Olin kyl ite aina miettinyt, et etten suostu kihloihin saati naimisiin ennen ku ollaan seurustelu pidemmän aikaa. Naimisiin mentiin vasta parin vuoden päästä kihlautumisesta. Yhessä ollaan edelleen ja toivottavasti tulevaisuudessakin. Vaik eihän sitä tiiä miten elämä heittelee. Mut kait se riittääpi et nyte ollaan onnellisia .En ymmärrä tätä tyyliä kun elellään yhdessä sitoutumatta: Eikö toinen ole sen arvoinen, että hänestä tehdään kunniallinen ihminen? Ihankun elettäisiin jalka oven välissä odottamassa milloin se paha aavistus käy toteen.
(15v yhdessä..)meistä ei kumpikaan ollut ennen ollutkihloissa, pidempiä suhteita oli kuitenki muutamia takana. ja mies oli jo yli 30v ja itsekin 27v. jotenkin se oli vaan oikea päätös vaikka itse mietin muutaman päivän, koska olen sitä mieltä että kihloihin mennään kerran ja seuraava askel on sitten naimisiin meno. no, me oltiin 5v kihloissa kun mies sitten tokas että nyt menee sun sukunimi vaihtoon ja mentiin naimisiin. enkä kyllä kadu.mutta huomisestahan ei kuitenkaan koskaan tiedä kukaan.oltiin melkein vuosi kihloissa ennen kuin mies muutti saman katon alle, oli töissä viikot 100km päässä ja viikonloppuisin nähtiin. esikoinen syntyi muutosta 2kk päästä...Aika rohkaisevia tekstejä kyllä
Itse olen aina pitänyt pikakihloja omituisina ja yhdenlaisena vitsinä jopa. Teiniaikoina kaverit kun alkoi kihlautumaan sarjatykityksellä ja yleensä parin kuukauden seurustelun jälkeen ja ero tuli aivan yhtä nopeasti.
Eräs kaverini oli ollut kihloissa kolme kertaa ennen kuin täytti 20, mielestäni siinä vaiheessa kihlaus on jo täysin merkityksensä menettänyt. Itse kun otan avioliittolupauksen vakavasti.
