Onko liian kova kuri? (7-ja 9-vuotiaat pojat)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kirsi"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mun mielestä kaikessa elämässä ei voi vasn kieltää, vaan pitää myös antaa vaihtoehto tilalle. Eli jos kieltää kännykällä pelaamista, nii lapsi on sit ihan ett no mitäs hän nyt sit tekee??? Eli sit pitää ohjata muuta yhtä kivaa tekemistä tilalle.

Harkkoihin tai mihin tahansa lähtöä voi palotella. Ruuan syöminen ja astiat pois, tavaroiden pakkaaminen, jne. Näistä voi tehdä aikajana taulun, jossa lapset käyvät siirtämässä merkkiään eteenpäin kun kyseinen vaihe on tehty. Ei tarvii erikseen koko ajan hoputtaa että nyt reippaasti nyt reippaasti. Ja jos merkki siirtyy ajoissa vimiseen kohtaan, eli ollaa ajoissa valmiina autossa, nii sit saa palkinnon, eli vaikka saa ylipäätään pelata huomenna.

Mun mielestä olis paljon positiivisempaa, jos oletusarvo olis vaikka se että vasn viikonloppuna saa pelata tunnin. Muu peliaika pitää ansaita. Mutta se ansaitseminen pitää olla tollasta arkipäiväistä helppoa, läksyt on tehty (ei tarvii olla virheettömät), ollaan koulussa ajoissa, kiitetään ruuasta, jne. Ja oikeudenmukaisuuden nimissä jo ansaittua aikaa ei menetä.
 
[QUOTE="Kirsi";29743136]"vieras" puhut asiaa, mutta olisiko sulla ehdottaa tilalle jotain? Jos lopettaisi peliajan menetyksellä uhkailun ja kiristäisi muilla keinoin? Välillä tuntuu, että arki pyörii peliaikojen ympärillä todellakin. Mutta luulen myös, että teidän lapsi voi olla poikkeustapaus, koska jos katsot nykyajan teinejä, suurin osaa näprää luuria koko ajan :P Meillä ei aikuiset pelaa tietokoneella, mutta tulee kyllä päivän mittaan katsottua juttuja koneelta lastenkin kotona ollessa. Saisi kyllä rajoittaa itsekin koneella käymistä tai kännykällä käymistä (pirun Facebook;)) Ei meillä nyt kuitenkaan sitä jatkuvasti aikuiset tee ja teeveekin on päällä lasten hereillä ollessa aniharvoin.[/QUOTE]

En osaa ehdottaa muuta kuin syvää ajankäytön ja elämäntavan pohdintaa. Yksi keino voisi olla perheen sisäisen yhteisöllisyyden vahvistaminen. Esim. yhdessä pelaaminen. Siinä näkisi ehkä sen pelillisyyden hyviäkin puolia. Tai ihan irl-pelaaminen, tuonikäisten kanssa voi pelata jo strategiapainotteisia lautapelejä tmv. Jos on huolissaan vaikkapa vähäisestä ulkoilusta, sitten koko perheen yhteisiä ulkoelämyksiä. Esim. goekätköilyyn voisi löytää vaikka jotain pelillisyyttä myös. Pelillisyys taitaa olla nykyaikaa, siitä ei ehkä voi pyristellä irti.

Mutta niin kuin sanoin, niin meillä tämä ei ole vielä ongelma. Olemme miehen kanssa molemmat sellaisissa töissä, joissa ruutuaikaa tulee niin paljon kuin antaa tulla. Olemme ehkä vähän kyllästyneet nettiin ja muuhun sauhuamiseen, ja meilläkin menee päiviä ettemme konetta enää kotona avaa. On ollut pakko rajata oma aika ja työaika.
 
Mäkin ehdottaisin että yksi tai kaksi pelipäivää viikossa ja silloin saisi pelata vähän pidemmän aikaa. Ja entäs jos hyvällä käytökselä ansaitsisi peliaikaa?

Peli palkintona: onko vanhemmilla sit tavoitteena tehdä siitä pelaamisesta vieläkin houkuttelevampaa? Toimisiko pelaamisen arkipäiväistäminen siihen ennalta sovittuun peliaikaan, ja palkinnoksi tulisikin jotain sellaista, minkä vanhemmat katsovat tärkeäksi? Ei nyt mitään "palkinnoksi desi kalanmaksaöljyä kun se on kasvaville lapsille tärkeää", vaan jotain muuta kivaa aktiviteettia, jonka pariin lapsia haluttaisiin ohjata.
 
Jotenkin stressaava olo tuosta aloituksesta tuli. Niinkuin koko ajan kellotettaisiin ihan arkipäiväisiä asioita. En minä itsekään jaksaisi sellaista työpäivän päätteeksi, kyllä minusta vapaa-aikana pitää saada ottaa rennommin.

Ja lapselle voi alkaa antaa itselleen vastuuta niistä asioista, joissa aikataulun noudattaminen on tärkeää. Ei vanhempi voi loputtomiin valvoa kello kourassa uhkaillen kuitenkaan lapsen harrastusmenoja tai kouluun lähtöjä. Kyllä minusta 9-vuotias ainakin jo saisi itse huolehtia että ehtii ajoissa. Jos kyse on siitä, ettei tykkää harrastuksestaan ja siksi aina vitkuttelee, niin saisi kyllä harrastuksen lopettaa, keksittäisiin joku mieluisampi tilalle.
 
Meillä on kaksi pelipäivää viikossa ja silloin saa pelata reilun tunnin tai vaikka aamulla hetken ja illalla uudestaan riippuu esim säästä. Noi pelit on nykyään sellaisia että pitää aina päästä meneillään oleva kenttä loppuun tai joutuu aloittamaan alusta, eli kun aika on täysi niin sanon että kenttä loppuun ja sitten peli pois.
 
Meidän pojilla 8v ja 3v on pelipäivät ti,to ja la,isommalla on kännykkä,mutta sillä ei le lupa räplätä kokoaikaa,on kyllä tottelevainen ja laittaa kännykän pois jos mun pitää sen käytöstä huomauttaa. Tyttö 10v ei pahemmin perusta konsolipeleistä, pelailee satunnaisesti muiden kanssa.

Meillä nuo säännölliset pelipäivät on tehnyt sen että eivät pahemmin edes kysele niiden ulkopuolella pelaamisesta. Ja jos alkaa meno olemaan sellainen että mikään muu ei nappaa kuin se pelaaminen, niin sitten pidetään reilumpi tauko.
 
Jotenkin stressaava olo tuosta aloituksesta tuli. Niinkuin koko ajan kellotettaisiin ihan arkipäiväisiä asioita. En minä itsekään jaksaisi sellaista työpäivän päätteeksi, kyllä minusta vapaa-aikana pitää saada ottaa rennommin.

Ja lapselle voi alkaa antaa itselleen vastuuta niistä asioista, joissa aikataulun noudattaminen on tärkeää. Ei vanhempi voi loputtomiin valvoa kello kourassa uhkaillen kuitenkaan lapsen harrastusmenoja tai kouluun lähtöjä. Kyllä minusta 9-vuotias ainakin jo saisi itse huolehtia että ehtii ajoissa. Jos kyse on siitä, ettei tykkää harrastuksestaan ja siksi aina vitkuttelee, niin saisi kyllä harrastuksen lopettaa, keksittäisiin joku mieluisampi tilalle.

Täysin samaa mieltä, olisi hermot riekaleina itsellä sekä lapsilla.
Meillä ei ole peliaikoja, välillä pelaavat enemmän ja välillä eivät ollenkaan.Elokuvia katsellaan koko perhe, monesti montakin putkeen. Harrastuskin sekin :)
Ei siitä tehdä numeroa, osaavat itse lähteä kouluun ja valmistella muutenkin aamulla kaikki mitä pitää. 7-13v ovat.
 
Itse mietin kanssa, että jos ei harrastuksiin lähtö onnistu niin harrastus loppuu. Kyllä siinä vaiheessa lapsi ottaa itse vastuun, jos harrastus on mieluinen, jos se ei ole, niin onko sinne pakko mennä? Ainakin meillä mieluisiin juttuihin osataan lähteä. Ovatko vain tottuneet tilanteeseen, että äiti ja isä huolehtii kellotuksesta? Mietin myös sitä että puoli tuntia kerrallaan on aika vähän ja sitten sitä vielä odottaa koko päivän, joka päivä. Olisiko parempi niin että saa tehdä kerralla kunnolla, mutta ei joka päivä. Jos itsekin miettii omia harrastuksiaan tai innostuksen kohteitaan, niin kyllähän niihin uppoutuu mielellään kunnolla, vaikka sitten harvemmin, kuin että joka päivä, mutta hirveällä kiireellä ja tunteella että aika loppuu...
Perheen yhteistä aikaa minäkin kuulutan. Toki on haastavaa ja haastavaa on sekin, kun lapset haluavat olla koko ajan mukana ja osallistua, mutta on se myös palkitsevaa. Ja siinä tulee huomaamatta vanhempien ja lasten välille ihan erilainen side kuin se että vanhemmat vaan pyörittää arkea ja nalkuttaa. Lapset ottaa vastuuta ja alkavat toimia osana perheen yhteistä etua ja vanhemmat taas antavat vastuuta ja palkitsevat omalla käytöksellään lapsen käytöstä. Meillä monesti myös keskustellaan arjen asisoista ja kompastuskivistä yhteisen tekemisen lomassa, ei niin että otan ne puheeksi vasta kun asia on ongelma tai lapsion toiminut väärin.
Ja toki vähän armollisuutta ja pitkää pinnaa myös. Huonoja päiviä, vetelehtimispäiviä, kiukuttelua, niitä on kaikilla. Antaa asioiden sujua välillä vähän huonommin. Saattaakin huomata, että tilanne ratkesi paremmin kuin jatkuvalla ohjeistamisella ja vaatimisella.
Eli mielestäni ap:n kuri ei ole liian kova, mutta miettikää miten teidän perhe alkaisi toimia vielä paremmin yhteen, niin että kaikki ovat tyytväisiä ja arki sujuu :)
 
No meillä kaksi vanhinta ovat 9v. ja 10v. (molemmat kohta vuotta vanhempia). Ei tarvitse koskaan huomauttaa esimerkiksi kouluunlähdöstä, molemmilla on oma herätyksensä ja heräävät sen mukaan, ottavat itse aamupalaa ja hoitavat muut aamutoimet itsenäisesti. Siivoavat jälkensä. Joskus teen lättyjä tms. aamulla ja syödään yhdessä :) Tulevat aina koulusta suoraan kotiin, syövät/syödään välipala, tekevät läksyt (joskus nuorempaa tulee muistuttaa, mutta eivät napise juurikaan vastaan). Sitten on joitakin kotitöitä (tiskikoneen tyhjennystä, omien vaatteiden viikkaamista kaappiin, roskien vientiä jne.) jonka jälkeen useimmiten mennään ulos yhdessä, myös pienemmät lapset.

Ilta sujuu hyvin samalla tavalla. Lapsilla on omat älypuhelimet ja saavat käyttää niitä omien halujensa mukaan (mutta tämä toimii meillä, koska eivät näprää puhelimillaan jatkuvasti eikä koskaan esim ulkona, koulussa hyvin harvoin edes mukana). Saavat pelata pleikkaa tai tietokoneella haluamansa ajan mutta pelien sisällöstä olen tarkka - ja tämäkin toimii loistavasti, kun osaavat itse rajoittaa sen n. tuntiin, joinakin päivinä eivät pelaa ollenkaan ja esim. viikonloppuna enemmän.

Aika harvoin on todellista tarvetta "naputtaa" asioista, meillä sujuu hyvin ja yhteistyö "yksikkönä" on toimivaa. Toki näihin asioihin (pelaamiseen, puhelimiin jne.) tulisi rajoituksia jos ne eivät toimisi näin hyvin.
 
Tästäkin ketjusta huomaa, että monien poikien perheiden elämä keskittyy ainoastaan pelaamiseen. Surullista. Miksei niille poikalapsille voisi kehittää hyviä harrastuksia, niin ettei koko elämä pyöri pelaamisen ympärillä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierestä seuraava;29743712:
Tästäkin ketjusta huomaa, että monien poikien perheiden elämä keskittyy ainoastaan pelaamiseen. Surullista. Miksei niille poikalapsille voisi kehittää hyviä harrastuksia, niin ettei koko elämä pyöri pelaamisen ympärillä?

No minä näkisin tuon niin, että monien poikien perheiden elämä keskittyy pelaamisen kieltämiseen. Mitä siinä pelaamisessa on oikeasti niin pahaa? En tarkoita, että se sen pitäisi saada olla koko aikaista tai että sen sisältöä ei kuuluisi valvoa, mutta onko sitä peliaikaa oikeasti tarpeen kello kädessä vahtia? Pelaaminen ja netissä olo kun nyt vaan on nykyteinin arkipäivää. Normaalia teinielämää. Meillä on kaksi teini-ikäistä poikaa, eikä meillä ikinä ole ollut peliaikoja. Aina on saanut olla koneella tai kännykällä, kun on ollut joutoaikaa. Toki koulun käynti, läksyjen teko ja kokeisiin luku ja kotitöiden teko eivät ole joutoaikaa, vaan velvollisuuksia, ne hoidetaan aina ensin. Lisäksi onhan noilla kaikenlaista muuta menoa ja tekemistä kavereiden kanssa ja meidän kanssa, ja silloin ei tietystikään pelata. Ja illalla mennään sänkyyn sovittuun aikaan, sen jälkeen ei pelata. Mutta muuten on kyllä jo vuosikausia saanut pelata ihan vapaasti, toki pelit ollaan katsottu yhdessä, eli edelleen meillä ei pelata mitään k18 -pelejä, nyt mies antoi luvan muutamalle k16-pelille, kun hänen mielestään ne ovat ok.
Eniten pojat pelaavat guitar heroa, kitaroilla/rummuilla. Välillä tunteja päivässä, jos ei muuta tekemistä ole. Mitä pahaa siinä on? Välillä taas ovat päiväkausia pelaamatta, jos on jotain muuta ohjelmaa. Ovat jo vuosikausia tehneet netissä omia sävellyksiä jne.
Poikamme ovat terveitä, reippaita, pärjäävät loistavasti koulussa, heillä on paljon kavereita, ovat iloisia ja tyytyväisiä teini-ikäisiä.
Haloo äidit, se, että palaaminen/netti ei ollut arkielämää meidän lapsuudessamme, ei tarkoita, etteikö se tulisi olemaan arkea teidän lastenne elämässä.

Mutta ymmärrän taas pikkuisen paremmin, miksi meillä on aina ollut niin paljon kavereita kylässä ja yökylässä. Mutta mehän tässä voitetaan, että ei siinä mitään.
 
Ja jatkan vielä, että ei pelaamisen tarvitse olla välttämättä pelkkää räiskintää, nykysin on hirveästi kaikkia erilaisia taktiikka- ja strategiapelejä, joka kehittävät ajattelua, sitten kaikenlaisia yhteisöpelejä, missä kehitetään omaa pelaajaa ja hänen ympäristöään erilaisilla asioilla ja taidoilla, jotka taas kehittävät pitkäjännitteisyyttä. Puhumattakaan liikunnallisista ja musiikillisista peleistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja elämme nykyaikaa;29743857:
Ja jatkan vielä, että ei pelaamisen tarvitse olla välttämättä pelkkää räiskintää, nykysin on hirveästi kaikkia erilaisia taktiikka- ja strategiapelejä, joka kehittävät ajattelua, sitten kaikenlaisia yhteisöpelejä, missä kehitetään omaa pelaajaa ja hänen ympäristöään erilaisilla asioilla ja taidoilla, jotka taas kehittävät pitkäjännitteisyyttä. Puhumattakaan liikunnallisista ja musiikillisista peleistä.

Eikö nykyaikana lapset voi enää harrastaa? Vaan nyhjätään kotona ja tuijotetaan ruutua...

Jokainen voi kasvattaa lapsensa juuri niin kuin itse haluavat.
Pelaaminen voi olla addiktio, eikä se tosiaan kehitä sosiaalisia taitoja. Varsinkaan kun joissain perheissä se pelaaminen aloitetaan 3-6 vuotiaina.
 
Eikö nykyaikana lapset voi enää harrastaa? Vaan nyhjätään kotona ja tuijotetaan ruutua...

Jokainen voi kasvattaa lapsensa juuri niin kuin itse haluavat.
Pelaaminen voi olla addiktio, eikä se tosiaan kehitä sosiaalisia taitoja. Varsinkaan kun joissain perheissä se pelaaminen aloitetaan 3-6 vuotiaina.

"Nykyajan nuoret ne vain vetelehtivät ja kuuntelevat sitä rokkia"...
 
Eikö nykyaikana lapset voi enää harrastaa? Vaan nyhjätään kotona ja tuijotetaan ruutua...

Jokainen voi kasvattaa lapsensa juuri niin kuin itse haluavat.
Pelaaminen voi olla addiktio, eikä se tosiaan kehitä sosiaalisia taitoja. Varsinkaan kun joissain perheissä se pelaaminen aloitetaan 3-6 vuotiaina.

Sanoinko ettei voi? Toki voi, omanikin harrastavat. Mutta eivät juokse tukka putkella harrastuksesta toiseen illasta toiseen, vaan käyvät harrastuksissaan 1-2 kertaa viikossa. Lisäksi käyvät paljon kirjastossa, lukevat jne eli tekevät kyllä muutakin kuin pelaavat. Ehkä pointtini oli se, että kun tietokoneesta yms peliasioista on alun perin muodostunut sellanen vapaa, mukava ja sallittu joutoajan viettojuttu, ei se ole niin houkutteleva ja poltteleva kuin jos se olisi ollut kiellettyä ja rajoitettua.
 
  • Tykkää
Reactions: Nanemone
Alkuperäinen kirjoittaja elämme nykyaikaa;29743857:
Ja jatkan vielä, että ei pelaamisen tarvitse olla välttämättä pelkkää räiskintää, nykysin on hirveästi kaikkia erilaisia taktiikka- ja strategiapelejä, joka kehittävät ajattelua, sitten kaikenlaisia yhteisöpelejä, missä kehitetään omaa pelaajaa ja hänen ympäristöään erilaisilla asioilla ja taidoilla, jotka taas kehittävät pitkäjännitteisyyttä. Puhumattakaan liikunnallisista ja musiikillisista peleistä.

Jep, molemmat kirjoituksesi olivat loistvia, näin juuri!! Meillä on nuorin 2-vuotias ja pelaa ipadilla. Osaa numerot, kirjaimet, osaa kirjoittaa palikoilla esim. sanan isi. Tästä osa on ipadin pelien ansiota. On ikäisiään edellä oikeastaan joka kohdassa. Älkääkä kukaan tulkitko väärin! Näin ei tarvitsisi olla! Mutta se mitä yritän sanoa on että meillä on aivan ihania lapsia ja edes 2 vuotiastamme ei ole pilannut se että käyttää välillä ipadia ja pelaa pelejä joita olemme sinne hänen ilokseen ladanneet. Monesti pelaamme myös yhdessä sekä isojen että pienten lasten kanssa, sekä lauta- että tietokonepelejä. Se on hauskaa, suosittelen! :) Ja meillä tehdään muutakin, laitetaan ruokaa, leivotaan, siivotaan, pyöräillään, pidetään lettukestejä, nautitaan sunnutaibrunsseista, vieraillaan ystävillä, rakennetaan majoja, retkeillään, marjastetaan, uidaan, mökkeillään, piirretään, askarrellaan, hassutellaan, luetaan, matkusetellaan, hoidetaan kesäisin omaa hyötypuutarhaa jne. ja tämä kaikki tehdään lasten kanssa! Ei pelaamisessa siis ole mitään automaattisesti pahaa, se voi hyvin olla yksi osa elämää ja siitä saa nauttia :)
 
  • Tykkää
Reactions: Nanemone
Meillä alle kouiluikäinen ja ekaluokkalainen toimii näillä säännöillä: peliaika on iltaisin klo 18 jälkeen. Nukkumaan mennään klo 20. Periaatteessa siis peliaikaa olisi 2 tuntia, mutta yleensä iltaisin on harrastuksia, mennään perheen kanssa uimaan, pyöräilemään tms. Kun peliaikaa on, ei lapsi joudu koko aikaa pelkäämään sen loppumista ja pelaaminen ei ole niin iso juttu.

JA TOISAALTA

on mun mielestä paljon eroa siinä, mitä siellä koneella/tabletilla/kännykällä tekee, esim. jos kuuntelee musiikkia, tekee erilaisia järkeviä tehtäviä, piirtää, juttelee kavereiden kanssa, ottaa hassuja videopätkiä ja kuvia pihalla, hoitaa farmissa eläimiä niin se on ihan hyvä tekemistä.

Kun taas jos pelaisii sen ajan räiskintäpelejä tms.

Teinit on asia erikseen, meillä esim. teinityttö tekee kaverinsa knassa yhdessä läksyjä kameran kautta (ka lähes 9) käy blogeissa, juttelee kavereiden kanssa yms. ei juurikaan pelaa. Eli ei ole rajoitettu konetta/kännykkää kunhan hoitaa läksyt, sosiaaliset suhteet, kotityöt, käy pihalla ja harrastuksissa.

Eli kun lapset meni yläasteelle niin meillä alkoi rennompi meno ja asiat toimii kyllä.

Mutta jokaisen perheen pitää keksiä oma keino, mieluiten sellainen että lapset huolehtisi asioita itse eikä elämä olisi naputtamista, kiristämistä ja uhkailua.

Meillä auttaa se, että säännöt on tutut vaikka aikuinen voisi joustaakkin asioista niin lapset mieluuusti pitää kiinni noista säännöistä.

Suosittelisin myös yhteistä kivaa tekemistä, siis vaikka uimista ja ulkoilua, sillon pelit unohtuu.

Monen olen kuullut myös sanovan että tollainen esim. 30 min peliaika on liian lyhyt että mielummin sitten pidempi aika eikä niin usein.
 
No, meillä on tiukempaa.
Peliaikaa vaan viikonloppuisin(lasten pelejä-tietenkin).
Nukkumaan kahdeksalta.
Ulkona päivittäin jopa kuusikin tuntia-tahtovat itse.
Kännyköitä ei ole, eikä tule.
Sääntöjä totellaan, jos ei totella-peliaikaa pois/ulkonaoloa->arestiin kotiin.
Tähtitarrat käytössä, 10:stä tähdestä 1 euro.
Keräävät rahaa leluihin.
Herkkupäivää ei ole, mutta ostamme herkkuja kuitenkin yleensä perjantaisin/la.

Mielestäni sinulle on oikein hyvät säännöt, joskin tiukentaisin lisää:)
 
Mutta kun niistä pienistä koululaisistakin tulee niitä teinejä. Mitä luulet taphtuvan, kun se niukkoja peliaikoja saanut pieni koululainen teiniksi kasvettuaan saakin sitä vapautta lisää?
Ilmiöna sama, kuin nämä lapset, joiden karkinsyöntiä on rajoitettu äärimmilleen pienenä, sitten vähän isompana käyttävät kaikki viikkorahansa karkkiin.
Jos vanhemmat opettais lapsensa sellaseen kohtuuteen ja joustavuuteen pienestä asti, niin ei tarvi sitten niin rajoittaa isompanakaan. Mutta monesti oon aatellut, ettei vanhemmat viiti tai ehdi touhuta jälkikasvunsa kanssa vaan lapset touhuilevat omiaan ja sitten vanhemmat kiillottaa sädekehää sillä, että meillä rajoitetaan peliaikoja puoleen tuntiin päivässä.
Kun niitten lasten kanssa ON, niin ei siitä halua pelaamaan lähteä.
 
Meillä ekaluokkalainen tyttö saa pelata melkein niin paljon kuin haluaa. Ihan sen takia et läksyt tehää käskemättä, ulkoilee päivittäin käskemättä, koulu sujuu tosi hyvin, syö terveellisesti ja muutenkin koko paketti kunnossa niin en ala rajoittamaan koska kaikki vaan menee itsestään hienosti meillä. On päiviä jolloin pelaa enemmän konsolilla tai tietsikalla mut sit voi mennä viikko tai toistakin ettei edes vilkaise niihin :)
 
Eikö nykyaikana lapset voi enää harrastaa? Vaan nyhjätään kotona ja tuijotetaan ruutua...

Jokainen voi kasvattaa lapsensa juuri niin kuin itse haluavat.
Pelaaminen voi olla addiktio, eikä se tosiaan kehitä sosiaalisia taitoja. Varsinkaan kun joissain perheissä se pelaaminen aloitetaan 3-6 vuotiaina.

Oletko koskaan perehtynyt nykyaikaiseen pelikulttuuriin?

Ensinnäkin: pelaaminenkin voi olla harrastus. Joillekin se voi olla jopa ammatti.
Toiseksi: monet verkon yli pelattavat pelit ovat hyvinkin sosiaalisia ja ryhmätaitoja vaativia. Se, että sosiaalisten taitojen ilmenemispaikka on virtuaalinen ei tee niistä välttämättä sen huonompia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sekä että;29744061:
Meillä ekaluokkalainen tyttö saa pelata melkein niin paljon kuin haluaa. Ihan sen takia et läksyt tehää käskemättä, ulkoilee päivittäin käskemättä, koulu sujuu tosi hyvin, syö terveellisesti ja muutenkin koko paketti kunnossa niin en ala rajoittamaan koska kaikki vaan menee itsestään hienosti meillä. On päiviä jolloin pelaa enemmän konsolilla tai tietsikalla mut sit voi mennä viikko tai toistakin ettei edes vilkaise niihin :)

Näin meilläkin, mutta ehkä tuolla ekaluokkalaisellamme on keskimääräistä ikätasoaan paremmat itsesäätelytaidot. Osaa lopettaa, esim. ei hermostu jos pyydän pausettamaan pelin ja tulemaan syömään. Ja ehkä sekin, että pelaaminen ei ole tarkoin aikuisten varjelema hyödyke, jonka käyttö pitää jokaisena mahdollisena aikaikkunana päästä diskonttaamaan.
 

Yhteistyössä