitenkin päässyt "helpolla". Aikamoista vuoristorataa mennään, välillä olo on ihan hyvä tilanteeseen nähden ja välillä itken vuolaasti ja tuntuu sille ettei valoa näy. Huomaan, etten ole vieläkään sisäistänyt sitä, etten ole enää raskaana. Henkisesti olen kovilla myös siksi, että mieheni ja minä suremme niin kovin eri tavoilla, itse kaipaan seuraa ja tukea, keskustelua ja hän taas sulkeutuu kuoreensa. Onneksi olen kuitenkin voinut puhua asiasta muiden läheisteni kanssa. Oman suruni keskellä on vaikea muistaa muidenkin ihmisten kärsivän. Olen itse tullut siihen tulokseen, että haluaisin yrittää uudestaan heti jälkitarkastuksen jälkeen, jos lääkäri siihen luvan antaa. Ajattelen, etten halua alkaa käyttää ehkäisyä uudestaan, vaan että antaa uuden perheenjäsenen tulla kun on tullakseen. Ainakaan vielä en koe pelkoa tulevasta raskaudesta, mieheni ei vain ymmärrä mikä "kiire" minulla on tuon uuden raskauden kanssa, mutta toisaalta, hän ei ole joutunut kokemaan sitä mitä minä olen fyysisesti ja henkisesti kokenut, eikä siksi ymmärrä tilannettani täysin muutenkaan. En voi kuitenkaan sanoa, etteikö hän olisi ollut minulle suurena tukena ja apuna, hän on pitänyt kiinni ja silittänyt minua kun olen sydäntäsärkevästi itkenyt, ehkä tarvitsisin silti vielä enemmän. Jotenkin minusta tuntuu että uusi raskaus sulkee tämän ympyrän ja antaa toivoa ja uskoa tulevaan, voimia selvitä tästä läpi. Mieheni sanoo itse päässeensä keskenmenostamme yli, nyt jo muutaman päivän jälkeen, mietin? Ehkä niin on tai sitten hän ei vain halua kertoa minulle kärsivänsä vielä, kun kuvittelee sen helpottavan oloani, etten joudu hänen pahaa oloansakin miettimään. Ja toisaalta enhän minäkään pysty ymmärtämään miltä hänestä tuntuu. Saimme ajan syyskuun lopulle kuulemaan patologin lausuntoa, mihin enkelivauvamme menehtyi, jos sieltä mitään syytä tapahtuneelle edes löytyy. Usein ei ilmeisesti löydy? Olen pahoillani jos kirjoitukseni jotakuta loukkaa tai järkyttää, ja pyydän anteeksi että tästä vuodatuksestani tuli myös näin pitkä. Omaa oloani tämä asian purkaminen "paperille" on ainakin helpottanut. Päivä kerrallaan tässä edetään, kyllä se aurinkokin varmasti alkaa vielä paistamaan! Ja tsemppiä niille jotka ovat saman joutuneet kokemaan. Ei tällaista toivo kenenkään kohdalle osuvan. [/QUOTE]
Esikatsele
Nimimerkki
Varmistus
Järjestä seuraavat numerot pienimmästä suurimpaan: 3 6 1
Lähetä vastaus
Uusimmat
Luetuimmat
Kuumimmat
Uusimmat
Näytä kaikki
1.
META terrorisoi ihmisten elämää ympäri maailmaa
9 min sitten
vierailija
2 Viestiä
Aihe vapaa
2.
Iltalehden pääkirjoitus: "SDP:n talouslinja yllättää – Lindtman ajaa nyt kaksilla rattailla"
22 min sitten
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
3.
"13-vuotias tyttö järkyttyi: Painostettiin lukemaan kohuttu seksikirja koulussa"
55 min sitten
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
4.
Kilttimiehen käly lainasi kirjastosta Respektiä-kirjan
Tänään 19:03
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
5.
Suomen eduskunnan sosialistit suuttuivat kun heitä kututtiin sosialisteiksi
Tänään 16:48
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
6.
Helsingin Sanomat: "SDP ei peruisikaan sosiaalitukien leikkauksia, ja siihen on selvä syy"
Tänään 16:31
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
7.
Viime torstai ei ollut hyvä päivä perussuomalaisille
Tänään 16:22
vierailija
2 Viestiä
Aihe vapaa
8.
Euroopan unioni on nyt sitten "historian äärioikeistolaisin"
Tänään 16:08
vierailija
2 Viestiä
Aihe vapaa
Luetuimmat
1.
"Helsinkiläinen koulu jakoi äidinkielen tunnilla härskin seksikirjan oppilaille luettavaksi – ”Hinkkausseksiä”, ”Kuinka k****n saa syvälle suuhun”"
Started by vierailija
Maanantai klo 15:28
Luettu: 1K
Aihe vapaa
2.
Suomessako ei korruptiota? Opetushallitus tilaa kieltenopetusta käsittelevän selvityksen RKP-taustaiselta ajatushautomolta, ja yllätys yllätys...
Started by vierailija
Sunnuntai klo 23:37
Luettu: 758
Aihe vapaa
3.
Kauppalehti: Pääkirjoitus - OrpoPurran arvonlisäverojen nosto on osoittautumassa virheeksi
Started by vierailija
Sunnuntai klo 22:58
Luettu: 642
Aihe vapaa
4.
”Ilkeät kielet kertovat, ettei Sanna Marin muun muassa tervehtinyt loppuaikoinaan kollegoitaan eduskunnassa.” -No nehän on rehellisiä, ei ilkeitä!
Started by vierailija
Maanantai klo 11:57
Luettu: 549
Aihe vapaa
5.
Relaatio 1071
Started by vierailija
Eilen 12:45
Luettu: 537
Aihe vapaa
6.
Ärsyttää naapurien välinpitämättömyys
Started by viisikymppinen isoäiti
Maanantai klo 09:55
Luettu: 479
Aihe vapaa
7.
Miksi Euroopan pitäisi rahoittaa Ukrainan sotimista?
Started by vierailija
Sunnuntai klo 10:16
Luettu: 473
Aihe vapaa
8.
Yhteys poliisiin tai lääkärille? Sillä vastuunkantajana on ikävä tehtävä: Tuntemani iäkäs autoilija on vaaraksi liikenteessä itselle ja monille muille
Started by vierailija
Sunnuntai klo 20:25
Luettu: 465
Aihe vapaa
Kuumimmat
Näytä kaikki
1.
Relaatio 1068 - Tuisku
Latest: vierailija
1 min sitten
Aihe vapaa
2.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju
Latest: vierailija
2 min sitten
Aihe vapaa
3.
K/B-komposti
Latest: vierailija
2 min sitten
Aihe vapaa
4.
Keski-ikäistyminen on perseestä.
Latest: vierailija
6 min sitten
Aihe vapaa
5.
Tyttöjen pää ei kestä opiskelua yliopistossa
Latest: vierailija
8 min sitten
Aihe vapaa
6.
META terrorisoi ihmisten elämää ympäri maailmaa
Latest: vierailija
8 min sitten
Aihe vapaa
7.
Mikael Jungner siirtyy kokoomukseen
Latest: vierailija
8 min sitten
Aihe vapaa
8.
Relaatio - 1072 - Kotivara
Latest: vierailija
15 min sitten
Aihe vapaa
Yhteistyössä
Lapsen saaminen
onko meitä täällä paljonkin?
Ylös
Bottom
+ Aloita uusi keskustelu
